Olen liian maltillinen enää äänestämään Perussuomalaisia

Viimepäivien keskustelut on vienyt minut yhä kauemmaksi puolueen kannatuksesta.
1667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lisään vielä aloitukseen. Pirkko-Ruohonen Lernerin jätettyä puoluesihteerin paikan äänestystulosten perusteella puolue on mielestäni muuttunut pahempaan suuntaan eikä ylilyöntejä valvo enää kukaan. Siinä oli viimeinen niitti minulle joka toivoi vielä jonain päivänä näkeväni maltillisemman ja asiapitoisen puolueen jota voi ylpeänä äänestää. Paljon oli ja on edelleen hyviä asioita ajettavana mutta puolueessa kuunellaan nyt radikaalimpaa puolta. Sen valta näyttää pyyhkivän kaiken hyvän pois. Mitä tulee maahanmuuttopolitiikkaan niin Timo Soinin maltillisempi hyvä linja olisi tuottanut enemmän tulosta.

Äänestä
  • sinun kannattaa liitty stubbilaisiin

    stubilla on twitter-tili ja puppugeneraattori.
    Se on sitten siinä kun sitä kuuntelee ja aika kuluu kivasti.

    Alex Puppu-Ukko viihdyttää

    myös lökäpöksy-katainen jos Puppu ei kelpaisi?

    Äänestä

  • Vaikka suurin osa perussuomalaisista on varmaan ihan fiksua porukkaa on joukossa aivan liikaa kiihkoilijoita joten en voi antaa ääntäni puolueelle joka ei sitä porukkaa saa kuriin vaan heitä hyysää.

    Äänestä

  • ..Halla-ahon titteli oli tutkia. Missä välissä väitteli humanistikielitieteen tohtoriksi?

    Äänestä

  • Ed.vaaleissa.... kirjoitti:

    ..Halla-ahon titteli oli tutkia. Missä välissä väitteli humanistikielitieteen tohtoriksi?

    Entä mikä on lääkäritohtori? Persujen tittelikipeys on huvittavaa,pitää itse keksiä kun muut ei anna ilman muuta.
    Halla-aho ei ole edes tutkija vaan hutkija.

    Äänestä

  • Oho, onpa persuilla korkeasti sivistyneitä ehdokkaita! Ovat näköjään suorittaneet sellaisia oppiarvojakin, joita ei muu tiedemaailma vielä edes tunnusta. Menee varmasti kauan ennen kuin muihin puolueisiin saadaan esimerkiksi näitä humanistikielitohtoreita.

    Ainoa mikä tuossa komeassa listassa hieman särähtää, on tuo yksi maisterin arvoon tyytyvä ehdokas. Eikö hän todellakaan suorittanut mitään noista persutohtorin arvoista?

    Äänestä

Olet siis liian maltillinen äänestämään persuja, johtuen Ruohonen-Lernerin syrjäyttämisestä, ihan mielenkiinnosta vain, mikä sinulle sitten on vaihtoehto. Tosin yksikään noista tuossa luetelluista torveloista ei taatusti saa minunkaan ääntäni. Persuille se näissä EU-vaaleissa kuitenkin menee, ei ole mitään vaihtoehtoa, kaikki muut EU-kiimassa, ja minä en :)

Äänestä
  • Jos EU ei miellytä, kannattaisi tutustua riemumaisteri Soinin lausuntoon Suomen EU-jäsenyydestä: persut eivät hae eroa EU:sta. Ja jos joku uskoo yhden puolueen voivan muuttaa EU:n jäsenyysehtoja edes yksittäisen maan osalta, hän elää ihan omassa haavemaailmassaan.

    Äänestä

  • Väärin valittu kirjoitti:

    Jos EU ei miellytä, kannattaisi tutustua riemumaisteri Soinin lausuntoon Suomen EU-jäsenyydestä: persut eivät hae eroa EU:sta. Ja jos joku uskoo yhden puolueen voivan muuttaa EU:n jäsenyysehtoja edes yksittäisen maan osalta, hän elää ihan omassa haavemaailmassaan.

    Räyhääjät tekee työtä toisten puolueiden pussiin. Vain oma läpimeno kiinosta ja siihen äänimäärät riittää. Ei ajatella koko puolueen etua.

    Äänestä

  • Väärin valittu kirjoitti:

    Jos EU ei miellytä, kannattaisi tutustua riemumaisteri Soinin lausuntoon Suomen EU-jäsenyydestä: persut eivät hae eroa EU:sta. Ja jos joku uskoo yhden puolueen voivan muuttaa EU:n jäsenyysehtoja edes yksittäisen maan osalta, hän elää ihan omassa haavemaailmassaan.

    Väärin valittu mikä? Soini sisnäänsä ei ole kovinkaan kiinnostava missään muodossa, useamman kerran olen EU-ajatelmani tännekin laittanut, enkä tee sitä enää. Ruohonen-Lernerin ajatukset vastaavat aika pitkälti niitä omia ajatuksiani, eikä niissä ole päällimmäisenä ero EU;sta, eikä välttämättä Eurostakaan, vaan palaaminen alkuperiseen EU;hun johon liityttiin.

    Äänestä

Jos malltillisia haluaa äänestää niitä löytyy ns.Soinin piiristä. Tulevat varmaan esille kun vaalityö alkaa kunnolla.

Äänestä

Maltillisia ei edes kiinnosta äänestäminen, joten kerro pointtisi antipersu?

Äänestä
  • Ääniä ne on nuortenkin äänet.

    Äänestä

Ps naisten kohtelu sai minut miettimään uudelleen asioita.

Äänestä

PerusSuomi on parasSuomi kun sitä ei laiteta kuriin samojen sääntöjen alle. Jokainen saa tehdä kuin perusSuomalainen puolueessa suomen hyväksi.

Liika puoluekuri tekee typeräksi massaksi ja päätökset sen mukaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei tässä iässä kirjoitti:

Viimepäivien keskustelut on vienyt minut yhä kauemmaksi puolueen kannatuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu