Itsenäisyyspuolue ja Köyhien asialla -puolue kyllästyivät YLEn mielivaltaan: yli
2.000 kansainvälistä uutissivustoa julkaisi yhteistiedotteen
Yleisradio ilmoitti tammikuussa jättävänsä eduskunnan ulkoiset puolueet kokonaan
ulkopuolelle puoluejohtajien televisiotenteistä tulevissa 2014
europarlamenttivaaleissa. Päätös tuli täytenä yllätyksenä kun Euroopan
turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön alainen demokratiayksikkö ODIHR oli
painokkaasti suositellut Yleisradiolle laajempaa osallistamista kun
vaalitarkkailijat kävivät suomessa 2011 eduskuntavaalien yhteydessä.
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen ei sulata pudotuspäätöstä:
"Syrjimällä eduskunnan ulkopuolisia puolueita YLE rikkoo puoluelakia, joka
määrää sitä kohtelemaan kaikkia puolueita tasapuolisesti. Lisäksi menettely on
ristiriidassa lain Yleisradiosta 7 § kanssa, jonka mukaan 'Yleisradion Julkisen
palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti .. tukea kansanvaltaa'., Pesonen
painottaa blogissaan 4.2.2014.
Pesonen ei ole yksin, ja Köyhien asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola
korostaa asian vakavuutta demokratian näkökulmasta: "Yleisradio kohtelee
rekisteröityjä puolueita epäkunnioittavasti ja laittomasti. ETYJ:in alainen
ODIHR vaati Yleisradiota antamaan yhtäläisesti näkyvyyttä vuonna 2011. Saman
viestin on antanut jo GRECO aiemmin. YLEn päätös oli sokki kaikille: sen sijaan
että se olisi noudattanut suosituksia se poisti kaiken televisionäkyvyyden!"
Itsenäisyyspuolue ja Köyhien asialla -puolue laativat yhdessä kansainvälisen
lehdistötiedotteen, jossa kertoivat vaativansa YLE:ltä Suomen lakien
kunnioittamista, sekä lain hengessä että kirjaimessa. Tiedote on saanut laajaa
kansainvälistä kiinnostusta ja se oli lauantai-iltaan mennessä jakelussa jo yli
2.100:ssa uutissivustossa.
Uusi Suomi -sivustossa puolueiden vaatimuksia kommentoinut YLE:n tuottaja Jukka
Niva sanoo vastineessaan 5.2.2014: "Panostamme vaaleissa nettiin
ennenkuulumattoman paljon. Ylen eri palveluissa poliittiset liikkeet pääsevät
mielipiteineen esille poikkeuksellisen monipuolisesti."
Itsenäisyyspuolue ja Köyhien asialla -puolue eivät hyväksy Nivan luonnehdintaa.
Niiden näkemyksen mukaan kyse ei ole vain "poliittisista liikkeistä" kun Suomen
lainsäädännön mukaan rekisteröidyllä puolueella on ikää jopa 20 vuotta.
Haastajapuolueet vaativat Yleisradiolta yhtäläistä näkyvyyyttä ennen vaaleja.
"Jos väitetään, ettei televisionäkyvyydellä ole merkitystä, mistäköhän
televisiomainostajat sitten maksavat miljoonia vain sekuntien mainoksissaan?",
Itsenäisyyspuolueen Pesonen kysyy.
Lisätietoja
[email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsenäisyyspuolueen kevätristeily Helsinki-Tukholma-Helsinki
Lähtö (Silja Line) Helsingistä su 9.3.2014 klo 17.00 ja paluu ti 11.3. klo
09.55.
(Huom! muuttunut lähtöaika)
Risteilyn hinta:
Hytti C-4 kannella 2 (4 hengen hytti) hinta 18 €/ henkilö
tai hytti A4 kannella 5 tai 8-11 (4 hengen hytti) hinta 40 € / henk.
Hintaan ei sisälly ruokailuja.
Tarjolla on hyvää seuraa ja varmasti mielenkiintoista asiaa!
Ma 10.3. mm. Talous- ja tulevaisuusseminaari – Miten hyvinvointi turvataan ilman
kasvua?
Näitä paikkoja on rajoitetusti. Varaa omasi nopeasti.
Ilmoita henkilötiedot, osoite ja syntymäaika sähköpostilla
[email protected] p.0400-570 011