Miksi lääkäreitä tuodaan ulkomailta ?

Omia ei kouluteta

Mistähän johtuu, että lääkäreitä tuodaan ulkomailta ja suomalaisia ei kouluteta alalle tarpeeksi. Kotikuntani kahdeksasta hammaslääkäreistä 3 on ulkomaalaisia. Kaksi on jotenkin nimenomaisesti houkuteltu Suomeen, yksi on venäläinen oma-aloitteinen maahanmuuttaja.

Tuskin suomalaiset nyt niin soveltumattomia lääkäreiksi ovat. Jotenkin vain erikoista kun samalla suomalaisia on sadoin tuhansin työttöminä ja koulutettuina "väärälle alalle".

10

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omia koulutetaan

      ja sisäänottomääriä on lisätty asteittain melkein joka toinen vuosi viimeisen 10 vuotta. Ongelma on että joka vuosi saadaan valmistumaan n. 500 lääkäriä ja 150 hammaslääkäriä. Koulutukset kestävät pitkään, joten ennen kuin lisäykset vaikuttavat tarvitaan ulkomaisia lääkäreitä hoitamaan hommat.

      Miksi lääkäreitä yleensäkään tarvitaan lisää? Suurin syy on että lääkäreistä on tehty virkamiehiä myös työajan suhteen. Enää ei tarvitse olla lääkäri 24/7 vaan 8/5 riittää. Jo pelkästään tuolla muutoksella on tullut 20-30% lisätarve lääkäreille.

    • lääkikseen2015

      Paikkoja lääkikseen on lisätty, mutta ei niitä luokkia voi pukata niin täyteen, ettei istumapaikkoja löydy kaikille. Yliopistot tuskin ikinä tule satsaamaan niin paljon, että voisivat palkata lisää proffia, että voisi ottaa esim. kaksinkertainen määrä opiskelijoita sisään. Eli lääkärivajausta ei saada täyteen. Ja jossakin ohjelmassa juuri oli, ettei ole lääkäripulaa vaan ne lääkärit ajautuu muualle töihin kuin kunnalliselle puolelle. Ulkomaalaiset lääkärithän ovat enimmäkseen julkisella puolella.

    • 12r4

      Kannattaa erottaa lääkäripula ja liian vähän lääkäreitä terkkarissa. Helsingissä esim. ei varmasti ole lääkäripulaa, mutta terkkariin on jonoa.

      • (54()€

        Joopajoo ja seliseli. Yhtälö on yksinkertainen: virat jäävät täyttämättä. Eli lääkäreitä on liian vähän ja lisää tarvitaan mahdollisimman paljon. Tuskin yksityissektorilla on ylitarjontaa, sillä siinä tilanteessa vajaatyöllistetyt lääkärit siirtyisivät julkiselle!


    • Kuinkahan muualla ?

      Kuinkahan se on mahdollista monissa muissa maissa kouluttaa niitä lääkäreitä niin paljon, että niitä riittää Suomeenkin asti ?

      • dgs23t

        Varmaan samalla tavalla, kun suomessa on liikaa hoitajia, kun ne kerta menee Norjaan?


      • Erikoista menoa
        dgs23t kirjoitti:

        Varmaan samalla tavalla, kun suomessa on liikaa hoitajia, kun ne kerta menee Norjaan?

        Ja sitten Suomeen haalitaan hoitajia Filippiineiltä ja Espanjasta.


    • DI + LL

      Lääkäreitä on yli 25000 eli enemmän kuin on duunareita paperitehtaissa! Vain kolmekymmentä vuotta sitten lääkäreitä oli 10000 niin että tuossa ajassa on koulutettu 15000 tuhatta uutta lääkäriä.

      On totta että nyt potilaita voidaan hoitaa monipuolisemmin kuin aikaisemmin mutta tosiasia on että lääkäreiden aikaa menee liikaa muuhun kuin potilastyöhön. Esimerkiksi surkeiden tietojärjestelmien vuoksi kirjaaminen ja reseptien lähettely on niin että välillä tekee mieli itkeä. Kela ja muut tahot vaativat todistuksia parin vuoden välein vaikka mikään asia ei muuttuisi (amputoitu jalka ei parane takaisin jne).

      Tosiasia on että lääkäripula on hyvää kyytiä väistymässä kun Lapissakaan ei ole enää lääkäripulaa. Koulutusta ei siis enää kannata ainakaan lisätä. Ongelmia on vielä joissain suolakaivosterveyskeskuksissa joissa omaan työhön ei voi vaikuttaa eli lääkärit uupuvat ja ovat sairauslomilla.

      Jokainen lääkikseen pyrkivä voi miettiä millaiseen työhön on valmistumassa. Nykyaikana lähes kaikki työ tehdään tietokoneella kuten mm. tekstit, lähetteet, laoratoriokokeiden tilaukset, konsultaatiot, lääkemääräykset, kuvien katsomiset, reseptit jne. Toki vielä potilaitakin tutkitaan ja hoidetaan mutta ei-toimenpidealalla enemmän ollaan tietokoneen kanssa tekemisissä kuin potilaiden.

      • DI + LL

        Oikaistaan vähän noita koulutuslukuja. Piti siis olla että on koulutettu 15000 uutta lääkäriä...


      • Ghetjk

        Blaablaa. Samaa jankutusta lääkäripulaan väistymisestä on kuunneltu jo 20 vuotta. Suomen lääkäritiheys väestöön suhteutettuna on samaa tasoa kehitysmaihin kuuluvien Mongolian ja Moldovan kanssa. Länsi-Euroopan maihin verrattaessa lääkäritiheys on liki häntäpäätä. Virossakin lääkäritiheys on 27% parempi, ja sieltä sentään lääkärityövoimaa karkaa Suomeen. Lääkäreitä on oltava niin paljon, että kaikki virat Utsjoelta Hankoon saadaan täytettyä. Muutaman hassun lääkärin työttömäksi kouluttaminen ei siinä tilanteessa paljoa haittaa, sillä vuokrafirmojen lääkärien kustannukset saattavat olla moninkertaiset virkalääkäriin verrattuna. Lääkärityöttömyys toisi säästöjä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      401
      8731
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3101
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1534
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1066
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1048
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1005
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      968
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      943
    9. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      904
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    Aihe