Diagnoosin saanutta psykopaattia.En siis tarkoita jotain sekopäätä vaan ihan aitoa tapausta.Minua on jo pitkään kiehtonut tämä aihe.Olen toki netistä lukenut suurinpiirtein kaiken mitä aiheesta löytyy,eli periaatteessa tiedän millaisia he ovat.Mutta en ole tavannut.Olisi ehkä mielenkinntoista(tai sitten ei).
Onko kukaan koskaan tavannut tai tuntenut
psykofan?
17224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Askeettinen,tylsä,hiljainen ja erittäin ykstoikkonen palkkatappaja.
Täysin samanlainen kuin Hannibal Lector elokuvissa.
Huonosti pukeutunut, parta kasvanut, patologinen valehtelija, saa naiset pauloihinsa 5 min. komeudellaan ja charmilla. Esittää älykästä, mutta ei ole. Ottaa uhriksi itseään huonomman näköisen. Hänen suustaan "mitä rumempi ja sekaisempi, sitä helpompi uhri". Tai sitten itseään huomattavasti vanhemman naisen, ei omanikäistään. Hotellikirjautumisessa käyttää aina väärää nimeä, vaikka olisi yöpynyt hotelleissa useamman kerran. Pitää muita tyhminä ja itseään erinomaisena. Järjestelmää ja poliiseja todella tyhminä ja ihailee omaa kykyään järjestää niin monimutkaisia tilanteita, ettei kukaan voi koskaan saada häntä kiinni mistään.
Niin. Sellainen se eläin on. Ketsupit pitkin valkoista kauluspaitaa ja musta silmä mahdollisella daamilla. Haisee vanhalle viinalle. Levittää pahaa oloa, kuin tarttuvaa tautia. Sosiopaatti ainakin. Ja narsisti. Narsismin hän myöntää. Ehkä myös psykopaatti.
"Pitää muita tyhminä ja itseään erinomaisena. "
Muut toimivat toiset huomioon ottaen. Psykopaatti toimii vain itsensä huomioon ottaen. On tietoinen kuitenkin suuresta osasta pelisääntöjä ja viranomaisista myös.
" Järjestelmää ja poliiseja todella tyhminä ja ihailee omaa kykyään järjestää niin monimutkaisia tilanteita, ettei kukaan voi koskaan saada häntä kiinni mistään. "
Tuon tapaista olen kuullut myös oman tuttuni suusta... Tuollaisen tilanteen itseasiassa järjesti minullekin. Putosin ikään kuin rysään, jossa hän julkisesti häpäisi minua. Tuosta olen halunnut häntä vastuuseen, tavalla tai toisella. Olen nyt kuitenkin saanut tyytyä vain siihen, että olen itse häntä rökittänyt. Toinen mahdollisuus verbaalisen keinon lisäksi olisi jonkinlaisen pilakuvan tekeminen, ilman nimiä tietenkin, mutta yhdennäköisyys olisi paljon puhuvaa.
Tosiasiassa tapahtumista on sen verran aikaa ja minun kiukkuni on laantunut, kun olen tutustunut narsismi-häiriöön, että olen itse aikapaljon saavuttanut tasapainoa ja etääntynyt hänestä ja tapahtumista valtavasti. En pysty pelastamaan koko maailmaa.
Minua auttaa myös tämä kirjoittaminen. Täältähän myös muut uhrit saavat lisätietoa.
"Huonosti pukeutunut,"
Minun narsistini on hyvin pukeutunut ja erittäin siisti. Poikkeaa edukseen.
"Minua on jo pitkään kiehtonut tämä aihe."
Missä mielessä he kiinnostavat sinua? Oletko mies vai nainen, haluaisitko ehkä suhteen vai mitä?
Varoitan sinua kuitenkin, he ovat todella vaarallisiakin, eivät mitään kivoja leikkikaluja, joita voisi vain tutkiskella. He haistavat järjettömän nuuskinnan eivätkä pidä turhista kyselijöistä. Eivät tekojensa takia välitä urkinnasta. He tahtovat aina oman hyödyn.
Sitten, miten heillä voisi olla diagnoosia? Heiltä puuttuu sairaudentunto ja avuntarpeessa ovat uhrit, eivät he.
psykofan?, olet ehkä vain lapsellinen.
