Tarkoitus ei ole kilpailla kenellä menee huonoiten. Olisi kiva kuulla miten yksinäiset elävät. Itse asun pienessä yksiössä. Työtä ja ystäviäkään ei pahemmin ole, joten en käy oikeastaan missään. Tajusin juuri yksi päivä etten ole viimeisten vuosien aikan poistunut montaakaan kaupunginosasta, jossa asun.
Rahaa kun ei ole, niin kävelen joka paikkaan. Eikä sitä nyt hirveän pitkälle jaksa kävellä, joten elinpiirini on todella pieni. Kävin viime syksynä Espoossa (asun Helsngissä) ja se tuntui siltä, kun olisi käynyt ulkomailla.
Rahaa kun ei ole, niin kävelen joka paikkaan. Eikä sitä nyt hirveän pitkälle jaksa kävellä, joten elinpiirini on todella pieni. Kävin viime syksynä Espoossa (asun Helsngissä) ja se tuntui siltä, kun olisi käynyt ulkomailla.
Vastaukset 47
Vanhimmat
En siis ole montaakaan kertaa poistunut kaupunginosasta... Pahoittelen virhettä.
Asun ihan S-marketin vieressä, joten en ole käynyt 200 metriä kauempana kotoa moneen vuoteen, lukuunottamatta kuukausittaisia lääkärikäyntejä.
Oon jo luovuttanut kokonaan. Koko elämän oon kärsinyt masennuksesta ja ei siihen mikään auta.
Asun yksin, kavereita ei ole ollut 9 vuoteen ollenkaan, olen 22 vuotias kundi.
Sosiaalista elämää ei ole ollenkaan, olen luovuttanut sosiaalisen elämän ja seurustelun suhteen sillä en omista itsetuntoa enään ollenkaan, sairastan myös vaikeaa masennusta ja bulimiaa.
Aikani menee lähinnä pelaamiseen ja piirtämiseen ja nukkumiseen.
Jokainen päivä on selviytymistä, en kutsu sitä elämäksi.
kuulostat ihan multa pari vuotta sitten kun olin sun ikäinen... paitsi että olen nainen.
Olin ihan myös luovuttanut, keskeyttänyt jo kaks koulua mutta päätin sit kuitenkin vielä kokeilla opiskella kolmatta ammattia ja vaikken ystäviä sit vieläkään saanutkaan niin pääsin kuitenkin töihin.
Siis olen edelleen aika yksinäinen, ja elämänpiiri pieni, että ei se kyllä kovin nopeesti ainakaan elämä täydelliseksi muutu, mutta oon kuitenkin päässyt joten kuten kiinni työelämään (ja syömishäiriö on melkeen kokonaan poistunut elämästä) niin nykyään jos joku päivä menee pelaamiseen, piirtämiseen ja nukkumiseen (tai välillä vaikka vaan yks noista kolmesta) niin oon oppinut pitämään sitä ihan hyvänä päivänä... kuka muka ei tykkäis nukkua...
" Aikani menee lähinnä pelaamiseen ja piirtämiseen ja nukkumiseen."
Tuossahan se on sun diagnoosi miksi tilanne on mikä on. Sosiaaliset aktiviteetit puuttuvat, ja tekemiset ruokkivat kierrettä edelleen. Siitä poispääseminen edellyttää valintojen tekemistä, sellaisten valintojen jotka tukevat muutosta nykyisestä. Tavoitteita asettamalla ja niihin sitotumisella pääsee pois.
Minäkin pääsin pois vastaavista ongelmista, vaikka olen ollut välillä tosi kusessa sosiaalisesti ja taloudellisesti. Olen päässyt matkustamaan, vakityö, kiva perhe, uusi auto (jos tällä mitään väliä on) ja mukavia kavereita ympärillä.
On vain yksi elämä vallitsevan käsityksen mukaan. Käytä se hyödyllisesti.
Hei. sun viestisi sai minut ihan säikähtämään, valitan. Omakin elämä nyt on mitä on. Mutta tuo ikäsi, olet niin nuori. elämä edessä. Ite oon 41v. ja kun työt loppui, tuntui että tämä oli tässä nyt...siis se elämän vaihe ja nyt vain sitten selvitään...jos selvitään.. Aina pitää muistaa, että paistaa se päivä risukasaankin. Totta se on.
Jos sulla jäi johonki kaverit, niin älä niitä mieti, jos ei ollut ketää erityisen tärkeää, ota siihen silloin yhteyttä,,selvitä nro ja pyydä käymään. Mutta älä niitä mieti nehän on ollu tosi nuoria jos oot 22v, vaan hanki niitä, uusia, tavalla tai toisella. Ite sain vasta aikuisena ihmissuhteita joista tuli hyviä kavereita. no ei niitä nyt ole kovin enää, kun muuttanu suurin osa pois, mutta kuitenki.
Mene kouluun ,johonki ammatiin. sieltä saa uusia. tai uus harrastus.. Ei ihme jos masentaa kun olet niin kauan ollu yksin!!!!! Peukkuja. olen sun kaveri.
Kunpa se vaan olisikin niin helppoa että voisin vain mennä ovesta ulos ja nauttia elämästä mutta ei se vain onnistu niin, muut ihmiset tekevät minut itsetuhoiseksi.
Olen päästäni sen verran sekaisin että ei minulla ole enään toivoa olla normaali ihminen sillä se vaatisi asioita joita en voi tilanteessani toteuttaa vaikka kuinka haluaisin
Mua ärsyttää tuollainen itsesääli, huomion kerjääminen:
voivoi, kun mä olen niin yksinäinen, ahdistunut, masentunut jne.
Teen kohta itsemurhan, kun kukaan ei mua huomaa...
Tiedätkö edes, miten täydellinen itsemurha tehdään? Minä tiedän.
Sosiaali/ terveydenhuollossa käytetään liikaa rahaa meidän tuottamattomien yksilöiden elättämiseen, tehdäänkö kimppalähtö?
Kuka lähtee mukaan?
Anteeksi, mutta oletko jotenkin häiriintynyt?
Mua masentaa muut ihmiset, eritoten mulkut sellaiset mitä tuntuu sikiävän aina vaan nopenevaan tahtiin tähän kurjaan maailmaan, ite en kans hirveemmin poistu kotoa mihinkään, kaupassa käyn aika ajoin, sosiaalista elämää mulla ei ole koskaan vielä ollut, eikä tyttöystävää eikä liioin muitakaan kavereita.
Yksin olen ollut ikäni, siis jo 28 vuotta, yksiössä elän yksin omine ajatuksineni, töitä ei ole ollut 5 vuoteen, koulua en käy tällä hetkellä.
Yksinäistä on todellaki, kun kukaan ei välitä...
ja mua harmittaa että sun kaltaiset oikeesti asioita ajatteleavat ihmiset on piilossa, ja sit just noi narsistiset mu lkut, jotka ei välitä kun itsestään ja niistä tahoista jotka maksaa niille, on koko ajan esillä ja päättää kaikkien puolesta asioita ja maailma menee vaan huonommaks...
Juurikin näin valitettavasti, Suomessa fiksut ihmiset pysyy ikuisesti yksin ja ilman kavereita, kuten sanoit, idiootit tuntuu saavan ystäviä tusinoittain ja tytöt tykkää niistä.
En tiiä mitä tehdä, olen yrittänyt olla maksimaalisen fiksu kokoajan koko elämän ajan, mut siltikään en kelpaa kellekkään, en saa edes sitä yhtä ystävää vaikka kaikkeni yritän.
En jaksa enää edes jutella kellekkään koska se on täysin turhaa.
Moikka! Älä yritä liikaa, älä arvostele ihmisiä - edes yleistävällä tasolla. Se ei tee muista idiootteja, jos he eivät ole samaa mieltä kuin sinä - tai ovat muuten erilaisia, kuin sinä.
Oman kokemuksen mukaan ei kannata esittää fiksua, siinä nimittäin voi leimauta tylsäksi ja tosikkoksi (en tietenkään tiedä millainen ihminen sinä olet, joten ei yleistetä).
Vitsailut ja viisastelut tuovat kavereita varmasti, koska huumorintajuisista ihmisistä pidetään aina. Huumoriakin voi opetella, ja sitä voi olla monenlaista, ulkoa opeteltujen vitsien satunnainen laukominen ei ole hyvä juttu, mutta jos sen osaa yhdistää tilannetajuun, niin suosiota seurallesi alkaa kyllä tulemaan.
En ole ikinä enkä koskaan arvostellut ihmisiä, muut ihmiset ne on mua aina haukkuneet mua tuntematta, haukkumiset saan jokaiselta palkaksi olemalla fiksu.
Ihmisten mielestä pitää olla fiksu ja filmaattinen, noh olemalla fiksu saan vaan ilkeyksiä päälleni, pitääkö mun sit olla fiksu vai ei?
Jos olet syntynyt rumaksi niin olemalla fiksu taikka idiootti ei tuota ystäviä, koska rumasta ei tarvii välittää, se on ihan sama onko rumalla kavereita tai ystäviä, koska rumat on yhteiskunnan mätäpaiseita.
Enkä jaksa enää yrittää ollenkaan, koska ihan sama mitä yritän olla tässä maailmassa mikään ei ole koskaan oikein.
Ja idiootiksi en ala koskaan, koska se sotii mun luonnetta vastaan.
Ihmisiä jolla on korkea äo ei ole normaalia, sen näkyy jo tilastossa että hyvin pieni osuus on 120 puolella, minä tiedän, tästä syystä joskus, siis vain josku, leikin vähän "tyhmä" että tulisi toimeen vähän kaikenlaisten ihmisten kansa jos sen tarvitaan, eikö sen kutsutaks EQ = Emotional Quality, mut näin, ei ole helppoa...
Mun ÄO on varmaan 50, en ole koskaan sitä testannut, en ole siis viisaalla tavalla fiksu, olen todella tyhmä monessa asiassa, olen toisella tavalla fiksu.
Moni ei erota mielipidettä tiedosta.
Tietoa voi analysoida, lisä tiedolla asiaan, eri näkökulmista, mielipiteestä ei ole keskustelun pohjaksi.
Moni suhtautuu omaan mielipiteensä kuin se oli ehdoton ja ainoa, ja siksi tieto ja totuus.
Joskus ihmetytää tyhmyys ja tietämättömyys varsinkin suulaissa ihmisissä.
Asia josta ei saa tietoa, internet aikana, sitä ei ole.
no mä taas jaksan kävellä, eli lenkkeily on henkireikä. Ja jos tulee eteen katu tai polku jota en oo kävellyt niin sinne siis!
sosiaalinen piiri on pitkälti netissä. Toisaalta se on aika suuri, kun juttelee ihmisille toisella puolella maapalloa. Mutta niitä ei oo ikinä tavannut eikä varmaan tapaakaan...
Mutta sitten taas mä en ehkä edes kaipaa hirveän suurta elämää. En jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka matkustaa Thaimaaseen, vetää kännit eikä muista mitään... Samalla kun voi vaikka kotona mietiskellä ja sukeltaa oman mielen syövereihin ja ymmärtää jotain elämästä ja suurista asioista. Ehkä mulla sit vaan on jotenkin hyvä mielikuvitus, tai siis kyllä munkin mielestä olis kiva päästä ulkomaille, mutta sen kännin voi vetää kotonakin. Ja netti (ja ennen sitä national geographicia ahmin aina kirjastossa kun ootin bussia koulun jälkeen) tekee mahdolliseksi kokea eksoottisia paikkoja kotonakin, kun vain osaa uppoutua...
Eli mun mielestä ei se fyysinen elämän pienuus tai suuruus, vaan henkinen. Koska oon myös tavannut ihmisiä, jotka on matkustanut maailman turistirysät läpi ja on silti niin ihmeen ahdasmielisiä, ettei mitään rajaa.
HYVIN ilmaiset asian, tunteet tulevat esiin kirjoituksessasi Toivon henkistä voimaa jaksaa , kaikesta tämän maan kurjeeresta huolimatta.
Teille neljän seinän sisällä oleville nuorille kehotus: etsikää paikallisen etsivän nuorisotyön yhteystiedot ja ottakaa sinne yhteyttä.
Eikö sen etsivän nuorisotyön pitäisi etsiä sinut, eikä päinvastoin??
Kierrellä ovelta ovelle niin kuin Jehovan todistajat? Ei, eikä ole olemassa mitään rekisteriä, mihin olisi merkitty yksin asuvat ihmiset. Etsivä nuorisotyö etsii koulupudokkaita ja liikkuu paikoilla, missä nuoret liikkuvat, mutta ei sieltä osata tulla sellaisen nuoren kotiin, joka on jo pitkään ollut yksin neljän seinän sisällä. Mutta kun itse ottaa yhteyttä niin sitten tulevat ja sparraavat eteenpäin.
Mutta jos viihtyy yksin eikä kaipaa elämältä kurjuutta kummempaa niin mitäpä sitä sitten etsivillekään soittamaan...
Minä olin kans aivan 1000 % yksinäinen. Sitten näin sen leffan jossa Tom Hanks joutuu autiolle saarelle ja alkaa puhua lentopallon kanssa. Seuraavana päivänä kävin ostamassa urheilukaupasta oman pallon ja maalasin sille kasvot.
Enää en ole yksin. Voin kertoa pallolleni ihan kaikki, se kyllä kuuntelee ja ymmärtää. Rakastan omaa palloani ja annan sille joka ilta hyvänyön suukon.
Tämä oli riemastuttava reagointi!!! elikkä kannustan kaikkia (myös itseäni) rohkeasti reagoimaan eteen tulevaan pieneenkin positiiviseen asiaan/ihmiseen positiivisesti ja rakentavasti ja luovasti..
Tsemppiä kaikille yksinäisille. Olen koko ikäni ollut yksinäinen. Lienee minun elämäntapani. Myös elämäni ruuhkavuosina olin yksinäinen. Käsittämätöntä mutta totta. Luulen että en hirveän paljon halua uppoutua toisten ihmisten maailmankatsomuksiin ja siksi pysyttelen yksinäisyydessäni mieluummin.. seuraus on yksinäisyys. Näinkin voi elää.
Asun liian isossa asunnossa. Käyn töissä tulen "kämpille" ja se siitä. Ei mitään kontaktia kehenkään. Istun ja odotan, että kello tulee niin paljon, että saa mennä nukkumaan - alkaa olla se aika
Sama kuvio täällä. Töissä teen tietokonehommaa, yksin. Työt tulee netin kautta. Lama on laskenut tulot vähiin ja kun en ole supliikkimiehiä, uusien asiakkaiden saanti on heikkoa. Naiseen tutustuminen tuntuu myös liian työläältä projektilta.
Käyn kaupassa ja muutoinkin asioimassa, nukun, ajattelen ja sontimassakin tulloo käytyä pöntöllä, kun ei jaksa pidätellä eilisiä ruokia suolessa =) Hernekeittopäivänä.. no ei vaetneskaa..
Yksinäiset ovat yksinäisiä, ja elelevät muutoin "normaalisti" mutta ei ole kavereita, ja eivät voi tai tajuta muuttaa pois kylähullujen yhteteisöistä ja hölmölöistä, oikeiden ihmisten sekaan
Mielestäni kirjoittaja MdScntst kirjoittaa ja ajattelee kirjoittamisen yhteydessä samalla tavala kuin minäkin ja olen kiinnostunut tietämään mikä on meidän yhteinen tekijämme? : )
Tuntuu että länsimaalainen "hyvinvointi" ja kehitys on mennyt nopeampaa mitä ihmis-apinoiden mielenterveys pysyisi mukana.
Minulla menee hieman paremmin kuin ennen. Edelleen taiteillaan trapetsinuoralla, mutta ollaan voiton puolella.
Olen 22-vuotias ja tullut opiskeltua niin lukiossa kuin ammattikoulussa. Käyn terapiassa 1-2 kertaa viikossa. Luen pääsykokeisiin alalle, jonne on 3% mahdollisuus päästä sisään ja olen saanut kolmeksi kuukaudeksi töitä. Säästän rahaa, jotta pääsisin muuttamaan omilleni, mutta ensimmäinen palkka tulee menemään terveydenhoitokuluihin...
Minulla on yksi ystävä, jota näen päivittäin. Se herää kanssani samaan aikaan ja tulee aina ovelle kehräten vastaan, kun saavun kotiin. Se vaatii, juttelee ja kiehnää. Sosiaalinen huomionkipeä tapaus.
Ajattelin kesällä laittaa sosiaalisen elämäni remonttiin ja ihanteellista olisi, että asuisin viimeistään tuolloin omillani. Haaveissani olisi tehdä pyöräretkimatkoja Helsinkiin ja Lauttasaareen, ottaa evästä ja lukemista mukaan. Ja etsiä netistä omanikäistä ystäväseuraa. Kesää odottelen siis hyvin toiveikkaasti ja tällaista en ole koskaan ennen tehnyt, joten luulisi, että jotain erilaista olisi luvassa. Kaikki elämäni kesät olen vain kykkinyt kotona tai sitten lapsena vanhempien mukana mökillä seuraamassa sivusta heidän kännidokailuaan ja tappeluitaan.
Huomaa että 3% mahdollisuus on jonkinlaista tilastotietoa. Riippuen siitä kuinka hyvin harjoittelet ja kuinka monta kertaa haet, ovat todelliset mahdollisuutesi paremminkin 40-100%.
Minä asun isäni kanssa ja mulla 0 ystävää.
Käyn jääkiekkopeleissä ja autourheilutapahtumissa(kesäisin).
Muuta ei oo elämässäni.
Kovin pientä, mutta silti sanoisin suht rikasta elämää.
Huumori kukkii.
Tosin juttuni on kuulemma outoja.
Tourette?? ADHD?
Mun ystävät on jääneet taka-alalle viimeisen parin vuoden aikana.
Seitsemän vuotta masennusta, anoreksiaa ja bulimiaa on eristänyt mut kotiin. Töissä käyn mutta muuta en sit jaksakkaan kun oksennan lähes kaiken syömäni ruuan.
kerran vuodessa oon ollut aina vähän pitemmällä saikulla, nyt onneksi jo melkein vuosi täysin työelämässä ilman sairaalareissuja, "wuhuu"...
Duuni on oikeestaan henkireikä koska siellä on edes pieni kosketus sosiaaliseen elämään vaikka itse työ ei oo mitään sen erikoisempaa.
Kaipaan sitä iloisempaa ja energisempää itseäni joka olin silloin joskus.
Energisyys ja iloisuus on kausiluontoista. Sinulla on nyt se suvantovaihe menossa. Mutta se on mielestäni se paras vaihe. Kärsimys saa ihmisen kehittymään henkisesti.
Vähän ot...
En ole ikinä oikein ymmärtänyt tuota naisten anoreksiaa. Ymmärrän siis kyllä että se on rasittava vaiva. Mutta parastahan naisissa on nimenomaan ne pyöreät naiselliset muodot! Eri naisilla ne kohdistuvat eri osaan vartaloa, joillakin rintoihin, joillakin lantioon, joillakin takapuoleen jne. Kyllä naistenkin pitää syödä hyvin, jotta näyttäisivät enemmän naisilta. En nyt tietenkään sinua halua syyllistää. Pohdin vain yleisesti naisellisuutta.
Samaa mieltä.
TErveisin naisasiantuntija Juha
"En ole ikinä oikein ymmärtänyt tuota naisten anoreksiaa. Ymmärrän siis kyllä että se on rasittava vaiva. Mutta parastahan naisissa on nimenomaan ne pyöreät naiselliset muodot! Eri naisilla ne kohdistuvat eri osaan vartaloa, joillakin rintoihin, joillakin lantioon, joillakin takapuoleen jne. Kyllä naistenkin pitää syödä hyvin, jotta näyttäisivät enemmän naisilta."
Tytöt sairastuvat anoreksiaan juuri siksi, ettei miehillä olisi mitään syytä osoittaa kiinnostusta. Anorektikko inhoaa kehoonsa kohdistuvaa huomiota ja haluaisi mieluummin kadota olemasta kuin tulla nähdyksi. Toinen olennainen syy on kontrollintarve: kun tuntuu, että maailma vaan pyörii huimaa vauhtia ympärillä, oma keho on se, jota voi hallita.
Kolmanneksi (liittyy tuohon ensimmäiseen) anorektikko ei halua kasvaa aikuiseksi, koska kokee, ettei kestä normaalielämän vastuita. Tämä liittynee lapsuudessa muodostuneeseen perusturvallisuuden puutteeseen.
Liiallinen laihduttaminen liittyy kyllä nykyajan sairaalloiseen kauneusihanteeseen, mutta kun se lipsahtaa anoreksian puolelle, sillä ei ole enää mitään tekemistä hyvältä näyttämisen kanssa.
Kolme lasta, kaksi koulussa yksi p.kodissa. Vaimo opiskelee helvetin pitkiä päiviä.
Kaverit ovat jääneet taka-alalle koska olen sen verran nuori että he ovat vasta alkaneet lisääntymään.
Töissä käy ainoa sosiaalinen kanssa käyminen kodin ulkopuolella.
Eivät kuitenkaan ole oikeita ystäviä koska työajan ulkopuolella emme pidä yhteyttä.
Välillä seinät kaatuu päälle kun uloskaan ei viitsi lähteä.
En haluaisi kuitenkaan valittaa koska rakastan joka hetkeä vaimoni kanssa.
Lasten kanssa on myös pirun hauskaa mutta välillä olisi kiva jos saisi olla tekemisissä myös aikuisten kanssa.
Ainiin, olen vasta 30 joten onneksi aikaa vielä on hankkia paljon ystäviä.
Pieni on elämä. Persaukisena, omaishoitajana.
Onneksi on muitakin yksin eläviä. Raskaan vastuun alla.
En jaksa ihmisiä, sitä small talk höpinää ym.
Moni sahaa elämänsä suht pinnallisesti läpi, ilman että miettisivät syntyjä syviä.
Ennemmin yksin vastuuni kanssa, kuin lauma nuijia ympärillä.
Näin olympialaisten aikoihin tulee mietittyä Suomea ja suomalaisuutta. En tunne itseäni suomalaiseksi, enkä ole ylpeä siitä, että asun täällä. Ärsyttää, kun joku sanoo, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tietysti täällä on asiat paremmin kuin esim jossain Afrikassa, mutta muuten täälläkin olisi niin paljon parannettavaa. Mieluummin eläisin kädestä suuhun jossain köyhemmässä valtiossa, kuin katselisin tätä Suomen ankeaa menoa. Ei mitään yhteisöllisyyttä, avarakatseisuutta, käytöstapoja tai ystävällisyyttä. Erilaisuutta ei siedetä yhtään. Josta kertoo nämä ainaiset "tolla on ton värinen paita" tai "toi teki noin eikä näin" lauseet. Se minkä värinen paita sulla on ei pitäisi olla mikään luokittelun aihe .Eikä sen miten kannat laukkua. Tälläiset ihmiset pitäisi kyllä viedä jonnekin sodan runtelemaan maahan tai nälänhätä alueelle, tuskin siellä ihmiset ehtivät toisten paitoja tuijottamaan.
Paljon hyvää ei tästä maasta ole jäänyt mieleen. Olen köyhästä perheestä, eikä rahaa ole ollut koskaan ihan tarpeeksi edes niihin välttämättömiin asioihin. Tuntuu, että tämä on liian kallis maa palkkoihin nähden. Ihmisiin olen saanut pettyä jo monta kertaa. Itse en ole koskaan loukannut toista, mutta muut ovat saaneet itsetuntoni putoamaan. En toivoisi kenellekään tälläistä. Niitä aidosti mukavia ihmisiä en ole kohdannut montakaan. Monet heistä ovat olleet myös "kovia kokeneita".
Se joka ajattelee Suomea paratiisina, on varmaan todella rikas ja hän saanut ne mukavat ihmiset tielleen tai sitten hän on samanlainen k*sipää kuin enemmistö. Ja minä en yritä olla muiden yläpuolella. Haluan vain sanoa se, että minulla on ollut vaikeaa elää täällä.
Ja sen tiedän, että tänne jään silti asumaan. Ei se ulkomaille muutto niin vain onnistu. Jos elämäni muiden ihmisten kanssa olisi ollut edes siedettävää voisin olla jotenkin tyytyväinen, mutta kun minut on aina pudotettu pohjalle, ihmiset ovat kääntäneet selkänsä ja kukaan ei ole välittänyt. Minulla ei ole täällä mitään arvoa, vaikka en ole tehnyt mitään pahaa. Elämäni tuhottu jo kauan sitten, enkä tiedä miten saisin sen takaisin. Ja tiedän, ettei se elämä varmasti muuallakaan ole aina niin hohdokasta, mutta jotenkin ihailen sellaista asennetta, että tullaan puhumaan vieraalle ihmiselle. Ajattelen aina, että ulkomailla olisi helpompi löytää kavereita, kun ihmiset tulisivat helpommin juttelemaan, eikä välttämättä tarvitsisi olla aina itse se joka tekee aloitteen. Tämä voisi "auttaa" minua niin paljon.
Muuten menee samanlailla eli ei kavereita tai itsetuntoa. En ikinä ole ollut rohkea ja itsetuntoni on aina ollut huono, mutta loputkin rippeet on nyt viety. Alemmas ei voi enää paljoa vajota. Olen onneksi jaksanut opiskella, vaikka sekin on ollut jatkuvaa taistelua. Niin paljon päässä pyörii ja ei ketään kelle puhua. Tässä sen tulos, ylipitkä valitusviesti : )
Tämä oli taas niitä viestejä että olisin itse voinut kirjoittaa saman. Et ole yksin!le
Kirjotit suoraan mun elämästä, viisaita ajatuksia. Olen täysin samaa mieltä.
Kiitos : )
Olisi mukava tavata teidät kaikki. On niin samanlaisia ajatuksiakin.
Asuisin vanhemmillani ilomielin jos he vaan vielä minua tässä iässä sinne huolisi, mutta kun ei. Asun siis yksin.
Vanhemmat ovat ainoat kontaktini enkä edes jaksa muita turhanpäiväisiä ihmisiä.
Mulla kait sitten asiat aika hyvin kun on työ jossa viihdyn ja tapaan mukavia työkavereita, kotona ihanat lapset ja oma asunto, harrastus josta pidän, lemmikkejä sekä sisko ja yksi ystävä joiden kanssa voi joskus tehdä jotain.
Mun yksinäisyys kait kumpuaa siitä kun vuodessa menetin kaksi tärkeintä ihmissuhdetta. Mies lähti toisen matkaan ja isä kuoli. Jäi valtava tyhjä aukko ja olo tuntuu pihjattoman yksinäiseltä.
Elämä on järjästyksessä, tosin talous on tarkkaa..
Lapsuuskodissa nähtiin nälkää siten ettei kaikkea tarjolla olevaa ruokaa saanut tytöt syödä, ja paleltiin.
Äiti ja isä olivat tylyjä ilkeitä, ainoa mihin kelpasi oli työnteko, siitä ei saanut edes kiitosta. Meillä oli kauppapuutarha ja maatila työtä riitti. Perheeseen kuului 9 -11 henkilöä, koiria, kissoja, kaneja, kanoja, hevonen ja kuttuja, sekä kesäisin possu.
Asun yhdelle isossa asunossa lähes 60 neliötä.
Kaikki mahdollinen mitä tarvitsen on 1,2 km säteellä. Kesäisin jopa 4 uimarantaa, luontopolkuja ja 3 laavua retkeilyn kohteksi 9 km sisällä.
Yksinäisyys ei ole fyyssistä, minulla on kolme säänöllistä harrastusta joista pidän. Ne eivät vie budjetista edes rahaa, jos en halua.
Yksinäisyys on sitä, kun aamulla herää tuntee pettymystä päivän alkaminen on surullista. Kämpikseni on radio, mutta se on kuuro ja kykenee vain puhumaan tai esittämään musiikkia. TV en pahemmin katsele, en halua viihtyä murhaamalla enkä edes urheilemalla.
Kun korvieni väliin kuitenkin joskus tulee liikettä, on tuskallista, kun siitä ei saa puhuttua tai vaihdettua ajatuksia.
Monissa asioissa olisi helpompaa, kun rahaa riitäisi muuhunkin kuin joka päiväiseen kulutukseen. Asunnon muuto ei tuloja lisää, vanha talo ja pieni vastike. Lisäksi asunto on todella elämääni sopivalla paikalla, mikään ei ole yli 10 km päässä, ja sinne pääsee klo 9 -14 > 0,87 € tunti taksalla.
On masentavaa huomata elämän laadun muutos sosiaalisissasuhteissa nykyään ikään katsomatta ihmiset ovat hyvin yksioikoisia.
Aikanaa istutiin porukoissa ja juteltiin tuntikausia, juttutuokioiden jälkeen oli kuin olisi käynnyt hyvässä saunassa ja uinut päälle.
Nykyään vieraiden harrastusryhmien jäsenten kanssa keskustelu ovat murhaavia, ainoa tarkoitus on riidellä, aina on joku riikinkukkona tunkiolla.
En osaa ihailla mitään näkyvää, en mitää esille tuotua, enkä näe niitä tavoiteltavina. Mutta niitä meneiden aikojen keskusteluja, kaipaan todella.
Olen jo haudanut suurimman osan koko elämän aikaisista tutuista ja ystävistä.
Olen haudanut useat aktiiviajan tuttavat ja ystävät.
Olen haudanut yhden lapsistani puolisoni ja kuusi siskostani.
Olen vanha luuska, joka on kaikkialla liikaa. Raha jolla ostan palvelua tai jotain apua, on niin kepeää ettei edes sillä saa inhimillistä arvostusta. Media jyllää ikäkkäitä kaatopaikalle, kun ensi saa kutitettua kaiken omaisuuden pois, olet silloin arvoton köyhä.
Sinulla ei ole arvoa.
Nuoruus on haihtuvaa, jokainen tulee vanhaksi, jos ei tapahdu kuolettavaa onnettomuutta tai sairastu niin että henki lähtee.
No juu. Mukavaa täälläkin, kun isä katsoo koneelta jotain porno/deitti/seksi sivustoja.Äiti ei tiedä tästä, enkä kyllä kerro mitään. Ällöttää vaan niin paljon, kun se katsoo jotain mun ikäisten perseitä sieltä. Voi, kumpa pian pääsisin muuttamaan kotoa pois.En jaksa tätä riitelyä ja ylipäätään isää enää. Se pilasi meidän joulun. On varmaan sata kertaa uhannut heittää minut ja äidin pihalle ja se on pilannut kaikki meidän vähät lomareissut riitelyllä. Aina sitä pitää sääliä, se oikein kerjää sääliä jos on vaikka vähän flunssainen. Itse minä olin kuumeessa, mutta ei se on aina kipein, sairain, väsynein. Muut eivät saa siellä sohvalla huilata, mutta se saa.
Sääliksi käy äitiä, ei sillä ole varmaan koskaan ollut helppoa. Lapsuudesta asti olen vähän jopa pelännyt isää. Siitä ei tiedä koskaan mitä se keksii. Kamalaa, kun äiti on nyt työttömänä ja vähän niin kuin riippuvainen isän tuloista. Toivon niin, että hän saa töitä, niin sitten lähdemme molemmat. Meidän on aika päästä tästä helvetistä pois.
Kamalinta kaikista on se, että isä haukkui minua heikoksi ihmiseksi, sen jälkeen, kun kerroin toisten kiusaamisesta. Ei pitäisi kuulemma välittää mistään toisten haukuista. Se ei tiedä mistään mitään.Minähän se vahva ihminen olen, kun en ole antanut periksi ja käynyt koulut loppuun hyvin toisista huolimatta.
Olkaa onnellisia, kun saatte asua rauhassa. Itsekin lähtisin mieluusti hermolomalle johonkin pikkuyksiöön. Voimat on aivan lopussa, vaikka nuori vasta olen. En väliltä isästäni enää. Hän on ollut meille niin suuri taakka ja rasite vielä kaiken muun kamalan jälkeen.
Tietysti on niitä huonompiakin jos ironisesti ajattelee.
Yritä kestää vielä! Kyllä sinä pääset vielä omaan kotiin.