En osaa olla ihmisten kanssa

totaalisesti

Elämäni on erittäin yksinäistä, kaikki aika kuluu vain yksin kotona. Ihmissuhteita minulla ei enää ole, ja se on osittain oma vikani. En nimittäin osaa olla ihmisten kanssa, minulta jotenkin puuttuu joitakin sosiaalisia taitoja tai jotain. Varsinkin humalassa ihmisten seurassa minulla on taipumus alkaa pätemään ja arvostelemaan muita ja muutenkin olla täysi hirvitys. Ja kaikki vituttaa juomisen seurauksena, johtunee omasta huonosta itsetunnosta ja on tässä kaikenlaisia vastoinkäymisiä elämän aikana kertynyt jotka ikävästi aina jotenkin juopuneena tulevat mieleen. Vaikkei tahtoisi, mutta niin jotenkin aina käy. Sitten selvinpäin vituttaa oma tökerö käytös.

Eikä rajoitu vain siihen, en osaa olla muiden kanssa selvänäkään. En saa keskustelua muiden kanssa aikaan ja minua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten asiat. Ja joskus selvänäkin saatan möläyttää mielipiteeni jostakin ja tahtomattani loukata jotakin. Ja kun oma elämä on mennyt aika pitkälle päin mäntyä, muiden onnellisuus yms. alkaa vain vituttamaan. Ikävä tilanne kieltämättä, ihmissuhteeni menevät aina jossakin vaiheessa pieleen.

Lopulta sitten päätinkin erakoitua ja vetäytyä omiin oloihini, koska en osaa olla muiden kanssa niin en ainakaan ole aiheuttamassa kenellekään harmia. Yksinäisyys ottaa välillä koville mutta olen sen ansainnutkin. Nykyisellään tosin jopa ruokakaupassa käyminen on minun hermoille jo melkein liikaa sillä ihmisten näkeminenkin saa minut jo ärtyneeksi. Siinä sitten onkin itsehillinnän kanssa hommaa että pysyn julkisilla paikoilla hiljaa ja menen takaisin kotiini erakoitumaan.

Onko täällä muita samanlaisessa tilanteessa tai ketään, joka on tällaiseen tilanteeseen ajautunut ja miten siitä päässyt eroon? Tai miten oppinut elämään tällaisessa tilanteessa. Ja olisiko tuohon ihmisiin ärsyyntymiseen saatavissa jonkinlaista helpotusta.

8

867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrJuha82hyvätyyppi

      Ite en oo samanlainen, mut oon ERAKKO.
      Jos laukoo mielipiteen, niin siinä ei välttämättä oo mitään vikaa, mutta eri asia on sitten se,jos kiusaa.
      Eikö?

    • Kokemusta

      En usko että tilanne välttämättä on toivotonkaan. Olisi hyvä, jos toki saisit harjoitella ihmisten kanssa olemista ja pohtia, miksi sinulla on näiden kanssa ongelmia. Minulla saattaa olla se, että vetäydyn kotiin ja saattaa olls hankalaa kohdata tuntemattomia järkevästi, vaan oma vetäytyminen on esteenä. Yleensä potkin vain itseeni perseelle ja pyrin mujertamaan tuon vian

    • helppojuttu

      Helppoa juttu!

      Lainaa kirjastosta kirja: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa

      Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa (How to Win Friends and Influence People) on Dale Carnegien vuonna 1937 kirjoittama elämäntaito-opas, jota pidetään alan klassikkona.

      Sen kun lukaiset, niin vot!

      • tarpeellistako

        Olisit antanut tuon vinkin 5 vuotta sitten, niin siitä olisi voinut olla hyötyäkin.


    • Lämpöööön

      Vaihda maisemaa välillä eri kulttuuriin. Se voi avata silmäsi monella tavalla.
      Huomaat ehkä sairaat tapasi ja ehkä voit irrottautua niistä ja opit kommunikoimaan luonnollisesti ilmisten kanssa, jotka ovat aitoja ja rehellisiä.
      Niin muutut itseäsikin kohtaan rehelliseksi. Se voi olla tervehdyttävä kokemus.

    • Sama, menetin kaikki kaverit, ei ole töitä, aika hiljanen enkä tule ihmistenkaa toimee, tyttöystävä jätti ja en tiedä mitä teen, oon heikkolahjainen ja tuntuu etten osaa mitää, yksin pystyn asuun, on oma vuokra asunto, mutta muuta ei sitten olekkaan, vanhemmat vain ja yksin tätä elämää joutuu kärsii, ja kaikkee

    • Muaki ärsyttää ihmiset, kun toisilla tyttöystävät ja elämä ja töitä, itse pyörii paikalla ja on masentunut eikä yhtään kavereita, sentää alotin kuntosalin ja olen hakenut apua, monesti tosiaan jo ihmisten näkeminen ärsyttää ja parisuhde ihmiset

    • Anonyymi

      olen iloinen, kun ihmisiä kuolee.

      Nautin kun toimittajia kuolee. Rukoilen näiden paskiaisten kiduttamisesta päivittäin. Voi, kun saisi iskeä jonkun polvilumpion ihan paskaksi ja katso kun se kituu siinä ja jättää se siihen kitumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1940
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      136
      1343
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      935
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      112
      902
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe