Oulun teatteriesityksessä on pakko myös katsojien olla alasti. Saapa nähdä kuinka suuri määrä Kajaanin tiirailijoita ja itsensä paljastajia matkustaa Ouluun!
Hyvä että älysivät sentään panna ikärajan ettei lasten tarvi katsella perverssiä touhua.
Kts alla:
Kohua herättäneelle Riisuttuna-tanssiteoksen alastonesitykselle on asetettu ikäsuositus.
JoJon toiminnanjohtajan mukaan esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille.
Oulun kaupunginteatterissa esitetään ensi kuussa Riisuttuna-nykytanssiteos, jonka esiintyjät ovat alasti. Yhdessä erikoisnäytöksessä myös yleisön täytyy olla alasti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Alastomuus on täysin luonnollinen asia, ei sitä tarvitse häpeillä.
Minä riisuunnun kyllä aina pimeässä. Jonkinverran on vaatteita hukassa kun pimeäsä säheltää vaan onhan nuita hommattu kaapit täyteen ihan varulta. Kerran pani vaimo vahingossa valot kun en ollut pukeutunut. Oksennushan siinä molemmilla pääsi, oli se kyllä niin perverssiä.
Turhanpäiväisiksi tulleita vaikuttaa riittävän, taitaapa olla vielä veronmaksajienkin kustantamina. Mutta niinpä senkin kai selitetään parantavan euroiskuisuutta, velkaistumalla tietennii.
Kai siellä peflettipakko on?
ihan selvää Putininkin inhoamaa homohommaa!
Edistyksellistä vai tolvanoitten touhua?
Leimaavat penkit ryppykakka merkillä.