Katainen televisiossa

Tv:n lauantaiseurassa toimittaja teki mielenkiintoisen kysymyksen,jolla viitattiin kokoomuksen johtamisen vaikeuteen.
Kesken välikysymyskeskustelun Kataista kävi neuvomassa puolueen merkittävät aluevaikuttajat mm. Ben Zyskowicz.

Kuka tai ketkä oikeastaan johtavat kokoomusta. Tietävätkö kokoomuslaisetkaan?

Alamäki senkun jatkuu.
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meinaatko, että Kataisen puhuessa BZ kävi neuvomassa häntä puhujapöntössä. Älä puhu potaskaa.

Edustajat liikkuvat "pulpeteissaan" salissa
toisten ryhmäpuheenuvorojen aikana kyllä.

Äänestä

Katainenhan vastasi, että myös Zyskowicz kävi keskustelemassa kunnallisvaaliasioista.

Mutta lopussa Katainen kyllä minun mielestäni möhli, kun hän vihjaili, että saattaa käydä huomenna oopperassakin.
Eikö kokoomuksessa tiedetä, että opperaa ei laajoissa kansalaispiireissä hyväksytä. Vaalijulisteen keulakuvan pitää olla arjessa mukana.

Äänestä

En pitänyt siitä kun hän sanoi Irakin sota olevan laiton ja että tukee Kerry eikä Bush. Kummallista että kokoomuksen puheenjohtaja on samaa mieltä Halosen ja Tuomiojan kanssa.

Äänestä

Katainen hoiti homman hyvin, muisti Koiviston sanonnan (ei pidä provosoitua, jos provosoidaan) ja teflonkinpintakin pehmeni ajoittain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Repe kirjoitti:

Tv:n lauantaiseurassa toimittaja teki mielenkiintoisen kysymyksen,jolla viitattiin kokoomuksen johtamisen vaikeuteen.
Kesken välikysymyskeskustelun Kataista kävi neuvomassa puolueen merkittävät aluevaikuttajat mm. Ben Zyskowicz.

Kuka tai ketkä oikeastaan johtavat kokoomusta. Tietävätkö kokoomuslaisetkaan?

Alamäki senkun jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu