Eli mulla olisi nyt mahdollisuus vuokrata joko ihan uusi, missä ei ole koskaan viljelty mitään (mutta nyt näytti olevan melko heinittynyt) tai sitten vanha, jossa voi olla jo jotain peltoa ja/tai marjapensasta.
Kumpi kannattaisi ottaa?
Olen tuon heinikkoisen kannalla itse, kun siitä olisi ehkä helpompi muokata omanlaisensa? Jostain vanhasta voi joutua repimään kaikenmaailman puskia sun muita kuitenkin. Suunnitelma olisi jo valmiina mielessä niin en toisen vanhalle haluaisi.
Nämä ovat molemmat samalla kunnan alueella, joka siis on muutamia vuosia sitten laitettu palstoiksi eli kai niihin silloin on joku muokkaus tehtykin.
Kasvimaapalstan vuokraaminen: vanha vai uusi (heinittynyt)?
tuleva viherpiiperö
1
342
Vastaukset
- 17+3
Jos valmis maa on lanoitettu hyvin, niin todennäköisesti saat siitä ainakin osalta palstaa satoa jo tänä vuonna. Täysin heinittynyt palsta on haaste ja se oikeastaan kannataisi jättää koko kesäksi esim. muovin alle, jotta heinät kuolevat. Heinäpellon kääntäminen on myös aika työläs projketi, sillä maa on tiivistä ja täynnä juuria.
Kannattaa miettiä, mitä palstalata haluaa ja millä aikavälillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.713848Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j923234Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1112528Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.171707Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m741495- 991383
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä571341Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1271281- 551093
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561060