Lapsen masennus - mitä voi tehdä?

Kuuntele, jos lapsesi vaan jaksaa puhua/haluaa kertoa miltä hänestä tuntuu. Älä missään nimessä vähättele ja sano tyyliin "tuo ei ole totta". "nyt liiottelet" tai pahin "kyllä tuo vaihe menee ohi".

Kannusta sen sijaan häntä. Jos hänen mielestä hän ei ole hyvä missään voit sanoa tyyliin; "ymmärrän että sinusta tuntuu että olet huono asiassa X. Minusta sinä kuitenkin osaat esim laskea hyvin/olet hyvä kielissä jne.

Tärkeintä kuitenkin on kuunteleminen ja se ettet vähättele hänen tunteintansa. Ne ovat hänen aitoja oikeita tunteita, vaikka kuinka kipeää sinuun ottaa.

Monet vanhemmat ottavat liikaa itseensä ja miettivät mitä he voisivat tehdä toisin ettei lapsi kärsisi. Se on normaalia. Mutta älä anna mietteittesi mennä lapsesi korviin. Herkässä tilassa oleva lapsi ottaa heti itseensä ja alkaa miettiä ja syyttämään itseään että nyt vanhemmatkin kärsivät koska olen niin huono.

Yritä olla mahdollisimman normaali lapsesi kanssa. Älä laita pumpuliin, mutta toisaalta älä rasita liikaa. Se on hienoinen balanssi. Ottakaa apu vastaan jonka saatte. Puhukaa toistenne kanssa (vanhemmat siis) ja tukekaa toisianne.

Voimia!!

Hei.

Masentunutaikuinen jo kirjoittikin tärkeitä asioita.

Itselläni on nyt jo 16-vuotias masentunut poika (sairastamista ollut useamman vuoden). Me vanhemmat hyödyimme kovasti pojan hoidon alkamisesta, kun saimme itsellemmekin tukea ja mahdollisuuden ammattilaisen kanssa purkaa tuntojamme ja sitä, miten nyt olisi hyvä olla.

Tärkeältä itselle tuntui ajatus siitä, että TAVALLINEN vanhampana olo riittää!

Lapsi ei välttämättä (!!) ole masentunut siksi, että lapsen ja vanhempien välillä olisi mitään vakavaa vikaa tai että vanhempien pitäisi olla jotenkin toisin. Arki, tavallinen rakkaus, rajat riittävät myös hoitamaan.

Tunteiden kuuntelu on tosi tärkeää. Ihan pienissä jutuissa kun huomioi lasta (siinäkin ihan tavallisesti eikä liioitellen), että mitä mieltä lapsi on asioista, mitä haluaisi katsoa tv:stä, mistä ruuasta tykkää. Hemmotella ei tarvitse eikä lohdutella antamalla aina herkkuruokia tms. Tarkoitan enemmän kiinnostusta lapseen, lapsen tunteisiin ja ajatuksiin.

Meillä (riippuu lapsesta) on toiminut mielestäni se, että olemme sanoneet lapselle, että olemme masennuksesta huolissamme. Emme yrittäneetkään huolta piilottaa, koska meistä tuntui, että olisi lapselle luonnotonta esittää, että ei se meitä huolestuttaisi.
Sanoimme, että olemme huolissamme, mutta jaksamme. Tarkoitus siinä oli siis kertoa, että otamme asian vakavasti ja se herättää meissä tunteita, mutta lapsen ei tarvitse meistä huolehtia eikä meitä kannatella. Näin ajattelen, että lapsi sai myös mallia siitä, että vaikeat tunteet ovat kaikille luonnollisia ja yhdessä, toisiamme tukien niistä selvitään.

Tässä joitakin ajatuksiani..

Varmaan myös aito välittäminen ja rakkaus on hyvä lääke, että lapsi hyväksytään juuri omana itsenään.

Kiitos näistä. Lohdullista on kuulla, ettei tarvitse yrittää mitään erityistä. Että riittää, kun on kiinnostunut, välittää, kuuntelee ja myös osoittaa sen.

Tilanne on vielä niin tuore, että emme ole pojan kanssa asiasta ehtineet kovin paljon keskustella. Kun menimme lastenpsykiatrille, kerroin, että tarkoitus on, että saataisiin tylsyys loppumaan elämästä. Hänen ajatuksensa kun on se, että kaikki elämässä on tylsää.

Tänään hän toi kotiin maantiedon kokeen, josta oli arvosana 9. Kehuin kovasti, ja tapana on ollut, että yli kahdeksan menevistä arvosanoista eli "hyvin tehdystä työstä" saa muutaman euron palkkaa. Nyt oli siis palkkapäivä.

Lievä masennus eri ole oikeastaan mitään. Se on normaalia elämää. Ja elämä on tylsää.

Ja kyllä jossainkin on jotain vikaa, jos lapset masentuu.

Sitä on vain niin vaikeaa huomata itse lasten vähättelyä yms. vaikka luulen antavansa lapselle hyvää vuorovaikutusta. Se on myös kierre. Jos itse ei ole tullut hyvälksytyksi, on vaikeaa antaa hyvän kiertää omille lapsilleen. Puhumattakaan vakavammista jutuista (kuten fyysisen ja psyykkinen väkivalta vanhemman alkoholismi jne). Kyllä avioerokin painaa, varsinkin jos eronneiden välillä on kitkaa ja sitä vielä puretaan lapsiin.

Mutta perheneuvola on hyvä paikka tuossa tilanteess.a

Voisko olla myös niin, että vanhempien lisäksi kaikki muutkin vaativat lapsilta liikaa. Pitää olla hyvä koulussa, pitää olla suosittu kavereiden joukossa, menestyä vähän siinä ja tässä. Eivät kaikki menesty. Ja kun ei menesty, masentuu.

Jotkut vaativat myös itse itseltään liikaa. Jos kokeista tulee kahdeksikko, ollaan maansa myyneitä. Jatko-opintoihin on vaikea päästä, ellei ole hyvät todistukset. Sekin asettaa paineensa.

Elämä kaikkinensa on kaikkea muuta kuin helppoa.