ja voi todella hyvin tällä palstalla. Se, että kukaan ei näistä idiooteista ei ole kiinnostunut siitä mitä tapahtui Töölön sairaalassa osoittaa näiden henkisen tason. Pääasia on se, että saadaan vittuilla jollekin henkilölle vaikka syytä asiaan ei tiedetä.
Valvira selvitti oikeusasiamiehen toimesta Töölön lääkäreiden toimia. Poliisi tutkii lääkäreiden touhuja joten jotain merkillistä on tapahtunut. Ei tuollaista tutkimusta ilman syytä tehdä. Kuitenkin kaikki ovat minun kimpussani ja syyttämässä minua.
Lääkärit saivat aikaan sen,että menen nyt uudelleen tutkimuksiin ja palaan entiseen. Samalla annan krisuille ja persuille hyvän syyn jolla vastustaa näitä turhia hoitoja, Ja tuolle yhdelle idiootille. Kyllä ne asian ovat tienneet. Heiltä on vain puuttunut esimerkki keneen vedota hoitojen turhuudesta.
Valvira selvitti oikeusasiamiehen toimesta Töölön lääkäreiden toimia. Poliisi tutkii lääkäreiden touhuja joten jotain merkillistä on tapahtunut. Ei tuollaista tutkimusta ilman syytä tehdä. Kuitenkin kaikki ovat minun kimpussani ja syyttämässä minua.
Lääkärit saivat aikaan sen,että menen nyt uudelleen tutkimuksiin ja palaan entiseen. Samalla annan krisuille ja persuille hyvän syyn jolla vastustaa näitä turhia hoitoja, Ja tuolle yhdelle idiootille. Kyllä ne asian ovat tienneet. Heiltä on vain puuttunut esimerkki keneen vedota hoitojen turhuudesta.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan venäjätyyppinen sortovaltio, joten siitä että "viranomainen tutkii jotain" ei voi päätellä että jotain vääryyttä on tapahtunut.
Perustelut 2 miinukselle? Jokainen vastaan väittävä voi lukea minun elämäntarinani tältä palstalta. Kyllä tässä rupeaa venäläisten homojen tilanne tuntumaan vähitellen kadehdittavalta...
Kyllä sä nyt ihan ittes olet vittuilun kohteeksi itsesi pistänyt ja mitä tohon idiotismiin tulee sulla ei ole mitään varaa haukkua muita idiootiksi.
Toi asenne jos mä en saa niin ei kukaan muukaan saa asenne kertoo jo aika paljon sun henkisestä tasosta saati siitä oletko henkisesti kykenevä leikkaukseen jne.
"
Toi asenne jos mä en saa niin ei kukaan muukaan saa asenne kertoo jo aika paljon sun henkisestä tasosta saati siitä oletko henkisesti kykenevä leikkaukseen jne."
No tää oli kyllä tämän kuun paras aivopieru. Miksi BDSM-harrastajuus ei sitten kerro siitä että on liikkellä seksuaalisin motiivein ja on siksi sopimaton saamaan transsukupuolisuushoitoa, koska ei ole aito nainen vaan seksuaalisesti häiriintynyt mies.
että haluaa pitää puolensa mielivaltaisia lääkäreitä vastaan? Taas sama idiotismia osoittava alku. Vieläkään kukaan ei halua tietää mitä Töölössä tapahtui. On aivan oikein muille, että kukaan ei saa transhoitoja. Miksi minun verovaroistani pitäisi kustantaa toisille sellaista mitä minä en saa.
Sanon vielä kerran teille idiooteille, että kyseessä olevat tapahtumat eivät millään tavalla liity lääketieteellisiin seikkoihin vaan aivan muuhun asiaan.
Katsotaan mitä tapahtuu, kun menen uudelleen tutkimuksiin. Pidän varmasti huolta siitä, että tiedotusvälineet saavat tietää, että millaisen mielivallan kohteeksi Töölössä jouduin.
Olen käynyt asiamukaiset tutkimukset ja saanut diagnoosin siitä, että olen transsukupuolinen. Sain paperin jossa lukee, että minulla on halutessani oikeus sukupuolenkorjaus hoitoihin. Mistään tutkimukseen liittyvästä ei ole kyse ja siltä osin kaikki on kunnossa.
Tässä on kyse Töölön lääkäreiden mielivallasta, valehtelusta ja suoranaisesta rikoksesta. Kyse ei ole mihinkään lääketieteelliseen asiaan perustuvasta asiasta.
Tyypillisesti seksissä miehet haluaa dominoida ja naiset olla alistuvia, joten en ymmärrä millä perusteella transnainen jolla bdsm-harrastus olisi muka vähemmän nainen. Eikö se oli juuri toisinpäin?
Monilla cis-naisillakin on bdsm- ja muita kinky harrastuksia joten ei tuossa ole mitään ihmeellistä.
Se on ihan tervettä ja normaalia, että ihmisillä on fetissejä eikä ole mitään perusteita olla antamatta hoitoja niiden takia.
Ja mitä pahaa siinä on vaikka joku olisikin prosessissa liikkeellä seksuaalisin motiivein?
Niin, mitäköhän pahaa siinä olisi. Hyvin osoittaa tämän teidän "tieteellisen ymmärryksen" tason se että uskotte että yksinäisyys on hyvä todiste siitä että on henkisesti epävakaa ja tekisi itsemurhan srs:n jälkeen vaikka olisi aikaisemmin ihan normaalein ei-seksuaalisin motiivein olevaksi normaaliksi naiseksi todistettu, mutta jos joku jo lähtökohtaisesti on liikkeellä siksi kun naiseus on niin sexsyy niin tälle voi huoletta antaa kaikki hoidot, kunhan vaan ei ole yksinäisyyttä eikä masennusta ja työ ja sosialisointi maistuu.
Kuten joku toteaa tuolla amnestyuutisen kommenteissa http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/amnesty-suomi-rikkoo-sukupuoltaan-korjaavien-ihmisoikeuksia/#comments :
"Yleensä näihin lapsellisiin lausuntoihin sortuvat he, joilla ei vastaavaa vaivaa itsellään ole, mutta tarve satuttaa toista ilkeillä sanoilla sen sijaan on kova. "
Pätee niin ulkopuolisiin transsukupuolisuuden kommentoijiin, kuin transsukupuolisiin jotka arvostelevat toisiaan ja kokevat tukholman syndroomaa nykyistä hoitojärjestelmää kohtaan.
"
Se on ihan tervettä ja normaalia, että ihmisillä on fetissejä eikä ole mitään perusteita olla antamatta hoitoja niiden takia."
Tämä on tervettä, mutta ei ole tervettä tuntea silmitöntä vihaa sortajia kohtaan????
Eipä tuo edellinenkään "paljastuksesi" kiinnostanut kuin toimittajakaveriasi Turun Sanomissa. Muut lehdet eivät kiinnostuneet koko jutusta. Taisivat todeta että juttu on niin täynnä huuhaata ettei siihen kannata koskea pitkällä tikullakaan.
Niin just.
tästä asiasta. Kunhan asia tulee päivänvaloon, niin asiasta kiinnostuu monikin.
Olet lupaillut tuota kauan eikä mitään ole tullut esiin joten uskookohan enää kukaan.
eduskuntaan ja sain kuulla, että Valviran selvitys oli lopultakin mennyt sinne. Perjantaina se oli kirjattu saapuneeksi ja nyt odotan, että minä saan sen.
vihdoinkin postia eduskunnan oikeusasiamieheltä. On varmasti mielenkiintoista luettavaa.
Varmasti on. Varaa jo narua valmiiksi.
tarvitaan?
Saatkohan. Varaudu siihen että mahdollinen kirje seikkailee jossakin ainakin viikon lisää.
posti tulee seuraavana päivänä. Näin on postilaissa määrätty.
Ei onnistu aina ja se lasketaan vasta siitä kun kirje on saapunut lajittelukeskukseen. Lisäksi tulee kirjeen kulku eduskunnan sisällä. Siitä kun se on pistetty toimistossa lähtevään postiin, voi mennä jopa päiviä ennen kuin kirje on Pasilan lajittelukeskuksessa. Yleensä toimistoposti lähetetään kulujen säästämiseksi kakkosluokan postina.
hain sen kirjeen juuri postilaatikosta ja alan lukemaan sitä. Kirje tuli ykkösluokan postina kuten lakimies lupasi.
leikkaus. Viime kesänä oli lehdessä, että Töölön sairaalassa piti viime vuoden puolella tehdä kasvojensiirtoleikkaus. Onko leikkaus jäänyt tekemättä vai miksi siitä ei ole lehdissä ollut?
Johtuukohan siitä, että Töölön lääkäreillä on uhkana menettää lääkärin virkansa?
Eipä taida kuulua samojen plastiikkakirurgien työalaan. Jostain luin juuri että valmistelut kasvojensiirtoleikkaukseen on käynnissä. Eihän tällaisessa kiirehditä.
kukahan sen leikkauksen sitten tekisi jos ei Töölön kirurgit?
Luuletko ettei Töölössä ole enempää plastiikkakirurgeja kuin nämä joita haukut koko ajan.
Sinulla on sairas käsitys terveydestä.
Ei vaan terve käsitys sairaudesta.
että rikoksen esiin tuominen on jotenkin haukkumista? Sinulla on outo ajatusmaailma.
joku pomo joka määräät mitä kukin lääkäri tekee. Olet joka alan asiantuntija.
Kyllä Töölön lääkäreillä on omat pomonsa jotka määrää mitä kukin tekee. Siihen ei tarvita ulkopuolisia, ei edes sinua.
Ei tarvitse olla joka alan asiantuntija, riittää että on lukutaitoinen että voi lukea sairaalan lääkäriluetteloa.
nimenomaan juttua siitä, että osaston ylilääkäri Sinikka Suominen on leikkaaja ja varmasti joku toinenkin lääkäri. Mutta sinähän joka alan asiantuntijana asiat tiedät.
Ja se sinua kovasti risoo, että Suominen saa siirtää uuden naaman jollekulle. Ei sen puoleen, yhdelle jos toiselle uusi naama olisi vaan hyväksi...
Todistat siis että diagnoosi oli sinulle väärä ja kärsit muista mielenterveyden ongelmista, kenties skitsofreniasta. Joko lensi peruukki nurkkaan ja yrität partaa kasvattaa?
minulla on mielenterveysongelmia? Mielestäni en ole sellaista sanonut enkä sano.
Niin, jokainen terve päättää ensin alkaa naiseksi ja sitten muutama vuosi myöhemmin päättää palata takaisin mieheksi.
Eihän siinä ole mitään tavatonta.
voimissaan. Vieläkään ei kukaan ole kysynyt, että mitä tapahtui Töölön sairaalassa. Typeriä mielipiteitä teillä kylläkin on vaikke ette tiedä mistä on kysymys.
jokaisella nykyistä hoitojärjstelmää puolustelevalla ainakin on vakava mielenterveyden häiriö. Sille on olemassa ihan nimkin. Tukholman Syndrooma.
naiseksi, mutta mieli voi muuttua.
Miksi pitäisi kysyä koska
a ) ei kiinnosta
b ) olet sanonut täällä jo kaikki kertoneesi
c ) en ole kiinnostunut alkamaan terapeutiksesi
Onhan sitä kysytty jo pitkään, mutta kun et vastaa tyhjentävästi. Et taida tietää itsekään.
yrittäneet syyttää minua ja selittää, että minussa täytyy olla joku vika.
Ja ilmeisesti omasta mielestäsi sinussa itsessäsi ei ole vähäisintäkään syytä siihen miksi asiat ovat menneet niin kun ovat?
sönköttäjästä edes haluaisi terapeuttia? Mieti nyt vähän mitä suustasi päästät.
ole näihin tapahtumiin mitään syytä.
Iltasanomissa myönsit riidelleesi lääkärin kanssa ja täällä väität itseäsi täysin viattomaksi tapahtumiin.
Sinä tietysti selität asian pelkästään lääkärin viaksi.
lääkärin kanssa. Kannattaa varmasti lukea vähän tarkemmin. Sanon vielä kerran, että olen täysin syytön niihin tapahtumiin mitä Töölön sairaalassa tapahtui.
Vieläkään nämä idiootit eivät osoita mitään kiinnostusta Töölön tapahtumiin. Pääasia on, että minusta etsitään syytä.
Valehtele mitä haluat, mutta valitettavan selvästi tässä artikkelissa myönnät lääkärin kanssa riidelleesi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288608210802.html
Omia sanojasi lainatakseni "Ahdin mukaan hänellä oli ollut "kovaäänistä ja suorasanaista erimielisyyttä" lääkärinsä kanssa. "... Mutta tässähän varmaan taas on toimittaja pannut sanat suuhusi ja syyllistynyt suoranaiseen valehteluun?
kirjoittanut totuudenvastaisesti. Minä en ole riidellyt lääkärin kanssa. Laitoin itse pelin poikki sillä sain tarpeekseni Suomisen ylimielisyydestä, ilkeydestä, ikärasismista. Minä kieltäydyin puhumasta Suomisen kanssa sanaakaan, mutta en riidellyt.
Tuo ei liity millään tavalla siihen törkeään kohteluun mitä Töölössä sain.
tajua, niin erimielisyys on eri asia kuin riita. Marraskuun 2012 tapahtumat ja sen jälkeiset eivät johtuneet millään tavalla minusta.
En minä mitään ole päästänyt suustani. Luulisi sinun tajuavan puheen ja kirjoittamisen välisen eron.
Eihän se kahden ihmisen kiivas ja kovaääninen erimielisyys mitään riitelyä ole, kuinka kukaan sellaista voi edes luulla...
Ja ainahan ne toimittajat vääntävät totuuden uudeksi, kaikkihan senkin tietää...
Eli ilmeisesti tajusit vahingossa kertoneesi lehdessä totuuden, joka ei tosiaankaan tue sinun täällä aiemmin esittämiä tarinoita. Ja nyt sitten yrität valehtelemalla korjata tilanteen mieleiseksesi.
siitä sinulle kuuluu kunniamaininta.
lääkärin kanssa kovaäänistä erimielisyyttä. Nautitko tuosta saivartelustasi. Minä en ole koskaan keskustellut lääkärin kanssa kovaäänisesti.
Töölön sairaalassa tapahtui aivan muuta, mutta sitähän sinä et halua tietää.
Mistä tuon ikärasismin repäisit? Suominen on leikannut vanhempiakin potilaita eikä ikä ole ollut este.
Kirurgit ovat aika yleisesti hyvinkin jyrkkäsanaisia puheissaan. Joku nättinokkainen potilas voi suuttua siitä.
asiallista, että lääkäri hokee lähes joka lauseessa, että teillä on ikää, teillä on ikää, teillä on ikää, ikää, ikää ikää? Myös kirurgilta odotetaan asiallista ja kohteliasta käytöstä. Luuliko se idiootti Suominen, että en itse tiedä, että minulle on ikää kertynyt.
Samoin kun se idiootti antoi suoranaisen kuolemantuomion. Kuukauden kuluttua leikkauksesta minä kuolen Mistä se kuolinpäiväni tietää? Se ämmä on täysin törkeä käytökseltään. Ei kirurgeilla eikä muillakaan lääkäreillä ole mitään oikeutta epäasialliseen käytökseen.
Kuulostaa lääketieteelliseltä syyltä.
Jos asiantuntija veikkaa että operaatiossa on huomattava hengenmenon riski, niin itselle ei heti tulisi mieleen valittaa kun ei siihen pääse... Saati että alkaa pelleilemään ja käräjöimään. Mutta kukin tyylillään.
riski sisältyy leikkaukseen? Jos et tiedä niin kaikkiin leikkauksiin kuulu riski. Olen ollut leikkauksissa joissa henkeäni pelastettiin. Yritä myös ymmärtää mitä täällä kirjoitetaan vaikka se ilmeisen vaikeaa onkin. On kaksi eri asiaa kertoa leikkauksen riskeistä tai julistaa suoranainen kuolemantuomio.
päähäsi tuon kovaäänisen erimielisyyden? Olitko paikalla kuuntelemassa?
Jos sulle jäi epäselväksi mikä riski sisältyy leikkaukseen, niin kannattaa kysyä lääkäriltä. Tuskin hän ennusti että sinä pullaan tukehdut kuukauden päästä.
Olipa typerä kysymys. Luin sen lehdestä missä sinun niin kerrottiin sanoneen.
lisäksi olet täällä ennenkin kertonut riidelleesi lääkärin kanssa, oliko sekin valetta?
sen viestin missä sanon riidelleeni lääkärin kanssa. Siinä sinulla onkin etsimistä sillä sellaista en ole koskaan sanonut.
jopa aivan asiallisesti, että saattaa tulla veritulppa. Se oli ihan ok. Sitten hän töksäytti, että kuolen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Mistä helvetistä se akka kuolinpäiväni osaa ennustaa? Myöhemmin hän taas on kiistänyt niin sanoneensa. Se akka on niin sekaisin, että ei edes omia sanomisiaan muista.
" Se akka on niin sekaisin, että ei edes omia sanomisiaan muista.
"
Tämä sopii sinuun itseesi kun nenä persiiseen...
Paitsi ettei nyt oikein tiedä haluatko olla mies vai nainen.
Mitä jos noudattaisit omaa neuvoasi ja lukisit kaikki viestisi uudelleen. Sieltä se sitten löytyy.
siellä ei ole jossa sanoisin riidelleeni lääkärin kanssa.
Tää Nainen joutuu tekemään asioita/päätöksiä jotka voi tuhota elämäsi merkityksen täysin. Tietoisuus/faktaa tapahtuneista tekee siis hänenkin elämänsä tosi raskaaksi. Kun makaat "muumiona" , taatusti silloin TAAS "akattelet" ja syytät epäpäteväksi kun teki sinulle näin!!
Kun lukee kirjoitustasi, ei voi vähempää naiseutta olla ihmisellä kuin sinulla on! Pakkomielle vain ohjaa elämääsi ja se tekee monen muunkin elämästä tosi raskasta!
Ps. Ei ole hyväksi Sinulle "Akatella" edes täällä ketään yleisesti!!
niin paljon kuin haluan. Älä reppana lue näitä kirjoituksia jos se tekee elämäsi raskaaksi. Johan Suominen on tuhonnut elämäni merkityksen täysin joten siinä hän onnistui oikein hyvin.
Kun et tiedä mitä Töölössä on tapahtunut, niin tuskinpa sinun kannattaa asiasta puhua.
Jaksat jauhaa päivästä toiseen tuota "Kun et tiedä mitä Töölössä on tapahtunut" mutta et viitsi kertoa.
joku olisi asiallisesti vaivautunut asiasta keskustelemaan. Pääasiassa juttu on mennyt siihen, että lääkäreitä puolustetaan ja minua syytetään.
Tarinasi ovat taas kerran ristiriitaisia.
olet aikaisemmin väittänyt täällä kertoneesi kaikki tapauksen yksityiskohdat ja nyt sitten sanot ettet olekaan kertonut, koska kukaan ei ole kanssasi asiasta asiallisesti keskustellut.
kysynkin nyt. Oletko kertonut täällä kaikki asiaan liittyvät tapahtumat vai et. Kyllä tai ei riittää vastaukseksi.
asiassa on niin monta tapahtumaa jossa lääkäreiltä karkasi mopo käsistä. Sinunlaisellesi ihme jankkaajalle en todellakaan ole tilivelvollinen.
Koska teillä ja varsinkaan sinulla asiallisuus ei ole riittänyt, niin saatte varmasti lukea lehdestä mitä siellä tapahtui.
Eiköhän jankkaaja ole siellä päässä piuhaa.
Tässähän käytännössä sanotaan, että valtiolla on oikeus estää yksilöitä tekemästä mitään, mihin sisältyy minkäänlainen riski. Ts. kaikki huumeet laittomiksi, ei mietoja viinejä ruokakauppoihin, alkoholiverot ylös, benjihypyt kiellettävä, BDSM-leikit joihin sisältyy kuristamista tms. kiellettävä, lävistykset kiellettävä koska voivat aiheuttaa infektion... ei leijonia tai krokotiileja eläintarhoihin koska joku voi pudota sekaan, veneenomistus kiellettävä koska joku voi lähteä humalassa veneilemään, moottoripyörät kiellettävä koska onnettomuuksissa käy huonommin kuin autolla, japanilaiset autot kiellettävä koska törmäyksessä käy huonommin kuin amerikkalaisella autolla... pyöräilykypärättä pyöräily ehdottomalla vankeudella rangaistavaksi, takat kiellettävä koska ihmisiä on kuollut takasta tulleeseen häkään... homoseksuaalisuus ja transvestiittiys kiellettävä yksilön oman turvallisuuden nimessä koska julkihomo tai transvestiitti voi johtua viharikoksen kohteeksi...
Perustelut 3 miinukselle? Tämä on kylmä fakta josta ei pääse yli eikä ympäri.
Lehdessä luki hyvin selvästi että olet riidellyt lääkärin kanssa. Ja kuitenkin täällä kiistät sitä tehneesi. Kannattaako lehtiä edes lukea jos he kerran vääristelevät tepahtumia?
Niin paljon taas Suomista haukutaan, että selvästikään ei valvirasta tullut selvitys ole ollut vastaanottajan mieleen.
Mutta johonkin se paha olo on purettava ja parempi täällä, kun että menisi vaikka lyömään vaimoaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11701949#comment-63411593
Myönnät siis valehdelleesi kun tuossa keskustelussa väität kertoneesi kaikki.
Selitä nyt meille asia jotenkin niin että itse aukot kertoneesi totuuden.
juttua ennen lehden painoon menoa joten en tiedä mitä siinä on. Aivan sama mitä siellä lukee, mutta toistaiseksi tiedän itse mitä olen tehnyt. Voit vapaasti jatkaa typerää jankutustasi sillä tuskinpa muuhun pystyt.
ihmistä haukutaan joka on tehnyt jotain huonoa. En minä Suomisen Tapaista sadistia kehuakaan voi. Luuletko, että sellaista ihmistä alkaisin kehumaan joka on tehnyt rikoksen minua kohtaan?
Valvirasta tulleeseen lausuntoon on päättynyt. Korjaan lausunto tuli oikeusasiamieheltä, mutta Valvira teki sen lausunnon.