Suhteeseen psykopaatin kanssa? En pidä itseäni idioottina.Minähän kerroin että olen lukenut psykopatiasta paljon.Miksei voisi olla diagnoosia,kyllähän heikäläisiäkin on pakosta joutunut hoidon piiriin.Nimenomaan joutunut,eivät varmaankaan itse hae apua,hehän pitävät itseään terveinä.Tämä nyt on vain yksi oudoista asioista mikä kiinnostaa minua,en tiedä onko se lapsellista.
seurustelin vaihtelevalla menestyksellä narsistimiehen kanssa.Aluksi tuli kehuja kuinka ihana olen ja hän sai minut koukutettua itseensä.Oltiin paljon vapaa-aikana yhdessä,mutta pian alkoi mustasukkainen kyttääminen jos esimerkiksi olin naisporukalla ulkona.Kuvioihin tuli sanallinen nimittely huoritteluineen kännyllä.Ja sitten vaivalloiset anteeksipyynnöt joskus kun kerroin kuinka pahalta se minusta tuntui.Hänen mielestään kaikki ex-suhteet olivat loppuneet naisissa olleiden vikojen takia,eihän hänessä voinut olla mitään vikaa.Melkein uskoinkin hänen tarinoitaan kunnes väkivalta muuttui fyysiseksi.Mutta ongelmani on se että olen läheisriippuvainen ja menin takaisin uudestaan ja uudestaan muiden viisaista sanoista huolimatta.Seksi tuntui hänen kanssaan aivan mahtavalta,paremmalta kuin ikinä ennen.Jälkeenpäin ajateltuna en saanut häneltä aitoa hellyyttä.Narsisti ei kykene tuntemaa aitoa empatiaa toisia ihmisiä kohtaan.Poliisit,lastensuojelu yms viranomaiset ovat kaikki hänen vihollisiaan.Onneksi oikeuslaitos tuomitsi hänet joulukuussa kaikista kolmesta syytteestä,eikä hän valittanut hoviin.Piti itseänsä jopa niin jumalana ettei ottanut oikeuskäsittelyyn edes puolustusasianajajaa itselleen.Vastedes toivon että osaan kiertää narsistit kaukaa.Olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
"En pidä itseäni idioottina.Minähän kerroin että olen lukenut psykopatiasta paljon."
? Uteliasuus on jokaisen tutkimusmatkailijan kirkkain johdattava tähti.
Miksi olet lukenut heistä? Minusta tuntuu täysin idiootilta, että ihminen on kiinnostunut psykopatiasta ilman mitään syytä.
Tuohon diagnosointiin on liittynyt jotain juttuja, kuten että psykopatiaa ei ole pidetty sairautena aiemmin. Nykyään taitaa olla joitain luokituksia. Sitten, yleensä varsinaisia diagnooseja taidetaan antaa niille, jotka niitä tarvitsevat, esim. eläkkeen tai hoidon vuoksi, ja muiden etuisuuksien.
Ennen heikäläiset näkyivät esim. vankiloissa, niin siellä lääkärit tuon tiesivät, että erottuivat ihmisinä tietyllä tapaa piirteiltään.
Vähän hitaasti nyt kelaan, että joku tuttu olisi sairaseläkkeellä ja juttelisi kauppareissulla muille, että -Joo, totoesivat psykopaatiksi ja eläkepaperit tuli. Nyt on aika vähän pitkää, pitänee mennä johonkin harrastuspiiriin...
Ehkä tulevaisuudessa on noin. Saattaahan se olla yksi syykin, miksi sitä sairaudentunnetta ei herää, että sitä ei ole sairaudeksi aiemmin luokiteltu. Mahtaako vieläkään saada mitään invaliditeettia tuosta, että olisi niitä etuja, kun muissa vammoissa, esim. verotuksessa ja noin.
En ole aloittaja, mutta täytyy sanoa, että joutuessani itse narsistin kanssa tekemisiin siinä oli jotain niin (oudolta kuin kuulostaakin) kiehtovaa mitä ei ole missään ennen kokenut. Vaikkei narsisti vielä psykopaattia teekkään niin nämä veijarit, kun osaavat olla jotenkin niin käsittämättömän vetovoimaisia yleensä niin ulkonäöltään, puheenlahjoiltaan kuin sillä kylmän viileällä käyttäytymisellään, kun ei ole tunteita rationaalisen ajattelun esteenä.
Mietitään nyt jotain Hitleriä, joka villitsi pelkillä ylevillä puheillaan koko monimiljoonaista maata ja valtasi miltei koko Euroopan. Ted Bundy jota (ainakin wikipedian) mukaan kuvattiin älykkääksi, oppineeksi, komeaksi ja miellyttäväksi. Ylipäätään yritysjohtajat ja poliitikot ovat usein psykopaatteja.
BTW TV-sarja House on henk.koht suosikki (anti-sosiaalinen persoonallisuushäiriö)
" siinä oli jotain niin (oudolta kuin kuulostaakin) kiehtovaa mitä ei ole missään ennen kokenut. "
Olen itsekin ollut rakastunut psykopaatti-narsistiin. Luulen, että ne suuremmat kiehtovuudet löytyy kyllä itsestä, siitä kyvystä rakastaa ja antautua tunteen vietäväksi ja antaa tunnetta toiselle. Nuo tyypit ovat lähteistään ammentavia tyhjiä ihmisen kuoria ja ovat kuin avaruuden mustia aukkoja, kun niille alkaa itsestään antamaan.
Narsisti empatiakyvyttömänä heijastaa nimittäin ainoastaan sinun itsesi tunteet sinulle takaisin. Tietysti tapaamishetkellä, kun hän hurmaa, hän heijastaa muiden tunteita. Hän on tehnyt päivän aikana kierroksen eri lähteidensä luona ja vedättänyt itsensä kuin kellon. Siinä sitten puhaltaa vähän aikaa kunnes tyhjentyneenä on aika lähteä uudelle kierrokselle.
Psykopaatti on tappaja vasta tappamisen jälkeen, harva psykopaatti tappaa ketään. Psykopaatit sulautuvat massaan ja heitä on paljon johtoasemissa.
Henkirikostapausten yhteydessä mielentilatutkimuksen tuloksena vasta diagnosointi.
Jos psykopatiaa haluttaisiin diagnosoida muutoin kuin rikoksiin liittyvissä mielentilatutkimuksissa niin sitä esiintyisi yhtäkkiä jopa 5%:lla väestöstä.
Mutta se on tarpeeton diagnoosi joka turhaan leimaa ihmisen. Eikä se ole edes hoidettavissa. Järkevintä on siksi käyttää sitä vain rikollisiin jotka täyttävät tietyt kriteerit.
psykiatri
Oletko ehkä itseopiskellut "psykiatri"?? Näillä palstoilla sellainen esiintyy asiantuntijana. Eräs näistä on ainakin tapauskovainen vanhempi mies. Kun häntä ahdistaa,,,heittelee raamatunlauseita - yhtä tuoreita kuin 1989 lepän lehdet.
Toisaalta provoilee ja pilkkaa huuhaa palstalla ihmisiä pyörätuoliin sidotuiksi torsovajakeiksi.
Jos kaikille tehtäisi psykoanalyysi, tulos ei olisi silti luotettava. Luonnehäiriöiset osaavat nimittäin piilottaa poikkeavuutensa taitavasti. Usein on niin, että kun narsistin saa elämäänsä, kaikkien kesken ihmissuteet häiriintyvät sillä tavalla, ettei kukaan saa selvää mikä ja kuka tilanteet aiheuttaa. Kaikki epäilevät ja syyttävät toisiaan, mutta kukaan ei osaa kääntää katsetta aiheuttajaan eli narsistiin. Parhaiten luonnehäiriö paljastuu kun elää samassa ympäristössä luonnevikaisen kanssa.
Narsisti kuiskii ja luo eleitä kyllä suuntaan ja toiseen, muttei varsinaisesti osallistu kahakoihin. Siksi häntä ei osaa kukaan epäillä karusellin pyörittäjäksi.
Henkinen sadismi on narsistin toimintatapa.
Narsisti on se, joka aina ajautuu vaikeuksiin - itsensä vuoksi. Kuiskii ja liehittelee haluten seurapiirinsä johtohahmoksi. Kun jää kiinni, niin "en minä mitään ole tehnyt, syy on toisessa". Tätä samaa rinkiä se narsistin elämä pyörii. Vääristynyt moraaliltaan, on hyvä sana kuvaamaan narsistia. Narsistilla on kova tiedonjano, siksi hänelle onkin välttämättömyys kuulua Facebookkiin. Puskaradioiden puskaradioon. Hän sinkoilee äärilaidasta toiseen pysymättä kultaisella polullaan. Ainoa mikä narsistissa on kultaa, on ulkokultaisuus.
Mutta kaikkihan ei ole kultaa mikä kiiltää.
Ja se projisointi, voi hyvänen aika!