jos vain tietäisin

Entä jos se ei tyhjene koskaan? Minä tiedän, että nämä tunteet ei katoa enää minnekään.

ei luovuteta kirjoitti:

Entä jos se ei tyhjene koskaan? Minä tiedän, että nämä tunteet ei katoa enää minnekään.

Aika parantaa!

ei luovuteta kirjoitti:

Entä jos se ei tyhjene koskaan? Minä tiedän, että nämä tunteet ei katoa enää minnekään.

Sitäpaitsi, minulla meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä tässä tunteessa oli kyse, että se todellakin on... En muuten kaipaisi häntä näin paljon, olisi itkenyt hänen vuokseen näin paljon...en pysty unohtamaan.

ei luovuteta kirjoitti:

Sitäpaitsi, minulla meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä tässä tunteessa oli kyse, että se todellakin on... En muuten kaipaisi häntä näin paljon, olisi itkenyt hänen vuokseen näin paljon...en pysty unohtamaan.

viimeksi tavannut tuon ikävöintisi kohteen, ja saanut kertoa tuon hänelle?

ei luovuteta kirjoitti:

Sitäpaitsi, minulla meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä tässä tunteessa oli kyse, että se todellakin on... En muuten kaipaisi häntä näin paljon, olisi itkenyt hänen vuokseen näin paljon...en pysty unohtamaan.

ja hän odotti ja odotti? kerroitko edes tilannetietoja vai olitko vain hiljaa?

ei luovuteta kirjoitti:

Sitäpaitsi, minulla meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä tässä tunteessa oli kyse, että se todellakin on... En muuten kaipaisi häntä näin paljon, olisi itkenyt hänen vuokseen näin paljon...en pysty unohtamaan.

Luovutin jo, no mutta se siitä!

Oletko koska kirjoitti:

viimeksi tavannut tuon ikävöintisi kohteen, ja saanut kertoa tuon hänelle?

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

ei luovuteta kirjoitti:

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

palstoilla naisten kanssa melskaava tietty kirjain? siinä on sit sun yritys?

ei luovuteta kirjoitti:

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

Tärkeintä lienee se oletko selittänyt tälle ihmiselle itselleen vai näin ei kenellekkään kuten tämä aloituksesikin on. Tämähän ei ole yritystä, tämä on pelleilyä. Niitä ei pidä sekoittaa keskenään.

ei luovuteta kirjoitti:

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

itkeneesi tuon Osakri olemattoman perään! Oletko varma edes sukupuolesta kunpi se kiinnostuksesi kohde on? Täällä kun on helppo vaihtaa sukupuolta, ilman kivuliasta leikkausta ;o).

ei luovuteta kirjoitti:

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

eikös se teillä menny toisinpäin eli hän halusi tavata mut sie et.?

tsot tsot tsot kirjoitti:

eikös se teillä menny toisinpäin eli hän halusi tavata mut sie et.?

Jos ihminen kirjoittaa että olisi halunnut tavata ja kertoa ja selittää, niin miksi sun pitää väkisin yrittää sovittaa tämäkin viesti omaan tilanteeseesi ja kääntää toisinpäin. Kaikki viestit täällä ei ole sulle, eikä edes Hannulta niille toisillekaan.

ei luovuteta kirjoitti:

Sitäpaitsi, minulla meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä tässä tunteessa oli kyse, että se todellakin on... En muuten kaipaisi häntä näin paljon, olisi itkenyt hänen vuokseen näin paljon...en pysty unohtamaan.

Mitä haluat, ruusuja vai? :D Ehdotan sulle aa-kerhoa tai puheterapeutille menoa! Siitä se homma lähtee rullaamaan.

elikkäs oot se kirjoitti:

palstoilla naisten kanssa melskaava tietty kirjain? siinä on sit sun yritys?

En ole kyllä täällä kauheasti melskaillut. Ja ihan muualla kuin palstalla olen yrittänyt ja jutellut asioista. Kirjoitan nyt tänne, koska en jaksa mitään päiväkirjaakaan kirjottaa, ja on olo, että jonnekin pitää avautua. Ja en vielä osaa avautua muille ihmisille, toivottavasti senkin taidon joku päivä opin. Jos tästä avautumisesta on jollekin jotain hyötytä tai lohtua niin hienoa.

Itseäni saan tästä tilanteesta syyttää, ja olenkin peiliin katsonut. Kuitenkin minusta on parempi, että syyttelyn sijasta yrittää korjata asioita jos se on mahdollista ja myös toinen niin haluaa. Tosiaan itse tajusin tämän tunteen vahvuuden vasta jälkijunassa, kun huomasin että se toinen ei sieltä mielestä häviä minnekään, kaipaan ja jopa usein itkinkin paljon. Vaikka heti alussa kun hänet näin ekaa kertaa, tunsin jo vahvasti ja tätä vahvaa tunnetta jatkui myös kauan.

En vaan voi itselleni mitään. Vaikka olenkin sosiaalinen ihminen niin olen myös ujo, toivottoman ujo ainakin aluksi. Tutustuminen toisiin ihmisiin on ollut aina minulle vaikeaa, etenkin jos minä olen se joka menee tutustumaan. Itseasiassa en ole koskaan tehnyt sitä, yleensä ihmiset ovat tulleet luokseni. Olen myös usein miettinyt, että ujouteni takia saatan joskus antaa tahtomattani tylyn vaikutelman tuntemattomiin, koska esimerkiksi silmiin katsominen ja moikkaaminen on aluksi jostain syystä hankalaa.

Tähän yhteen ihmiseen olisin halunnut tutustua. En vain pystynyt, vaikka joka päivä yritin itseäni siihen patistaa silloin kun vielä oli mahdollisuus. Ja tämä harmittaa paljon. Itseasiassa mikä ei ole kaduttanut elämäni aikana enemmän kuin tämä. En oikein tiedä, mihin tämä kaatui. Ehkä se toinen ei enää tuntenut samoin. Tai oli vaan niin loukkaantunut. En edes ole varma, mitä hän tunsi. Sekin harmittaa, jos hän tunsi yhtä voimakkaasti kuten minäkin, enkä saa sitä koskaan tietää. Toisaalta itsetänikin tuntuu pahalta, jos hän ei saa koskaan tietää, miten vahvasti minä tunnen. Jotain hän kuitenkin tietää.

Minulla on vain tunne, että olen satuttanut sitä ihmistä, josta välitän kaikkein eniten..ja se tuntuu hyvin lohduttomalta ja pahalta. Toivon, että voisin joskus vielä jutella tämän henkilön kanssa, kertoa kaiken. Että saisin anteeksi jos olen satuttanut. Ja tietenkin haluaisin enemmänkin, jos vain hänkin.

ei luovuteta kirjoitti:

En ole kyllä täällä kauheasti melskaillut. Ja ihan muualla kuin palstalla olen yrittänyt ja jutellut asioista. Kirjoitan nyt tänne, koska en jaksa mitään päiväkirjaakaan kirjottaa, ja on olo, että jonnekin pitää avautua. Ja en vielä osaa avautua muille ihmisille, toivottavasti senkin taidon joku päivä opin. Jos tästä avautumisesta on jollekin jotain hyötytä tai lohtua niin hienoa.

Itseäni saan tästä tilanteesta syyttää, ja olenkin peiliin katsonut. Kuitenkin minusta on parempi, että syyttelyn sijasta yrittää korjata asioita jos se on mahdollista ja myös toinen niin haluaa. Tosiaan itse tajusin tämän tunteen vahvuuden vasta jälkijunassa, kun huomasin että se toinen ei sieltä mielestä häviä minnekään, kaipaan ja jopa usein itkinkin paljon. Vaikka heti alussa kun hänet näin ekaa kertaa, tunsin jo vahvasti ja tätä vahvaa tunnetta jatkui myös kauan.

En vaan voi itselleni mitään. Vaikka olenkin sosiaalinen ihminen niin olen myös ujo, toivottoman ujo ainakin aluksi. Tutustuminen toisiin ihmisiin on ollut aina minulle vaikeaa, etenkin jos minä olen se joka menee tutustumaan. Itseasiassa en ole koskaan tehnyt sitä, yleensä ihmiset ovat tulleet luokseni. Olen myös usein miettinyt, että ujouteni takia saatan joskus antaa tahtomattani tylyn vaikutelman tuntemattomiin, koska esimerkiksi silmiin katsominen ja moikkaaminen on aluksi jostain syystä hankalaa.

Tähän yhteen ihmiseen olisin halunnut tutustua. En vain pystynyt, vaikka joka päivä yritin itseäni siihen patistaa silloin kun vielä oli mahdollisuus. Ja tämä harmittaa paljon. Itseasiassa mikä ei ole kaduttanut elämäni aikana enemmän kuin tämä. En oikein tiedä, mihin tämä kaatui. Ehkä se toinen ei enää tuntenut samoin. Tai oli vaan niin loukkaantunut. En edes ole varma, mitä hän tunsi. Sekin harmittaa, jos hän tunsi yhtä voimakkaasti kuten minäkin, enkä saa sitä koskaan tietää. Toisaalta itsetänikin tuntuu pahalta, jos hän ei saa koskaan tietää, miten vahvasti minä tunnen. Jotain hän kuitenkin tietää.

Minulla on vain tunne, että olen satuttanut sitä ihmistä, josta välitän kaikkein eniten..ja se tuntuu hyvin lohduttomalta ja pahalta. Toivon, että voisin joskus vielä jutella tämän henkilön kanssa, kertoa kaiken. Että saisin anteeksi jos olen satuttanut. Ja tietenkin haluaisin enemmänkin, jos vain hänkin.

Älä lähde ton hullun ämmän juttuihin mukaan. Sano äkkiä ettet ole hänen tarkoittama "tietty kirjain" eli Hannu. Muuten hän meuhkaa tässä ketjussa koko päivän.

ei luovuteta kirjoitti:

En ole kyllä täällä kauheasti melskaillut. Ja ihan muualla kuin palstalla olen yrittänyt ja jutellut asioista. Kirjoitan nyt tänne, koska en jaksa mitään päiväkirjaakaan kirjottaa, ja on olo, että jonnekin pitää avautua. Ja en vielä osaa avautua muille ihmisille, toivottavasti senkin taidon joku päivä opin. Jos tästä avautumisesta on jollekin jotain hyötytä tai lohtua niin hienoa.

Itseäni saan tästä tilanteesta syyttää, ja olenkin peiliin katsonut. Kuitenkin minusta on parempi, että syyttelyn sijasta yrittää korjata asioita jos se on mahdollista ja myös toinen niin haluaa. Tosiaan itse tajusin tämän tunteen vahvuuden vasta jälkijunassa, kun huomasin että se toinen ei sieltä mielestä häviä minnekään, kaipaan ja jopa usein itkinkin paljon. Vaikka heti alussa kun hänet näin ekaa kertaa, tunsin jo vahvasti ja tätä vahvaa tunnetta jatkui myös kauan.

En vaan voi itselleni mitään. Vaikka olenkin sosiaalinen ihminen niin olen myös ujo, toivottoman ujo ainakin aluksi. Tutustuminen toisiin ihmisiin on ollut aina minulle vaikeaa, etenkin jos minä olen se joka menee tutustumaan. Itseasiassa en ole koskaan tehnyt sitä, yleensä ihmiset ovat tulleet luokseni. Olen myös usein miettinyt, että ujouteni takia saatan joskus antaa tahtomattani tylyn vaikutelman tuntemattomiin, koska esimerkiksi silmiin katsominen ja moikkaaminen on aluksi jostain syystä hankalaa.

Tähän yhteen ihmiseen olisin halunnut tutustua. En vain pystynyt, vaikka joka päivä yritin itseäni siihen patistaa silloin kun vielä oli mahdollisuus. Ja tämä harmittaa paljon. Itseasiassa mikä ei ole kaduttanut elämäni aikana enemmän kuin tämä. En oikein tiedä, mihin tämä kaatui. Ehkä se toinen ei enää tuntenut samoin. Tai oli vaan niin loukkaantunut. En edes ole varma, mitä hän tunsi. Sekin harmittaa, jos hän tunsi yhtä voimakkaasti kuten minäkin, enkä saa sitä koskaan tietää. Toisaalta itsetänikin tuntuu pahalta, jos hän ei saa koskaan tietää, miten vahvasti minä tunnen. Jotain hän kuitenkin tietää.

Minulla on vain tunne, että olen satuttanut sitä ihmistä, josta välitän kaikkein eniten..ja se tuntuu hyvin lohduttomalta ja pahalta. Toivon, että voisin joskus vielä jutella tämän henkilön kanssa, kertoa kaiken. Että saisin anteeksi jos olen satuttanut. Ja tietenkin haluaisin enemmänkin, jos vain hänkin.

Näillä palstoillakin voi toista loukata jos se toinen tunnistaa kirjoitukset hänelle kohdistetuksi.

Totta tämä kirjoitti:

Näillä palstoillakin voi toista loukata jos se toinen tunnistaa kirjoitukset hänelle kohdistetuksi.

Mutta niitähän ei varmuudella voi tunnistaa, jos ei ole tarpeeksi yksityiskohtaisia, muuta sakkia tehokkaasti pois karsivia juttuja mukana. täällä äärimmäisen harvoin semmoisia näkee.

Eri asia sitten se, että moni loukkaantuu, vaikka olisi miten ympäripyöreää ja kohdistamatonta kirjoittelua.

ei luovuteta kirjoitti:

En ole kyllä täällä kauheasti melskaillut. Ja ihan muualla kuin palstalla olen yrittänyt ja jutellut asioista. Kirjoitan nyt tänne, koska en jaksa mitään päiväkirjaakaan kirjottaa, ja on olo, että jonnekin pitää avautua. Ja en vielä osaa avautua muille ihmisille, toivottavasti senkin taidon joku päivä opin. Jos tästä avautumisesta on jollekin jotain hyötytä tai lohtua niin hienoa.

Itseäni saan tästä tilanteesta syyttää, ja olenkin peiliin katsonut. Kuitenkin minusta on parempi, että syyttelyn sijasta yrittää korjata asioita jos se on mahdollista ja myös toinen niin haluaa. Tosiaan itse tajusin tämän tunteen vahvuuden vasta jälkijunassa, kun huomasin että se toinen ei sieltä mielestä häviä minnekään, kaipaan ja jopa usein itkinkin paljon. Vaikka heti alussa kun hänet näin ekaa kertaa, tunsin jo vahvasti ja tätä vahvaa tunnetta jatkui myös kauan.

En vaan voi itselleni mitään. Vaikka olenkin sosiaalinen ihminen niin olen myös ujo, toivottoman ujo ainakin aluksi. Tutustuminen toisiin ihmisiin on ollut aina minulle vaikeaa, etenkin jos minä olen se joka menee tutustumaan. Itseasiassa en ole koskaan tehnyt sitä, yleensä ihmiset ovat tulleet luokseni. Olen myös usein miettinyt, että ujouteni takia saatan joskus antaa tahtomattani tylyn vaikutelman tuntemattomiin, koska esimerkiksi silmiin katsominen ja moikkaaminen on aluksi jostain syystä hankalaa.

Tähän yhteen ihmiseen olisin halunnut tutustua. En vain pystynyt, vaikka joka päivä yritin itseäni siihen patistaa silloin kun vielä oli mahdollisuus. Ja tämä harmittaa paljon. Itseasiassa mikä ei ole kaduttanut elämäni aikana enemmän kuin tämä. En oikein tiedä, mihin tämä kaatui. Ehkä se toinen ei enää tuntenut samoin. Tai oli vaan niin loukkaantunut. En edes ole varma, mitä hän tunsi. Sekin harmittaa, jos hän tunsi yhtä voimakkaasti kuten minäkin, enkä saa sitä koskaan tietää. Toisaalta itsetänikin tuntuu pahalta, jos hän ei saa koskaan tietää, miten vahvasti minä tunnen. Jotain hän kuitenkin tietää.

Minulla on vain tunne, että olen satuttanut sitä ihmistä, josta välitän kaikkein eniten..ja se tuntuu hyvin lohduttomalta ja pahalta. Toivon, että voisin joskus vielä jutella tämän henkilön kanssa, kertoa kaiken. Että saisin anteeksi jos olen satuttanut. Ja tietenkin haluaisin enemmänkin, jos vain hänkin.

Oot sä se mies jonka kanssa tavattiin syksyllä Tampereella? Jos niin kyllä me tavatan vielä, tuun käymään siel :)

ei luovuteta kirjoitti:

Olisin halunnut tavata ja kertoa tuon, mutta ei toista voi pakottaa siihen. Yrittänyt olen selittää, ehkä en tarpeeksi tai sitten tarpeeksi, en enää tiedä itsekään mistään mitään. En vaan enää uskalla mitään... Tai en ole tähänkään saakka uskaltanut, mutta olen silti yrittänyt, nyt en uskalla sitä vähääkään.

Liittyykö tähän tapaukseen sama kaveriporukka ja yksi halaus? Minäkin olen ujo ja siksi en ole halunnut kertoa omista tunteistani kunnolla. Hän jotain kertoi, mutta en ole varma, onko tosissaan

haluan tietää kirjoitti:

Oot sä se mies jonka kanssa tavattiin syksyllä Tampereella? Jos niin kyllä me tavatan vielä, tuun käymään siel :)

Ei mene Tampereelle, mutta mies olen. Näin hänet ohimennen viikko sitten, ei oikein halunnut jutella. Hän on muutti toiselle paikkakunnalle vuodenvaihteessa niin ei olla enää tekemisissä.

Hähnhän sanoi yrittäneensä, halunneensa tavata.

ei saanut vastakaiku kirjoitti:

Hähnhän sanoi yrittäneensä, halunneensa tavata.

Kyllä minä häntä aina silloin tällöin näen, nykyään tosin harvemmin kun ei enää asu täällä. On vain hankala puhua silloin, kun on muita siinä. Olen kyllä jutellut tämän henkilön kanssa, en kauhean paljon, ujo kun olen. Käy niin harvoin nykyään täällä, että ei ole paljoa mahdollisuuksia jutella.