Kun lueskelen viestejä tällä palstalla, niin yleisilme on se, että suurin osa odottajista on hyvin nuoria, 20 v. Itse olen jo yli 40 v (ei ole ensimmäinen raskaus). Rv28 ja olen uupunut ja sain sairaslomaa viikon. Nukun tosi kehnosti ja vatsa on aika iso ja painaa herkästi väärässä asennossa keuhkoja/sydäntä. Painoa on tullut, ei tosin tolkuttomasti. Työmotivaationi on aivan nollassa enkä ymmärrä, miten selviän töistä vielä 1,5 kk ajan...tai miten selviän raskaudesta vielä melkein 3 kk. Sektioarvio on ihan kohta, joten sitten saan tietää, mille viikoille tähdätään, mutta vielä ilmeisesti viikoille 38-39. Huomaan myös, että immuniteettini on aika paljon romahtanut...flunssa ei parene...limakalvot/suupielet haavautuvat...iholle ilmestyy skintagejä ja hormonaalisia syyliä, silmäluometkin välillä tulehtuivat. Pitäisi ehkä syödä jotain vitamiineja (raskausajan monivitamiini, D-vitamiini, C-vitamiini ovat kyllä käytössä ja aloitin chlorellan, että saisin jotain ravinteita). Onko kukaan "samassa veneessä"? Mies sanoo, että minun ei pidä valittaa, koska en ole ainoa nainen maailmassa, joka on raskaana...
loppuraskauden vaivoja?
-vaivainen-
4138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen reilusti yli kolmekymppinen odottaja, en ensimmäistä kertaa asialla. Edelliset odotukset menneet hyvin,mutta, tämäon ollut koko odotuksen ajan ihan eri maata. Järkyttävää huonovointisuutta, väsymystä. Ja kun siitä pääsin alkoi hemoglobiinit laskea ja tajutonväsytävyys ja kohdun asento onsellainenettä ahdistaa joka asennossa. Lisäksi paikat kipeytyi ( supistelua ja liitoskipuja) jo viikolla 27 niin ettei ollut puhettakaan että olisin kyennyt töitäni tekemään. Sairaslomalla ollut siitä asti. Nyt viikolla 35 ja vatsa painaa ja on pinkeä kuin ois räjähtämässä ja kävely on ankkakävelyä pieniä matkoja, kun alkaa supistaa ja puukonvihlaisuja tuntua alakerrassa. Syödä ei voi kuin pikkuannoksia kerrallaan tai kaikki nousee ylös, närästää ja kaikki kumartelu ja kyykistely saa tuntumaan että paikat repeä Jokainen raskaus on erilainen, ja mä en olis ikinä voinu kuvitella että odotus voi olla näin vaikeaa ja kivuliasta ellen olis itse joutunut nyt kokemaan. Jos töissä ei jaksa ja kykene olemaan nii sitten sairaslomaa, voihansekin auttaa ja sitten pystyy työnkuvasta riippuen taas olemaan pätkän töissä. En minäkään mielelläni näin aikaisin pois jäänyt mutta oli sula fyysinen mahdottomuus että olisin töistäni pystynyt huolehtimaan ja sen totesi lääkärikin yksiselitteisesti kun saikkua kirjoitti. Tällä hetkellä tavalliset kotiaskareet on melkoinen haaste.
Minä täytin juuri 42 ja ensimmäistäni odotan.
Raskausviikkoja takana nyt 38 ja kaikki on mennyt hyvin. Mitä nyt alkuun hieman yökkäilin ja vain sen 3-4 kertaa oksensin, mutta kuulunee asiaan. Nukkunut olen ihan hyvin jos ei lasketa yöllisiä pissareissuja, mutta sekin kuulunee asiaan. Neuvolassa aina kaikki ollut hyvin ja painoa tullut sen 12-13kg.
Töissä olin loppuun saakka, eli jäin äippälomalle kuukautta ennen la.ta, toki alkoi vauhti hidastua loppua kohti, mutta hoidin homman niin, että huilasin välillä ja taas jatkoin. Mitä tulee flunssaan, niin sairastin yhden poksiontelotulehduksen kuumeineen ja olin ihan sänkypotilaana viikon verran. Menin kuitenkin lääkäriin ja sain lääkkeet ja kaikki taas hyvin.
Ainut mikä minua on rassannut tämän raskauden loppuvaiheessa, niin että se häiritsee minun mieltäni enemmän on närästys! Se on ollut yhtä perkelettä!!!! Aina kun jotain syön tai laitan suuhuni alkaa närästys ja se sattuu. Vesilasikin riittää. Yöllä vaiva pahenee. Kerroin vaivasta neuvola lääkärille ja sain siihen sitten lääkettä ja nyt on olo parempi :)
Eli kaikin puolin vähillä vaivoilla olen päässyt, kokonaisuudessaan voisin sanoa, että raskaus on ollut helppo. Mutta en voi sanoa, että olisin mitenkään nauttinut olostani, kun sitä paisuu ja maha on tiellä.
Nyt enään 2 viikkoa laskettuun aikaan ja kohta tämä on ohi ja nyytti on kainalossa :)
Tsemppiä tytöt ja koittakaa jaksaa!
Olen yli kolmekymppinen ja vauvahaaveita.
Nuorempien kirjoitukset ovat hyvin usein pelkkiä provoja.
Sain juuri kuukausi sitten esikoiseni. Olen 37v.
Itselleni koko raskausaika oli suoraan sanoen yhtä helvettiä...
Jouduin jäämään viikolla 16 LAINmäärämälle erityiäitiyslomalle, kun firmalla ei ollut tarjota kohdallani mitään korvaavaa pestiä.
Joten istuin koko pitkän syksyn ja talven neljän seinän sisällä kissoille höpötellen.
Alussa oli ihan järetön väsymys ja huonovointisuus, sitten viimeiset kaksi raskaus kuukautta koko ajan kipuja, pelkkä ylösnouseminen ja käveleminen sattui ihan tolkuttomasti... Meinasi kunnolla mennä hermo koko touhuun, kun luonteeltani jatkuvasti touhuavaa tyyppiä, eikä toi neljän seinän sisällä sosiaaliselle ihmiselle ole helppoa...
Suoraan sanoen inhosin koko raskausaikaa yli kaiken. Enkä osaa raskautta vieläkään yhdistää tuohon maailman ihanimpaan nyyttiin... Tietenkin tekisin tuon lapsen vaikka kuinka monta kertaa uudestaan, mutta raskausajasta en kyllä nauttisi piirun vertaa... Monta kertaa olinkin mielessäni kateellinen niille jotka odotusajasta osasivat ja pystyivät nauttimaan...
Mutta onneksi nyt on asiat toisin... lapsi on mitä ihanin ja rauhallisin, päästään jo vaunujen kanssa pienille lenkeille ja kevät koittaa.. elän elämäni onnellisinta aikaa pahan pitkän painajaisen jälkeen =)