min 1500- max 3500 ja heti.
Eläkekatto heti
Korpi Kommu
17158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos työeläkemaksut kootaan palkkaperusteisina niin siten ne myös pitää maksaa. Jos halutaan katto eläkkeille on myös maksuille määrättävä vastaava katto.
Nykyisiin eläkkeisiin ei voi jälkikäteen puuttua mutta tuleviin kyllä jos vain saadaan sopimus aikaan. Veikkaan kuitenkin säästön olevan niin pieni jottei se kata kuluja jotka noista puuhista koituvat. Se olisi pelkkä kateuden voitto järjestä.
Jos sinä olet ollut leikkaamassa palkkoja niin millä perusteella et olisi valmis leikkaamaan nykyisiä eläkkeitä?
Palkkojahan leikataan vain tulevilta vuosilta ei menneiltä ja eläkkeet, työeläkkeet varsinkin, ovat viivästettyä palkanmaksua eli ne on jo ansaittu mutta maksetaan vasta nyt eläkevuosina.
Voidaanhan niitä leikata mutta silloin pitäisi jokainen velvoittaa maksamaan takaisin menneiden vuosiensa ansioita. Tasapuolisiahan tässä pitäisi olla vaikka työn verotus onkin progressiivista.
Sinulla ei liene kokonaiskäsitystä siitä miten eläkkeet maksetaan. Valtion ja kuntien eläkkeet ovat kaiketi osin veroilla katettavia mutta yksityisen puolen eläkkeet on kaikki kerätty ilman verovarojen niihin tuhlaamista. Työeläkkeet katetaan työnantajien työeläkemaksuista ja niistä rahastoista joita on kerätty suurten ikäluokkien eläkkeitä varten jo kymmeniä vuosia noista työnantajamaksuista.
Myös eläkkeitä vosi siis leikata tulevilta vuosilta ei tarvitse menneitä leikata. Teidän eläkkeet ovat ansaittuja kuten palkatkin. Erotuksella että eläkerahastot ovat niitä sijoittaneet osakkeisiin yms että ne riittäisi.
Sinunkin ja työnantajien maksamat eläkerahat eivät kata teidän eläkkeitä.
Siksi nuoremmat joutuvat tekemään enemmän työtä että saadaan eläkeläisten eläkkeet nykymääräisinä maksettua.
Sinä olet kova leikkaamaan työntekijöiden eli muiden rahoista. Omat tietenkin ovat omia..
Me maksoimme edellisten eläkkeitä.. Sinun koulutuksen, mikä meni turhaa..
Kenen edellisten ja sinulla kirjoitustaidosta päätellen meni peruskoulu aivan hukkaan. En maksanut sitä kuitenkaan turhaan. Koska opetus vaikkei opi on tyhjääkin parempaa. Soinin teeseillä sinun koulutie olisi päättynyt alasteelle aivan turhana..
Ei ollut minun aikana peruskoulua. Vasta kyvyttömille, sinun laisille alkiot tuli. Meillä kunnon matikkaa..
Siis vanhemmille ikäluokille..
Me muuten maksoimme koulumme itse!
Minun ikäpolvenihan maksoi sen ajan eläkeläisten eläkkeitä sen lisäksi, että niitä maksuja rahastoitiin tuleviin tarpeisiin. Nyt maksut eivät taida ihan riittää ja siksi käymme rahastoista hieman lisäämässä euroja.
Tähän mennessähän työeläkemaksut ovat kattaneet sekä eläkkeet että rahastomaksut. On ollut tiedossa ja siksihän rahastoja on käytössä, että työvoiman vähetessä ja eläkeläisten lisääntyessä (suuret ikäluokat) maksut eivät riitä ja rahastot ovat tarpeen maksuvaikeuksien välttämiseksi.
Kyllä apukoulukin on peruskoulua ja kyllä alkiosta ollaan kehitytty. Mekin maksamme oman koulutuksen ja miksei sitä vanhaa? matikkaa voinut vaihtaa äikäksi?
Kierrät kuin kissa kuumaa puuroa. Alatko ajamaan yhtä innokkaasti eläkkeiden leikkausta kuin palkan alennuksia? Onko helpompi leikata toisen rahoista kuin omistasi?
Nyt suoritettavasta työstä ja siitä maksettavista eläkkeistä pitää sopia kestävältä pohjalta. Niihin sopimuksiin joiden perusteella minun työnantajani on eläkemaksut maksanut ei enää voi puuttua vaan ne ovat sitä mitä on sovittu.
On nykyisten työntekijöiden ja heidän järjestöjensä sekä työnantajiensa asia sopia miten palkka jaetaan tämän päivän ja huomisen välillä. En halua puuttua siihen jakoon. Minun eläkkeeseeni tuskin enää tullaan maksamaan lisämaksuja jos et itse siihen innostu!
En minä ole palkanalennuksiakaan koskaan tainnut edes ehdottaa vaan kustannustason saattamista kilpailukykyiseksi jotta vienti saadaan vetämään, se kun on oikeastaan ainoa keino nykyisen tilanteen korjaamiseksi. Miten kustannustaso lasketaan on toinen asia ja siinä palkan mahdollinen alennus on vain yksi keino. Toinenhan on työtahdin kiristäminen esimerkiksi.
Ei taida puputillakaan yleiskäsitys taloudesta kovin korkealla olla, ei kannata niitä Marxeja niin paljoa lukea niistä kun ei saa kuin ilmavaivoja.
Apukoulua?Luikurina nau-ut vieäl aikasta eläkettäkin.Mene vaikka pulloja kerää, retku!
Olen elättänyt sinua tarpeeksi, ketku!
.Voima-lehti teetti viime syyskuussa TNS-Gallupilla kyselytutkimuksen. Tutkimuksen mukaan hieman yli puolet suomalaisista, 52 %, haluaisi Suomeen 3 000 euron eläkekaton.
Kaikista kyselyyn osallistuneista eläkeläiset vaativat kattoa kaikkein hanakammin, lähes kaksi kolmasosaa antoi tukensa ajatukselle. Eläkekattoa vastusti 38 prosenttia vastaajista, 10 prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään.
Eläkekatto tarkoittaa sitä, että tietyn kuukaisittaisen rajan, esimerkiksi 3 000 euron, jälkeen eläkkeitä ei maksettaisi.
Voima laski Eläketurvakeskuksen, ETK:n, antamien tilastojen pohjalta, että ehdotettu eläkekatto toisi viime vuoden eläkemenoilla laskettuna jopa 855 miljoonan euron säästöt. Eli tuolla 3000e eläkekatolla saataisiin kasaan jo puolet Urpolaisen ja Kataisen tällä vuodelle kaavailemista 1,5 miljardin leikkauksista.>>>
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2013/lokakuu/kolme-tonttua-riittaa
Verotuksen avulla teiltä ökyeläkeläisiltä on helppo leikata "löysät" pois. Mihin te elämän ehtoopuolella olevat yli 3000e/kk summia muka tarvitsette? Sukanvarteenko meinasit laittaa? Turhaa touhua, sillä käärinliinoissa ei tunnetusti ole taskuja.
Tuolla 3000e eläkekatolla saataisiin kasaan jo puolet Urpolaisen ja Kataisen tällä vuodelle kaavailemista 1,5 miljardin leikkauksista.
PS: jos Suomi ja muu EU meinataan saada kilpailykykyiseksi niin siihen on tasan yksi vaihtoehto - eurounionin hajoittaminen ja paluu omiin (kelluviin) kansallisiin valuuttoihin.
Voimme tietysti jatkaa nykyisellä linjalla, mutta se tarkoittaa sisäistä devalvaatiota 20-30% palkkojen leikkauksineen jolla ajamme itsemme Kreikan tielle jonka seurauksena pääsemme" nauttimaan" sosiaalisista levottomuuksista, ääriaineksien kasvusta yms. Tästä huolimatta.velkaantumme pikku hiljaa siihen kuntoon, että rahoittajien maltti loppuu ja seinä tulee kuitenkin vastaan. Sen takia olisikin parempi lopettaa tämä tuhoontuomittu valuuttakokeilu suosiolla rauhanomaisesti nyt kun siihen on vielä mahdollisuus,
Ei eläkeyhtiöiden varoja missään kohden voi käyttää valtion kassan paikkaamiseen vaikka eläkkeitä lakattaisiin kokonaan maksamasta. Teillä ei taida olla käsitystä siitä mistä eläkerahat tulevat eikä siitä mitä laillinen käyttäytyminen merkitsee. Nuo rahathan ovat periaatteessa velkaa eläkeläisille ja työnantajille ja niitä voi käyttää ainoastaan aiottuun tarkoitukseen.
Olen jo aiemmin muistaakseni maininnut jottei laillisuuteen kuulu säätää taannehtivia lakeja vaan ne vaikuttavat ainoastaan säätämisestään eteenpäin tapahtuviin asioihin. Näin ollen vain tuleviin eläkkeisiin voidaan vaikuttaa lain muutoksilla.
Eläkeyhtiöiden varat eivät ole valtion tai kuntien rahoja joten niillä on siinä mielessä suoja poliitikkoja vastaan eivätkä poliitikot pääse niitä tuhlaamaan. Meidän on jokaisen kiristettävä vyötämme jotta velka saadaan maksettua ja jotta velkaantuminen loppuu. Omalta kohdaltani olen jo nuo ratkaisut tehnyt enkä enää aio omakohtaisesti velkaantua.
Oma valuutta ei muutoin toisi helpotusta kuin devalvoinnin suhteen, sitähän olemme jo kokeilleet ja se vain johti toistuviin devalvaatioihin. On parempi opetella tulemaan toimeen isolla valuutalla ja vain sopeuttaa oma taloutensa siihen.
Mene sinä kouluun ja opettele kirjoittamisen jalotaito!
Jos sovitut palkat kelpaa sinusta leikkuriin myös liian kalliit eläkkeet ei??
Palkan alennuksia olet jo useasti esittänyt joten eipä ruveta kiemurtelemaan. Yhtenä osana nimenomaan kustannusten laskemiseksi.Miten sitten et rupea ajamaan liian kalliiksi tulevien eläkkeiden leikkausta!!
Eipä se sinunkaan kiemurtelu nyt auta eikä joka kirjoituksen vakio marxikaan sinua taida auttaa..Kokeile leikata omia etujasi ei vain niiden muiden.
Palkkakatosta.Miten onnistuu.. Ja yksitysesti voi firma maksa mitä vaan!