se voi sanoa meille jonkin tärkeän neuvon:
>> Sulje hetkeksi silmäsi ja ajattele henkilöä, joka jossain vaiheessa elämääsi on sytyttänyt sinussa sisäisen valon. Jokaiselle on hieno kokemus muistaa se ilo, jonka hän koki saadessaan osakseen arvostusta silloin, kun hän sitä eniten tarvitsi.
Eräs mies teki niin. Hän ajatteli lukiovuosien äidinkielenopettajaansa, joka oli vaikuttanut hänen elämäänsä. Nyt mies aikoi etsiä opettajan yhteystiedot ja kiittää häntä. Hän kirjoitti opettajalle kirjeen ja opettaja vastasi seuraavalla viikolla omalla kirjeellään:
"Et ikinä arvaa miten paljon kirjeesi merkitsi minulle. Olen 83-vuotias ja asun yksin pienessä huoneessa. Kaikki ystäväni ovat kuolleet. Perheeni on kuollut. Opetin 50 vuotta, ja sinun kirjeesi oli ensimmäinen oppilaaltani saamani kiitoskirje. Joskus ihmettelen, mitä oikein tein elämälläni. Luen kirjeesi uudestaan ja uudestaan koko loppuelämäni ajan."
Mies oli hyvin liikuttunut. Juuri hänestä puhumme aina luokkakokouksissa. Hän oli jokaisen suosikkiopettaja. Me rakastimme häntä. Mutta kukaan ei ollut kertonut hänelle ennen kirjettäni.
Äiti Teresa sanoi: "Ystävällisyys on kieli, jota jokainen ymmärtää. Jopa sokea näkee sen ja kuuro kuule sen."
Kiitä ihmistä, joka on koskettanut sinun elämääsi.
Tee se tänään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Joskus pelottaa lähestyä vähitellen 80 vuoden merkkipaalua, mitä voin tehdä muutaman vuoden kuluttua, kun siihen saakka tätä maallista matkaani kuljen.
Mutta sitten muistan virkeän äitini, joka vielä yli 90-vuotiaanakin voi hyvin. Toivottavasti Taivaan Isä on kanssani edelleen ja aina.
Hyvää päivää toivotan teille kaikille!
Muistan minäkin tapauksen kun kirjoitin opettajalleni.
Oli sota-ajat ja olin kierrellyt monessa pitäjässä.
Sitten jouduimme Nurmijärvelle ja Raalan kouluun.
Isä pääsi jälleenrakennus hommiin Karjalaan ja pian perhekin lähti perässä.
Tuli jatkosota ja jouduimme taas lähtemään..
Sitten yht'äkkiä, monen vuoden kuluttua minulle tuli kuin jostain käsky joka laittoi minut kirjottamaan tälle opettajalle.
Sain vastauksen myös heti jossa hän kiitti kovasti muistamisesta, ja ihmetteli kuinka juuri osasin kirjoittaa hänelle silloin, kun hän oli kadottanut jotain suurta ja arvokasta.
Luulen että moni opettaja varmaankin olisi iloissaan jos entiset oppilaat muistaisivat vuosienkin jälkeen.
Minun tyttöystävä ei jättänyt, vaikka jouduin suljetulle osastolle. Sen muistan aina.
Nyt olemme olleet aviossa 40 vuotta.