Ensimmäisen kerran tapahtui, että minun avaukseni poistettiin saitilta. Aivan oikein, sillä puhuin siinä liikaa muusta kuin kepusta ja sen politiikasta. Otetaanpa sama uusiksi hieman selvemmin poliittisin kytköksin:
Jotenkin taas kyllästyttää täällä kieppuminen, kun on niin tapahtumaköyhää aikaa poliittisella rintamalla, että sieltä ei juuri saa jutun juurta, ja ei tuota Kekkostakaan aina kehtaisi esillä pitää, kun haiseva raato on jo aikoja muuttunut kasaksi hauraita luita. Ei niissä ole enää paljon kaluttavaa, joskin kepulaisille ne riittävät palvottaviksi.
Hallituksen mielenkiintoiset tekemiset voidaan kuitata lyhyesti: ei mitään. Eihän tuossa puolustuspoliittisessa selonteossakaan ole mitään uutta Lipposen linjauksiin nähden. Hallituksen tekemisen tarpeista tulisi jo niin pitkä kirjoitus, että eivät sitä saittikepulaiset jaksaisi lukea, ei edes paremmin lukutaitoisten Oiva Härkösen ja kumppaneiden kantti ei kestäisi sitä lukea, joten jääköön sekin. Kaikki sanottu pätee tietysti myös kaikkeen keskustan politiikkaan nähden.
Ja ei tuo seuranne, kepulaiset, on mennyt entistäkin vastenmielisemmäksi, mikäli mahdollista. Näytin taannoin vaimolleni eräitä esityksiänne ruudulta, ja viisas vaimoni kysyi silmät pyöreänä ihmetyksestä: ”tuollaistenko kanssa sinä seurustelet? Toissailtana meillä käymässä olleelle pojanpojalleni näytin taas ”Jo vain”-nimimerkin ja eräiden muiden vastaavia kirjoituksia. Tuo ammattikorkean teollisen muotoilun linjalta juuri valmistunut 24-vuotias nuori mies totesi: ”Idiootithan ovat aina kaikkein vähimmästä iloisia ja onnellisia. Jos haluamme iloon ja onneen, pyrkikäämme idiotismiin! Liittykäämme siis kepuun!”
Siis nyt ei ole oikein aihetta enempään, kun tuo kepun politiikkakin on niin tylsää ja mitään sanomatonta. Kekkosesta olen vielä puhunut hieman tuossa Jo vain:in avauksessa "Kekkosesta Koivistoon, mutta siitäkään aiheesta en jaksa enää tällä erää enempää paahtaa. Jäätteenmäen näkyvät unohtaneen jo kepulaisetkin, joten miksi minäkään häntä muistaisin. Lipposesta ylläpitävät harhat ovat saavuttaneet monissa kepulaisissa jo sellaisen sairauden asteen, että siihen on turha yrittääkään enää puuttua maallikon järkipuheella, siihen tarvitaan psykiatria.
Joten taidanpa jäädä tästä joksikin aikaa taas vapaalle. Arvaan, että minua heti ruvetaan houkuttelemaan tänne jos millaisilla koukuilla, mutta tulen vasta sitten, kun asiaa ilmenee. Pahoin pelkään, että sitä ilmenee aivan liian pian.
Mielipidepankki, Näin on, Risto V ja eräät muutkin tekevät varmaan uusia asiallisia avauksia monista uusistakin asioista ja jatkavat asian puhumista entisistä. Wiljami, ;-), -----, ??????, Lataamon ovi ja eräät muut sivaltelevat sarkasmillaan. Kepulaiseltakin puolelta KMa, Heikki K, Keskustaporvari ja joku muukin yrittää antautua ihan asialliseen keskusteluun. Sotilaan kumarrus teille kaikille! Tiedättehän, että sotilaan kumarruksessa selkää taivutetaan vain aivan vähän ja päätä enemmän niskasta, joten yhtäälle kumarrettaessa ei jouduta pyllistämään toisaalle, kuten Kekkosen kumartaessa syvästi itään hän pyllisti aina länteen.
Kepulaisille ihailijoilleni tiedoksi, että esiinnyn tänä iltana televisiossa!
TV 3:lla klo 20.00 alkavassa BumtsiBum-ohjelmassa, joka nauhoitettiin jo kesäkuun alussa, yleisönä oli jokin turkulainen poppoo ja Helsingin Sydäntoipilaat ry, johon minä ohitusleikattuna miehenä kuulun, käyn viikoittain ohjatussa jumpassa ja otan osaa yhdistyksen moniin muihinkin rientoihin. Tuossa TV-ohjelmassa meitä oli kai nelisenkymmentä, sydänpaidat välkkyvine sydämineen päällämme. Tsiigatkaapa tarkkaan ohjelmaa, ihailijani, niin saatatte nähdä välähdyksen idolistanne! Siellä jossain vasemmalla melko ylhäällä istuu oikein hauskannäköinen seniori kauniiden nuorten neitosten vieressä. Se olen minä. Ihailkaa!
Kirjoittanut: Katsohan 25.9.2004, klo 15.50

Vastaukset 13
Vanhimmat
Et ole Korhonen. Yrität häiriköidä ja provosoida. Jos tämä on käsityksesi huumorista, niin se ei kuulu poliittiseen asiakeskusteluun. Vitsit osasto löytyy kakkosneloselta myös. Mene sinne.
Älä äänestä demaria.
Jo vain-huumoria
yritys provoilla.
Korhonen on ihan tosissaan. Lähti hakemaan Lehtiseltä lisää kopioita osatakseen vastata eiliseen kysymykseen. Tämä oli vain välipala ja totisinta totta. Korhonen ei koskaan provosoi.
Olisi mukavaa jos et karkaisi keskustelusta kun sinulle tulee kysymys.
Vai loppuiko sinulta kopiot ja eväät kesken?
Olit Sinä peeveli siellä bumtsi bummissa! Luulin avausta jonkun tsoukiksi, mutta siellähän sinä vanha kähmy istuit ja heiluit taaempana vasemmalla melko lähellä keskikäytävää. Vasta loppulaulun aikana Sinut varmaksi tunnistin, kun laulumiehenä tulit zoomatuksi lähemmäksi.
Miksi olit niinkin takana? Taisivat ne vieressäsi istuneet tytöt vetää Sinut sinne!
Eikös se Seppo Hovin joukkueen mainio baritoni
Hannu Lehtonen ole myös sotilas? Muistaakseni hän esiintyy sotilaspuvussa presidentinlinnan itsenäisyysjuhlissa sotilassoittokunnan solistina.
Ikääntyessään ihminen muuttuu uudelleen lapseksi ja sinun kohdallasi tuo näyttää toimivan oikein hyvin.
Tervehdys vaan SB-veli "stadin Arska", sillä Sinähän se olet. Ei täällä kovin monta meitä liiku. En halua käyttää tässä vakionimimerkkiäsi.
Kyllä tuo avaus oli ihan omani, vaikka jotkut muutkin näkyvät luulleen sitä jonkun toisen kirjoittamaksi, kun tempaisin sen hieman "löysin rantein" ja löysin teemoinkin!
Niin, olin minä siellä BumtsiBumissa, mutta eipä tuossa tv-kuvasta minua usein välähtänytkään. Eivät ohjaajat ymmärtäneet etuaan! Sen sijaan eräs toinen Helsingin Sydäntoipilaiden partanaama näkyi usein kuvassa, kun oli siinä etualla.
Katsoin muuten tuon vasta äsken nauhalta, kun olimme muutaman kuorokaverin kanssa Veikko Ahvenaisen konsertissa Finlandia-talolla ja sieltä menimme vielä pienille jatkoille.
Kyllä Hannu Lehtonen on toimiupseeri, Kaartin soittokunnan yliluutnantti. Mutta on myös Sibelius-akademiassa opiskellut musiikin maisteri, kuten kaikki tämäniltaiset esiintyjät BumtsiBumissa olivat. Lehtonen saattaa olla jo eläköitynyt sotaväestä, sillä yli viidenkymmenen hänen täytyy jo olla, vaikka onkin kovin nuorekkaan oloinen. Todella hyvä baritoni!
Tuo M.B. näkyy arvelevan Sinua minun sivupersoomaksi, mutta älä välitä; ei Sinun kannata siihen mitenkään reagoida, sillä hän on vähän ... no, ymmärrät varmaan, kun olet täälläkin jonkin verran surffaillut.
Kiitos vain huomiosta! Tuletko seuraavaan sinibaretti-iltaan. Tiedäthän, että kokoontumispaikkamme ei ole enää Laulumiesten talolla vaan Hotelli Arthurin isossa kabinetissa!
Sopulikessu unohti jälleen mitä oli tekemässä(kysymys piti olla keskustan politikasta) ja pyyhkäisi suutaan vessapaperilla.
"Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun...."
Alla 3 kirjoitusta,- kaikki K.K.Korhosen tekemiä. Hän harrastaa usein keskustelua itsensä kanssa. Kieltää tietenkin sen jyrkästi. Me emme häntä usko! Onhan sanomattakin selvää, ettei Suomi24:n keskustan palsta ole mikään bumtsibumia katselevien sinibarettiveteraanien kohtauspaikka.
Korhonen on vain härskeistä härskein demariagitaattori eikä paljon muuta.
Eipä luovuteta
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 25.9.2004 klo 16.11
Ensimmäisen kerran tapahtui, että minun avaukseni poistettiin saitilta. Aivan oikein, sillä puhuin siinä liikaa muusta kuin kepusta ja sen politiikasta. Otetaanpa sama uusiksi hieman selvemmin poliittisin kytköksin:
Jotenkin taas kyllästyttää täällä kieppuminen, kun on niin tapahtumaköyhää aikaa poliittisella rintamalla, että sieltä ei juuri saa jutun juurta, ja ei tuota Kekkostakaan aina kehtaisi esillä pitää, kun haiseva raato on jo aikoja muuttunut kasaksi hauraita luita. Ei niissä ole enää paljon kaluttavaa, joskin kepulaisille ne riittävät palvottaviksi.
Hallituksen mielenkiintoiset tekemiset voidaan kuitata lyhyesti: ei mitään. Eihän tuossa puolustuspoliittisessa selonteossakaan ole mitään uutta Lipposen linjauksiin nähden. Hallituksen tekemisen tarpeista tulisi jo niin pitkä kirjoitus, että eivät sitä saittikepulaiset jaksaisi lukea, ei edes paremmin lukutaitoisten Oiva Härkösen ja kumppaneiden kantti ei kestäisi sitä lukea, joten jääköön sekin. Kaikki sanottu pätee tietysti myös kaikkeen keskustan politiikkaan nähden.
Ja ei tuo seuranne, kepulaiset, on mennyt entistäkin vastenmielisemmäksi, mikäli mahdollista. Näytin taannoin vaimolleni eräitä esityksiänne ruudulta, ja viisas vaimoni kysyi silmät pyöreänä ihmetyksestä: ?tuollaistenko kanssa sinä seurustelet? Toissailtana meillä käymässä olleelle pojanpojalleni näytin taas ?Jo vain?-nimimerkin ja eräiden muiden vastaavia kirjoituksia. Tuo ammattikorkean teollisen muotoilun linjalta juuri valmistunut 24-vuotias nuori mies totesi: ?Idiootithan ovat aina kaikkein vähimmästä iloisia ja onnellisia. Jos haluamme iloon ja onneen, pyrkikäämme idiotismiin! Liittykäämme siis kepuun!?
Siis nyt ei ole oikein aihetta enempään, kun tuo kepun politiikkakin on niin tylsää ja mitään sanomatonta. Kekkosesta olen vielä puhunut hieman tuossa Jo vain:in avauksessa "Kekkosesta Koivistoon, mutta siitäkään aiheesta en jaksa enää tällä erää enempää paahtaa. Jäätteenmäen näkyvät unohtaneen jo kepulaisetkin, joten miksi minäkään häntä muistaisin. Lipposesta ylläpitävät harhat ovat saavuttaneet monissa kepulaisissa jo sellaisen sairauden asteen, että siihen on turha yrittääkään enää puuttua maallikon järkipuheella, siihen tarvitaan psykiatria.
Joten taidanpa jäädä tästä joksikin aikaa taas vapaalle. Arvaan, että minua heti ruvetaan houkuttelemaan tänne jos millaisilla koukuilla, mutta tulen vasta sitten, kun asiaa ilmenee. Pahoin pelkään, että sitä ilmenee aivan liian pian.
Mielipidepankki, Näin on, Risto V ja eräät muutkin tekevät varmaan uusia asiallisia avauksia monista uusistakin asioista ja jatkavat asian puhumista entisistä. Wiljami, ;-), -----, ??????, Lataamon ovi ja eräät muut sivaltelevat sarkasmillaan. Kepulaiseltakin puolelta KMa, Heikki K, Keskustaporvari ja joku muukin yrittää antautua ihan asialliseen keskusteluun. Sotilaan kumarrus teille kaikille! Tiedättehän, että sotilaan kumarruksessa selkää taivutetaan vain aivan vähän ja päätä enemmän niskasta, joten yhtäälle kumarrettaessa ei jouduta pyllistämään toisaalle, kuten Kekkosen kumartaessa syvästi itään hän pyllisti aina länteen.
Kepulaisille ihailijoilleni tiedoksi, että esiinnyn tänä iltana televisiossa!
TV 3:lla klo 20.00 alkavassa BumtsiBum-ohjelmassa, joka nauhoitettiin jo kesäkuun alussa, yleisönä oli jokin turkulainen poppoo ja Helsingin Sydäntoipilaat ry, johon minä ohitusleikattuna miehenä kuulun, käyn viikoittain ohjatussa jumpassa ja otan osaa yhdistyksen moniin muihinkin rientoihin. Tuossa TV-ohjelmassa meitä oli kai nelisenkymmentä, sydänpaidat välkkyvine sydämineen päällämme. Tsiigatkaapa tarkkaan ohjelmaa, ihailijani, niin saatatte nähdä välähdyksen idolistanne! Siellä jossain vasemmalla melko ylhäällä istuu oikein hauskannäköinen seniori kauniiden nuorten neitosten vieressä. Se olen minä. Ihailkaa!
Kirjoittanut: Katsohan 25.9.2004, klo 15.50
sinibarettiveljeltä!
Kirjoittanut: tervehdys, 25.9.2004 klo 21.14
Olit Sinä peeveli siellä bumtsi bummissa! Luulin avausta jonkun tsoukiksi, mutta siellähän sinä vanha kähmy istuit ja heiluit taaempana vasemmalla melko lähellä keskikäytävää. Vasta loppulaulun aikana Sinut varmaksi tunnistin, kun laulumiehenä tulit zoomatuksi lähemmäksi.
Miksi olit niinkin takana? Taisivat ne vieressäsi istuneet tytöt vetää Sinut sinne!
Eikös se Seppo Hovin joukkueen mainio baritoni
Hannu Lehtonen ole myös sotilas? Muistaakseni hän esiintyy sotilaspuvussa presidentinlinnan itsenäisyysjuhlissa sotilassoittokunnan solistina.
Kas, kun huomasit!
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 25.9.2004 klo 22.56
Tervehdys vaan SB-veli "stadin Arska", sillä Sinähän se olet. Ei täällä kovin monta meitä liiku. En halua käyttää tässä vakionimimerkkiäsi.
Kyllä tuo avaus oli ihan omani, vaikka jotkut muutkin näkyvät luulleen sitä jonkun toisen kirjoittamaksi, kun tempaisin sen hieman "löysin rantein" ja löysin teemoinkin!
Niin, olin minä siellä BumtsiBumissa, mutta eipä tuossa tv-kuvasta minua usein välähtänytkään. Eivät ohjaajat ymmärtäneet etuaan! Sen sijaan eräs toinen Helsingin Sydäntoipilaiden partanaama näkyi usein kuvassa, kun oli siinä etualla.
Katsoin muuten tuon vasta äsken nauhalta, kun olimme muutaman kuorokaverin kanssa Veikko Ahvenaisen konsertissa Finlandia-talolla ja sieltä menimme vielä pienille jatkoille.
Kyllä Hannu Lehtonen on toimiupseeri, Kaartin soittokunnan yliluutnantti. Mutta on myös Sibelius-akademiassa opiskellut musiikin maisteri, kuten kaikki tämäniltaiset esiintyjät BumtsiBumissa olivat. Lehtonen saattaa olla jo eläköitynyt sotaväestä, sillä yli viidenkymmenen hänen täytyy jo olla, vaikka onkin kovin nuorekkaan oloinen. Todella hyvä baritoni!
Tuo M.B. näkyy arvelevan Sinua minun sivupersoomaksi, mutta älä välitä; ei Sinun kannata siihen mitenkään reagoida, sillä hän on vähän ... no, ymmärrät varmaan, kun olet täälläkin jonkin verran surffaillut.
Kiitos vain huomiosta! Tuletko seuraavaan sinibaretti-iltaan. Tiedäthän, että kokoontumispaikkamme ei ole enää Laulumiesten talolla vaan Hotelli Arthurin isossa kabinetissa!
"Ensimmäisen kerran tapahtui, että minun avaukseni poistettiin saitilta."
Kerroitko bumtsibum-ukko taas naisystävistäsi?
Vai linkititkö kuvaan /seestäsi?
"Näytin taannoin vaimolleni eräitä esityksiänne ruudulta, ja viisas vaimoni kysyi silmät pyöreänä ihmetyksestä: ”tuollaistenko kanssa sinä seurustelet?
"
Olisit näyttänyt myös nettiin laittamasi kuvan takapuolestasi viisaalle vaimollesi.