http://www.youtube.com/watch?v=eiMY8WFCBZo
Robocop voi pian partioida kaduilla
Floridan yliopiston opiskelijat ovat kehittäneet TeleBotin eli kauko-ohjattavan partiopoliisin, kirjoittaa Popular Science. TeleBot voisi jopa ”päästää” työpöytäkonstaapelit takaisin kaduille partioimaan.
Oikean elämän robocopia käytetään Oculus Riftin virtuaalilasien ja liikettä tunnistavan liivin avulla, eli kun näitä käyttävä ihminen liikkuu, myös robotti liikkuu.
Virtuaalilasit antavat robotin käyttäjälle suoraa kuvaa robotin omasta näkymästä. Lisäksi robotin käsiä voidaan ohjailla, mikä on melko harvinainen ominaisuus monissa etäläsnäoloon perustuvissa robottisovelluksissa.
-En nyt tiedä onko tämä uutinen syy keulia robotiikalla. On varsin huolestuttavaa, että kadulle on tulossa kylmästi käyttäytyvi koneita, joilla ennen pitkää on oma itsenäinen ohjelmansa ja kyky toimia ilman ihmisen valvontaa. Entä kun kone tekee päätöksen tulittaa? Sehän ei erottele siviiliä pahiksesta vaan ampuu etupäässä kaiken mikä liikkuu ja täysin tunteettomasti.
Kun näille romuille annetaan aseet käteen ja vielä kyky kommunikoida internetissä keskenään tai jonkin poliisijärjestelmän hallitsemana, niin se ei ole enää kaukana Skynetin heräämisestä.
Poliisille ei pitäisi antaa mitään tuollaisen robotin tyyppisiä leluja vaan poliisin on laitettava ihmisenä oma henkensä linjalle silloin jos aseita käytetään. Näitä saatanan romuja ei pitäisi päästää kadulle ollenkaan.
Ja tämä on se mitä seuraa Skynetin heräämisestä ja itsetietoiseksi tulemisesta lopulta:
https://www.youtube.com/watch?v=IqITGz-b11s
Robocop voi pian partioida kaduilla
Floridan yliopiston opiskelijat ovat kehittäneet TeleBotin eli kauko-ohjattavan partiopoliisin, kirjoittaa Popular Science. TeleBot voisi jopa ”päästää” työpöytäkonstaapelit takaisin kaduille partioimaan.
Oikean elämän robocopia käytetään Oculus Riftin virtuaalilasien ja liikettä tunnistavan liivin avulla, eli kun näitä käyttävä ihminen liikkuu, myös robotti liikkuu.
Virtuaalilasit antavat robotin käyttäjälle suoraa kuvaa robotin omasta näkymästä. Lisäksi robotin käsiä voidaan ohjailla, mikä on melko harvinainen ominaisuus monissa etäläsnäoloon perustuvissa robottisovelluksissa.
-En nyt tiedä onko tämä uutinen syy keulia robotiikalla. On varsin huolestuttavaa, että kadulle on tulossa kylmästi käyttäytyvi koneita, joilla ennen pitkää on oma itsenäinen ohjelmansa ja kyky toimia ilman ihmisen valvontaa. Entä kun kone tekee päätöksen tulittaa? Sehän ei erottele siviiliä pahiksesta vaan ampuu etupäässä kaiken mikä liikkuu ja täysin tunteettomasti.
Kun näille romuille annetaan aseet käteen ja vielä kyky kommunikoida internetissä keskenään tai jonkin poliisijärjestelmän hallitsemana, niin se ei ole enää kaukana Skynetin heräämisestä.
Poliisille ei pitäisi antaa mitään tuollaisen robotin tyyppisiä leluja vaan poliisin on laitettava ihmisenä oma henkensä linjalle silloin jos aseita käytetään. Näitä saatanan romuja ei pitäisi päästää kadulle ollenkaan.
Ja tämä on se mitä seuraa Skynetin heräämisestä ja itsetietoiseksi tulemisesta lopulta:
https://www.youtube.com/watch?v=IqITGz-b11s
Vastaukset 23
Vanhimmat
Epäilemättä robotit parin kolmen vuosikymmenen kuluessa syrjäyttävät tavalliset rivipoliisit.
Fiksumpia nämä peltiheikit luultavasti ovat.
Taannoin näin Aku Ankassa mielenkiintoisen sarjispätkän, jossa Pelle Peloton kehitti kaupungin pysäköintivalvontaan joukon robottilappuliisoja. Aluksi näiden käytössä kaikki näytti menevän hyvin, mutta sitten nämä robot tulivat niuhottamaan ja sakottamaan kun auto oli pysäköity esimerkiksi muutamia senttejä väärin.
Pointti on, että teknologia ei ole ihan niin ennustettavaa kuin usein annetaan ymmärtää.
Siinä kohtaa menee pieleen kun robotille annetaan ihmisälyä vastaava tekoäly ja toisaalta ase käteen. Entä kun tietokone keksii, että ihmiset ovat riesa josta pitää hankkiutua eroon keinolla millä hyvänsä? Poliisin roboteille ei missään nimessä pidä antaa aseita käteen, koska silloin tullaan tilanteeseen, jossa mahdollisesti muutaman vuosikymmenen päästä jo hyvinkin älykäs tietokone saa vallan vetää liipasimesta.
http://www.stuff.co.nz/technology/gadgets/7998309/Terminator-war-scenario-no-longer-a-joke
The use of drones to kill suspected terrorists is controversial, but so long as a human being decides whether to fire the missile, it is not a radical shift in how humanity wages war.
Since the first archer fired the first arrow, warriors have been inventing ways to strike their enemies while removing themselves from harm's way.
Soon, however, military robots will be able to pick out human targets on the battlefield and decide on their own whether to go for the kill. A US Air Force report predicted two years ago that "by 2030 machine capabilities will have increased to the point that humans will have become the weakest component in a wide array of systems".
A 2011 US Defence Department road map for ground-based weapons states: "There is an ongoing push to increase autonomy, with a current goal of 'supervised autonomy', but with an ultimate goal of full autonomy."
http://www.popsci.com/technology/article/2010-12/terminator-scenario
https://www.youtube.com/watch?v=A4BDHLOlnJI
Toisaalta ihmisillä on vielä aikaa oppia taistelemaan näitä romuja vastaan ja tuhoamaan ne nopeasti ja tehokkaasti. Poliisirobottien ensimmäinen sukupolvi tuskin vaatii tuhoamiseensa paljon muuta kuin sen, että ihminen vääntää näiltä perkeleiltä niskat nurin.
Tässä ensimmäisiä käveleviä sotarobotteja
Atlas:
https://www.youtube.com/watch?v=959puZddZxo
robottisotilas "Ptman" (terminaattori)
https://www.youtube.com/watch?v=tFrjrgBV8K0
Robottikoira "big dog"
https://www.youtube.com/watch?v=W1czBcnX1Ww
Mech-tyylinen sotarobotti
https://www.youtube.com/watch?v=ZPoK1ANL6rU
robottipanssarivaunu
https://www.youtube.com/watch?v=-Rfs08s7IIU
Dokumentti sotaroboteista, kannattaa katsoa ajatuksella:
https://www.youtube.com/watch?v=TyJoJUs14bc
Ei s..tana... Jonain päivänä me tapellaan kaikkia noita vastaan...? Jeparit liittoutukaa ihmisyyden puolesta! (pakenee kivityssadetta)
Jep ja se päivä ei enää ole kaukana kun taistelemme robotteja vastaan. Tekoälyn kehitys johtaa ihmisen tasoiseen tekoälyyn jo 15-20 vuoden sisällä. Sen jälkeen koneen älyllinen suorituskyky menee ihmisen ohi ja roboteista tulee täysin omavaltaisia ja ihmisen vallan ulottumattomissa olevia.
https://www.youtube.com/watch?v=TyJoJUs14bc
Roboteista tulee ihmiskunnan kannalta se suurin uhka, kuten dokkarissa suoraan sanottiinkin.
Toivottavasti elokuvamaailman ulkopuolella löytyy se "John Connor" opettamaan ihmiset taistelemaan robotteja vastaan.
Yksi asia on varmaa: poliisi ja tappajarobotit sotivat samalla puolella ihmiskuntaa vastaan.
Tarkoitat varmaankin, että tapellaan noita vastaan, jos ehditään edes saada jonkinlainen realistinen mahdollisuus vastaiskuun. Tarvitaan aika monta ihan oikean elämän "John Connoria" opettamaan ihmisille, miten nuo romut tuhotaan nopeasti ja tehokkaasti. Kun nuo sotakoneet lähtevät jopa poliisin ja armeijan lapasesta, niin niitähän ei sitten enää hallitse kukaan eikä mikään taho.
Tosiasiassa lähitulevaisuuden sotakoneita vastaan saattaa olla myöhäistä nousta, jopa mahdotonta. Nuo metallisaatanat aseistettuina ovat ihmistä kestävämpiä, nopeampia, tulivoimaisempia ja niillä on täysi massaylivoima. Yksi virhe tekoälyn kehityksessä, niin ihmiskunta löytää itsensä sodasta näitä koneita vastaan. Nimittäin siitä viimeisestä ja ihmisen sivilisaation päättävästä sodasta.
Ei, poliisit eivät liittoudu ihmisyyden puolesta, eivätkä tule edes auttamaan ihmisiä kun koneet aloittavat massahyökkäyksen. Poliisi on näiden sotakoneiden puolella, ihmisyyttä vastaan, koska poliisin mielestä me ihmiset olemme "loisia", vai miten se nyt olikaan millä nimellä tällä palstalla poliisia vastustavia tavallisia ihmisiä kutsutaan.
Poliisi joko taistelee robottien rinnalla tai pakenee ensimmäisenä kun taistelurobottien globaali hyökkäys käynnistyy kaikkialla.
"On varsin huolestuttavaa, että kadulle on tulossa kylmästi käyttäytyvi koneita, joilla ennen pitkää on oma itsenäinen ohjelmansa ja kyky toimia ilman ihmisen valvontaa. Entä kun kone tekee päätöksen tulittaa? Sehän ei erottele siviiliä pahiksesta vaan ampuu etupäässä kaiken mikä liikkuu ja täysin tunteettomasti."
Tämähän koskee ihan tavallista poliisirikollistakin.
Joo, ja hakkerit lienee suurempi uhka, kuin tekoäly. Voisi kuvitella, että poliisirobotin hakkerointi olisi aika cooli juttu. Ja kaikkihan on hakkeroitavissa, jos radion kautta voi ohjailla ja sisältää monimutkaista tietotekniikkaa.
Kaikenlaiset koneet voi tuhota ilman mitään tunnontuskia, rangaistuskin on ihan olematon.
Kytän pumppuhaulikon tai muun mutkan vastineeksi sopii Claymore.
Olettaen tietysti, että kone ei ole niin paljon ylivoimaisempi tai niin tehokkailla sensorilaitteilla varustettu, että sen kimppuun on mahdotonta tai melkein mahdotonta päästä tuhotyön suorittamiseksi.
Ensimmäisen sukupolven sotakoneet ovat vielä todennäköisesti melko helposti kertasingon tyyppisellä aseella tuhottavissa, mutta sitten seuraavan sukupolven sotarobotit ja poliisirobotit alkavat olla kova pala purtavaksi sekä tekoälynsä että monipuolisen omasuojajärjestelmän takia. Tuhoaminen muuttuu vaikeaksi vaikka pääsisi ampumaan hyvältäkin paikalta robottia vaikkapa suoraan takaapäin tai sivulta kylkeen.
Todellisen elämän vastarintaliikkeestä täytyy tulla helvetin hyvin koulutettu koneiden tuhoamiseen erikoistunut kapina-armeija, joka kykenee iskemään monenlaisten sotarobottien kimppuun tuhotehoisesti ja jatkuvalla syötöllä, jotta sotarobottien nousu voidaan pitää kurissa jollakin tasolla.
Nuo pian kadulle ilmaantuvat vielä onneksi alkeelliset poliisin operoimat valvontarobotit ovat hyvin suurella todennäköisyydellä kellistettävissä ihan vain pesismailallakin tai viimeistään pamauttamalla rautakangella poliisirobotilta niskat nurin tai virtalähde paskaksi. Se ei kauaa kestä kun uusien mallien pysäyttäminen alkaa vaatia järeästi tulitehoa.
Poliisit ja "laillisuusvalvonta" ovat sellaista rikollista paskasakkia, että moni korkeasti koulutettu, sota-alan asiantuntija on jo liittynyt vapautusliikkeeseen.
"Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää."
Tullut vähän liikaa leffoja kateltua?
Jos poliisin robotti näkee näkyvän valon alueella, infrapuna-alueella, yönäön alueella ja mahdollisesti vielä röntgensäteilynkin alueella, niin sen kimppuun pääseminen on mahdottomuus, etenkin jos sen näköalue on täysi 360 astetta ja se kykenee kohdistamaan lasertähdätyn tai lämpöhakuisen aseen mihin tahansa maaliin joka elää.
Vielä pahempi jos poliisin robotti kykenee seuraamaan liikkuvaa maalia, ottamaan tasan tarkkaan lasketun ennakon ja tulittamaan liikkeestä maaliin erehtymättömästi.
Tuollaisen hirviön kimppuun pääseminen on melkein mahdotonta. Tilannetta voisi vielä pahentaa poliisirobotin panssarointi sekä mahdolliset lähietäisyydelle tarkoitetut aseet, jotka estävät robotin peukaloimisen fyysisesti.
Onneksemme huipputeknologialla varustetut sotakoneet ovat vielä ehkä hyvällä onnella 10-15 vuoden päässä. Sitten kuvaamani kaltainen robottihirvitys on todellisuutta kadulla.
Tuosta kun oikein vielä tilanteen vittumaiseksi haluaisi tehdä, niin tuo totaalisen tappotehon kone sattuisi olemaan lentävää mallia. Koetapas päästä kimppuun silloin.
Tyhmyys ja tietämättömyys yhdistäytyvät tässä ketjussa joksikin todella surulliseksi. Malli esimerkki siitä, kuinka jotain sellaista mistä mitään ei tiedetä koetaan pelottavana. Vielä kun on katsottu päälle muutama scifi leffa, niin tätä se sitten on... Huoh...
Eiköhän noiden robottien vaarallisuus ole sillä allekirjoitettu kaikille, että USA:n sotilaslennokkien tappamista ihmisistä reilusti yli 95% on ollut ihan tavallisia siviilejä. Predator-lennokki mm. teurasti hääsaattueen omatoimisella päätöksellään avata tuli.
Nyt kun pian sotakoneet saavat vielä itsenäisen tekoälyn niin niistä tulee oikeasti vaarallinen uhka ihmiskunnalle, kuten mm. linkitetty dokkarikin kertoo suoraan sen, että taisteluroboteista on tulossa ihmiskunnan selviytymisen kannalta se vaara nro 1.
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_usan_lennokki-iskut_tappavat_pakistanissa_siviileja_harvoin_varsinaisia_kohteita/6309576
Yhdysvaltain miehittämättömien lennokkien iskuissa Pakistanissa on kuollut paljon enemmän siviilejä kuin Yhdysvallat on myöntänyt, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. Stanfordin ja New Yorkin yliopistoissa tehdyn tutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia uhreista on niitä, joita Yhdysvallat erityisesti haluaa hengiltä.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3066900/hrw-yhdysvaltain-lennokki-iskut-jemenissa-tappavat-siviileja
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) julkaisi tänään tiistaina laajan raportin, jossa se tutkii kuutta Yhdysvaltain Jemenissä tekemää ohjusiskua. Niissä kuoli 82 ihmistä, joista suurin osa eli 57 oli siviilejä.
Taistelurobotit halutaan kieltää kokonaan, siviilien suojelemiseksi
http://www.sadankomitea.fi/rauhanpolittiikkaa/rauhanjarjestot-robottiaseiden-ja-sotalennokkien-kaytto-kiellettava
Rauhanjärjestöt vaativat, että aseistettujen lennokkien käyttö ja tappajarobottien kehittely tulee kieltää kansainvälisellä sopimuksella. Lisäksi järjestöt vaativat, että Suomen on kiellettävä omalla maaperällään tapahtuva ilman ihmistä toimivien aseiden kokeilu ja käyttö.
Niin sanottu terrorismin vastainen sota on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. Sekä sodankäynnin strategioissa että tekniikassa on tapahtunut selkeä muutos. Useissa maissa kehitellään täysin automatisoitua, itsenäistä aseistusta, siis tappavia robotteja. Kauko-ohjattuja, aseistettuja miehittämättömiä lennokkeja käytetään tekemään sotilaallisia iskuja jo nyt.
Tätä päivää on, että terroristeiksi tai muiksi sotilaallisiksi toimijoiksi epäiltyjä pyritään tappamaan ja tapetaan miehittämättömillä aluksilla tai lennokeilla. Niitä ohjataan kaukana kohdemaasta, niin ettei omille sotilaille koidu vaaraa. Miehittämättömiä lennokkeja ovat käyttäneet ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös Iso-Britannia, Ranska ja Israel. Iskut ovat ulottuneet myös maihin, joiden kanssa edellä mainitut valtiot eivät ole sotatilassa, ja kohteisiin jotka eivät ole olleet sotilaallisia.
Etätappaminen ei ole todellisuudessa niin täsmällistä kuin poliitikot olettavat. Uhrien joukossa on ollut runsaasti tavallisia siviilejä, myös lapsia. Etätappamisessa vastuukysymykset ovat poliittisesti hankalia ja epäselvempiä kun ”normaalissa” sodankäynnissä.
Voi tyhmyyden määrää... Et siis ymmärrä sotilaslennokkien olevan vain hieman prameampia kauko-ohjattuja lennokkeja? Vedät hatustasi ihme 95% lukuja jotka omat linkkisi sitten kumoavat... " Lähteistä riippuen iskut tappoivat Pakistanissa 2 500 - 3 300 ihmistä, joista 470 - 880 oli siviilejä. " ja katselet populistisia huu haa dokkareita ja kritiikittömästi nielet ne? Sitten jaksat jauhaa täysin asian vierestä loppu kirjoituksesi, kuinka jenkkien sotilasoperaatiot vaativat siviiliuhreja, ikään kuin sillä olisi yhtään mitään tekemistä asian kanssa...
Mitäpäs jos huu haan ja leffojen sijaan tutustuisit mitä tiedemiehillä ja niillä ihmisillä, jotka oikeasti kehittävät tekoälyjä ja robotiikkaa on asiasta sanottavana? Ehkäpä huomaisit että kyseessä ei ole lauma idiootteja jotka ovat sokeita uhkakuville ja huomaisit kuinka ero ihmisten ja keino-äly robottien välillä todennäköisemmin vain kapenee. Lääketiede yhdessä muiden tieteenalojen avulla kehittää tälläkin hetkellä esimerkiksi proteeseja, jotka auttavat vammautuneita ihmisiä liikkumaan, näkemään ja muutenkin toimimaan yhteiskunnassa, jopa tietyn tyyppisten aivovaurioiden hoitoa implanteilla tutkitaan. Kun vihdoin tulee se päivä että tietokene pystyy saavuttamaan keskiverto ihmisen älykkyyden, ollaan myös näillä tieteenaloilla mitä todennäköisemmin tehty suuria harppauksia ja ero robotin ja ihmisen välillä on paljon häilyvämpi. On todennäköisesti aivan yhtä mahdollista tehostaa ihmisen omia aivotoimintoja tietotekniikan keinoin, saatika sitten fyysisistä ominaisuuksista.
Uhkakuvien koneet vs ihmiset asetelma on naivii kuvitelma siitä kuinka ihmiset omissa pelon sekaisissa kuvitelmissasi käyttäisivät kyseistä teknologiaa yhdistettynä täydelliseen tietämättömyyteen siitä mitä tekoälytutkimus itse asiassa on, ja mitä oikeasti vaatisi, että kyseisen kaltainen tekoäly mahdutettaisiin johonkin sotilasrobottiin ja usutettaisiin sinun päällesi... Huoh...
Tämä kaikki ei myöskään tapahdu hetkessä jossain elokuvamaailman supertietokoneessa, joka yhtenä hetkenä on kasa piirilevyjä ja toisena nerokas itsetietoinen tekoäly... Asiat vain eivät toimi näin. Kehitys tulee olemaan asteittaista ja ne suurimmat läpimurrot tapahtuvat tarkoitusta varten suunnitelluissa ja rakennetuissa koneissa. Ja tulee kestämään todella pitkään ennenkuin tällaisen kapasiteetin omaava tekoäly ei ole huoneen täyttävä supertietokone vaan kenkälaatikon kokoinen ohjausyksikkö robotissa.
Kirjoituksesi osoittavat sellaista tietämättömyyttä ja tyhmyyttä asiaa kohtaan etten näe järkeä asiasta sen enempää edes keskustella ennenkuin olet edes sivistänyt itesäsi hieman, jälkimmäiseen tuskin sekään auttaa...
"Etätappamisessa vastuukysymykset ovat poliittisesti hankalia ja epäselvempiä kun ”normaalissa” sodankäynnissä."
Ainakin syyllisten esiinkaivaminen ja vastuuseen saattaminen on vaikeata, mutta sama pätee normi suomalaiseen poliisiin. Kyllä murha on silti murha.
Mistä teitä sekopäitä oikein sikiää...
Häistä tuli helvetti: USA:n sotilaslennokki iski hääsaattueeseen, 12 siviiliä hengiltä heti.
http://www.democracynow.org/2014/2/21/turning_a_wedding_into_a_funeral
Tuon tappavan ohjuksen olisi voinut yhtä hyvin ampua poliisin lennokki, joka olisi tulkinnut hääseurueen rikollisjoukoksi.
"Tuon tappavan ohjuksen olisi voinut yhtä hyvin ampua poliisin lennokki, joka olisi tulkinnut hääseurueen vasemmiston mielenosoittajiksi."
Taistelu koneita vastaan on alkamassa, mutta päivä jona tekoäly ohittaa ihmisen ja syrjäyttää meidät tulee varmasti. Tuomionpäivä, ihmiskunnan sivilisaation viimeinen päivä.
https://www.youtube.com/watch?v=ehNHXNA1e6E
Poliisien ja sotilasvoimien robotit voidaan lopulta voittaa ja tuhota ja ottaa maailma takaisin ihmiskunnan haltuun.