Ennen: Asiakas soitti tutulle taksille, että huomenna mennään lääkäriin. Ajettiin pikkukylältä sinne kaupungin keskussairaalaan. Taksi jäi tietysti odottamaan, saihan hän pienin kustannuksin paluukyydin sinne pikkukylälleen. Saattoi odottaa neljäkin tuntia. Samaan aikaan siellä pikkukylällä odotti joku mökin mummo taksia kauppareissulleen tuskastuneena. Odottakoon, ajatteli pikkukylän taksari, ei se odottaja minnekkään karkaa, ajan mökin mummon sitten, kun palaan täältä "rahakkaammalta" kyydiltä. Näin menetellen pikkukylän taksi sai pidettyä pikkylän ihmiset asiakkaanaan.
Nyt: Asiakas soittaa kelakeskukseen edellisenä päivänä ja ajaa ehkä yhdistellyllä kyydillä sinne kaupungin keskussairaalaan. Taksin vietyä asiakkaansa, lähtee taksi palvelemaan muita asiakkaita omille ajoalueilleen jäämättä notkumaan sairaalalle vähiä taksien purkupaikkoja kuormittamasta tuntikausiksi. Näin sen taksin saa käyttöönsä ne pikkukylän ihmiset ja ovat tyytyväisiä.
Nyt sitten itketään, kun pikkukylän asiakkaita pääsevät tuomaan kotiin sen iiiison kaupungin autot, ai kauheata sentään!! Nyt on liitto?? tehnyt karhunpalveluksen pikkukylän takseille, sanotaan. Erotaan heti!!
Kannattaisi muistaa, että uudistuksen vaati KELA, ei taksiliitto, hienoinen ero. ;)
Onhan se selvää, että tällainen uudistus on syönyt pikkukylän taksien tuloja. Näin se vanha sanonta, " ahneella on p askanen loppu" pitänee paikkansa.
Nyt ahneet kiivaana kommentoimaan.....
Nyt: Asiakas soittaa kelakeskukseen edellisenä päivänä ja ajaa ehkä yhdistellyllä kyydillä sinne kaupungin keskussairaalaan. Taksin vietyä asiakkaansa, lähtee taksi palvelemaan muita asiakkaita omille ajoalueilleen jäämättä notkumaan sairaalalle vähiä taksien purkupaikkoja kuormittamasta tuntikausiksi. Näin sen taksin saa käyttöönsä ne pikkukylän ihmiset ja ovat tyytyväisiä.
Nyt sitten itketään, kun pikkukylän asiakkaita pääsevät tuomaan kotiin sen iiiison kaupungin autot, ai kauheata sentään!! Nyt on liitto?? tehnyt karhunpalveluksen pikkukylän takseille, sanotaan. Erotaan heti!!
Kannattaisi muistaa, että uudistuksen vaati KELA, ei taksiliitto, hienoinen ero. ;)
Onhan se selvää, että tällainen uudistus on syönyt pikkukylän taksien tuloja. Näin se vanha sanonta, " ahneella on p askanen loppu" pitänee paikkansa.
Nyt ahneet kiivaana kommentoimaan.....
Vastaukset 79
Vanhimmat
Voiko tuota paremmin sanoa?
" Taksin vietyä asiakkaansa, lähtee taksi palvelemaan muita asiakkaita omille ajoalueilleen jäämättä notkumaan sairaalalle vähiä taksien purkupaikkoja kuormittamasta tuntikausiksi."
Onko tosiaan kaupungin ajot niin minimissä nykyään että ahdistaa noin kovin kun maaseudun miehet kuskaa odotus kyytejä. Ihan vaan tiedoksi että esim 60km matkan ajettuaan on todella paljon edullisempaa odotuttaa autoa 1-2h verrattuna siihen että kurvataan toisella taksilla takaisin.
Kela uudistuksen myötä tulee maaseudun takseille mahdollisuus osallistua viikonloppu ruuhkien purkuun kaupungeissa.
" Onko tosiaan kaupungin ajot niin minimissä nykyään että ahdistaa noin kovin kun maaseudun miehet kuskaa odotus kyytejä. "
Eiköhän täällä maaseudun miehet enempikin itke?
Täytyy tunnustaa, että lukeudun itse näihin maaseudunmiehiin, joten tiedän kyllä mistä puhun. Tosin olen jo eläkkeellä.
Päätit sitten aloittaa uuden ketjun vaikka samaa asiaa jo on muissa ketjuissa.
Kaikella kunnioituksella sinulle, muutenhan kapea-alainen ja asioita oikeasti vääristävä mielipiteesi olisi hukkunut.
Mielenkiintoinen olisi nähdä tilasto ja vertailla jonkin ns maaseutumaisen kunnan kelan kulurakenneta taksikyytien osalta ennnen kelakeskusta ja kelakeskuksen jälkeen.
