Saako S3-pätevyyksillä tehdä töitä joissa asennetaan jonkin laitteen automaatisointi? Esim. muutama pumppu, niiden kontaktorit ja sitten PLC keskukseen joka ohjaa näitä?
Vai pitääkö tähän olla S2-pätevyydet? S2-pätevyyksien saamiseenhan ei tälläinen teollisuustyö riitä työkokemukseksi. Eli jos haluaa perustaa esim. automaatioalan yrityksen, pitääkö lähteä ensin pariksi vuodeksi tekemään raksasähköjä että saa riittävät oikeudet automaatio- ja teollisuusasennuksiin?
Sähköpätevyys 3 ja PLC
24
510
Vastaukset
- Ins
Sähköpätevyys 3 on tarkoitettu sähkölaitteiden huolto- ja korjaustoimintaan. Esimerkiksi kodinkonehuollon tai ilmalämpöpumpun asentajille. Eli saa tehdä yksittäisen laitteen kytkennän olemassa olevaan sähköverkkoon, esimerkiksi saunan kiukaan asennuksen valmiiseen ryhmäjohtoon.
Periaatteessa SP3 -pätevyydellä saa vetää yhden ryhmäjohdon ryhmäkeskuksesta yhdelle sähkölaitteelle tai kulutuspisteelle, kun keskuksessa on johdolle jo valmiina sille varattu lähtö. Keskuksen rakennetta ei saa muuttaa, eli esim. johdonsuojia tai vikavirtasuojia tai kontaktoreita tai vastaavia komponentteja ei saa keskukseen lisätä.
Vastauksena viimeisimpään, sinun tulisi hankkia se SP2, jotta olisit oikeutettu teollisuusasennuksia tekemään omalla toiminimelläsi tai oman sähköasennusyrityksen sähkötöiden johtamisessa. Yksi vaihtoehto olisi palkata sähkötöiden johtaja, jonka pitää olla jatkuvassa työsuhteessa yritykseesi, tai voit ottaa hänet osakkaaksi yritykseesi.- automaatioinssi
Eli siis jotta voisi perustaa automaatio- ja teollisuusasennuksia tekevän firman, pitää lähteä tekemään pariksi vuodeksi täysin alaan liittymättömiä kiinteistöasennuksia jotta saa oikeudet tehdä alan töitä. Pahimmillaan kiinteistöasennuskokemuksen saaminen voisi alla vaikeaa koska kokemusta on vain teollisuusasennuksista eikä kukaan välttämättä palkkaa silloin tekemään kiinteistöasennuksia.
Vai riittäisikö jos asentaisi aina oman keskuskaapin johon laittaisi PLC:t ja kontaktorit? Tällöinhän ei tekisi keskusten muutostöitä olemassaolevaan keskukseen vaan asentaisi uuden laitteen ja sille syöttöjohdon. - ei tarvi...
automaatioinssi kirjoitti:
Eli siis jotta voisi perustaa automaatio- ja teollisuusasennuksia tekevän firman, pitää lähteä tekemään pariksi vuodeksi täysin alaan liittymättömiä kiinteistöasennuksia jotta saa oikeudet tehdä alan töitä. Pahimmillaan kiinteistöasennuskokemuksen saaminen voisi alla vaikeaa koska kokemusta on vain teollisuusasennuksista eikä kukaan välttämättä palkkaa silloin tekemään kiinteistöasennuksia.
Vai riittäisikö jos asentaisi aina oman keskuskaapin johon laittaisi PLC:t ja kontaktorit? Tällöinhän ei tekisi keskusten muutostöitä olemassaolevaan keskukseen vaan asentaisi uuden laitteen ja sille syöttöjohdon.Ei S2-vaatimuksiin kuulu että pitää olla tehnyt "raksasähköjä". Puhutaan vain "monipuolisesta kokemuksesta". Kyllä siihen menee teollisuus- ja automaatioasennuksetkin.
- automaatioinssi
ei tarvi... kirjoitti:
Ei S2-vaatimuksiin kuulu että pitää olla tehnyt "raksasähköjä". Puhutaan vain "monipuolisesta kokemuksesta". Kyllä siihen menee teollisuus- ja automaatioasennuksetkin.
Setin verkkosivuilla ainakin sanotaan, että puolet työkokemuksesta pitää olla kiinteistösähköistyksestä:
"Riittävän laaja-alaisuus edellyttää, että työkokemukseen sisältyy vähintään puolet kiinteistöjen sähköverkkojen (230/400 V) rakentamistöihin perehdyttävistä tehtävistä."
http://www.seti.fi/index.php?k=19012 - Tulkinnan varaa on
automaatioinssi kirjoitti:
Setin verkkosivuilla ainakin sanotaan, että puolet työkokemuksesta pitää olla kiinteistösähköistyksestä:
"Riittävän laaja-alaisuus edellyttää, että työkokemukseen sisältyy vähintään puolet kiinteistöjen sähköverkkojen (230/400 V) rakentamistöihin perehdyttävistä tehtävistä."
http://www.seti.fi/index.php?k=19012Eikö siellä teollisuudessakin pääse roplaamaan kiinteistösähköjä? Tosin joskus jos kaikki on tiukasti ulkoistettu ja on tarkat reviirit, niin silloinhan niitä ei pääse tekemään.
Itsellä myös autom.inssin paperit ja S1 eikä päivääkään varsinaisella raksalla amitsun jälkeen..., tosin amitsu oli sähköasentajalinjalla. Mutta on tullut tehtyä sähkötöitä, suunnittelua ja valvontaa alalla melkein laidasta laitaan ja pitkään. - automaatioinssi
Tulkinnan varaa on kirjoitti:
Eikö siellä teollisuudessakin pääse roplaamaan kiinteistösähköjä? Tosin joskus jos kaikki on tiukasti ulkoistettu ja on tarkat reviirit, niin silloinhan niitä ei pääse tekemään.
Itsellä myös autom.inssin paperit ja S1 eikä päivääkään varsinaisella raksalla amitsun jälkeen..., tosin amitsu oli sähköasentajalinjalla. Mutta on tullut tehtyä sähkötöitä, suunnittelua ja valvontaa alalla melkein laidasta laitaan ja pitkään.Jos on esim. toiminut automaatioalan projektointiyrityksessä joka on toimittanut ja asentanut erilaisia koneita ja keskuksia teollisuuteen, ei varmaankaan pääse tekemään kiinteistösähköjä. Muutenkin kiinteistösähköt on nykyään ulkoistettu muualle kuten sanoit. Kuitenkin jos nähin hommiin tarvitaan S2-pätevyydet, ei työkokemuksesta huolimatta voi perustaa omaa yritystä joka tekisi näitä samoja hommia.
Sinänsä muutenkin tuntuu, että näissä sähköpätevyysasioissa on teollisuus unohdettu kokonaan. Kaikki säädökset ja materiaalit koskevat vain kiinteistösähköistyksiä ja sähkönjakeluverkkoja.
Ilmeisesti pätevyysvaatimukset olivat vielä joitakin vuosia sitten paljon helpommat mitä nykyään ja työkokemusvaatimukset eivät olleet niin tiukkoja. Automaatioinssitkään eivät enää saa pätevyyksiä ilman pitkiä lisäopintoja sähkövoimatekniikasta kuten aiemmin. - 1234+5678
Tulkinnan varaa on kirjoitti:
Eikö siellä teollisuudessakin pääse roplaamaan kiinteistösähköjä? Tosin joskus jos kaikki on tiukasti ulkoistettu ja on tarkat reviirit, niin silloinhan niitä ei pääse tekemään.
Itsellä myös autom.inssin paperit ja S1 eikä päivääkään varsinaisella raksalla amitsun jälkeen..., tosin amitsu oli sähköasentajalinjalla. Mutta on tullut tehtyä sähkötöitä, suunnittelua ja valvontaa alalla melkein laidasta laitaan ja pitkään.Ihmeelistä vinkumista ihan selvästä asiasta. Jos pistorasia on kiinni jossain koneessa, niin niittää S3. Jos pistorasia pitää betoniseinään kiinnittää, niin tarvitaan S2.
Jos ei ole pätevyyttä, niin sitä ei ole. Tältä palstalta sitä on ihan turha tulla hakemaan. - sähköpätevä
1234+5678 kirjoitti:
Ihmeelistä vinkumista ihan selvästä asiasta. Jos pistorasia on kiinni jossain koneessa, niin niittää S3. Jos pistorasia pitää betoniseinään kiinnittää, niin tarvitaan S2.
Jos ei ole pätevyyttä, niin sitä ei ole. Tältä palstalta sitä on ihan turha tulla hakemaan.Ei näemmä ole mitään käsitystä teollisuussähköistä tälläkään. Esim. pumput ja moottorit on ihan kiinteästi asennettu seinään kiinitetyillä johdoilla ja niitä saa kyllä S3:lla ainakin asentaa.
- 1234+5678
sähköpätevä kirjoitti:
Ei näemmä ole mitään käsitystä teollisuussähköistä tälläkään. Esim. pumput ja moottorit on ihan kiinteästi asennettu seinään kiinitetyillä johdoilla ja niitä saa kyllä S3:lla ainakin asentaa.
Sattuu olemaan urakointioikeus 2 minulla. Eli jos tarvitaan pistorasia seinälle, niin se on kiinteistöasennusta. Siitä on amispellejen turha tulla itkemään.
- Ihanx totta
1234+5678 kirjoitti:
Sattuu olemaan urakointioikeus 2 minulla. Eli jos tarvitaan pistorasia seinälle, niin se on kiinteistöasennusta. Siitä on amispellejen turha tulla itkemään.
Jopas on kovat oikeudet ja osaaminen...
- 4 + 15
Noinhan se menee että kiinteistöpuoli pitää kanssa olla hallussa mutta insseille riittää kun saa 6kk aikuseen tosin miten SETI sitten tulkitsee inssiltä vaivaista 6kk työkokemusta lienee sitten oma asiansa.
Töitähän voit tehdä itsenäisesti vuoden työkokemuksella ja/tai valvottuna mutta oman yrityksen perustaminen vaatii sitten kaveriksi jonkun jolla on jo oikeudet tai ainakin vaadittava kokemus.
Huomaa että SETI suhtautuu myöskin aika nuivasti pätkätöihin vaan melkeinpä edellyttää että sinulla on pysyvä työsuhde.- S3S2S1
Onko sähköalalla paljoa muita töitä nykyään enää tarjolla kuin pätkätöitä? Eli ilmeisesti pätevyyksiä ei tulevaisuudessa ole enää juuri kellään.
- konedirektiivi
Prosesseja ja teollisuuden koneita koskee kodedirektiivi 98/37/EY ja kiinteistöpuolen direktiivi SFS 6000 päättyy koneen syötön liittimissä. Koneita ja laitteita voi huoltaa S3 pätevyyksillä, samoin ohjelmointi ym huolto- ja kunnossapitotöitä näihin keskuksiin voi tehdä. Jos muutetaan konetta niin muuttaja saatta joutua silloin asemaan jossa hän on koneen markkinoille saattaja jolloin hänelle lankeaa vastuu direktiivin täyttämisestä.
- automaatioinssi
Eli jos asentaa PLC:n ja kontaktorin tyhjään sähkökaappiin sekä vetää sieltä johdon moottorille, niin tällöin on rakentanut koneen ja SFS6000 ei koske tätä vaan konedirektiivi? Ja vastuu direktiivin täyttämisestä astuu voimaan PLC:n ja kontaktorin asentajalle?
- Keskus myös
Väärin meni...
Konedirektiivi koskee myös syöttöön käytettävää keskusta ja koko järjestelmää.
Tulkintoja on sitten rakennusten pienten ilmanvaihtolaitteiston osalta, jotka on toistaiseksi tehty SFS6000 mukaan, lisättynä turvakytkimillä. Virallisen kannan mukaan nekin ovat koneita ja niitä syöttävien keskuksien osien pitäisi olla konedirektiivin mukaisia, mutta aika näyttää muuttuuko jousto.
Viimemainitsemaasi moni sähköfirma ei tajua mikä vastuu heillä on ja moni tilaaja yrittää "tulkaa kytkemään syöttö koneelle" ja samalla haluaa että ko. firma tekee heille paperin koko konesysteemistä..., sitä ei pidä tehdä vaan vakuuttaa vaan se syöttö paperilla....
- s3 keinoja
Kone pitää rakentaa matalajännitteisenä jossa on kaapissa vain liitäntä joko yksvaiheinen tai vähemmän.
sisään menee esm 24 vac ja ulos tulee samanjännitteiset ohjaukset.
Se liitetään sitten erilliseen powerikkoon jonka tekee joku tirektiivin omaava.- yks inssi
S3:n keinot taitaa olla sellaisia, ettei mikään teollisuusyritys osta tältä automaatioliikkeeltä mitään. Tarjouksessa kun lukee; puuttuvien lupien vuoksi tarjoamme teille laitoksen pelkästään 24 voltilla toimitettuna. Asiakas järjestää itse liitynnät moottoreille ja toimilaitteille.
- kauppa käy
yks inssi kirjoitti:
S3:n keinot taitaa olla sellaisia, ettei mikään teollisuusyritys osta tältä automaatioliikkeeltä mitään. Tarjouksessa kun lukee; puuttuvien lupien vuoksi tarjoamme teille laitoksen pelkästään 24 voltilla toimitettuna. Asiakas järjestää itse liitynnät moottoreille ja toimilaitteille.
Ei kun yhteistyötä, toinen firma tekee aivot ja toinen kuoret niille.
EI taida monessakaan kiinan tavarassa olla muuta kuin tämäntyyppistä toimintaa, ja kauppa näyttää käyvän hyvin.
- SFS6000
Oikeus totesi näin...
Perusteluina tälle todettiin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa se, että ilmanvaihtolaitteisto luetaan osaksi kiinteistön sähkölaitteistoa ja kuuluu näin ollen myös sähkölaitteiston varmennustarkastuksen piiriin. - naurettavat pykälävi
Onkohan mitään maata ja sen kansaa joka kohta on onnistunut hirttäytymään direktiiveihinsä ja lopettamaan samalla kaiken kehityskelpoisuuden typerillä pykälillään.
milloinka mahtaa tulla polkupyörätirektiivi joka vaatii standardijalat jotta on lupa polkaista.- Pykälistä sulle
Sähköalalla oli suhkoht tiukat määräyset ja ohjeet aikaan jo ennen direktiivejä...
- automaatioinssi
Pykälistä sulle kirjoitti:
Sähköalalla oli suhkoht tiukat määräyset ja ohjeet aikaan jo ennen direktiivejä...
S2-pätevyydet taisi kuitenkin ennenmuinoin saada ilman kiinteistösähkökokemusta ihan teollisuusasennuskokemuksella.
Käytännössähän automaatio- ja teollisuusasennuksiin tarvitaan S2-urakointioikeudet, mutta nykyisten tulkintojen mukaan niiden saamiseen tarvitaan kiinteistösähköasennuskokemusta. Mutta mistäpä automaatioasentajat tälläistä saisivat jos työ on vain esim. automaatiokeskusten muutostöitä ja esim. moottoreiden asentamista teollisuudessa?
S3-pätevyyshän ei riitä esim. automaatioasennuksiin koska niissä joutuu tekemään esim. ohjauskeskusten muutoksia joka on kiellettyä ilman S1- tai S2- urakointioikeuksia. - tiukemepaa
automaatioinssi kirjoitti:
S2-pätevyydet taisi kuitenkin ennenmuinoin saada ilman kiinteistösähkökokemusta ihan teollisuusasennuskokemuksella.
Käytännössähän automaatio- ja teollisuusasennuksiin tarvitaan S2-urakointioikeudet, mutta nykyisten tulkintojen mukaan niiden saamiseen tarvitaan kiinteistösähköasennuskokemusta. Mutta mistäpä automaatioasentajat tälläistä saisivat jos työ on vain esim. automaatiokeskusten muutostöitä ja esim. moottoreiden asentamista teollisuudessa?
S3-pätevyyshän ei riitä esim. automaatioasennuksiin koska niissä joutuu tekemään esim. ohjauskeskusten muutoksia joka on kiellettyä ilman S1- tai S2- urakointioikeuksia.Pätevyydet oli ennen vielä tiukemmin saatavilla kuin nyt. Piti olle sähkövoima-alan insinööri tai teknikko ja riittävän laajaalaista työkokemusta useita vuosia. Sähkö-yliasentaja sai C- asennusoikeudet joiden työkohteet oli tarkoin rajatut mm. suojaavien sulakkeiden max. koko 63A, jos sähkölämmitystä niin 125A.
pätevyysluokat oli A, B, C, D. D-luokka oikeutti sähkölaitekorjauksiin.
- 8+5
Standardi 6000 sisältö on voimassa kaikissa maissa euroopan alueella, mutta maakohtaisia kansallisia erityismääräyksiä siinä on kuitenkin olemassa. Toinen asia on sitten se, miten tunnollisesti standardia kussakin maassa noudatetaan. Mutta ei Suomi ole mitenkään kärkimaa tai edistyksellinen, moni maa ajaa sähköturvallisuuden edistämisessä Suomestakin edelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695