Ajovalot

Pimeän aikaan liikenteessä näkyy aika paljon KIA autoja takavalot pimeänä. Onko todella niin ettei niissä takavalot syty automaattisesti?!!?

Aika käsittämättömän typerää kehitystä autoissa tollanen. Ehdottomasti takavalojen pitäisi palaa aina, vaikka edessä palaa vain päiväajo LEDit.
226360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kuskit ovat törppöjä. Kiasti keski-ikä on noin 63vuotta ja uusien asioiden sisäistäminen on vaikeaa ja ohjekirjan lukeminen häpeä.

Äänestä
  • Uusissa Kioissa on nykyaikaiset päivävalot, jolloin suomessa takavalot eivät saa palaa automaattisesti. Vanhoissa taas oli ajovalot ja takavalot syttyivät automaattisesti käynnistäessä.

    Äänestä

Kyllä ne takavalot syttyvät automaattisesti, jos vain katkaisin on muistettu kääntää automaattiasentoon. Sen kun tekee ensimmäisen kerran kun lähtee ajamaan, niin ei tarvitse enää asiasta huolehtia.

Äänestä
  • Ceedissä ajovaloautomatiikka (hämäräkytkin) löytyy vasta EX varustetason COMFORT PACK -varustepaketissa.

    Äänestä

Koska Kian valoautomatiikka on per§eestä. Ei syty valot vaikka tunneliin ajaisi.
Vissiin korealaisille liian vaikeaa suunnitella toimivaa automatiikkaa.

Samanlaista toimimatonta valoautomatiikkaa käyttää Huntai ja Tojota.

Äänestä

Kyllä se valoautomatiikka toimii juuri kuten pitääkin. Aivan uskomatonta väittää muuta. Luuletko, ettei 2010-luvulla noin yksinkertaista asiaa muka saataisi toimimaan? Todennäköisesti kirjoitit tuon oksennuksen koreassa valmistetulta tietokoneeltakin.

Äänestä
  • No ei näköjään saada vielä toimimaan. Kyllähän sen näkee tuolla pimenevissä illoissa kun Kian ja Huyndain ajovalot syttyvät viimeisenä. Eli vasta liian myöhään.

    Monessa muussa autossa ei edes tälläisinä helmikuisina pilvisinä päivinä mene päivävalot päälle ollenkaan.

    Äänestä

  • koreassaeiosata kirjoitti:

    No ei näköjään saada vielä toimimaan. Kyllähän sen näkee tuolla pimenevissä illoissa kun Kian ja Huyndain ajovalot syttyvät viimeisenä. Eli vasta liian myöhään.

    Monessa muussa autossa ei edes tälläisinä helmikuisina pilvisinä päivinä mene päivävalot päälle ollenkaan.

    Sama havainto tullut tehtyä. Hyundait ja kiat on usein peräpäät pimeänä hämärässä. Vaarallista touhua luottaa liikaa tekniikkaan.

    En tiedä mitä malleja tarkoitat, mutta ainakin uuden sukupolven Ceedissä päivävalot eivät näillä keleillä mene päälle lainkaan. Ja kuten tässäkin ketjussa on useasti todettu, se ei ole auton vika jos kuski ei osaa kääntää katkaisijaa automaatti-asentoon.

    Äänestä

  • jari kurr kirjoitti:

    Mikä varustetaso sun ceedissä sitten on?

    Äänestä

  • säädöt pielessä kirjoitti:

    Sama havainto tullut tehtyä. Hyundait ja kiat on usein peräpäät pimeänä hämärässä. Vaarallista touhua luottaa liikaa tekniikkaan.

    Paljon vaarallisempaa on ajaa ylinopeutta. BMW:t ja Audit näyttävät tekevän sitä säännöllisesti ja ylitys on usein suuri. Niissä on varmaan kaasupolkimessa vika kun nopeus ei pysy rajoituksissa. Samoissa merkeissä on myös peräpää usein pimeänä.
    Toinen suuri ryhmä ovat toinen puoli pimeänä ajavat. Joko ajovaloista tai perävaloista toinen on sammahtanut. Näitä näkee tienpäällä paljon. Nämä ovat selvästi lisääntyneet, lampunvaihdon vaikeduttua.

    Jos ette autoa tiellä pilvisenä päivänä, jolloin varsinaiset ajovalot eivät valaise yhtään enempää kuin päiväajovalot, niin suosittelen muiden turvallisuuden takaamiseksi käyntiä optikolla.

    Itkekää, ähiskää, hiertäkää ja kiertäkää mutta minä ainakin laitan ajovalot vasta sitten kun ne valaisevat edes jotenkuten.

    Äänestä

  • Paljon kilsoja kirjoitti:

    "Jos ette autoa tiellä pilvisenä päivänä" = ??

    Äänestä

  • ei lx kirjoitti:

    Mikä varustetaso sun ceedissä sitten on?

    EX comfort pack johon sisältyy tuo ajovalaoautomatiikka.

    Äänestä

  • mitähän tarkoittaa kirjoitti:

    "Jos ette autoa tiellä pilvisenä päivänä" = ??

    Luetun ymmärtäminen hakusessa vai?
    Siinähän sanotaan määritelmä: JOLLOIN AJOVALOT EIVÄT VALAISE.....

    Äänestä

  • mitähän tarkoittaa kirjoitti:

    "Jos ette autoa tiellä pilvisenä päivänä" = ??

    Eikös tämä koko aihe käsittele näkemistä? Vai? Puusilmä!

    Äänestä

Sua taitaa vatuttaa kun joudut poramaan edelleen ilman ledejä?
Kun joulukin on jo ohi niin virittele joulukuusenkynttilöistä ledit sinne taakse niin saat sinäkin ledit jonnekkin.

Äänestä

Kian valoista puheen ollen: Cee'din korisuunnittelussa ajovalojen malli on vedetty aivan överiksi. Valoumpion kiilamainen muoto on venytetty lähes tuulilasin kulmaan asti, eikä se todellakaan näytä hyvältä. En tunne Cee'din polttimon vaihtomenettelyä, mutta jos se edellyttää umpion irroittamista, niin mahtaa olla operaatio! http://www.delta.fi/Etusivu/Mallit/ceed/Kuvat/tabid/577/Default.aspx

Äänestä
  • 99% uusissa autoissa polttimon vaihto vaatii purkamista. Vaikka tätä ei edes kysytty ja alat vääntää ihan eri asiaa. Puhuttiin päivävaloista torvelo.

    Äänestä

  • ota selvää kirjoitti:

    99% uusissa autoissa polttimon vaihto vaatii purkamista. Vaikka tätä ei edes kysytty ja alat vääntää ihan eri asiaa. Puhuttiin päivävaloista torvelo.

    Minulla on Sportage ja jos toiminta on AUTO asennossa niin ajovalot palaa jopa pilvisinä päivinä ja ne palaa myös parkkihalleissa ja tunneleissa. JOs valot on led asennossa niin ne palaa oli sitten päivä tai yö. Skodat ajaa vielä päivävaloilla...ei ole edes ledit vaan h7 kun minun Kiassa palaa jo ajovalot. Sen näkee merkkivalosta mittaristossa kun ajovalot palaa tai ei pala.

    Äänestä

Itellä kiassa harmittaa automaattikaukovalojen sytytysviive. Automatiikka tuntuu muuten todella turhalta päivällä pidän valot päällä, ni eipähän oo takavalot pimeenä. Turha noita on arpoa. Polttimot on helppo vaihtaa purkamatta muuta ku sen takakorkin. Jännä juttu viime kerralla, ku käskettiin irtoittaa akun napa. Akuntakaisinkytkennän seurauksena pissapojan suutin paladi takaisin elävien kirjoihin ja auto latas päivityksen. Lähivalot on hyvät jopa motarilla ku nostaa valoja, ni ne riittää hyvin. Kaupungissa lasken valoja, koska valoa on tarpeeksi muutenkin.

Äänestä

Valita eu,hun .siellä nämä järjettömyyden on keksitty...itse olen laittanut vaseliinituubin korkin siihen silmän päälle kojelaudalla..on sitten ajovalot päällä edessä ja takana..toki muissakin uusissa merkeissä on sama systeemi..

Äänestä

Suomalaiset säänneltiin pilalle joskus 80-luvulla kun joku idiootti oli ensin sitä mieltä, että taajaman ulkopuolella pitää pitää valot päällä oli ympärillä 20 000 luksia tai alle 100. Sitten joku vielä suurempi idiootti oli sitä mieltä, että homma pitää laajentaa taajamiinkin asti. Muut eurooppalaiset ovat nauraneet suomalaisille tässä muutaman vuosikymmenen verran...nyt päiväajaovalojen tultua käyttöön on eurooppa nytkähtänyt hieman suomen suuntaan, mutta suomi vielä enemmän euroopan suuntaan. Olkaamme tyytyväisiä, että holhousyhteiskunta hienman edes hellittää otettaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

struut kirjoitti:

Pimeän aikaan liikenteessä näkyy aika paljon KIA autoja takavalot pimeänä. Onko todella niin ettei niissä takavalot syty automaattisesti?!!?

Aika käsittämättömän typerää kehitystä autoissa tollanen. Ehdottomasti takavalojen pitäisi palaa aina, vaikka edessä palaa vain päiväajo LEDit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu