Lieksalaisnuorisollekkin töitä tiedossa

Suomen Yrittäjien Simonlinna haluaa kaikki nuoret töihin - "olen varma, että voisimme myös onnistua"
Talouselämä


Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Mikko Simolinnan mukaan on oleellista saada kaikki nuoret mukaan työelämään.

"Olen varma, että voisimme siinä myös onnistua, kunhan siihen annetaan järkevät mahdollisuudet. Työssäoppimalla ammattiin -mallin mukainen ratkaisu olisi merkittävä askel myös työn arvostuksen palauttamiseen", hän sanoo tiedotteessa.

"Työn arvostus syntyy vain työtä tekemällä ja työelämässä mukana olemalla."

Simonlinna puhui Valkeakoskella lauantaina järjestetyssä Arvokeskustelijat ry:n tilaisuudessa.

"Työn arvostuksessa pitäisi palata lähtöpisteeseen, madaltaa kynnyksiä työelämään pääsemiseksi."
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje

Simonlinnan mukaan pieniä yrityksiä kannustettaisiin parhaiten palkkaamaan lisää työntekijöitä sillä, että paikallinen sopiminen sallittaisiin paljon nykyistä laajemmin.
13178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä jos koskee myös maahanmuuttajia.

Äänestä

Erinomaisen järkevä kannanotto. Lisäyksellä vielä, että tyhjänpäiväinen toisen asteen koulutus ja siihen käytetyt varat ohjattaisiin suoraan oppisopimuskoulutukseen.
Malliesimerkkinä Lieksassa on autopuolenkoulutus, jossa on ryvetty jo kymmenisen vuotta perse maata hipoen.
Siinä on rahaa haaskattu ja nuoria opiskelijoita turhautettu tyhjänpanttina olemiseen.

Äänestä

Hienoa jos toteutuu. Itse olen ollut lähes kolme vuotta aktiivisena työnhakijana mutta ei ole vaan tärpännyt.

Äänestä

Lieksassa on viimeksi ollut reilummin töitä saatavilla aikana, jolloin savotoitiin justeerilla ja hevosella...
Ikävä totuus on, että nuori työnhaluinen joutuu hankkiutumaan suurempiin kaupunkeihin. Näin on ollut jo kauan.

Äänestä
  • Höpö höpö. Kyllä Lieksassa vieläkin metsää kasvaa ja teiden varret pajua. Tekemätöntä työtä kyllä löytyy jos löytyy se maksaja.

    Äänestä

  • Positiivisuutta kirjoitti:

    Höpö höpö. Kyllä Lieksassa vieläkin metsää kasvaa ja teiden varret pajua. Tekemätöntä työtä kyllä löytyy jos löytyy se maksaja.

    Varmasti löytyy, mutta maksaja? Mikä se on?

    Äänestä



  • varsitien kirjoitti:

    Varmasti löytyy, mutta maksaja? Mikä se on?

    Ainako se palkka on etusijalla?

    Äänestä

Ei Lieksan nuorisoa työnteko kiinnosta. Tuolla ne keskustassa rälläävät aamusta iltaan.

Äänestä
  • Onneksi työvoimaa on reservissä, jos tiukka paikka tulee.

    Äänestä

Eikös nyt ole helpotusta tulossa jos valtio päättää että höllennetään ammmattiin valmistavaa koulutusta säästösyistä, niin olin asian käsittävinäni? Eli eli, sehän on sama sitten jos ennen vaati kaksivuotta ammattikoulua ja nyt vaikka puolitetaan se koulunkäynti, niin mikä ammatti ihminen sellainen on jolla on vaillinainen koulutus?
Kuka sellaisia uskaltaa palkata jos tekee sutta ja sekundaa puutteelisen koulutuksen vuoksi? Samahan tuo on jo sitten hyväksyä parivuotta lääkistä vähemmän käynyt lääkäri tai kirurgi? Menisittekö sellaisen puoskaroitavaksi?
Saman asian ajaa jo valelääkäri! Tai sitten lyhyen koulun käynyt autonasentaja joka on peukaloinut autosi jarruja tai muuta tekniikkaa vajailla oppimäärillä ja tietämyksellä? Minä en korjauttaisi autoani tuollaisella! Turvallista matkaa!

Äänestä
  • Voi se olla muukin kuin "säästösyy". On kuulemma heikkoja oppimisvalmiuksia. Peruskoulun välttävästi suorittaneet eivät selviä läpi, jos liikaa vaaditaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppuu lorvailu kirjoitti:

Suomen Yrittäjien Simonlinna haluaa kaikki nuoret töihin - "olen varma, että voisimme myös onnistua"
Talouselämä


Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Mikko Simolinnan mukaan on oleellista saada kaikki nuoret mukaan työelämään.

"Olen varma, että voisimme siinä myös onnistua, kunhan siihen annetaan järkevät mahdollisuudet. Työssäoppimalla ammattiin -mallin mukainen ratkaisu olisi merkittävä askel myös työn arvostuksen palauttamiseen", hän sanoo tiedotteessa.

"Työn arvostus syntyy vain työtä tekemällä ja työelämässä mukana olemalla."

Simonlinna puhui Valkeakoskella lauantaina järjestetyssä Arvokeskustelijat ry:n tilaisuudessa.

"Työn arvostuksessa pitäisi palata lähtöpisteeseen, madaltaa kynnyksiä työelämään pääsemiseksi."
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje

Simonlinnan mukaan pieniä yrityksiä kannustettaisiin parhaiten palkkaamaan lisää työntekijöitä sillä, että paikallinen sopiminen sallittaisiin paljon nykyistä laajemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu