Narsistiäitien aikuiset tyttäret, kerrotaan tarinamme tänne. Äitimmehän ei kuuntele :(
Narsistiäideistä
Hylätty hullu
4185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No missä se tarina?
Tunnustaudun narsistiäidin lapseksi. Naisen (jota ei voi äidiksi kutsua), joka ensin hakkasi ja sitten ajoi lapset talvipakkasella ilkoalasti ulos pihalle, koska lapset eivät keskittyneet häneen. Naisen, joka oli kertonut antavansa "edes jonkun" lapsistaan pois, koska eihän "niitä jaksa". Naisen, joka jätti lapsensa yksin satojen kilometrien päähän, ja hyppäsi itse junaan, koska puoliso odotti eikä "olisi ehkä ymmärtänyt, että kukaan ei tulekaan junalla" ihan kuin aikuinen ei tajuaisi, että jotain on sattunut. Naisen, joka kertoi lapsilleen, että on kuolettavasti sairas, vaikka oli menossa vasta maamografiaan. Naisen, joka ei antanut lapsilleen ruokaa, koska lapset myöhästyivät iltaruualta siksi, että koulubussin reitti muuttui, eikä ollut mahdollista olla kotona samaan aikaan kuin aiemmin, Naisen, joka itki, huusi ja raivosi, kun hänen kolmekymppiset lapsensa eivät halunneet muuttaa hänen luokseen asumaan. Naisen, joka toistuvasti haukkui naapurit, työkaverit, sukulaiset ja tuttuvansa (ystäviä ei ole) tyhmiksi ja jälkeenjääneksi, koska he eivät suostuneet tekemään niinkuin hän parhaaksi katsoi. Naisen, joka oli eronnut isästämme, jonka kanssa ei ollut yli kolmeenkymmeneen vuoteen tekemisissä, mutta tuli isämme hautajaisiin, ja itki vuolaammin kuin kukaan muu ja kertoi sekä isän sukulaisille että muille olevansa "sureva leski". Naisen, joka kertoi myös hoivaansa anoppiaan (isämme äiti, johon ei myöskään ollut ollut yhteydessä yli kolmeenkymmeneen vuoteen), vaikka ei ollut edes tekemissä anoppinsa kanssa. Amenna sitten tällaisesta elämänalusta. Osa meistä lapsista on pärjännyt, osa ei niinkään, kaikki ovat hengissä, ja parilla meistä on samansuuntainen käsitys äidistämme. Osa idolisoi häntä ja ajattelee, että hän teki parhaansa. Ehkä tekikin, mutta ei suojellut, ei antanut henkistä tukea, kannustusta, ei eväitä elämään.
karsee tarina.tiedän erään miehen joka on narskuäitinsä samaan,uhri.mies on kiusattu raivohulluksi,äitinsä saa kauhistuttavia raivokkohtauksia jos aikuinen poikansa tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen,on ajanut hänen kaverinsa karkuun.aikuinen poikansa oireilee samanlailla kuin äitinsä,pilattu ja häiriintynyt,huutokohtauksineen aivan äitisä malli.eräs tytär on yhtä piru kuin äitisä,epäsosliaalinen ja karkoittaa kaikki ihmiset luotaan...kohta teini,,,huh huh mitä siitä kehkeytyy.valitettavasti emme voi valita vanhempiamme,kasvuympärsitöämme ,ja vahingoitutaan sen takia,,,ellei joku kiltti naapuri,asian näkevä iloita sossuun,koska lapsi ei uskalla syyttää äitiään ja äitikös siitä saisi syyllistää lapsiparat lopun elämää.tämä mieshenkiläö on jo pilalla.täysin äitisä ikeessä ja samanlainen häiriintynyt .karseeta,ILMOTTAKAA soskuun jos olette huolissanne lähistön lapsiraukoista,,,
Äidilläni on diagnosoitu useita mielenterveyshäiriöitä. Olen itsekseni pohdiskellut lisäksi tätä Narsismin mahdollisuutta. Taaperoajasta en muista juuri mitään, muuta kuin että muista sisaruksista oli seuraa. Äiti ei tehnyt meidän kanssa mitään. Olimme suurimman osan ajasta vain keskenämme. Ruokaa laittoi. Tapasi yhden miehen ja sama meno jatkui. Ei välittänyt meistä. Olimme mummolassa ja muualla hoidossa. Kahdeksan vuotiaasta lähtien äiti rupesi pitämään minua terapeuttina. Kertoin minulle kaikenlaista paskaa omista epäilyistään ja keksimistään asioista. Riitelivät paljon, oli perheväkivaltaa ja viinan juontia. Lasten kanssa eivät tehneet mitään järkevää. Keksi kaikkea ihan sairasta.. syytti minua jopa kerran että olisin pettänyt isäpuoleni kanssa. Oli siis sairaanloisen mustasukkainen ja katkera. Hyväksikäytti alibina omille panoreissuille. Olin jopa kerran mukana. Viereisessä tilassa. Syytti toista ja itse petti.
Eli millainen kuva jäi lapsuudesta? Sanoi välillä rakastavansa, mutta ei se näkynyt missään. Olin henkilökohtainen paskakaivo koko lapsuuden-teini-iän. Haki sitten apua kun rupesi tulemaan psykoosi kausia. Oli kyllä melko rankka. Ja kaikenaikaa vielä valehteli syytä, miksi erosivat meidän isän kanssa. Sain tietää totuuden vasta aikuisiällä. Kertoi meille että isä joi ja petti. Oikeastihan se meni niin että itse petti ja heilui puukon kanssa. Semmosta pientä mielenterveyshäiriötä.