Tein juuri tuossa äsken sellaisen havainnon, että olen jäänyt elämässäni kaiken ns. normaalin ulkopuolelle. Bileet, seksi, seurustelu ja muu sellainen, minkä suurin osa minun ikäisistäni on jo kokenut, on jäänyt minulta väliin. Ok, en ole vielä kovin vanha. Olen vasta vähän yli parikymppinen, enkä yleensä välitä rahtuakaan siitä, mitä niin kutsutut normaalit ihmiset puuhavat. Siitä huolimatta nyt kyrsii ja ihan käsittämättömän paljon. Haluan vain tietää: Mikä minussa on vikana? Ainoa valopilkku tuntuu olevan se, että voin lopettaa elämäni saman tien, kun siltä tuntuu. En tosin koe olevani velvoitettu lopettamaan omaa elämääni vain sen takia, kun muut eivät huolineet minua mukaan leikkeihinsä. Mistä johtuu, että joidenkin ihmisten elämästä ei vain yksinkertaisesti tule *askaakaan?
Jäin kaiken ulkopuolelle
8+3+11
191267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kannattaa rueta alkaa yrittämään ja tekemään aktiivisesti asioita tai muuten olet kohta lähemmäs 30 ja samassa tilanteessa :/
Kuulostaapa tutulta, paitsi että itse olen nyt juuri kolmekymppinen enkä älynnyt "korjata" elämääni ajoissa. Nyt tulevaisuus näyttää kyllä todella harmaalta vaikka töissä jne. onkin. Vaikeata on, masentaa ja harmittaa suuresti.
Näin se kävi minullekin. Itse tosin masennuin ja lannistuin niin pahasti tuon sosiaalisen syrjäytymisen lopullisuuden tajuamisesta, että iskin suosiolla hanskat tiskiin ja jättäydyin pois kaikesta siitä normaalista, mitä jäljellä oli. Ts. irtisanouduin töistä ja lopetin lähinnä sitä kautta saadut semikaveruudet ynnä muut hyvänpäiväntuttavuudet, ja aloin elää täysin yksin, ilman minkäänlaisia ihmiskontakteja, yhteiskunnan ulkopuolella. En usko, että palaan takaisin enää koskaan.
Lisäys: vaikka aluksi olin seota ahdistukseen, parin kuukauden jälkeen jo helpotti. Olen olemassa, mutta kuitenkaan en ole olemassa kenellekään. Viimeinkin voin ja saan tehdä ja olla mitä haluan. Olen vapautunut sosiaalisten paineiden ja odotusten hirttosilmukasta. Hieno tunne.
Kuten oon jo niin monesti sanonut, niin kaikki ketkä kärsii yksinäisyydestään - niin tehkää niitä tunnuksia ja laittakaa ikää ja asuinpaikkaa yms - että teihin voidaan olla yhteydessä niin on mahdollisuuksia päästä tekemään asioita uusia tuttavuuksien kanssa!
lymphaticus, kiitos vaan tarjouksesta, mutten usko tuon auttavan minua millään tapaa. En pääse valokuviin, jotka otettiin kauan sitten, vanhojen tansseihin, koska lukioajat ovat jo menneisyydessä, yms. Ja seurusteleminen sun muu, sillä ei ole mitään tekemistä kaveruuden kanssa. Voipi olla, että peli on jo menetetty.
Turha itkeä läikkynyttä maitoa. Onhan sulla edessäpäin vielä eläkeläisten tanssit, vaikka vanhojen tanssit on jo menetetty. Ei helvetti, ei ihme, että elämä on ankeaa, jos asenne kaikkeen on noin synkkämielinen. Relatkaa nyt vähän, arvon diudiut. Minäkin myöhästyin 1. kuulennolta, kun olin just silloin ripulipaskalla, kun astrokaverit starttas raketin ja huomasvat vasta 579876 km korkeudessa, että missä vi*ussa Mähönen ja samassa kävi ilmi sekin, että pakki oli jäänyt insinööreiltä rakettiin rakentamatta.
En siis päässyt kuuhun, mut yks friidu sai sinä iltana kermat suuhun, mutta se (kahvikupponen) onkin jo toinen tarina se.
Olet kuin minä ennen. Päättäväisyydellä ja periksiantamattomuudella elämäni laajenee nyt jokaiseen suuntaan.
Niin mikä on normaalia? Sekö ettei ole ikinä ollut osana ns. normaaleja asioita? Mielestäni se vaikuttaa harvinaisen epänormaalilta.
On monia ihmisiä, jotka eivät biletä säännöllisesti. Yleisen harhakäsityksen mukaan kaikki tekevät niin. Ihmiset elävät elämäänsä eri rytmeissä. Joku aloittaa aikaisemmin kuin joku toinen, eikä se tarkoita että ensin aloittanut olisi parempi ihminen.
Masennus josta aloittaja ilmeisesti kärsii on maassamme kansansairaus. Sekin on siis normaalia. Samoin huono itsetunto.
Jopa tälle palstalle kirjoittaminen on luultua yleisempää. Vähän aikaa sitten tuttuni avautui minulle siitä.
Ja mikä tärkeintä, asioille voi yleensä tehdä jotain jos niin haluaa.
Joo minä kanssa olen samanlainen kaikesta ulos jäänyt parikymppinen. Olen huomannut, että kun suunnittelen tulevaisuutta tai mietin mitä haluasin tehdä, ei siihen enää kuulu muita ihmisiä.
Kai sitä on sitten jo alitajunnassaan luovuttanut.
Helpompaa vaan luovuttaa kaiken suhteen, ystävien ja muiden. Koska niit on mahdotonta saada tässä maailmassa.
Poistin muuten profiilin piilotuksen.
Itsellä sama ongelma mutta löysin itselleni hieman erikoisemman porukan ja harrastuksen missä viihdyn ja saan sosiaalisoitua. Vaikkakin en käy bileissä tai saa pesää viikoittain olen semi-onnellinen.
Et ole lapsi. Et vielä kypsä aikuinen. Virkakoneistosta tai muista "auttajista" on turha hakea apua, ne vie vain rahat tai verottaa kuiviin. Vanhempasi ei sinuun pysty.
Elämä on sinun. Päätökset on lopulta vain sinun, on ne sitten mitä tahansa.
Olet siis vasta noin parikymppinen. Älä ole huolissasi, sinulla on noin 60 - 70 vuotta aikaa. Media, tämä netti mukaan lukien, luo valtavia käyttäytymispaineita, jotka ovat suurelta osin epärealistisia. Älä siis murehdi, vaan odota mielekiinnolla mitä kaikkea kivaa elämällä on sinulle varattuna!
Ei aina ole helppoa - ei edes kaikilla.
Jos parikymppinen valittaa elämän tylsyyttä - kannattaa katsoa peiliin siellä se syy on. Aika harva haetaan kotoa, kannattaa hakeutua ihmisten ilmoille, tapoja on monia mutta elämiä ei ole tiettävästi kuin yksi - siitä kannattaa nauttia. Jokainen vastaa itse elämästää - paitsi jos on demari, silloin ryhmä tekee sen puolestasi.
Moni hetero ihan kärkkyy neitsyitä. Ilmeisemmin kuvittelevat sekaantuvansa lapsiin.
Liha tiukempaa kuin oman emännän.
Heissähän on paljon pedofiilejä, kuten uskovaisissakin.
RIP
www.metro.fi/uutiset/a1387800501853