Miten Jumalan kansa yhdistyy yhdeksi laumaksi? Jeesuksen "muut lampaat."
Jeesuksen sanat Joh 10:16 ovat olleet totta koko ihmiskunnan historian ajan.
(Hes 37:22)
”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen." (Joh 10:16)
Kautta aikojen Jumalan omaisuuskansaan Isrealiin on liitetty vilpittömiä totuuden etsijöitä. Jumalan kansan tehtäviin kuului jo vanhan testamentin aikana tehdä Jumalaa tunnetuksi.
(Jes 56:1-8)
Uuden liiton aikana Jumalalla on "hengellinen Israel" joka koostuu vilpittömistä sieluista.
Jumalaa ja totuutta etsiviä Jumalan kansaa -vilpittömiä sieluja on erilaisissa Raamattua lukevissa piireissä.
Kaikilla Jeesuksen seuraajilla ei ole kaikesta koko opetusta ja täyttä ymmärrystä.
Nämä saavat tuomionsa sen ymmärryksen mukaan minkä ovat saaneet. Jumala on ilmoittanut itsensä kaikille luomistöittensä ja omantunnon puhuttelujen kautta. vrt;
Luuk 12:47-48 kuvastaa oikeuden mukaisen tuomarin asennetta vilpittömiä uskovaisia kohtaan. Kaikkia ihmisiä vaaditaan tekemään parannus; Apt 17:30. Jumalan Henki on puhutellut niitäkin jotka eivät ole lähetyssaarnaajia nähneet ja kristinuskoa oppineet.
”Pietari vastasi:Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä jotka ovat etäällä- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu.” (Piet 2:38-39)
Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Jatkuu heti alla >>>>>>>>>>>>>>>>>>>
Miten Jumalan kansa yhdeksi laumaksi? Jeesuksen muut lampaat; ?
14
95
Vastaukset
.
Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.
Seurakunnilla, kirkoilla ja hengellisillä yhdistyksillä ei ole yksinoikeuksia Raamatun uskoon siten, että kaikki ikuiseen elämään pelastuvat voitaisiin määrittää jonkun tietyn hengellisen piirin rajojen sisäpuolelle.
Vilpittömiä tosissaan uskovaisia on erilaisissa protestanttisissa ja katolisissa piireissä.
”Venhää ja rikkaviljaa” kasvaa yhdessä ajan loppuun saakka yksilöinä hengellisten yhdistyksien ja kirkkojen piireissä. (Matt 13:1-30)
”...Sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen:Jeesus on kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.” (Joh 11:50-51)
Protestanttiset hengelliset liikkeet ovat syntyneet uskonpuhdistuksen aiheuttaman hengellisen herätyksen myötä. Kirjapainotaito toi Raamatun kansalle ja hengellisiä liikkeitä syntyi.
”Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra Jumala, Hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.” (Ilm 1:8)
Hengellisen pimeyden keskiaika kesti yli tuhat vuotta. Pimeän ajan jälkeen (2 Tess 2:3-4, Matt 24:15-20) Hengen herättämät Raamatun tutkija-saarnaajat löysivät Raamatusta tietoa. Saarnaajien ympärille syntyi kuulijakuntia jotka ovat kasvaneet maailman laajuisiksi. Uskonpuhdistajia oli anglosaksisessa, amerikkalaisessa ja Euroopan maailmassa. Euroopasta uskovia pakeni Amerikkaan koska Amerikka oli uskontovapaa maa. Amerikassa sai harjoittaa erilaisia uskontoja vapaasti. Amerikassa on syntynyt useita maailman laajuisia hengellisiä liikkeitä. Tiedon myötä Raamatun totuudet lähestyvät ihmisiä. Evankelumin työ jatkuu ajan loppuun asti Kristus missiossa. Toinen adventti oli
1500-1800 lukujen herätyksen arvo, metodi ja missio. (Ilm 1:7-8, 1 Kor 15:51-52)
Uskonpuhdistustyö jatkuu edelleen uskonpuhdistajien seuraajien keskuudessa. Jumala huolehtii evankeliumin leviämisestä koko maailmaan. (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16)
Keskiajan jälkeisen herätyksen Jumalalle kunniaa työtä on suorittanut kristikunta yhdessä.
(Ilm 14:6-13)
”Katso hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät Hänet, nekin jotka Hänet lävistivät, ja Hänen tullessaan vaikeroivat kaikki maan kansat. Näin on käyvä. Aamen.”
(Ilm 1:7)
Jumala armahtaa Jumalalle uskolliset maailman synnistä. Jeesus kutsuu vielä jokaista kaikkeen hyvään. Aamen.
Kirjoitukseni näkyy täällä: > http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.1
Jari Laurila
15.2.2014- YKSI JALO ÖLJYPUU
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle. YKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.Hei,
Olet jättänyt lukematta kirjoitukseni ja lainannut yhden kappaleen siitä omaan tarkoitukseesi.
Eli toisin sanoen olet lukenut vain yhden kappaleen ja jättänyt muun osan kirjoituksestani lukematta.
yst.t. Jari Laurila- otakops
YKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.NIIN... se " JALO ÖLJYPUU " on Israelin Jumalan omaisuuskansan jäännös, ne oikeat Aabrahamin uskon lapset, lupauksen lapset, johon me villin öljypuun oksat eli "pakanuskovaiset" olemme Jeesuksen armosta oksastetut !
Tällä asialla ei ole mitään tekemistä adventismiopin kanssa ! YKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.Lisäys;
Kirjoitusteni tarkoitus ei ole kirjoittaa koko Raamattua yhteen tällaiseen kirjoitukseen, vaan kirjoitukseni siitä näkökulmasta eli vinkkelistä mitä sanotaan otsikossa.
Olen erikseen kirjoittanut seurakunnasta.
Mutta tämä kirjoitukseni ei välttämättä toki kerro kaikkea mitä ko vinkkeliin voisi sisältyä ja katson Raamatun jakeet mitä olet lainannut.
Mutta kirjoitusta tehdessäni olen pitänyty mielessäni aina tässäkin että kirjoitan jossakin muuallakin aiheesta joka liittyy toisesta näkökulmasta samaan tai saman kaltaiseen asiaan.
>>> Kirjoittelen siis kokonaisuutta noin 200 eri kirjoituksesta ja noin 100-300 tekstistä lisääkin kun ensin 200 kunnossa.
yst. t. Jari LaurilaYKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.Joo, hei;
En voi ottaa mitään tähän tekstiini mistä huomautat syystä että kirjoitan seurakunnasta toisaalla monta kirjoitusta.
Tässä on tietty näkökulma kun katsot otsikoon, siitä kirjoitan.
Kirjoitukseni on ehjä kokonaisuus otsikon aiheesta, ja kirjoitan muista näkökulmmista vaikka kuinka paljon eri otiskoilla samankaltaista samaan aiheeseen hiukan eri vinkkelistä vaikka kuinka paljon.
Katsoin noita Raamatun paikkoja mitä annoit, olet Adventtikirkon jäsenistöä kyllä.
En minä ole täällä toisesta näkökulmasta kirjoittamassa ollenkaan mitä A-kirkossa fundeerataan jumaluusopeissa, olen lomilla omasssa yksityisessä piruntorjunta bunkkerissani.
yst. t. Jari Laurila- Oksastettu oikein
otakops kirjoitti:
NIIN... se " JALO ÖLJYPUU " on Israelin Jumalan omaisuuskansan jäännös, ne oikeat Aabrahamin uskon lapset, lupauksen lapset, johon me villin öljypuun oksat eli "pakanuskovaiset" olemme Jeesuksen armosta oksastetut !
Tällä asialla ei ole mitään tekemistä adventismiopin kanssa !Hyvä, otakops! Adventistit ovat omineet itselleen omaisuuskansan tittelin. Se on täysin vastoin Jumalan Sanaa. Tästä väärästä israel(oma)-kuvasta poikii monta muuta harhaa.
- ISRAELIN Lunastaja
YKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.>>>Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana...Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi.>HENGELLINEN Israel. Sen kansan jäsenten nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan ja vain Jumala yksin sen tietää, keitä siihen kuuluu.
"Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, HAMASTA MAAILMAN PERUSTAMISESTA" Ilm.13:8
"Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan AINOASTAAN NE, jotka ovat KIRJOITETUT KARITSAN ELÄMÄNKIRJAAN" Ilm.21:27
Näiden Babylonin seurakuntien jäsenrekistereillä ei ole mitään tekemistä Jumalan todellisen kansan kanssa. - ISRAELIN Kuningas
ISRAELIN Lunastaja kirjoitti:
>>>Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana...Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi.>HENGELLINEN Israel. Sen kansan jäsenten nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan ja vain Jumala yksin sen tietää, keitä siihen kuuluu.
"Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, HAMASTA MAAILMAN PERUSTAMISESTA" Ilm.13:8
"Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan AINOASTAAN NE, jotka ovat KIRJOITETUT KARITSAN ELÄMÄNKIRJAAN" Ilm.21:27
Näiden Babylonin seurakuntien jäsenrekistereillä ei ole mitään tekemistä Jumalan todellisen kansan kanssa.jatkuu...
Sinä väität, että jokaisen on pelastuakseen oltava adventisti, mutta minä väitän, että jokaisen on pelastuakseen oltava Israelilainen, sillä Jumalalla on vain YKSI Jalo Öljypuu, johon KAIKKI uskovat oksastetaan. Raamatun mukaan ei ole olemassa mitään erillistä puuta lihallisille juutalaisille ja pakanakristityille, vaikka kaikki Babylonin eriseurat ja lahkot yrittävätkin istutella OMIA PUITAAN...
Jer.11
16 'Vihreä ÖLJYPUU, ihana, kaunishedelmäinen' -sillä nimellä Herra sinua kutsui. Suuren jylinän pauhatessa hän sytytti sen tuleen, ja sen oksat turmeltuivat.
17 Ja Herra Sebaot, joka sinut istutti, on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden Israelin heimon ja Juudan heimon pahuuden tähden, jota he ovat harjoittaneet ja jolla ovat vihoittaneet minut, polttamalla uhreja Baalille."
18 Ja Herra ilmoitti minulle, ja minä sain tietää, sinä näytit minulle silloin heidän hankkeensa.
19 Ja minä olin kuin KESY KARITSA, joka viedään TEURASTETTAVAKSI, enkä tiennyt heidän pitäneen neuvoa MINUA vastaan: "TUHOTKAAMME PUU hedelminensä, hävittäkäämme HÄNET elävien maasta, niin ettei hänen nimeänsä enää muisteta".
Room.11
5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa JÄÄNNÖS armon valinnan mukaan.
6 Mutta jos VALINTA on ARMOSTA, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
7 Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta VALITUT ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
11 Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
12 Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
13 Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni EDES MUUTAMIA heistä.
17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin".
20 Oikein; EPÄUSKONSA TÄHDEN ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt USKOSI KAUTTA. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
21 Sillä JOS JUMALA EI OLE SÄÄSTÄNYT LUONNOLLISIA OKSIA, EI HÄN OLE SÄÄSTÄVÄ SINUAKAAN.
23 Mutta nuo toisetkin, JOS EIVÄT JÄÄ EPÄUSKOONSA, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu JALOON ÖLJYPUUHUN, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on OSAKSI kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, KUNNES PAKANAIN TÄYSI LUKU ON SISÄLLE TULLUT,
26 ja NIIN KAIKKI ISRAEL (>>> juutalaiskristityt pakanakristityt = hengellinen Israel) on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun LIITTONI heidän kanssaan, kun minä OTAN POIS HEIDÄN SYNTINSÄ."
Room.2
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 vaan SE ON JUUTALAINEN, joka SISÄLLISESTI ON JUUTALAINEN, ja oikea ympärileikkaus on SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS HENGESSÄ, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Jes.44
5 Mikä sanoo: "Minä olen HERRAN OMA", mikä nimittää itsensä Jaakobin nimellä, mikä piirtää käteensä: "Herran oma", ja OTTAA ISRAELIN KUNNIANIMEKSENSÄ.
6 Näin sanoo Herra, ISRAELIN Kuningas, ja SEN Lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.
1Piet.2
9 Mutta TE OLETTE "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 TE, JOTKA ENNEN ”ETTE OLLEET KANSA”", mutta NYT OLETTE ”JUMALAN KANSA”, jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
Joh.19
19 Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: "Jeesus Nasaretilainen, JUUTALAISTEN Kuningas".
20 Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu HEBREAKSI, LATINAKSI JA KREIKAKSI. otakops kirjoitti:
NIIN... se " JALO ÖLJYPUU " on Israelin Jumalan omaisuuskansan jäännös, ne oikeat Aabrahamin uskon lapset, lupauksen lapset, johon me villin öljypuun oksat eli "pakanuskovaiset" olemme Jeesuksen armosta oksastetut !
Tällä asialla ei ole mitään tekemistä adventismiopin kanssa !Hei,
Miksi ei ole tetemistä "adventismi-opin" kanssa ?
Miksi ei ? Ei raamattu ja Roomalaiskirje kuulu "adventismiin?"
Room 11 luku.
Miksi olisi "adventismi" öljypuun- ja öljypuun oksista kaukana?
yst. t. JariOksastettu oikein kirjoitti:
Hyvä, otakops! Adventistit ovat omineet itselleen omaisuuskansan tittelin. Se on täysin vastoin Jumalan Sanaa. Tästä väärästä israel(oma)-kuvasta poikii monta muuta harhaa.
