Oikeisto on koko viime vuosien hallituksessaoloaikansa toiminut niin, että ulkolaisella pääomalla olisi täällä hyvä olla: veroja, niin pääoma- kuin osinkoverojakin, on laskettu sen kun on keretty. Hallitus kuvittelee näin saavansa ulkolaisen pääoman luomaan uusia työpaikkoja ja investointeja maamme hyvinvointia edistämään!? Näin ainakin Katainen on kaunissanaisesti maalaillut veronkevennysten perusteluikseen.
No nyt sitten ulkolaiset sijoittajat ovat rantautuneet jopa ostaneet suuria osia suomalaisista yrityksistä.
Ensi töiksi, omistajana, on vaadittu yrityksiä irtisanomaan henkilökuntaansa, jotta saadaan enemmän jaettavaa osinkoa. Hyvänä esimerkkinä lienee Elisa, joka kättelyssä jo irtisanoi 900 työntekijäänsä - voittojen kotiuttamiseksi!
No nyt sitten osinkoja on jaettu - lamasta huolimatta - enemmän kuin ikinä, vaan mitä hyötyä maallemme? Ei sitten yhtikäs mitään: parhaassa tapauksessa osingot on oitis sijoitettu veroparatiiseihin ja sitäkautta vaikkapa Shotsin hotelleihin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.