Seuraavaksi saatte lukea asiasta lehdestä.
Tämä sulkeutuu nyt
Tämä on siis viides tai kuudes kerta kun lupaat lopettaa asiasta puhumisen. Kerran taisi mennä jopa pari päivää, ennen kun taas tulit tänne huutamaan propakandaasi. Pannaanko sekunttikello päälle?
Eli lausunto ei ollutkaan mielesi mukainen kun pitää taas valittaa tutulle toimittajalle. Hyvä että kirjoitit yksikössä kun asiasi ei kiinnosta muita lehtiä.
on syytä tehdä julkinen varoitukseksi muille lääkäreille.
Eipä mennyt edes vuorokautta kun täällä jo ikävöit töölöön.
Jos lausunto olisi ollut lääkärit syyllistävä, siitä olisi ollut palsta täynnä kirjoittelua ja revittelyä 'mitäs minä sanoin'-tyyliin.
Ei ole kovin vaikea vetää johtopäätöstä sisällöstä.
ette tee lausunnon sisällöllä mitään. Oli todella mielenkiintoista luettavaa.
Annoitan täällä ymmärtää että sinut olisi jo operoitu Thaikuissa. Taitaa olla nytkin yhtä luotettava vihjaus. Annat ymmärtää että uutinen oli mieleisesi, mutta totuus lienee kaukana siitä. Viimeaikainen käytöksesi täällä ainakin selkeästi antaa syyn epäillä moista.
Ja sinun sekoilusi on varoittava esimerkki kaikille.
Vastausta et kuitenkaan saa.
Jos juttuihisi voi luottaa niin asia selviää ennen pitkää. Itsehän täällä jo lupasit että asia päätyy lehtiin.
Kohta nähdään voiko miehen sanaan luottaa.
Luin asiantuntijan lausuntoa johon kirjoitan vastineen. Asiantuntija ressukka syyllistyy törkeään valehteluun. Minulla on 100% näyttö siihen, että tämä asiantuntija valehtelee.
Ei siitä kuitenkaan sen enempää
Reija Ahti
Taisi käydä kuten täällä arveltiinkin. Valvira toteaa lääkärien toimineen juuri niin kun pitääkin ja Ahti koettaa nyt peittää pettymystään täydellisen tietämättömyyden tuomalla itsevarmuudella.
Ajatella että puolueeton asiantuntijakin on 100% väärässä ja asiantunteilija omasta mielestään täysin oikeassa. Mutta hyvä että Ahdilla on vielä uskoa omaan asiaansa, muuten saattaisi alkaa puunoksa vetämään puoleensa.
Kiristyy oman kaulasi ympärillä.
kohta vielä Töölön sairaala jättää haasteen ja syyn kyllä tiedät.
professori laittaa uransa peliin ja syyllistyy törkeään valehteluun joka voidaan 100% varmuudella todistaa valheeksi.
Ihan vaan tiedoksesi, niin Valvira ei ratkaise tätä asiaa vaan eduskunnan oikeusasiamies.
Reija Ahti
niin Töölön sairaala saa aivan rauhassa jättää haasteen.
Jos proffa kiistatta valehtelee, niin miksi et paljasta moisen asiantuntemattoman nimeä?
Vai pelkäätkö/tiedät taas loukkaavasi jonkun kunniaa?
On se kumma, kuinka Ahti on joutunut suorastaan järjestelmällisen vainon kohteeksi. Puolueettomat asiantuntijatkin valehtelevat häntä vastaan. Lääkärit ovat täydellisen välinpitämättömiä ja vainoavat häntä. Kukaan ei puolusta vaikka hän on aina täysin oikeassa.
kesken joten jätän nimen mainitsematta. En myöskään kerro, että missä asiassa hän valehtelee. Outoa, että professori vaaarantaa uransa syyllistymällä asiantuntija tehtävässä valehteluun.
olemaan tarua ihmeellisempää.
Varmasti!
ja se ei sinua miellytä.
Kestämätön perustelu. Asia on kesken, mutta olet silti julkituonut lääkärien nimet. Toimintasi on kovin sattumanvaraista ja päätökset poukkoilevia. Mutta viisas teko ettet nimeä paljasta. Hän ei ehkä olisi yhtä pitkämielinen kanssasi.
Johan taas asian itse esille toit.
Olisit kertomatta siitä kun kerran lupasit.
lääkärien nimet voin huoletta tuoda esille. Samoin voisin tehdä tuon professorin osalta sillä valhe on niin törkeä.
mitää aiokaan kertoa. Sanoin vain, että professori valehtelee törkeästi
oikeassa, mutta tässä asiassa olen.
Olihan tavallisen typerä väite. Johan sinä kerrot asiasta, kun väität proffan valehtelevan.
Olihan tavallisen typerä väite. Johan sinä kerrot asiasta, kun väität proffan valehtelevan.
valehtelee? Sehän teitä harmittaakin, kun ette saa tietää.
Kyllä me asiasta aikanaan saamme riittävästi tietoa. Jos asia menee oikeuteen on tuomiolauselma aina julkinen ja siitä.saadaan tieto olitko oikeassa vai et.
Jos asia ei mene oikeuteen on se merkki siitä, että Valvira ja oikeusasiamies katsoneet ettei rikosta ole tapahtunut ja lääkärit ovat olleet oikeassa. Voitahn sinä itsekin koittaa lääkärit haastaa, mutta jos olet ainoa kantaja siitä voi päätellä jotain siitäkin.
Teoriassa on mahdollista että asia sovitaan rahalla ja samalla yleensä sovitaan ettei asiaa julkisuuteen kommentoida. Mutta sinähän olet jo ilmoittanut motiiviksesi kostonhimon, niin tämä vaihtoehto lienee poissuljettu vaihtoehto.
saatte tietää, mutta siihen asti teitä ottaa päähän, kun ette saa tietää mitä proffa valehteli.
Ei ole detaljeilla väliä. Lopputulos on ainoa millä on väliä.
Näkyy sen kirjeen sisältö eniten sinua itseäsi harmittavan.
muka on harmittanut? Olen vain sanonut, että tuli yksi syytteeseen joutuva lisää.
Eduskunnan oikeusasiamies ei ratkaise mitään. Hän antaa vain lausunnon siitä onko virkamiehet toimineet oikein vai väärin. Päätös ja mahdollinen tuomio tulee käräjäoikeudesta. Syyttäjä voi myös tehdä syyttämättäjättämispäätöksen polisitutkinnan ja oikeusasiamiehen lausunnon perusteella.
Miten puolueeton asiantuntija voi valehdella jos on antanut lausuntonsa sen perusteella mitä on lukenut papereista. Hän tekee päätöksensä lukemansa perusteella, siinä on vaikeaa valehdella.
valitettavasti papereissa on valhe ja hän antaa päätöksen sen perusteella. Siinä ajassa millä asiantuntija antaa päätöksen hänen pitäisi pystyä varmistamaan asioiden todenperäisyys.
Myös monet eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan mm oikeusasiamiehen nettisivuilla. Nimet yleensä poistetaan, mutta ei siellä montaakaan kantelua keskenjääneestä sukupuolenvaihdoksesta ole.
Nyt vaan odotellaan...
rauhassa. Minä kirjoitan sillä aikaa vastineen tuohon selvitykseen ja kerron missä kohtaa asiantuntija valehtelee. Vai sanotaanko, että laittaa perätöntä tietoa, jos se on parempi sana. Jotenkin olettaisi, että asiantuntija miettisi asioita joka kantilta.
Tämä asiantuntija miettii asiaa vain yhdeltä kantilta ja laittaa itsensä kuseen laittamalla lausuntoon perätöntä tietoa. Mahtaa äijän naama olla näkemisen arvoinen, kun hänelle totuus selviää.
"Mahtaa äijän naama olla näkemisen arvoinen, kun hänelle totuus selviää."
Tämä sopii sinuun itseesi kirjaimellisesti.
jankutat tuota samaa. Oletko nyt höpönassu onnellinen.
Sarkasmi on taitolaji. Tarvitset siinä vielä runsaasti harjoitusta.
Mutta jatka sitkeästi, ehkä opit sen joskus.
sitä koskaan. Mutta yritä kovasti pikku puppeli.
Valviran asiantuntija professorin mukaan pystyn olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan. Nimittäin kotipihallani ja Helsingin satamassa lähdössä Tallinnaan.
Olen kyllä kuullut jakautuneesta persoonasta, mutta kun koko ihminen pystyy jakautumaan.
On siinä todellinen asiantuntija
Hyvä yritys, jatka harjoituksia ja opit sen joskus.
opit tuskin koskaan.
Oi joi. Reijo-poika opettelee soittamaan suutaan, vähän kun isot pojat. Jatka vaan että saadaan nauraa lisää.
muuta osaa laitta kuin entisen etunimen tuohon. Sitten kuvittelet, että se on hauska sutkaus. Pelle mikä pelle.
Johan kerroit haluavasi palata takaisin mieheksi, siksi olisi loukkaavaa puhua sinusta naisen nimellä.
Mukka koeta poikein kovasti ja sano jotain ikävää, mitään järkeväähän sinä et suustasi osaa päästää.
on naisen nimi, mutta sitähän sinun aivosi eivät pysty sisäistämään. Taitaa hermo mennä kun oikeinkirjoitus tökkii noin pahasti.
Kiitos kysymästä. Minun hermoni ovat levolliset ja hyvässä kunnossa.
"Kyllä tämä... kyllä tämä käy ihan helvetisti psyyken päälle, kun ei sinne tunnu pääsevän"
Muistatko kuka sanoi tuon ylläolevan iltasanomien haastattelussa?
en ole lukenut sitä juttua. Tosiasia on se, että kun syytön ihminen saa syyt päälleen, niin se varmasti ottaa psyyken päälle. Sinulla se tuntuu ottavan psyyken päälle ilman mitään syytä.
Jos olet todella ollut niin tyhmä, että olet antanut haastattelun ja antanut julkaista sen lukematta, niin olet ollut paljon tyhmempi kun mitä täällä olet käytökseläsi osoittanut. Ja se on paljon se.
mutta ihan ymmärrettävää jos on sellaiset paineet kun sinulla, eihän sitä voi kaikkea muistaa ja huomata.
mutta totuus on se, että sinä olet niin toimittajalle sanonut ja nyt kadut sanomaasi ja koetat selittää sen toimittajan vääristelyksi. Vedä lehti oikeuteen, niillä on varaa maksaa korvauksia.
mitä olen toimittajalle sanonut kuten kaiken muunkin. Miten voikin olla noin perustyhmä kuin sinä. Meneekö pikku puppelilla menee hermo?
Muistatko kuka kirjoitti näin:
"Taitaa hermo mennä kun oikeinkirjoitus tökkii noin pahasti. "
Entä kuka kirjoitti äsken näin:
"Meneekö pikku puppelilla menee hermo? "
Mitä se on suomeksi?
Eikö tuo jatkuva itsensä naurunalaiseksi tekeminen ala käydä hermoille? Nehän on sinulla pinnassa muutenkin.
