Kaikkien tiedossa on, että Peku vaan matkustelee ja piää lomia veronmaksajien rahoilla. Onkin aivan käsittämätöntä miksi kaikki muutkin työttömät eivät saa tuhansien eurojen korvauksia ja matkakuluja, luottokortteja ja päivärahoja loisimisestaan lämpimien maiden luxushotelleissa. Miksi työtä vailla oleva Pekka saa valtavat työttömyysetuudet, jotka palkansaaja maksaa omilla veroillaan.
Ylioppilas Pekan työttömyyskorvaukset
Tasa-arvoa
5175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikkien tiedossa on, että Aloittaja on palanut sairaslomalta.
Tähänkään asiaan haavisto ei ole reagoinut. Pekka makailee vaan mieluimmin ja nauttii palkkarahoistaan. Palkansaajia hän halveksii, hehän ovat tyhmiä heteroita.
Finnair on pyytänyt työntekijöitään vapaaehtoisiksi oppaiksi pahimpien hiihtolomaruuhkien ajaksi. Muutamien tuntien opastamisesta ei makseta palkkaa.
Tarkoituksena on saada lisäkäsiä opastamaan asiakkaita pahimpien hiihtolomaruuhkien ajaksi, kun yhtiöllä on ennätysmäärä matkustajia lähdössä liikkeelle.
Finnairin Ground customers service -yksikön johtaja Johanna Bagge perustelee avunpyyntöä sillä, että monet hiihtolomamatkalaiset tarvitsevat apua esimerkiksi automaattien käytössä.
– Kyse on matkustajaennätykseen mukaantulemisesta ja matkustajien ohjaamisesta, ei muusta.
Ylimääräistä palkkaa, lisätyökorvausta tai ylityökorvausta opastustöistä ei kuitenkaan makseta, selvittää Bagge Finnairin sisäisellä keskustelupalstalla asiasta ensimmäisenä kertoneen Kansan Uutisten mukaan.
Yhtiön johdolle on sorvattu uusi kannustinohjelma. Sen mukaan noin 50 yhtiön avainhenkilöä voi ansaita yhtiön osakkeita, jos hallituksen asettamat tavoitteet toteutuvat.
Osakkeina luovutettujen kannustimien arvo voi kokonaisuudessaan olla noin kolme miljoonaa euroa.
SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies ihmettelee omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Pekka Haaviston (vihr.) suhtautumista Itellan säästötoimiin ja hinnankorotuksiin. Viitamies sai ministerin vastauksen kirjalliseen kysymykseensä, jossa hän esitti huolensa jakeluhintojen korotusten vaikutuksista sanoma- ja ilmaisjakelulehtien olemassaoloon.
– Ylisuuret hinnankorotukset ovat kuolinisku monelle lehdelle. Itellan mukaan kirjeiden vähentyessä lehdet ja osoitteeton jakelu joutuvat kantamaan entistä suuremman osuuden postiverkon kustannuksista.
Kysymyksessään Viitamies huomauttaa, että korotuksista ei ole taloudellista apua siksikään, että osoitteeton jakelu on kattanut puolet Itellan jakelusta. Hinnankorotuksen seurauksena kääntynee osoitteettoman jakelun määräkin laskuun ja näin ollen lisätuloja ei synny toivotulla tavalla.
– Varsinkin juuri nyt, kun useat lehtitalot ympäri maata käyvät yt-neuvottelujaan ja koko lehtiala on suuressa murroksessa, olisi suotavaa, että ministeri edellyttäisi myös Itellalta yhteiskuntavastuuta.
Taitaa hakea huumeita. Niinhä Hautalakin on kertonut pössytelleensä. Siksi hän kannattaa huumeita.
Toivola on samaa sarjaa. Leuat loksuu ja verorahat kelpaa. Työt ei kiinnosta, paitsi omien perverssien ajatusten lobbaus.