Islanti näyttää mallia pohjoismaille, siirtyi Linuxiin!

http://www.itviikko.fi/uutiset/2012/03/22/islanti-siirtyy-avoimeen-lahdekoodiin/201225782/7

Islanti siirtyy avoimeen lähdekoodiin

Islannin valtio aikoo siirtää maan tärkeimmät julkiset järjestelmät toimimaan avoimella lähdekoodilla.

Talouskriisin koettelema Islanti on etsinyt säästöjä siirtämällä lisää järjestelmiä avoimen lähdekoodin ympäristöön.

Islanti hyväksyi viisi vuotta sitten avointa lähdekoodia tukevan ohjeistuksen. Valtio kehotti etenkin kouluja vaihtamaan ilmaisiin ohjelmistoihin. Islannin kouluissa on suosiota saanut avoimen lähdekoodin Moodle-järjestelmä, joka on tarkoitettu opetuksen järjestämiseen ja hallinnointiin.

Nyt avoimeen lähdekoodiin ovat siirtymässä maan suurimmat julkiset järjestelmät. Näitä ovat valtion ministeriöt, Reykjavikin kaupunki ja Islannin keskussairaala.

Projektipäällikkö Tryggvi Björgvinsson sanoo tiedotteessa, että tarkoituksena on hankkeen aikana selvittää julkisen hallinnon kypsyys siirtyä avoimeen lähdekoodiin.

-Tähän mennessä Islanti on jo siirtänyt julkishallintonsa ja koulutuksensa kokonaan Linuxille sekä avoimiin standardeihin. Islanti on Linux-maa.
Muiden pohjoismaiden on hyvä ottaa mallia Islannista ja vaihtaa lopullisesti paska windowsit pois.
37225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kuka perustelee alle miljoonan saaren asukkaan siirtymisestä linuxseen !
Aivan sama asia, vaikka Suomen kaikki koneet siirtyisi ubutubuttimiin, niin se ei suuria häiriöitä tee tilastoihin, sillä promille on vieläkin PROMILLE käyttis, joten.........?

Äänestä

Entäpä jos ne ohjelmat olisikin edelleen ilmaisia, mutta lähdekoodi olisi suljettua? Ei varmaankaan kelpaisi tällainen jos joku taho ilmaiseksi suljettua koodia jakaisi.

Äänestä
  • >...ilmaiseksi suljettua koodia jakaisi.

    Onhan mikkis sitä kokeillut mobiilissa mutta ei vaan käy kaupaksi.

    Äänestä

  • Ei onnistu kirjoitti:

    >...ilmaiseksi suljettua koodia jakaisi.

    Onhan mikkis sitä kokeillut mobiilissa mutta ei vaan käy kaupaksi.

    Microsoft on aikeissa alkaa jaella Windowsia ilmaiseksi, pian varmaan myös muita ohjelmiaan. Herää epäilys, miten kaupallinen yritys hyötyy ilmaiseksi jaettavasta softasta, harvoin on ilmaisia lounaista suurfirmoissa joiden tarkoitus on tuottaa voittoa. On kai aivan selvää että USA:n hallinto tukee tässä tapauksessa varjobudjetilla Microsoftia, jotta järjestelmissä pysyvät NSA/CIA/FBI-takaportit.

    Äänestä

En käyttäisi Windowsia vaikka se olisi ilmainen. Enkä sittenkään siirtyis Windowsiin vaikka Linux-järjestelmät maksaisivat esim. 50 euroa. On nimittäin sen verran turvallisempi ja vakaampi esim. Ubuntu, Mint, Fedora, Manjaro, Debian kuin CentOS:kin kuin joku visvainen Windows.

Äänestä

"Islanti näyttää mallia pohjoismaille, siirtyi Linuxiin!
Islanti siirtyy avoimeen lähdekoodiin

Islannin valtio aikoo siirtää maan tärkeimmät julkiset järjestelmät toimimaan avoimella lähdekoodilla.

Talouskriisin koettelema Islanti on etsinyt säästöjä siirtämällä lisää järjestelmiä avoimen lähdekoodin ympäristöön".

- Nyt selittyi Islannin nopea nousu pankkikriisistä ja 2 %:n työttömyys, vapaa Linux ja open source estävät vakoilun kautta muuten menetettävät tulot.
Suomi äkkiä perään, niin meilläkin on pian muutaman prosentin työttömyys, ja innovaatiot sekä raha pysyy suomalaisilla firmoilla ja Suomessa.

Äänestä
  • Jenkit eivät enää kykene vakoilemaan Islantilaisfirmojen salaisuuksia, joten innovaatiot ja ideat jäävät Islannin rikkaudeksi. Nimenomaan tämä selittää Islannin äärimmäisen tehokkaan sekä nopean nousun pankkikriisistä yhdeksi maailman vauraimmista valtioista.

    Samalla Islanti on jättänyt miljardien edestä lisenssimaksuja maksamatta laillisille tuottajille siirtymällä ilmaiseen, avoimeen lähdekoodiin. Eräänlaista suuren luokan piratismia siis ja hyvää sellaista.

    NSA:ta mahtaa vituttaa kun Islanti ei ole enää laajan vakoilun piirissä vaan on irrottautunut vaihtamalla open sourceen ja turvallisiin järjestelmiin siten.

    Äänestä

  • paska jenkit kirjoitti:

    Jenkit eivät enää kykene vakoilemaan Islantilaisfirmojen salaisuuksia, joten innovaatiot ja ideat jäävät Islannin rikkaudeksi. Nimenomaan tämä selittää Islannin äärimmäisen tehokkaan sekä nopean nousun pankkikriisistä yhdeksi maailman vauraimmista valtioista.

    Samalla Islanti on jättänyt miljardien edestä lisenssimaksuja maksamatta laillisille tuottajille siirtymällä ilmaiseen, avoimeen lähdekoodiin. Eräänlaista suuren luokan piratismia siis ja hyvää sellaista.

    NSA:ta mahtaa vituttaa kun Islanti ei ole enää laajan vakoilun piirissä vaan on irrottautunut vaihtamalla open sourceen ja turvallisiin järjestelmiin siten.

    Kun nastamasterilla on pääsy jopa pankkien tietoihin, kaikkeen verkko-ostamiseen, yritysten verkkoihin Windows/Office/pilvipalveluiden kautta, vps/ssl-liikenteeseen, niin kuinka paljon maasta karkaa varallisuutta vuodessa? Nokia tuhottiin, patentteja viedään ja kilpailutuksia hävitään. Tieto on valta, ja se kannattaisi pitää itsellä. Saksan ja Ransakan ajama euroverkko on itsesuojeluvaistoa, samoin open sourceen siirtyminen.

    Äänestä

"Islanti siirtyy avoimeen lähdekoodiin."

Niin, entä sitten? Yksi päätös muiden joukossa. Tehköön niin kuin parhaakseen näkevät.

Näkyy tämä OpenSource olevan kuin joku uskovaisten ilosanoma. Avoin lähdekoodi on kuin joku hel.vetin pyhä kirja, jota on muiden noudattavan. Onhan tuo raamattukin avointa lähdekoodia, joka ohjaa näemä hyvinkin tehokkaasti maailman menoa...

Äänestä
  • Tulee halvemmaksi, joten on se melkoista ilosanomaa firmoille. Jos osaat käyttää M$ Officea, niin osaat käyttää Libre Officea tai Open Officea.

    Äänestä

  • Raamatun sisältö on satua, mutta avoin lähdekoodi on 100% totisinta totta.

    Äänestä

  • isoja eroja... kirjoitti:

    Raamatun sisältö on satua, mutta avoin lähdekoodi on 100% totisinta totta.

    Ja firmat & yhteisöt voivat vapaasti muokata ohjelmia tai tehdä niihin lisukkeita.

    Äänestä

  • sekin vielä kirjoitti:

    Ja firmat & yhteisöt voivat vapaasti muokata ohjelmia tai tehdä niihin lisukkeita.

    Jokaisessa firmassa joka käyttää Linuxia, on nimenomaan sen ko. firman tarpeisiin muokattu Linux. Mitään "yleis" Linuxia ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • isoja eroja... kirjoitti:

    Raamatun sisältö on satua, mutta avoin lähdekoodi on 100% totisinta totta.

    Tuossa olen enemmän kuin samaa mieltä. Avoimessa lähdekoodissa on todellakin olemassa joku tolkku.

    Äänestä

  • miksei käyttäisi kirjoitti:

    Tulee halvemmaksi, joten on se melkoista ilosanomaa firmoille. Jos osaat käyttää M$ Officea, niin osaat käyttää Libre Officea tai Open Officea.

    Ei epäilystäkään asian suhteen. Säästää varmasti pitkän centin kun OO tai LO on käytössä.

    Tosin että mikä ero sitten on LO:lla ja OO:lla käytännössä? Eikö yksikin OpenSource -office riittäisi?

    Äänestä

Vanhasen aikana Suomen kepulaisilla oli vielä napanuora mikkikseen.

Miten on nykyään?

Äänestä
  • Ainakin Vanhanen kävi tapaamassa Bill Gatesiä joten kai siellä myös vähän puhuttiin aiheesta. ;)

    Äänestä

  • NO jos Vanhanen siitä taloudellisesti hyötyy niin tietysti.

    Äänestä

  • kepu pettää kirjoitti:

    NO jos Vanhanen siitä taloudellisesti hyötyy niin tietysti.

    Vanhanen oli aina omaa etuaan tavoitteleva kapitalisti-riistäjä, joka lopulta vajosi laittomaan lautakasaansa, kiitos aktiivisten toimittajien, jotka tekivät journalistisen työnsä hyvin. Korruptio katkaistiin ja ministeri pudotettiin palliltaan.

    Äänestä

  • rikollinen Vanhanen kirjoitti:

    Vanhanen oli aina omaa etuaan tavoitteleva kapitalisti-riistäjä, joka lopulta vajosi laittomaan lautakasaansa, kiitos aktiivisten toimittajien, jotka tekivät journalistisen työnsä hyvin. Korruptio katkaistiin ja ministeri pudotettiin palliltaan.

    Kovasti puolustaa Käteisen leikkaus- ja kurjistamispolitiikkaa, niin että oikein än..kyytt..ttää. Kepuun ei kannata luottaa.

    Äänestä

islanti siirtyy sitten tubutin-aikaan eli keskiaikaan noin niinkuin nettimaailmasta käsin katsottuna! Alati reistaileviin tubuttimiin......

Äänestä

Islanti teki siinä rohkean teon, että se uskalsi pyllistää muun maailman talousjärjestelmälle, ilmoitti suoraan jättävänsä ikuisesti velkansa ulkomaille maksamatta ja siirtyi avoimeen lähdekoodiin, joka tuo miljardisäästöt vuosittain Islannille.

Suomen pitäisi tajuta tehdä sama ja irrottautua välittömästi EU:n talutusnuorasta ja eurosta.

Annoin itse nimeni kansalaisaloitteeseen joka vaatii Suomen EU-jäsenyydestä uutta äänestystä. Tällä hetkellä 85% suomalaisista vastustaa EU:ta ja katsoo EU:n kusettaneen Suomea pahemman kerran.

Kansalaisaloite olisi hyvä uusia ja saattaa eduskuntaan saakka ja laiksi. Sitten Suomi pääsisi irti EU:sta ja eurotaloudesta.

Äänestä

Islanti on osa pohjoismaista, Suomessakin tapahtuvaa Linuxiin siirtymistä. Meilläkin koulut ja kuntatoimijat ovat jo siirtyneet laajasti Linuxiin.

Suomen kaikki koulut siirtyvät Linuxiin ja Open source-ohjelmistoihin, windows sai potkut:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11980519

Islanti on tehnyt aivan upean nousun pois talouslamastaan vaihtamalla Linuxiin sekä jättämällä velkansa maksamatta täysin, jolloin velkojat maailmalla jäivät nuolemaan näppejään. Periaatteessa malliesimerkki muille maille miten jätetään velat taakse ja noustaan suosta ylös kun ei makseta velkoja rehellisesti.

Ulosoton kuuluukin jäädä nuolemaan näppejään, velkoja ei periaatteessakaan tarvitse maksaa koskaan takaisin.

Äänestä

Nyt Microsoft köyhtyy, kun vartti mijoona asukasluku siirtyi linuksiin !?

Äänestä
  • Mietipä paljonko maailman suurimman valtion, eli Venäjän siirtyminen kokonaan Linuxiin kaikkialla valtionhallinnossa, sotavoimissa, kouluissa, kuntahallinnossa, jne köyhdyttää Microsoftia. Menetetty rahasumma on jotakin tähtitieteellisen suurta. Se rahasumma nousee kymmeniin tai satoihin miljardeihin euroihin menetettyä lisenssituloa Microsoftille. Venäjä ei enää maksa lisenssimaksuja MS:lle.

    Venäjällä on 143 miljoonaa ihmistä, heistä valtaosa siirtyy Linuxin piiriin. Microsoft ei saa enää rahaa Venäjältä.

    Kyllä se Islannin 250 000 asukkaankin menetys tuntuu MIcrosoftin lompakossa.

    Äänestä

  • Linux valloittaa kirjoitti:

    Mietipä paljonko maailman suurimman valtion, eli Venäjän siirtyminen kokonaan Linuxiin kaikkialla valtionhallinnossa, sotavoimissa, kouluissa, kuntahallinnossa, jne köyhdyttää Microsoftia. Menetetty rahasumma on jotakin tähtitieteellisen suurta. Se rahasumma nousee kymmeniin tai satoihin miljardeihin euroihin menetettyä lisenssituloa Microsoftille. Venäjä ei enää maksa lisenssimaksuja MS:lle.

    Venäjällä on 143 miljoonaa ihmistä, heistä valtaosa siirtyy Linuxin piiriin. Microsoft ei saa enää rahaa Venäjältä.

    Kyllä se Islannin 250 000 asukkaankin menetys tuntuu MIcrosoftin lompakossa.

    Ihanko totta ? Konkurssi tulee Redmondiin, kun islandi muutti linuksiin !?

    Äänestä

  • linuks tuhoo kirjoitti:

    Ihanko totta ? Konkurssi tulee Redmondiin, kun islandi muutti linuksiin !?

    Eli et tajua rahasummista yhtään mitään. Islannin siirtyminen Linuxiin kumuloituu vuosien kuluessa kun Islanti ei enää maksa kerran lisenssimaksuja lainkaan USA:han MS:lle. Kysymys on piratismin perusperiaatteesta olla maksamatta lisenssimaksuja laillisten ohjelmien tekijöille. Islanti teki toisenkin näyttävän hienon rikoksen jättämällä velkansa muulle maailmalle maksamatta ja nämä yhdessä nostivat islannin lamasta ylös.

    Rikos on hieno ja ihailtava asia, poliisi USA on perseestä.

    Äänestä

  • Linux valloittaa kirjoitti:

    Mietipä paljonko maailman suurimman valtion, eli Venäjän siirtyminen kokonaan Linuxiin kaikkialla valtionhallinnossa, sotavoimissa, kouluissa, kuntahallinnossa, jne köyhdyttää Microsoftia. Menetetty rahasumma on jotakin tähtitieteellisen suurta. Se rahasumma nousee kymmeniin tai satoihin miljardeihin euroihin menetettyä lisenssituloa Microsoftille. Venäjä ei enää maksa lisenssimaksuja MS:lle.

    Venäjällä on 143 miljoonaa ihmistä, heistä valtaosa siirtyy Linuxin piiriin. Microsoft ei saa enää rahaa Venäjältä.

    Kyllä se Islannin 250 000 asukkaankin menetys tuntuu MIcrosoftin lompakossa.

    " maailman suurimman valtion" ?

    Olisikohan asiallista katsoa wikipediasta tuo toteamus ?

    Äänestä

  • hieno Islanti kirjoitti:

    Eli et tajua rahasummista yhtään mitään. Islannin siirtyminen Linuxiin kumuloituu vuosien kuluessa kun Islanti ei enää maksa kerran lisenssimaksuja lainkaan USA:han MS:lle. Kysymys on piratismin perusperiaatteesta olla maksamatta lisenssimaksuja laillisten ohjelmien tekijöille. Islanti teki toisenkin näyttävän hienon rikoksen jättämällä velkansa muulle maailmalle maksamatta ja nämä yhdessä nostivat islannin lamasta ylös.

    Rikos on hieno ja ihailtava asia, poliisi USA on perseestä.

    Mietihän kahdesti, ennenkun läppäät aivopierusi ketjuun !

    Äänestä

  • kukkuu hihhuli kirjoitti:

    " maailman suurimman valtion" ?

    Olisikohan asiallista katsoa wikipediasta tuo toteamus ?

    Venäjä on maailman suurin valtio. Se ulottuu aina Suomen itärajalta Japanin rajoille asti idässä ja toisaalta pohjoiselta jäämereltä aina alas kaukasiaan asti Etelässä. Aivan valtavan kokoinen valtio, pinta-alaltaan maailmaan suurin täysin yksiselitteisesti.

    Venäjä on maailman suurin valtio:

    https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/alakoulu/Biologia_maantieto_5_6/eurooppa/venaja/vomsv

    tunge se wikipedia hanuriisi. Sinne voi kuka vaan rustata mitä vaan paskaa.

    Äänestä

  • Venäjä on suurin kirjoitti:

    Vielä toinen vahvistus: Venäjä ON maailman suurin valtio:

    http://www.matkaopas.info/venaja/

    Maailman suurin valtio Venäjä

    Venäjä ulottuu kahteen maanosaan ja kattaa suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta, joten sillä on lukuisia rajanaapureita. Maailman suurin valtio jakautuu peräti yhdeksään aikavyöhykkeeseen. Venäjän kaupungeista matkailijoiden keskuudessa suosituimpia ovat vilkas pääkaupunki Moskova ja historiallinen Pietari, joka on myös risteilykohde.

    Äänestä

  • hihhulihoi.......... kirjoitti:

    Mietihän kahdesti, ennenkun läppäät aivopierusi ketjuun !

    En mieti, sanoin suoraan mitä Islanti teki. Se jättää lisenssimaksunsa maksamatta ja lisäksi pyyhkäisi velkalaskuilla pyllynsä ja jätti velkansa maksamatta. Tämä nosti Islannin talouslamasta ennätysnopeasti pois.

    USA menetti mahdollisuutensa vakoilla Islantia ja MS menetti lisenssitulot pysyvästi.

    Äänestä

  • Venäjä on suurin kirjoitti:

    Vielä toinen vahvistus: Venäjä ON maailman suurin valtio:

    http://www.matkaopas.info/venaja/

    Maailman suurin valtio Venäjä

    Venäjä ulottuu kahteen maanosaan ja kattaa suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta, joten sillä on lukuisia rajanaapureita. Maailman suurin valtio jakautuu peräti yhdeksään aikavyöhykkeeseen. Venäjän kaupungeista matkailijoiden keskuudessa suosituimpia ovat vilkas pääkaupunki Moskova ja historiallinen Pietari, joka on myös risteilykohde.

    Suuri ja mahtava, mutta ei suurin, sillä Kaukaisian takainen maa ei ole federatiossa !

    Äänestä

  • hupsista keikkaa.... kirjoitti:

    Suuri ja mahtava, mutta ei suurin, sillä Kaukaisian takainen maa ei ole federatiossa !

    Kiinassa on vain enemmän ihmisiä, kooltaan se on paljon Venäjää pienempi. Venäjä on maailman suurin valtio. Valtion kokoa ei mitata ihmismäärällä.

    Äänestä

Islannin teko on malli muulle maailmalle. Heivataan windows ja siirrytään ilmaiseen open sourceen. MS menettää rahansa ja USA menettää mahdollisuutensa tehokkaaseen vakoiluun kun takaportitettu Windows hylätään.

USA ei koskaan ole kehittänyt mitään teknologiaa itse vaan on aina vakoilemalla varastanut innovaatiot kaikilta muilta. Siihen on tultava loppu.

Äänestä

Islannin ja muiden pohjoismaiden siirtyminen Linuxiin vähitellen integroi pohjoismaat tiiviisti mukaan euroopan muiden maiden perheeseen, joka siirtyy EU:n luotsaamana Linuxiin myöskin. Samoin Venäjä tekee vuoteen 2015 mennessä siirtymisen Linuxiin. Tällä peliliikkeellä USA ollaan sysäämässä syrjään ja ulos kaupankäynnin sekä politiikan keskiöstä. Samalla lopetetaan NSA-vakoilu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Islanti Linuxille kirjoitti:

http://www.itviikko.fi/uutiset/2012/03/22/islanti-siirtyy-avoimeen-lahdekoodiin/201225782/7

Islanti siirtyy avoimeen lähdekoodiin

Islannin valtio aikoo siirtää maan tärkeimmät julkiset järjestelmät toimimaan avoimella lähdekoodilla.

Talouskriisin koettelema Islanti on etsinyt säästöjä siirtämällä lisää järjestelmiä avoimen lähdekoodin ympäristöön.

Islanti hyväksyi viisi vuotta sitten avointa lähdekoodia tukevan ohjeistuksen. Valtio kehotti etenkin kouluja vaihtamaan ilmaisiin ohjelmistoihin. Islannin kouluissa on suosiota saanut avoimen lähdekoodin Moodle-järjestelmä, joka on tarkoitettu opetuksen järjestämiseen ja hallinnointiin.

Nyt avoimeen lähdekoodiin ovat siirtymässä maan suurimmat julkiset järjestelmät. Näitä ovat valtion ministeriöt, Reykjavikin kaupunki ja Islannin keskussairaala.

Projektipäällikkö Tryggvi Björgvinsson sanoo tiedotteessa, että tarkoituksena on hankkeen aikana selvittää julkisen hallinnon kypsyys siirtyä avoimeen lähdekoodiin.

-Tähän mennessä Islanti on jo siirtänyt julkishallintonsa ja koulutuksensa kokonaan Linuxille sekä avoimiin standardeihin. Islanti on Linux-maa.
Muiden pohjoismaiden on hyvä ottaa mallia Islannista ja vaihtaa lopullisesti paska windowsit pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu