Materiaalia kommunismin syvimpään totuuteen;
Olkaapa hyvät.
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksihän pohjoiskorealaiset eivät saa matkustaa ulkomaille katselemaan kaunista planeettaamme ? Miksi heitä pidetään vankeina ?
Vankeus ja väkivalta kuuluvat kommunistiseen systeemiin. Sillä tavalla saadaan kansa pidettyä kurissa, nuhteessa ja alamaisina kommunistiselle kaaderijoukolla. ja jos pulisee, nirri pois.
Linkissä oli tietoa persujen ihannoimasta valtiotyypistä. Tosin Suomen valkoinen valta vuonna 1918 oli 25 kertaa raaempi. Sekin on persujen ihannevaltio.
Linkissä oli tietoa persujen ihannoimasta valtiotyypistä. Tosin Suomen valkoinen valta vuonna 1918 oli 25 kertaa raaempi. Sekin on persujen ihannevaltio.
:))
Lisäksi linkissä oli kommunístihirviöiden kuolinkorinaa :))
Tuntuu pikkuisen puistattavalta ajatella, että jotkut meidän komuporukasta olisivat valmiita tekemään Suomesta samnlaisen vankileiriyhteiskunnan, jos pääsisivät valtaan.
Kommunismi kaatuu viikossa, ellei sitä pidetä pystyssä väkivallalla.
Harppi-Saksassa kommunistien homma kaatui välittömäsi, kun sotilaat kieltäytyivät ampumasta masta poistuvia OMIA kansalaisia.
Ja samanlaista systemmiä yrittivät Suomen komulit saada tänne. No, kommunismi romahti, kun Neukkulan komulihallinto kaatui.