Hei,
Missä "adventistit" ovat omineet omaisuuskansan titytelin ?
Missä ? Missä niin lukee ? ja miksi ei "adventismissa" saisi luulla kuuluvansa pelastettujen joukkoon ?
"Adventus" = lat. = "Jeesuksen tulo (suom.huom.)
yst. t. Jari LaurilaYKSI JALO ÖLJYPUU kirjoitti:
>>>Yksinoikeuksia ei ole myönnetty jollekin tietylle piirille. Jumala haluaa oman Pyhän Henkensä vaikutuksella johtaa ihmisiä synnin tuntoon. (Hebr:4:7)
Ilm 18:4 on kehotus niille jotka näkevät synnin tulleen suureksi etsiä edelleen lisää missä viimeisien aikojen pyhien vaatimukset ja tuntomerkit tunnetaan; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14.
Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. Ajan lopulla jokainen saa riittävän valon havaitakseen eksytyksen ja tehdäkseen valintansa. Ehdottoman vilpittömät pelastuvat, mutta ne jotka eivät rakasta totuutta joutuvat valheen eksyttämiksi. (2 Tess 2: 9-12)
Jeesus on koko maailman valkeus (Matt 12:16-21, Jes 42:1-6) Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle annetaan kehotuksena jättää suuri babylon joka on erilaisten oppien, ihmiskäskyjen ja -palvonnan kohde ja joka kieltää Jumalan lain ja Raamatun puhtaan ilmoituksen. (Ilm 18:4) Kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ovat myös osa Jumalan viimeistä varoitusta ihmiskunnalle.Huomenta !
Joko Sinä luit minun kirjoitukseni ?
Yst. t. Jari Laurila[][] Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. [][] (Jari Laurila / jarinhotelli )
Mutta luepa Rm.11. ja kokonaan . . . että onko JHVH uskollinen vai ei.
ROOM. 11. LUKU PALJASTAA ISRAELIN PYSYVÄN OMAISUUSKANSANA
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11:1&rnd=1392966170908
ROOM. 11.
23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
Jo Jeremia 11:16 toteaa Jeesuksen olevan "vihreä öljypuu".
Jes. 49:6
hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.
Usein puhumme ihmisen uskollisuudesta, mutta Jumala uskollinen on, vain hän. Lue:
2. Tim. 2:13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.
Jumala siis ei hylkää Israeliaan,"Jaakobia", vaan lupaa armahtaa sen koko jäännöksen (kolmannes jää henkiin suuressa ahdistuksessa) pakanain armotalouskauden päätyttyä.
Lukuisia rabbejakin on salaisesti uskossa nykyään, mutta KAIKKI luonnolliset oksat liitetään takaisin sitten, kun meitä villien öljypuiden oksia on "täysi luku sisälle tullut".
Jos Jumala ei edes Israelia varjelisi, niin mitään toivoa ei olisi meillä pakanoilla.
Rm.11:1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
11:21 Sillä JOS JUMALA EI OLE SÄÄSTÄNYT LUONNOLLISIA OKSIA, EI HÄN OLE SÄÄSTÄVÄ SINUAKAAN.
!!! Sillä minä en tahdo veljet - ette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta !!! Ei adventtikirkko tai uusapostolinen kirkko tai myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko tahi karismaattiset ole se "yksi lauma", johon kaikki "muut" laumat kuuluvat loppujen lopuksi, vaan se lauma on tietysti messiaaniset juutalaiset. Mm. Room. 11. sen osoittaa.
antti- Yksi Jalo Öljypuu
AnttiVKantola kirjoitti:
[][] Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)

anttiNiin, Jumala on uskollinen. Hän sanoi lihallisille israelilaisille, että "teidän huoneenne on JÄÄVÄ hyljätyksi", eli Israel valittuna kansana menetti oman erikoisasemansa omaisuuskansana ja nyt hänen omaisuuskansaansa ovat kaikki, jotka USKOVAT Kristukseen. Eli JUMALA on uskollinen ja Kaikki, jotka ovat todellisia israelilaisia eli SISÄLLISESTI israelilaisia, tulevat pelastumaan ja heidät oksastetaan siihen jaloon "Israelöljypuuhun" (ei siis mihinkään "Adventtikirkkopuuhun"), joka on KRISTUS.
Sinun Antti kannattaisi lukea, mitä juutalaiskristitty Alan Morrison on kirjoittanut Israelista.
www.arvioikaa.com / KAKSI JERUSALEMIA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617