Ota huomioon, että ennenvanhaan se mökinmummokin sai soittaa suoraan autoon ja sopia kauppareissun kuljettajan kanssa. Nyt asiakkaat soittavat keskukseen, joka jakaa kyydit jonojärjestyksessä. Arvaa ressaako välillä kun ei yhtään tiedä onko huomenna töitä. Kaupungissa tietää, senkun ajelee tolpalle kyllä sieltä aina jotain kyytiä pukkaa.
En silti vaihtaisi enää töihin kaupunkiin. Täällä maalla on niin hienoa kun voi päivystellä tälleen omassa petissä ja lähteä sitten jos tarvis tulee. Tänä yönä on ollut yksi kyyti. Työn iloa!
Sen verran näistä "keskusteluista"; kannattaiskos jo siirtyä pois kateudesta ja syyttelystä. Totuushan on se, että harva kaupunkilainen tietää maalaisen elämästä ja työstä ja siitä miten lujassa se leipä välillä on. JA Ihan sama toisinpäin. Moni luulee kateellisena toisen saavan jotenkin ihan älyttömiä rahatukkoja ovista ja ikkunoista. Keskitytään mielumminkin asiakkaiden palveluun ja turvalliseen liikennekäyttäytymiseen. Nyt hyvää yötä!
Leipä on tiukassa maalla, tiedänhän minä sen. Maalaiskylät kuivuvat kokoon ja takseja katoaa kaiken aikaa. Tein itse elämäntyöni maalaistaksina ja olin viimeinen taksi kylällämme, kukaan ei enää jatkanut, koska homman kannattavuus oli kiikun kaakun. Silloin kun itse aloitin, n. 40 vuotta sitten, oli kylällämme 4 autoa. Väen harventuessa kuolemien ja kaupunkiin muuttojen takia, on automäärä vähentynyt koko ajan. Kyllä maalaistaksien on vaan ymmärrettävä, kun ei ole kyyditettäviä ei tarvita autojakaan. Meilläkin kyläläiset joutuvat tilaamaan autonsa kirkonkylältä yli 20 km:n päästä, eikä kaikki lähde sieltä asti edes hakemaan ihan pikkusiiron vuoksi. Minäkin päivystin kirkonkylällä silloin tällöin, koska omalla kylällä ei vaan riittänyt kyytejä. Onneksi eläkeikä tuli vastaan ja pääsin nätisti lopettamaan. Maaseudun pikkukylät tyhjenevät, taksit saavat sammuttaa valot. Näin se vaan nyt menee ja siihen ei itkut enää auta.
Toisaalta.. Niitä vähiä tänne maalle jääneitä ja vielä elossa keikkuvia mökinmummuja ja pappoja on myös jonkun palveltava ja autettava. Myös heillä pitää olla tasavertainen mahdollisuus hoitaa asioitaan vaikka linja-autovuorot, kaupat ja pankit on lopetettu. Kaikki eivät halua kaupunkiin eivätkä laitoksiin.
Palvella pitää. Onko se yksityisten taksien velvollisuus? Totta on, että useat haluavat asua kotonaan loppuun asti, Jäin itsekkin asumaan tänne maalle ja muutama muukin asuu vielä kylällämme. Paljon on torppia tyhjänä, osa jäänyt perikunnan haltuun, osa perikunnista pitää mökkiä kesäpaikkanaan. Paljon on myös hylätyksi jääneitä, myöhemmin homeisia ja sortuneita mökinraunioita, näin se maaseutu autioituu, ikävää mutta totta. Teitä ylläpidetään miten kuten, bussivuoroja ei ole, kouluauto kiertää harvoja koulukkaita kuskaamassa koulupäivinä aamuin illoin, mitään muuta kuljetusta täällä ei ole. Naapuriapu toimii ja itsekkin käyn kaupassa naapurin vanhalle pariskunnalle omien kauppareissujeni lomassa. Ennen eläkkeelle jäämistäni tarjosin taksiani useammallekkin, vaan halukasta jatkajaa ei ollut. On toki hyvä, että kaltaisiasi laupiaita samarialaisia vielä on, vaan yritys se taksikin on. Luulisi olevan helpompikin keino leipänsä ansaitakseen?
Maalaistaksien on vaikea ymmärtää, että maaseutu autioituu. Jos hieman paneutuisivat selviin lukuihin, jossa kerrotaan kuntien asukaslukuja. Vuosi vuodelta niissä on vähemmän väkeä ja näiden kutistuvien kuntien lähistöillä olevien kasvukaupunkien väki lisääntyy. Tosiasia joka on pakko hyväksyä. Ei auta avunhuudot ja taksiliiton mustamaalaukset yhtään. Tämä on valitettava tosiasia ja siihen heidän täytyy tyytyä.
Todellisuudessa sairasajot lisääntyy kun väestö vanhenee. Näin ainakin piipaa puolella. Eiköhän asia ole kaluttu loppuun.
Tuntuu kuitenkin olevan tulinen keskusteluaihe. Ehkä sitä ei kuitenkaan ole kaluttu loppuun, kun ruikutus jatkuu tuolla toisaallakin useamman ketjun verran.
Kela vaati sähköistä laskutusta ei muuta liitto on sählännyt kaiken muun siihen päälle, mutta jos mummon kauppakyytiä ei saatu järjestettyä aikatauluihin silloin hoidetaan toinen auto tilalle. Jos joku kuvittelee että keskusten myötä tilanne paranee niin erehtyy, nyt vain keskukseen soittaminenkin maksaa keskuksen ylläpitäminen maksaa pahimassa tapauksessa joudutaan hankkimaan laitteita ja ne maksaa tai vielä pahempaa vuokraamaan. Miten se vanha sanonta kateus vie kalatkin vedestä, voivoi tätä ammattikuntaa voivoi taksien kannalta historian huonoin "uudistus" ja sen järjesti omaliitto tai entinen oma kaikki omilla aivoilla ajattelevet tai itseään yrittäjiksi kutsuvat ovat jo eronneet.
Ole sinä entinen suhari hiljaa.
Samaan aikaan kun maaseutu tyhjenee palveluista myös matkat sairaaloihin esim pitenevät.
Päivystykset ovat kaukana etc.
Ilman tuollaisia taksiliiton ajamia markkinoiden sulku järjestelmiä olisi maaseudulla ihan mukava tehdä töitä ja nauttia elämästä.
Nyt kuitenkin mietityttää koko tulevaisuus.
Jos olet ex taksari ja eläkkeellä jo niin et tiedä tämän päivän menosta yhtään mitään.
"Ilman tuollaisia taksiliiton ajamia markkinoiden sulku järjestelmiä olisi maaseudulla ihan mukava tehdä töitä ja nauttia elämästä."
Mitä taksiliitto on teiltä sulkenut?
"Jos olet ex taksari ja eläkkeellä jo niin et tiedä tämän päivän menosta yhtään mitään."
Kuka sanoi että olen eläkkeellä?
maaseututaksit vit tuun ruikuttamasta.
#maaseututaksit vit tuun ruikuttamasta. #
Kun tää taksielinkeinolla eläminen alkaa näyttään täällä maalla mahdottomaksi, ainoaksi vaihtoehdoksi jää pyrkiä sinne kaupunkiin, liikennelupa hanskalokerossa, tai liite taskussa...
Maaltapako takseillakin?? ;)
No et ilmeisesti ole perehtynyt asiaan lue kelan sivuilta kela vaati sähköistä laskutusta ei muuta , mutta tilanne on maalla hiukan toine n kun yö kulkijoita ei ole ajot mitä on ovat päivällä ja yleensä sairas kyytejä. Mutta aika ihmeellistä että puhutte ahneudesta olette sentään ammatti veljiä, jos asiaa voisi luonnehtia myös toiselta kantilta eli sama asia kun me toivomme ette liikennelaitoksen yhdistelmä kuljetukset veisivät teiltä kyydit .
Pitää muistaa myös,jos ei maaseutua ei ole kaupunkiakaan. Ja rautalangasta vääntäen:mistä se ruoka tulee.
"Mistä se ruoka tulee"
Riisi tulee Thaimaasta, joulukinkku Tanskasta, banaanit Ecuadorista, makkarat Saksasta, lampaanliha Uudesta-Seelannista, pasta Italiasta, kala Norjasta, maito Ruotsista... Mutta kyllä mä Närpiön tomaatteja syön ja kotimaista nautaa.
Ministeriö esittää kelakyyteihin, omavastuu nousee v. 2015 alusta 15.00€ /sivu.
Itsemaksaville omavastuu nousee 30.00€ /sivu, eikä itsemaksavilla omavastuu kerrytä omavastuukattoa...
Tuskin onnistuu tuo eriarvoistaminem kun on vahvistetut taksat niin millä pystyy perustelemaan että jotain yritystä pitää suosia, jos noin on niin ajakoon kelat kuka on keksinytkin ei muutenkaan mikään mikään paras kyyti liikaa välistä vetäjiä.
Hähähähhäähhääähähähhäääää.
Eipä pian ole enää valittavia maalaistakseja. Loppuu maalaistaksien hommat kuin seimään!
Erotkaa nyt liitosta, kun ministeriö määrää, sehän on liiton vika, vai?
Toisin sanoen liitto kusi tämän suko-asian jos tälläisiä ehdotuksia tulee työryhmältä.
Laskeeko sinun mielestäsi kustannukset jos maalaistaksit lopettaisi Kela-ajot?
Mistä nuita sekopäitä sikiää.
maaltahan meitä...
Sä olet liian dummyaivo sun on pakko olla kaupungista, ja todennäkösesti vielä liiton tai keskuksen juoksupoika. Tai sit vaan joku mahmuttii joka on saanut luvat mut on liian hoonosoomi että asiakkaat karsastaa sen takia.
Niin sitä luulisi. Olen vaan 1 joka lopetti maalaistaksin hommat tykkänään, koska taksin pyörittäminen pikkukylässä on hölmöä ja täysin kannattamatonta. Onneksi aloitin omalla vanhalla yksityisautolla hommat ettei tarvinnut investoida kuin mittari ja keskuslaitteeseen. Lopetin homman jo vajaan vuoden jälkeen eikä kirpaissut ollenkaan. En vain ymmärrä tätä itkujen määrää kuppasen taksin vuoksi, lopettasitte suosiolla valittamisen vaihtoehtona. Huomaatte eroon päästyänne, miten taakka kevenee. Hei jos viikon aikana kassa on alle tuhat euroa, sittä maksat kulut, mitä siitä jää? Töissä oot 24 tuntia, ei pojat ja tytöt ei ei. Itse ajan lähellä olevassa kaupungissa nyt renkinä pärjään paremmin! Lopettakaa nyt vaan, maaseudun ajoilla EI ELÄ! Kannattaisi d a... . miettiä kuka se dummyaivo on?
Lopettaminen on minullakin edessä. Väki katoaa turhä päivystellä tyhjää tyhjän saa pyytämättäkin. Ainoa asia mikä harmittaa on se, etten saa asuinpaikaltani työtä vaan pitää mennä kirkonkylälle kyselemään. Kerranpahan tuo kirpasee
Jep,täytyy kans siirtää lupa isompaan taajamaan.Kiva päästä tienaamaan enemmän vähemmillä tunneilla.
Kuinka muka noin vain siirtäisit lupasi jonnekkin muualle? Ei se käy, kuin strömössä....
Luvassa lukee pelkästään kunta,meinaatko että olisi vaikeuksia siirtyä vaikka 15km:n päähän keskustaajamaan?
Hienoa. Sittenhän siirryt kaikkien muiden syrjäkylän taksien kanssa tolppia täyttämään. Käy kun Salossa, kaikki liitettyjen kuntien taksit siirtyvät Salon keskustaan, jossa oli autoja jo muutenkin liikaa johtuen Nokian häipymisestä paikkakunnalata.
Tulevaisuutesi on taattu??
Jos ei ole edellytyksiä toimeentulolle syrjemmällä niin haetaan raha sitten keskustasta.
Ajattele,24/7 vaihtuu inhimilliseen;)
Ajattelen. Kaupunkiin siirtyy aina vaan enemmän autoilijoita tolppia täyttämään. Luuletko, että ne asiakkaat siirtyvät sieltä kylältä mukanasi? Ennen ajoit 24/7 kotoasi, jatkossa ajat 24/7 tolpalta etkä pääse kotiin kuin paitaa vaihtamaan. Kukin tyylillään.
Teillähän on hurjat ajovuorot:D
Ajat muuttuu,kela ja taksiliitto haluavat ettei kellään ole enää mitään vakioasiakkaita vaan keskuksesta tulee kyydit.
Näihin nyt vaan pitää sopeutua on sitten syrjäkylällä tai taajamassa,ilmeisesti sitten on parempi olla taajamassa.
# Ajat muuttuu,kela ja taksiliitto haluavat ettei kellään ole enää mitään vakioasiakkaita vaan keskuksesta tulee kyydit. #
Asiakkaana kiinnostaisi tietää syy moiseen menettelyyn?
Jos maksan kyytini itse, niin miksi en saisi tilata haluamaani tuttua ja luotettavaa taksia.
Jos yksittäinen taksi on yritys niin miksi yksityinen yritys ei saisi hankkia itse omia asiakkaitaan.
Mikä erottaa taksin sähkömiehestä tai putkimiehestä. Sähkömiehen ja putkimiehen voin tilata vapaasti, mutta miksi en muka taksia ???
tatksimiehillä on kardelli.
Mikään ei voi estää sinua tilaamasta kyytiä sieltä mistä haluat kelatkin voit tilata ilman välikäsiä missä tahansa maksut kyllä voidaan sopia joistavasti kun saat rahat kelasta jne......
Hyvä provo. "niin miksi en saisi tilata haluamaani tuttua ja luotettavaa taksia."
"Mikä erottaa taksin sähkömiehestä tai putkimiehestä. Sähkömiehen ja putkimiehen voin tilata vapaasti" Tilaatko aina tutun ja luotettavan sähkö-tai putkimiehen?
Kaikki taksit ovat luotettavia tässä maassa. Jälleen kerran keikkojen haalijoiden omaa ruikutusta.
Valtiovalta hinnoittelee taksien taksat, Suomen valtio ylläpitää siis tuota mainitsemaasi "kardellia" ( mikä on kardelli). Ehkä tarkoitat kuitenkin kartellia?
Musta tuntuu että joku taho haluu sosialisoida kyydit keskuksille jotta nämä voivat rahastaa sekä asiakkaat palvelunumeron ansiosta sekä autoilijat palvelumaksujen sekä vuokrien ansiosta.
#"Jälleen kerran keikkojen haalijoiden omaa ruikutusta. "#
Mielenkiintoinen kommentti nimimerkillä "lopettakaa jo".
Vastaus kysymykseesi:
Kun tarvitsen sähkäriä tai putkimiestä soitan ensinnä sille tutulle joka on käynyt ennenkin, tietää tuntee talon ja systeemit. Homma hoituu.
Selvennöksenä: käytän paljon taksia työmatkoillani. ja tähän palstaan tutustuessani heräsi kysymyksiä, joita sitten toin esille.
Oman "kylän" autolla olen mennyt kentälle ja palatessani kotiin ottanut kentältä auton.
Jotenkin nimimerkin "nomore" kommentti vaikuttaa hyvinkin pakkansapitävältä tuossa yläpuolella.
Jatkossa pyydän sen oman "kylän" autoilijan myös noutamaan minut.
"Musta tuntuu että joku taho haluu sosialisoida kyydit keskuksille jotta nämä voivat rahastaa sekä asiakkaat palvelunumeron ansiosta sekä autoilijat palvelumaksujen sekä vuokrien ansiosta." Ja minä luulen, että ne kyydit halutaan nimenomaan keskittää keskuksiin, että maksaja, kaupungit, kela jne. saavat halutessaan tiedot, missä kyyti on ajettu ja miten. Uskoisin, että Kelan ja kaupunkien mitta alkaa olla täynnä kuljettajien kusetusta. Sama keikka "vakiotaksilla" on aina kalliimpi, kuin keskuksesta tulevalla satunnaisella autolla.
Mistäköhän tommoista olet päähäsi saanut, jos joku onkusettanut siitä tulee tehdä tutkintapyyntö poliisille. Turha yhden mädän omenan takia kaataa koko puuta, vai onko sinulla fakta tietoa asiasta? vai onko se niin se älähtää johon kalikka kalahtaa???
"Kelan ja kaupunkien mitta alkaa olla täynnä kuljettajien kusetusta. Sama keikka "vakiotaksilla" on aina kalliimpi, kuin keskuksesta tulevalla satunnaisella autolla."
Virkavallalle töitä ?
Jos väitteesi on tosi => kusettajat vastuuseen teoistaan, ellei niin
väitteen esittäjä vastuuseen sanoistaan.
"Uskoisin, että Kelan ja kaupunkien mitta alkaa olla täynnä kuljettajien kusetusta. Sama keikka "vakiotaksilla" on aina kalliimpi, kuin keskuksesta tulevalla satunnaisella autolla."
Uskotko oikeasti tuohon ylläolevaan itsekään.
"Musta tuntuu että joku taho haluu sosialisoida kyydit keskuksille jotta nämä voivat rahastaa sekä asiakkaat palvelunumeron ansiosta sekä autoilijat palvelumaksujen sekä vuokrien ansiosta."
Hyvinkin selkeästi tuossa on järkeä.
Kela vaati vain sähköistä laskutusta alkujaan, mutta saikin kalliit kelakeskukset. Kelan ja autoilijoiden kustannukset ovat kohonneet reippaasti. Valitettava tosiasiassa on se että nykyinen keskuksen toimintamalli ei ole kustannustehokas maksajan kannalta. On aivan liikaa "välistävetäjiä", joita asiakkaat, autoilijat ja kela elättävät.
Hyvin on onnistuttu aivopesussa. Sen voi havaita tätä palstaa lukiessa.
Taksiautoilijoiden ammattikunta hyvin riitaisaa keskenään. Valitettavasti tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta autoilijoiden kannalta.
Kannattaisi ehkä ruveta ajattelemaan aivan omilla aivoilla vielä kun siihen on mahdollisuus.
lisäys/ selvennös
Ylläolevalla ei ole mitään tekemistä asian maaseututaksi / kaupunkitaksi.
Taksen tilanne vaan on mielenkiintoinen, kehitys kulkee eteenpäin...se että meneekö se aina oikeaan suuntaan
siinäpä kysymys
Ei taksien toiminta ole muuttunut kymmenien vuosien aikana perusluonteeltaan miksikään. Kyydinvälitys, maksupäätteet ym. muu sähköinen laskutus/kyydinvälitys on tullut entisaikojen käteisen rahan tilalle. Aloitin itse v. -69 taksihommat, silloin oli oikeastaan vain käteisraha ja joitakin aniharvoja "taksiseteleitä". muutamilla firmoilla ja joillakin valtion laitoksilla oli ikiomat maksusetelinsä, mitään yhtenäistä standardia ei ollut.
Takseissa on edelleen taksamittarit sinetöitynä suurimmalle sallitulle taksalle, tätä ei saa ylittää nyt, eikä saanut ylittää vuonna 1969. Taksinkuljettajan ammatti oli erittäin arvostettu tuolloin, taksa oli kohtuullisen hyvä ja kuski sai melko kovaa liksaa tuolloin.
Tänä päivänä takseille on tullut ihan silmitön määrä pakollisia menoja, toisin sanoen taksikuskin taskuille ilmaantuu aina vaan enemmän ja enemmän käsiä ottamaan omansa. Näiden käsien haltijoita kutsutaan "yhteistyökumppaneiksi". Mitä on tapahtunut taksalle? Taksa laahaa vuosi vuodelta enemmän perässä kustannustasoon nähden, ajovuorot on vapautettu, eli autoja on koko ajan enemmän ja enemmän tolpilla kyytejä kyttäämässä. Asiakasmäärä putoaa putoamistaan, tämä putoaminen alkoi kauan sitten yksityisautoistumisen myötä. Maaseutu on autioitunut ja taksien määrä pikkukylissä pudonnut sadoilla ja taas sadoilla autoilla. Vielä joku jaksaa yrittää itkun ja hammasten kiristyksen saattamina, loppu häämöttää jo nurkan takana....
"Taksen tilanne vaan on mielenkiintoinen, kehitys kulkee eteenpäin...se että meneekö se aina oikeaan suuntaan
siinäpä kysymys ".
No, itse olen jo eläkeukko, enkä voi vaikuttaa kehitykseen mitenkään enää. Riitelemällä ja täällä valittamalla asiat ei etene minnekkään. Nuorempien pitäisi tarttua toimeen ja lobattava suoraan viranomaisten kesken. Hajoaminen ja eroaminen liitosta hajottaa porukkaa entistä enemmän, eikä se ole kenenkään etu. Kannattaa muistaa, kun liiton toimitsijoita moititte, jäsenistö itse valitsee toimihenkilönsä taksimiesten etujärjestöön. Jos eroat liitosta ja valitat sitten liiton toimintaa, sinulla ei ole oikeutta eikä äänivaltaa mihinkään liiton asiaan. Olet villiyden valinnut ja villinä pysyt suu supussa. Vaikka nämä villit ovat kyllä ottamassa kaikki liiton ajamat edut, siltikin ollen suuna ja päänä moittimassa liiton asioita. Ei se näin menetellen voi mennä. Se ei ole kenekään etu...
Siinä miettimistä. Itse päätätte asioistanne.....
Kela totesi kusetuksen .
Kela pullautti taksiliiton runkosopimuksen pois.
Eli taksiliitto ei ole enää mukana kelan suorakorvaushankkeessa, juurikintuon tilausvälityskusetuksen vuoksi.
Kannattaisiko harkita autoilijoiden omaa järjestöä, joka neuvottelisi puolueettoman systeemin kelakuljetuksiin ?
Taksiliitto ei ole ajanut taksien asiaa, vaan taksiliiton herrojen ja rouvien palkkojen maksun turvaamiseksi olevaa sydeemiä...
Päättäjä kun olet, pullautappa kokoon oma taksijärjestösi hoitamaan asioita. Vai onko tässä taas vain tätä iänikuista ja p askaa suoli24:n palstalla? Täällä sitä nimettömänä rutistaan, itse ei saada mitään muuta aikaan. Nyt päättäjä, SANOISTA TEKOIHIN!!!
Olisiko sittenkin parempi maksaa valtakunnallisen liiton jäsenmaksu?
Ei ole maksamalla paskaliiton jäsenmaksun hyväksyt urpoilun.
Yhteisellä etujärjestöllämme on aina vähemmän voimaa toimia, mitä enemmän väki siitä eroaa. Yhteys viranomaistahoon toimii vain taksiliiton kautta, erilliset liitosta eronneet ovat tyhjän päällä. Villi on villi, eikä voi saada apua mistään....
Liittoa pukkaa20.2.2014 18:17 4 SULJE
Arvoisat epäilijät-Tervetuloa kääntämään uusi sivu tila-autojen historiassa!!!
Kutsu Suomen Pikkubussiliiton perustamiskokoukseen
Arvoisa kollega!
Lähestymme yritystänne yhteisellä asialla, alamme edunvalvonnalla ja terveellä yhteistyöllä.
Suomen pikkubussiliiton tavoitteena on edistää alalla toimivien toimijoiden yhteistyötä, tervettä kilpailua sekä alan lainsäädännöllistä kehittymistä.
Suomen Pikkubussiliiton perustamiskokous järjestetään
TIISTAINA 4.3.2014 KLO 9.30 - 12, INNOPOLI 2 (Tekniikantie 14, Espoo)
Kokoustila: EDISON 2
Kokouskahvitus alkaa klo 9.00.
Perustamiskokoukseen ovat tervetulleet kaikki alalla toimivat pikkubussi- ja tila-autoyrittäjät. Kerrothan tästä myös kollegoille.
Ole mukana tapaamassa alan muita toimijoita, kuulemassa alan tuoreimmat kuulumiset ja tekemässä uutta alkua!
Ilmoitathan tulostasi, jotta osaamme varautua tarjoiluihin ja saamme lähetettyä sinulle kokousmateriaalin. Ilmoittautumiset pyydämme, to 27.2.2014 mennessä, sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Ettäkö Kajon järjestää??? Onko Kajonilla liikennelupien velvotteet ihan tiedossa? Tiedossa on varmaan sekin, että liikennöinti hoidetaan liikenneluvassa mainitulla paikkakunnalla?? Kuka liittyy tähän porukkaan?? En usko, että yksikään asioista perillä oleva.
Voi hyvää päivää sentään.... Kajon! Jokainen alalla oleva tajuaa mitä tämä tarkoittaa. Kajon haluaa perustaa moisen liiton päästäkseen ajamaan omaa etuaan kaikkialla tässä maassa, minne ikinä se lupia haaliikaan. Luuleeko joku ihan oikeasti, että taustalla olisi mitään muuta?
Taksiliitto käyttäytynyt kuin Ukrainan johto.
Uskoisin että n 3500 maalaistaksia tulee tuon liiton riveihin.
Kun näitä maalaistaksien valituksia lukee täällä, ei yksikään maalaistaksi halua minkäänlaiseen liittoon Kajon Oy:n kanssa. Kajon ottaa KAIKKI liikenevät luvat, oli ne sitten vaikka keskellä ei mitään ja sitten hoitaa liikennettä ponnekkaasti esim. pk-seudulla. Kuinka kauan Kajon saa toimia näin?
"...haluaa perustaa moisen liiton päästäkseen ajamaan omaa etuaan..."
Tuosta voidaankin sitten olla montaa mieltä. ( ehkä ei kannattaisi luoda mielikuvia ennen kuin tietää asoista oikeasti )
Jollain on ainakin uskallusta yrittää alkaa laittaa asioita järjestykseen. Hyvä. Sehän on fakta että kaikki uusi koetaan uhkana ja aiheuttaa vastustusta. Suorastaan pelkoa, jo ennen kuin tiedetään oikeasti mistään mitään.
Kilpailuhan on hyvästä. Kun on vaihtoehtoja niin jokainen voi valita itselleen parhaimman, ja taas toisaalta liitot joutuvat tarkastelemaan toimintatapojaan ja ajamaan jäsenistönsä asioita oikeasti. Jäsenistölle syntyy valinnan vapaus.
Eli jos ajatus ja toimitamalli on rehellinen ja jäsenistöä palveleva niin eikö ole hyvä että tulee vaihtoehtoja. Säännöt on se mikä sanelee toimintatavan. Liiton pitäisi olla vain etujärjestö joka ajaa vain jäsenistönsä asiaa. Liitto ei missään kohtaa saisi sekaantua bisneksen missään muodossa.
Kyllä jossain olisi nyt syytä kiireesti katsoa peiliin ja miettiä asioita oikeasti vähän laajemmin, ja katsoa vielä vähän ulkopuoleltakin että missä mennään.
Mikään ei ole ikuista ja pysyvää, kehitys kulkee eteenpäin. Jos nyt vain tuijotetaan sitä omaa napaa, niin peli on todellakin menetetty.
#...Uskoisin että n 3500 maalaistaksia tulee tuon liiton riveihin....#
Epäilen, asia ei kuitenkaan ole noin suoraviivainen ja yksiselitteinen.
Takseja on varmaan muuallakin kuin maalla, joten summa summaarum....
Aivan. Todellinen luku voi olla esim 5000 liiton vaihtanutta.
Voi sun tietomäärää, olen häkeltynyt. Yksikään "maalistaksi" ei liity Kajonin perustamaan "liittoon". Kajon on juuri se yritys, joka hakee lupia tai ottaa nykyisten luvanhaltijoiden autoja hoitoonsa nimellistä korvausta vastaan missä päin maata tahansa. Kajon on juuri se yritys, joka nakertaa maalistaksien leipää viemällä heitä mm. koulukyydit. Mitenkö? Kajon tekee tarjouksen koulukyydeistä paikkakunnalle x ja voitettuaan ne se siirtää hoitamaan niitä kuljetuksia autojaan paikkakunnalta y.
Ei tänne kirjottelu kyllä auta yhtään.
Taksiliitto kehitellyt maalaistakseille järjestelmän x mikä ottaa eurot jo ilmestyessään povitaskuun tai kojelautaan.
Samoin tuo järjestelmä x tilaa kyydit paikkakunnalta y joten eipä sinne autoilijan a kotikunnalle oikein jää siitä mitään.
Jos järjestelmässä kikkaillaan luvilla niin kyllä Ely keskuksella pitää olla munat millä ne asiat hoidetaan.
Taksiliitto on loukannut koko maalaistaksien rintamaa joten uusi liitto on enemmän kuin tervetullut!
"Taksiliitto on loukannut koko maalaistaksien rintamaa ..."
Väärin, ei vain maalaistaksja, vaan koko taksialaa. Omien bisnesten hoitelu etusijalla ja muut asiat sitten vasta peässä.
"K... on juuri se yritys, joka hakee lupia tai ottaa nykyisten luvanhaltijoiden autoja hoitoonsa nimellistä korvausta vastaan missä päin maata tahansa. K... on juuri se yritys, joka nakertaa maalistaksien leipää"
Hyvä aivopesuyritys. Silä ei kuitenkaan ole merkitystä kuka uutta liittoa alkaa touhuamaan, aivan sama vaikka joulupukki. Merkitystä on vain sillä asialla, mitkä ovat uuden liiton toimintatavoitteet ja -tavat.
Aidosti ja oikeasti jäsenten asioiden hoitaminen vai omien bisnesten hoitaminen.
Kilpailu on hyväksi. Asiakkaalla on mahdollisuus valita Jos palvelu ei miellytä niin ei muuta kuin vaihtoon.
Kilpailu jäsenistä taas lisää liiton motivaatiota hoitaa asioita oikein .
"Hyvä aivopesuyritys. "
Ettet vain nyt itse pesisi toisten aivoja täällä? :)
Mikä merkitys sillä on kuka tai mikä taho on alullepanemassa jotain uutta,
jos kaikki lähtee puhtaalta ja rehelliseltä pohjalta. Kilpailun puute saattaa johtaa harhapoluille ja asioiden vääristymistä, kustannusen nousua.
"Kilpailu on hyväksi."
Pitää paikkansa. Kilpailu lisää toimijoiden tehokkuutta ja avoimmuutta.
"..os kaikki lähtee puhtaalta ja rehelliseltä pohjalta. "
Onko Kajon Oy mielestäsi rehellinen ja lupaehtoja noudattava yritys? Oletko itse Kajonlainen? Taidat olla....
Mikäli nyt perustettaisiin liitto missä olisi 3 puheenjohtajaa liittyisittekö?
3 puheenjohtajaa ?????
selvennä
http://www.taksiliitto.fi/suomen_taksiliitto/organisaatio/pjt/
Saa jjäsennmaksuuii takaiisink. Joo pelkiistä taksiliiitonn. Korteillam ajuamista kyydeiistä. Katsos, "villit" maksavat huomattavasti suurempaa bonusta halvan jäsenen provision sijaan. Plus tukku muita etuja.
Mutta eihän siinä mitään, Suomi on vapaa maa. Saat vapaasti päättää kuulumisesta taksiliittoon, tai vapaasti olla kuulumatta. Kannattaako näitä liitosta eroamisprovoja kirjoitella enempää. Itse pysyn liitossa, jos sinä et, niin....? :)
"Saat vapaasti päättää kuulumisesta taksiliittoon"
eli samaa mieltä.
tai mahdollisesti uuteen kilpailevaan taksiliittoonX.
En puolla villiyttä, vaan jos uutta ja asiallisempaa, paremmilla eduilla niin sitten harkinnassa mihin kuulutaan ja miten toimitaan.
Uusilla toimijoilla (kilpailijoillla) on tapana tuoda tullessaan myös uusia ideoita, etuja ja toimintamalleja.
Olen sitämieltä että etujärjestö on vain etujärjestö, eikä sen kuulu olla osa harvojen ns etuoikeutettujen bisnestä, jonka muut jäsenet joutuvat maksamaan.
Kehitys kulkee eteenpäin, mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää, vaikka jotkut niin luulevat.
Avoimin silmin ja mielin eteenpäin.
Vittu teitä vedätetään lujaa.
Miksei vajakit perusta uusia omia REHELLISIÄ liittoja niin pienyrittäjille kuin rengeillekin niin loppuu se hyvävelikerho nopeasti?
Jos perustetaan useita liittoja, mikä niistä on se oikea? Mikä niistä oikeasti ajaa meidän etujamme, mikä niistä esittää taksankorotuksia tai ylipäätään sukkuloi viranomaisten kanssa? Ai kaikki mahdollisesti tulevat 8 liittoa? Ehei, ei pojat ja tytöt, ei se näin voi toimia. Meillä on 1 liitto, sinne me kuulumme. Käytäntö on sanellut nyt niin, ettei jäsenet käy kokouksissa, eivät anna äänensä kuulua. Täällä kyllä rutistaan ja esitetään omia näkemyksiä, erotaan ja rutistaan entistä enemmän. Ollaan perustamassa rinta kaarella uusia yhdistyksiä ja liittoja, tosiasiassa jokainen tällainen on selkärangaton luuseri, joka ei ole yhtään mitään, pelkkä mätämuna, jonka energia hukkuu nimettömänä keskustelupalstoille huutamiseen. Jos jokainen antaa äänensä kuulua liiton kokouksissa, saamme asiamme juuri sellaisiksi, jotka enemmistö meistä päättää. Nyt kokouksissa käy kourallinen jäseniä, aina ne samat, jotka siellä yleensä käy. Tulokset ovat sitten tämän kourallisen äänestyspäätöksen mukaisia. Menkää kaikki sinne, äänestäkää, saatte sitä mitä tahdotte, täällä rutkitus ei johda yhtään mihinkään!!!
Juurikin näin!
Uusi liitto on tervetullut ei mene ainakaan huonompaan suuntaan.
C rutkittelee...
Uusi liitto on hieno asia.