Sinun asioistasi on hyvin helppo pysyä selvillä, sinähän niitä itse tuot julki niin netissä kun eri medioissakin. Jokainen joka vähänkään sinun tapaustasi on seurannut, tietää mm sen tosiasian että olet eunukki!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11718821#comment-63509497
Tuosta voitte lukea mitä Ahti on täällä itsestään kertonut
kun jaksat kantaa minusta huolta. Sinulla on loistava tulevaisuus pelastusarmeijassa. Kun seisot jouluna padan vieressä ja toivotat ihmisille siunausta. Oi miten olet hellyttävä näky.
et ole yhtään hellyttävä vaan säälittävä tapaus. Hae ihmeessä seuraavaan bb:hen. Saat sitä julkisuutta mitä niin kovin kaipaat ja ymmärrystä.
Ihanalla luonteellasi voitat varmasti koko homman ja pääset sinne Thaikkuihin leikkaukseen.
tuo sinun huolenpitosi. Sinusta tulee ihana näky, kun seisot pelastusarmeijan joulupadan vieressä ja toivotat herran siunausta kaikille. Aloitat sotilaasta ja pian oletkin jo edennyt majuriksi.
Sinulla on tulevaisuus haaremin vartijana. Siellä tarvitaan eunukkeja.
Laulajina niitä on myös käytetty.
Munat olisi pitänyt viedä jo lapsena. Vanhana ei vaikuta enää mitään.
asiantuntija taas äänessä. Olet sitä mieltä, että sinun komenttejasi tarvitaan joka paikassa.
Totra. Nuorena kuohiminen estää äänenmurroksen, eikä ääneen tule aikuisen mataluutta.
Mutta aikuisenakin kuohitulla voi olla hyvä lauluääni, pallien vienti ei tietenkään silloin enää muuta ääntä.
Eunukki-kuoroja on maailmalla paljon, kauko-idässä varsinkin.
"Valvira selvitti oikeusasiamiehen toimesta Töölön lääkäreiden toimia."
Kerro sitten mikä oli selvityksen tulos, vai etkö uskalla tai kehtaa sitä täällä kertoa?
"Poliisi tutkii lääkäreiden touhuja joten jotain merkillistä on tapahtunut."
Ei ole tapahtunut muuta kun tutkintapyyntö ja poliisin on pakko reagoida. Useastikin tutkimuksen lopputulos on toteamus, ettei rikosta ole tapahtunut ja asia päättyy siihen.
"Ei tuollaista tutkimusta ilman syytä tehdä."
Ei tehdäkään, se tutkintapyyntö on ollut syy.
"Lääkärit saivat aikaan sen,että menen nyt uudelleen tutkimuksiin ja palaan entiseen."
Ja samalla käytännössä myönnät Töölön lääkärien tehneen oikean päätöksen jättäessään sinut operoimatta. Toivottavasti entisiä kiveksiäsi ei ole vielä syötetty kissoille ja saat ne takaisin. Ei ole pelkoa hylkimisreaktiosta.
sanoa, että se mitä Töölössä tapahtui ei johtunut mistään lääketieteellisestä asiasta. Kyse on aivan muusta asiasta ja se tekee tästä lääkäreiden kannalta hyvin vakavan asian.
Kyseisestä rikoksesta tuomio on 2-12 vuotta vankeutta ja menettää aina virkansa. Lääkärit eivät ole voineet kertoa mitään lääketieteellistä syytä koska sellaista ei ole.
pakko reagoida tutkimuspyyntöön. Voivat kylläkin kirjata asian, mutta jättää tutkimatta. Esim pienissä varkausrikoksissa niin tapahtuu.
Taisi valviran selvitys olla Ahdin kannalta epämiellyttävä, kun ei ole puhunut siitä täällä sanaakaan.
palauttanut oikeisasiamiehelle, mutta sieltä se ei ole vielä tullut minulle. Valvira selvittää vain lääketieteellistä puolta ja poliisi rikosasiaa.
Jostain syystä siihen kuitenkin riittää resurssit, kun misaki menee itkemään että yy toi löi mua, se on pahis, laittakaa telkien taa tuollaset hullut. Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää mitä se on tarkalleen niille poliiseille sanonut. Veikkaan että hänen psykopaattinen manipulaationsa ei rajoitu siviileihin, vaan hän on myös poliisille esittänyt tilanteen sellaisena, että hän oli viaton uhri ja minä syntyjäni häiriintynyt epäihminen joka silkkaa pahuuttaan terrorisoi häntä. Totta kai ne kysyy aina tuollaista ilmoitusta tehtäessä että osaatko yhtään arvailla motiivia. Ja totta kai misaki on siihen vastannut että joo se on vaan hullu joka ilman syytä on ruvennut ahdistelemaan tällaista viatonta ihmistä kuin minä!
Pahoinpitelystä on syytäkin tehdä rikosilmoitus.
Miksi valvira selvittää yhtään mitään jos kerran asiassa ei ole mitään lääketieteellistä syytä?
on tullut eduskuntaan perjantaina. Nyt odotan, että se lähetetään minulle luettavaksi. Voin vielä kerran vastata siihen. Lääkärit ovat keittäneet niin sekavan sotkun, että se selvitetään monelta kantilta.
oikeusasiamiehelle ja kysy mitä he selvittävät.
Eipä taida tulla vastausta siltä suunnalta koska kysyjä ei ole asianosainen. Vasta lopullinen päätös on julkinen ja kaikkien saatavilla.
typeriä kysymyksiä?
Siis se mikä mahdollisesti on joskus julkinen, on oikeuden päätös jos asia sinne asti menee. Ja sekin voidaan määrätä osittain salattavaksi jos siinä katsotaan olevan liikaa henkilökohtaisia tietoja esim terveydentilasta.
saa aivan vapaasti julkistaa. Siitä tulee äärimmäisen lyhyt selonteko.
Vielä typerämpää on antaa virheellisiä ohjeita.
Sinun täällä antamasi lupa ei päde joten joudut itse julkaisemaan sen. Se on sitten eri asia uskooko kukaan sanaasi.
luvan kirjallisena oikeuslaitokselle. Oletko tosiaan niin tyhmä, että täällä ylipäätään annetaan mitään lupia=
"Minun terveydentilan saa aivan vapaasti julkistaa."
joku ongelma?
Kyllä se on vitun raukkamaista käytöstä siinä vaiheessa, kun itse on ollut äärimmäisen provosoiva että tilanne on kehittynyt.
Sitä paitsi myös viranomaiselle valehtelu on rikos. Vaan luuletko että misaki siitä mihinkään vastuuseen joutui, jos tuollaisia emävaleita tapahtuman taustoista kertoi? Se ei tasan tarkkaan ole kertonut totuutta, siitä olen 100% varma. Mutta se poliisi ei ainakaan sanonut mitään sellaista, että teidän tarinoissa on eroavaisuuksia, mistäs tää johtuu. Siitä voidaan päätellä että poliisia ei kiinnosta tutkia sitä, jos heille on joku psykopaatti valehdellut yrityksenä manipuloida heidät jotain hänen vastustamaansa henkilöä vastaan.
Ei pidä provosoitua. Rikosilmoituksen teossa ei ole mitään raukkamaista, rikolliset pitää saada vastuuseen.
Niin pitää saada juutalaisetkin.
Miksi et sitten kannata henkisen väkivallan kriminalisointia? Eihä mielestäsi ole millään lailla raukkamaista vaatia henkisen väkivallan käyttäjiä vastuuseen.
Samalla logiilalla voi sanoa raiskauksen uhrille "ei pidä provosoitua, ei sinulla ole vahingoitettu muuta kuin narsistista egoa" ja evätä häneltä oikeus saada oikeutta.
On se vaan muuten jännä että muilla on kyllä oikeus syyllistää minua näin kapeakatseisilla perusteilla, että "olet rikollinen ja syyllinen tapahtuneisiin pahoihin asioihin, koska se oli sinun nyrkkisi joka viuhui" mutta minulla ei ole oikeutta syyllistää muita samoilla perusteilla, vaan esim. Danza sai 2012 puolustella lupauksensa pettämistä ja muidenkin käytöstä toteamalla että tässä vain kohtalo vaikuttaa, kohtalo ei ole kenenkään hallinnassa eikä kukaan ole syyllinen siihen mitä kohtalo meille järjestää, sattumalta sinulle on nyt vain käynyt näin. Aivan kuin hän ei olisi ollut tietoinen siitä millaista paskaa olen saanut osakseni ja TIETOISESTI VALINNUT asettaa omat mielihalunsa minun auttamiseni edelle, TIETOISESTI VALINNUT kumuloida siihen entisen paskan päälle uudella kerroksella. Miksi DAnza saa puolustella antisosiaalista käyttäytymistään vetoamalla kenenkään hallinnassa olemattomaan kohtaloon ja sattumaan, mutta minä jos jotakuta antisosiaalista paskaa vedän turpaan niin olen heti yksin syyllinen koska olen tietoisesti valinnut tehdä niin eikä kukaan eikä mikään muu, varsinkaan joku kohtalo tai sattuma, ole ollut siihen vaikuttamassa?
Kaikkien muiden kohdalla mikä tahansa on aina normaalia, tervettä, hyväksyttävää ja oikein, minun tekemänäni pelkkä olemassaolo ja hengittäminen on sairasta, häiriintynyttä ja moraalisesti väärin ja tuomittavaa.
Vastauksia ei tullut, eli MOT.
siis että "Miksi Danza...", niin ehkä siihen ei tullut vastauksia siksi että kukaan ei tiedä että kuka ihme. Mä en ainakaan tunne kaikkia sun kavereitasi. Jos hän vetäisi jotakuta turpaan niin olisi siitäkin oikeutettua tehdä rikosilmoitus.
Oikeusvaltiossa lupaustensa rikkominen olisi rikos. Etenkin jos tietää että siinä on toisen hyvinvointi pelissä. Antisosiaalisempaa toimintaa on vaikea kuvitella.
olet nyt sitten tuntenut olevasi taas mies? Vai mikä sä nyt oikein koet olevasi?
tiedä itsekkään. Saattaapi olla aamulla Reija ja illalla Reijo. Yöllä mahdollisesti Tatjana tai Teppo.
Hyvin valittu otsikko tähän ketjuun. Kuka on se haaska jonka ympärillä ne korppikotkat kiertelevät?
Haaskansyönnissä ei muuten ole mitään epäeettistä. Miksi aloittaja vertaa mielestään epäeettisiä ihmisiä haasklintuihin?
Esim. puuterilaisia minä vertaisin enemmän piraijaparveen.
Pitää paikkansa.
Haaskalintuja tarvitaan nokkimaan pois raadot ennen kun ne alkavat levittämään tauteja. Kun raato jossain alkaa haista löytävät linnut sen avulla paikalle.
Mitä epäeettistä piraijoissa sitten on?
Mitä epäeettistä nyt raatelemisessa ja tappamisessa yleensä on?
Ei mitään.
Se ero löytyy, että haaskalintu syö jo kuolleita, piraija iskee myös eläviin.
Mutta luontoon kuuluu kumpikin.
Jaaha...
Että näitä taas.
Joko on haaska kaluttu loppuun, kun ei ole aikoihin tullut tilannepäivityksiä?
Ilmeisesti on töölön sairaalan lakimiehetkin ottaneet yhteyttä, sen verran on palsta siistiytynyt.
Siinähän ihmettelet miksi sinulle vittuillaan. Olisiko aika tarkastaa asennetta?