Taloudellinen ahdinko ja siitä selviytyminen

Itsensä kiusaaja

En tiedä kuuluuko tämä nyt varsinaisesti tälle palstalle, mutta johonkin on päästävä ajatuksi purkamaan.

2007 Tammikuu..olin vakitöissä ( ja edelleen saman työnantajan palveluksessa tänäkin päivänä) asiat oli mallillaan, asunto lähellä työpaikkaa, töissä käyvä avopuoliso, kohtuullisen mukavalla tolalla olevat raha-asiat, töissä oli mukava käydä ja kaikki muutenki mallillaan. :) Kunnes jonkin ajan kuluttua, tarkalleen Kesäkuussa 2011 asiat muuttuivat totaalisesti. Vanhempani erosivat riitaisasti, sain selville naisystäväni olleen uskoton minulle, hän kertoi haluavansa erota ja vaati saada jäädä asumaan yhteiseen vuokra-asuntoomme ja halusi minut pois kuvioista mahdollisimman nopeasti. Vuokra-asuntoja ei ollut vapaana,joten jouduin odottelemaan ja yritimme asua saman katon alla vielä hetken. Masennuin ja aloin eristäytymään muusta maailmasta. Töissä kävin normaalisti,mutta heti työpäivän loputtua kävelin kotiin ja avasin tietokoneen. Olin yksinäinen ja surullinen. Löysin netin rahapelit ja aloin käyttämään vapaa aikani pelaamiseen. Heinäkuussa puolisoni (tai silloin jo ex) alkoi painostamaan minua muuttamaan pois,vaikka vuokra-asuntoja ei ollut saatavilla omalta paikkakunnaltani. Kuin ihmeen kaupalla,ystäväni tarjoutui myymään minulle asunto-osakkeensa elokuussa 2011. Kaupat tehtiin pikimmiten,että pääsisin muuttamaan omilleni ja jatkamaan elämää. Kaikki oli kuitenkin jo muuttunut pahasti. Asuntoon sain pankista lainan ja muutin omilleni kyseisenä elokuuna. Alkuun tuntui,että kyllä tämä tästä lähtee vielä mukavasti rullaamaan, mutta omien rahojen mentyä huonekaluihin,astioihin lakanoihin jne. löysinkin itseni taas surkuttelemasta ja pelaamasta netissä rahapelejä. Kaikki illat yksin pimeässä 45 neliön kaksiossa, rahat loppui pikavipit tulivat. Tästä on helppo päätellä mitä tapahtui seuraavaksi, aloin velkaantua. Maksoin tilistä vipin pois ja otin samantien uuden siinä uskossa,jotta voisin voittaa pelaamalla ja maksaa kaikki velat pois. Niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, minä todella uskoin voittavani. Sain sinniteltyä tässä oravan pyörässä pitkään ja Kesällä 2012 tapasin uskomattoman ihanan naisen..olin ja olen todella rakastunut. Aloimme seurustella ja muutimme yhteen. Lähes kaikki muuttui, viihdyimme hyvin yhdessä. Vain jo liiaksi kasvaneet velat haittasivat normaalia elämää. Näistä veloista en tietenkää kehdannut puolisolleni sanoa. Perintäkirjeitä satoi ja sain ne jotenkuten pidettyä salassa. Yritin maksella laskuja,mutta rahat eivät millään riittäneet kaikkeen. Ulosotto oli väistämätön,vaikka en sitä vielä tiedostanut täysin.
2013 Tammikuu, elämäni onnellisin uutinen: "Olen raskaana" Mykistyin,onnen tunne valtasi koko kehoni, kyynel valui ja pystyin vain sanomaan sanat " Ollaanko me raskaana?" Hetkeksi unohdin ainaiset rahahuolet ja keskityin pitämään huolta lapseni tulevasta äidistä. Sitten se pamahti postilaatikkoon, ulosottokirje. Hetkeksi olin jo "unohtanut",kuinka huonosti asiat todellisuudessa olikaan. Lapsi tulossa, raha-asiat päin mäntyä ja puolisoni työttömänä. Elimme minun 1500 euron kuukausi palkallani,josta asuntolainaan 600 Tilanne tällähetkellä: Poikalapsi syntynyt,elämme minun tuloillani äitiyspäiväraha. Pelaaminen loppunut. Jostakin olisi hankittava 20te, jotta saisin uo:n pois ja elämän raiteilleen. Rahat eivät piisaa millään elämiseen, lainoihin,uo:hon ja ahdinko on suuri. Onneksi on iloinen lapsi piristämässä pimeyttä. Raha..ei tuo ehkä onnea, mutta lainaraha ja pelaaminen..se ainakin tuo ahdinkoa. Mikäli jollakulla on hyviä neuvoja,saa niitä laittaa: [email protected] Kiitos ja anteeksi.

6

1887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsensä kiusaaja
    • _ enter _

      Jäi lukematta. Kuka tuollaista pitkää ilman asianmukaista kappalejakoa olevaa ähky-jöötiä jaksaa lukea...

      Aivan aluksi. Opettele tekemään kappalejaot.

      • Itsensä kiusaaja

        Ok. Ymmärrän että on hiukan hankala lukea. Tila loppui muutenkin kesken,niin jouduin supistamaan hiukan.


    • only advice

      Velkaneuvonta.

    • Richard Derrick

      Hei,

      Oletko etsinyt taloudellista avustajia? oletko tarvitsevat kiireellistä lainaa? luultavasti olet kokeillut tavalla tai toisella saada lainan maksaa laskuja tai liiketoimintaa. jos kyllä ​​etsi enää, mitä ikinä lainaa tarpeisiin ehkä voimme auttaa sinua taloudellisia ongelmia. Lisätietoja ota yhteyttä jo tänään osoitteessa: [email protected]

      Sähköisen hakulomakkeen.

      Koko nimi:
      Maa:
      Sukupuoli:
      Puhelinnumero:
      Lainamäärä tarvitaan:
      Laina Kesto:
      Kuukausitulot:
      Ammatti:

      Odotamme kuulla sinusta.

      Richard Derrick

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi täällä palstalla on aina näitä parempia ihmisiä jakelemassa neuvoja. Tsemppiä sinne, itse olen pahassa jamassa ❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      253
      3875
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3781
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3073
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2748
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      131
      2623
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2152
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2071
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1921
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1910
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1279
    Aihe