Olen töissä alalla, missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Minulla on työkavereita paljon ympärillä, joille voin osin uskoutua asioistani. Minulla on harrastus, jossa kavereita lapsuudesta asti. Minulla on lapset,kouluikäiset, mutta ei puolisoa. Minulla on siis hyvät välit kaikkiin. Minut tunnetaan porukan ilopillerinä jolta odotetaan hauskoja juttuja myös iltamiin olen aina kutsuttu. Mutta, tunnen olevani todella yksinäinen. Kun työpäivä on ohi , eristäydyn kotiin, käyn harrastuksissani mutta välttelen ihmisiä. Toisaalta en halua ketään lähelle. Minusta varmaan minut tuntien, viimeisenä kuvittelisi, että tunnen olevani yksin. Välillä mielessäni käy lopettaa koko elämä.
yksinäisyyden tunne
yksin muiden joukossa
184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama homma täällä. työskentelen alalla jossa aika paljon on sosiaalista kanssakäymistä. töissä olen todella positiivinen, heitän huulta ja olen iloinen. varmaan juuri tuosta johtuen sitten miltei pakotetaankin aina kaikkiin työpaikan iltamiin mukaan. niissäkin viihdyn ja mukavaa on. lopulta kuitenkin elämäni on aika isosti pepusta. oikeastaan muuta elämää ei tunnu tällä hetkellä olevan kuin tuo työ. ja surullisinta kai juuri tuo että ei tunnu oikein mikään innostavan. töiden jälkeen linnoittaudun myöskin kotiin enkä välttämättä lähde koko päivänä yhtään mihinkään.
ehkä olen osittain masentunut, koska välillä kyllä tuo kuolema käy mielessä.
niin, ja jotenkin sitä on vuosien saatossa turtunut niin, ettei oikein tulee osallistuttua kuin noihin työpaikan kemuihin. jos joku muuten pyytää kylään niin aika huono olen menemään.. omalla tavallani siis haluan olla yksin. vaikka en haluakkaan. tiedän että tuo jos joku kuulostaa tyhmältä.. :D mutta vähän vaikea tuota on selittää