Nuoret sinkkunaiset lähtevät Kotkasta!

Iltalehden uutisen mukaan 20-29 ikäistä, jokaista kymmentä sinkkunaista kohden on 13:sta sinkkumiestä Kotkasssa. Huonolta näyttää moni jää ilman naisystävää. Mistä apu? Pitääkö lähteä Thaimaaseen, tai Venäjälle hakemaan elämänkumppania tai kaveria.?
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Venäjältä se oli pakko loppujen lopuksi hommata. Ei Kotkalaisista naisista ollut ainesta mihinkään. Jonkun "kaljapöntön" voi jostakin baarista löytää korkeintaan, mutta sori naiset kun olen sen verran ronkeli, että ei kelvannut. En käy baareissa ollenkaan.

Äänestä
  • Hyvän naisen voi löytää kauempaakin, jos ei Kotkasta. Mies, joka ei käy baareissa, onkin tosi mies, keskittyy olennaiseen, ei huvitteluun.

    Äänestä

Ainahan voi ryhtyä homiksi. Se on muutenkin trendilästä.

Äänestä
  • Tavallaan trendikästä. Mutta ei se arjenongelmia ratkaise. Kuten sitä ongelmaa. että nuoria miehiä on enemmän kuin nuoria naisia. ikäluokassa, kun sinkuista puhutaan, ikähaitarissa 20-29 vuotiaat sinkut.

    Äänestä

Niin sen takia naiset lähtee kun täältä ei MIESTÄ saa ovat Ahtaajia kirjoituksista päätellen.Mutta ei hätä ole tämän näköinen meitä on useita Kotkalaisia naisia jotka olemme hakeneet Miehemme Ulkomailta,Mutta ei Venäjältä Ja tyytyväisinä kehräämme mirri hyristen.

Äänestä
  • Eihän ne naiset Kotkasta lähde miesten takia. Kotkassa on vaan liian vähän miehiä. Tai sitten ei löydy kiinostavia opiskelupaikkoja tai työtä nuorille naisille.

    Äänestä

mina somalia ja tahto heti valkoine tytto miu mulku 27cm tahto naida neitsy

Äänestä
  • Jos ei vanha vitu somalille kelpaa niin saat ilman olla ja tuo metlan kokokin on vaarallinen ainakin neitsyelle.Suomalaiset sen neitsyyden saa ja sitten vanhana luuhkana minäkin suostun Somalille kyllä niille kelpaa pohjaton kaivokin .

    Äänestä

  • liian iso neitsyelle kirjoitti:

    Jos ei vanha vitu somalille kelpaa niin saat ilman olla ja tuo metlan kokokin on vaarallinen ainakin neitsyelle.Suomalaiset sen neitsyyden saa ja sitten vanhana luuhkana minäkin suostun Somalille kyllä niille kelpaa pohjaton kaivokin .

    Koko tai sentit eivät ratkaise. Koolla ei väliä. Muut seikat ratkaisevat. Miten löytyy koulutuspaikkoja, työllistymisen mahdollisuus, edulliset asunnot. ja jne... Eli, miten saadaan nuoret naiset jäämään, pysymään ja Kotkaan asumaan. Se on se suurin, ratkaisematon ongelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


risto ree kirjoitti:

Iltalehden uutisen mukaan 20-29 ikäistä, jokaista kymmentä sinkkunaista kohden on 13:sta sinkkumiestä Kotkasssa. Huonolta näyttää moni jää ilman naisystävää. Mistä apu? Pitääkö lähteä Thaimaaseen, tai Venäjälle hakemaan elämänkumppania tai kaveria.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu