ocd peseytyminen/siivoaminen/ tavaroiden pitäminen uutena

OCD1

Moro!

Minulle ei ole diagnosoitu ocd:ta, mutta tajuan ilman sitäkin, että minulla on ocd.
Oireet ilmenevät peseytymisenä ja siivoamisena ja nämä pakko-oireet ilmenevät vain ollessani sisällä asunnossani. Ulkona ollessani kaikki paikat on täynnä muiden ihmisten "bakteereita" joten tajuan, että niistä ei ulkona ollessa mitenkään pääse eroon joten ne eivät haittaa.

Mutta ei helvetti kun pääsen takaisin kämppääni, niin jo alkaa oireet. Ensimmäisenä on pakko mennä suihkuun peseytämään, koska olen ollut ulkona muiden ihmisten "bakteereissa". Tässä menee noin tunti ennenkuin olen saanut "rituaalit" hoidettua. Tämän jälkeen saan hetkellisen mielenrauhan. Peseytymisen jälkeen alkaa siivoaminen. Imuroin yleensä joka pv, koska jos nään murusenkin lattialla tai sohvalla niin koko kämppä pitää imuroida, koska olen voin kuljettaa jalanphjassa murusia ympäriinsä. Paikat pitää pitää myös järjestyksessä eli jos sohva liikkuu sentinkin niin pitää pistää takaisin alkuperäiseen asentoon. Siivoaminen liittyy myös tavaroiden pitämiseen uutena eli jos pölyä tai ruoan murusia esim, tietokoneen päällä niin pakko siivota, että pysyy ns "uutena". Sormenjälet pitää pyyhkiä, ihan sama missä niitä on. Jos kosken seinään ja ei jää sormenjälkiä, tiedän, että olen koskenut siihen, enkä saa mielenrauhaa ennenkuin olen tämän seinän putsannut.
Enemmänkin voisi kirjoittaa oireista, mutta tiivistettynä koko kämppä ja kaikki paikat pitää olla järjestyksessä, puhtaita/uusia. Käsiä pesen myös jatkuvasti, kädet ovat rutikuivat. En voi, edes kavereita kutsua asuntooni, koska en tiedä mitä paskaa heidän käsissään tai vaatteissa on jotka sitten leviäisivät asuntooni. Heittäsin koko sohvan helvettiin jos joku kavereistani istuisi siihen, puhdistaminen ei tässä vaiheessa enää auttaisi.
Sohvan olen kyllä jo heittänyt kaatopaikalle , koska olen huomannut, että mitä vähemmän tavaraa kämpässäni on, sitä vähemmän siivoaminen ilmenee. Asunnossai on nykyään vain tietokone jolla voin opiskella ja sänky jolla nukun. Tämäkään ei täysin poista oireita, mutta helpottanut huomattavasti.

Kelaatte luultavasti, että olen pähkähullu ja itsekin tajuan, että tässä ei ole mitään järkeä. Olen henkisesti ja joskus fyysisestikin väsynyt joka päiväisestä siivoamisestia ja peseytymisestä. Onkohan oireeni jo niin pahat, että olisi aika mennä psykiatrille ja hankkia kunnon lääkitys jolla oireita voisi helpottaa?

Onkohan kenelläkää muilla näin pahaksi edennyt ocd?
Vinkkejä parantumiseen otetaan vastaan...

6

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apuri832838

      Itse menin lääkärille viikon oireilun jälkeen ja sain lääkityksen. Tällä hetkellä en edes muista koko ocd:ta enää. Ehkä tulee takas jossai vaiheessa ehkä ei.

      Mutta sun tapaus on vähä pahempi ku mulla oli, itse on kärsinyt rituaaleista ollenkaan.

      Mutta ehdottomasti mene! Mitä hävittävää sulla on? Jo se, että käyt siellä niin parantaa sun oloa kun on jo kenelle jutella :)

    • Minxy

      Itsellä on tämä peseminen ongelmana. Eli jos käyn kaupassa tai missä tahansa kotini ulkopuolella niin kotiin tullessa pakko käydä suihkussa. Ja itse en myöskään 'voi' kutsua kavereita tai perhettä kylään juuri sen takia kun ei tiedä mitä kaikkea shaissea heidän mukanaan voi tulla kotiini. Ja käteni ovat hirveän näköiset kun pesen niitä jatkuvasti. Ei minullekaan ole virallista diagnoosia tehty, mutta kyllä sen itse tajuaa jo oireista mikä vaivaa. En tässä tyhmiä olla. :) Mutta kyllä välillä ketuttaa niin perkhuleesti nämä omat rituaalit. Mutta kun ei voi mitään niin ei voi. Ja tavaroita järjestelen myös hyvin paljon. Sekin rasittaa.

    • silmälasit

      Apuri832838!! Minkä nimistä lääkettä syöt? Olisin kiitollinen vastauksesta, omat pakko-oireet häiritsevät kovasti elämääni ja olen miettinyt lääkitystä....

      • Maailmasta ei lika lopu

        Hei, minulla tämä aivan sama. Pelkään ja ällöän eniten ruokarasvaa, sipsejä ja viinereitä. Vuoden olen kohta syönyt Lyricaa 150mg ja Seronilia 60mg/ vrk. Olo on vähän helpottunut. Pystyn käymään ulkona ja ravintoloissa jo. Tsemppiä meille kaikille


    • skeptinen

      Kannattaa mieluummin hakeutua terapiaan. Tarvitset ns siedätyshoitoa, ja paljon. Ja kannattaa pohtia, mitä oikein pelkäät, ja miten voisit kohdata pelkosi.

    • Villakoirista apua!

      Tää nyt on vähän vanhempi aihe, mutta tiedän, että et ole ainoa minun lisäkseni, joka on kärsinyt "bakteerikammosta". Jotenka aihe ei vanhene. Mulla ei enää vaivaa tuo ja mun pelastus olikin muuttaa yhteen kumppanini kanssa, joka tietysti onkin luokkaa, jättää likapyykkinsä sängyn alle, käytetyt vanupuikot löytyi hänen jäljiltä aina pöydiltä (täynnä tummaa korvavaikkua), no enää ei ne vanupuikot ole pöydillä, nykyään ne osaa viedä hän itsekin roskiin saakka, ja sitten on kaikkea pientä, joka oli niin kamalan suuriponnistus, jotta en seonniut ihan totaalisesti. Joten oli pakko selvitä tai erota. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja niin lähti mun kämpän jynssäämisen ja tuntien peseytymisen ja monien jalkakylpymäärien sairaalloinen hömpötys. Ei tohon auta mikään lääkitys, eikä mitkään terapiat, jos ei muutokseen kykene. Sitä en tiedä tietysti miten ihmeessä pystyin ylittämään tuon rajan, että yleensäkin pystyin tutustumaan niin likaisenoloiseen ihmiseen, en tietystikkään enää nykyään pidä häntä likaisena. Sillä kyllä hän hygieniastaan huolehtii vain ne pyykit on enää siellä odottamassa minua joka päivä, että ne vien nykyään jopa pyykkikoriinkin, ei siis tarvitse tunkea koneeseen samantien hanskojen ja pyykkipoika nenässä varusteina.


      OCD on yksi pahimpia mielentiloja mitä maailmasta löytyy, sillä olet mielesi orja, sitä ei voi pakoon päästä, vain minä yksin olen tässä vankilassa, johon kukaan ei kuule eikä näe. Näin eräs viisas ihminen on joskus sanonut minulle ja näinhän se on. Oikeastikin fobiat voi olla ihmisille joka hetkinen ongelma ja sen kanssa eläminen tuskallisen piinaavaa. Ei sii pidä vähätellä, mutta se raja on kyettävä ylittämään, jos on luotettavan oloinen tuki esim. terapeutti, oma äiti tai kukatahansa on tuon rajan ylittäminen helpompaa, vaikka ei auttajatkaan täysin voi ymmärtää tuota "mieli tekee tepposet - oloa".

      Jaksamisia ylisesti kaikille, keillä on samoja fobioita ja luottakaa itseenne, että kyllä minä tästä ylitse pääsen, niin vain voi aloittaa uuden paremman elämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe