Vaimon kans menee huonosti. Harva se päivä, niin kränää tulee aina jostakin asiasta.
Esim. tämä minun internetissä keskustelupalstalla oleminen on vaimolle myrkkyä ja chatissa olo huoraamista.
Vaimo kuuluu niihin uskovaisiin, jotka eivät hyväksy tai pitävät syntinä asioiden keskustelusta internetin välityksellä.
Miten muut palstan uskovaiset kokee tämän.
Koska SRK ei ole antanut julkilausumaa, on vielä avoin kysymys, suositellaanko uskon asioista keskustelua tällä tavoin.
Pitäiskö minun siis heitää tämä palsta vain sen takia, kun vaimo ei tykkää.
Minulle tämä on yhtä mieluisaa, kuin aamulehden lukeminen, johon käytän aikaa noin tunnin.
On myöskin hauskaa ajanvietettä seurata tätä keskustelupalstaa.
Minulla on kova keskustelun tarve ja siinä ei riitä vaimon kans yksipuolinen keskustelu, joka onkin melko hedelmätöntä.
Yksinäisillä on siinä mielessä helppoa, ettei tarvitse ajatella, mitä toinen tykkää.
Mites muiden aviopuolisot suhtautuu, kun keskustelette esim. lestadiolaisuus chatissa ja mies keskustelee vieraan naisen kans.
Onko hyväksyttävää keskustella toisen naisen tai toisen miehen kanssa chatissa.
Minusta se on kyllä taäysin viatonta, mutta sehän onkin vain minun mielipiteeni.
Olen miettinyt, että voisiko sitä muuttaa erilleen ja silti pysyä juridisesti avioparina, koska eihän sitä erota saa.
Varmasti olis helpompaa kummallekkin, kun ei tarvis aina riidellä joutavanpäiväisistä asioista.
Vaimo haluaa omistaa minut ja en saisi olla muiden kanssa tekemisissä. Kotosalla olen aina vaimon silmäin alla ja tämä netti on ainut henkireikä ulkomaailmaan.
Esim. tämä minun internetissä keskustelupalstalla oleminen on vaimolle myrkkyä ja chatissa olo huoraamista.
Vaimo kuuluu niihin uskovaisiin, jotka eivät hyväksy tai pitävät syntinä asioiden keskustelusta internetin välityksellä.
Miten muut palstan uskovaiset kokee tämän.
Koska SRK ei ole antanut julkilausumaa, on vielä avoin kysymys, suositellaanko uskon asioista keskustelua tällä tavoin.
Pitäiskö minun siis heitää tämä palsta vain sen takia, kun vaimo ei tykkää.
Minulle tämä on yhtä mieluisaa, kuin aamulehden lukeminen, johon käytän aikaa noin tunnin.
On myöskin hauskaa ajanvietettä seurata tätä keskustelupalstaa.
Minulla on kova keskustelun tarve ja siinä ei riitä vaimon kans yksipuolinen keskustelu, joka onkin melko hedelmätöntä.
Yksinäisillä on siinä mielessä helppoa, ettei tarvitse ajatella, mitä toinen tykkää.
Mites muiden aviopuolisot suhtautuu, kun keskustelette esim. lestadiolaisuus chatissa ja mies keskustelee vieraan naisen kans.
Onko hyväksyttävää keskustella toisen naisen tai toisen miehen kanssa chatissa.
Minusta se on kyllä taäysin viatonta, mutta sehän onkin vain minun mielipiteeni.
Olen miettinyt, että voisiko sitä muuttaa erilleen ja silti pysyä juridisesti avioparina, koska eihän sitä erota saa.
Varmasti olis helpompaa kummallekkin, kun ei tarvis aina riidellä joutavanpäiväisistä asioista.
Vaimo haluaa omistaa minut ja en saisi olla muiden kanssa tekemisissä. Kotosalla olen aina vaimon silmäin alla ja tämä netti on ainut henkireikä ulkomaailmaan.
Vastaukset 53
Vanhimmat
niin älä toki sen takia palstaa jätä. Muutenkin hänestä sinulle yllinkyllin riesaa...
Eiköhän keskustlu ja mielipiteitten vaihto avarra ns. maaimaa. Älä nyt anna vaimolles ihan näinkin viattomassa asiassa periksi ja lopeta tällä palstalla keskustelemista
En haluasi lopettaa, mutta varmaan viimeistään sitten, jos hän suutuspäissään toteuttaa uhkauksensa ja heittää koko toosan mäkeen tai ainakin sulkee nettiyhteyden.
Vaimo ei edes koskaan ole käynyt näillä sivuilla, mitä nyt kerran olan takaa salaa vilkuili todeten:
"Tuollaista riettaan palvontaako sinä kehtaat harrastaa!"
Koska lapset tahtoo, että tietokone on talossa, se panee vaimon harkitsemaan älyttömiä uhkailujaan.
Tietokone ja televisio oikein käytettyinä avartavat maailmaa. Tietokone on hyödyllinen työvälinekin, mutta televisio pelkkä ajanviete laite.
Ilman televisiota pärjää jokainen, mutta tietokone on "välttämätön paha" esim. laskujen maksussa.
Miten televisio oikein käytettynä avartaa maailmaa, jos se on vain ajanvietelaite? Ja siksi muka tarpeeton.
Minä kyllä katson telkkarista muutakin kuin viihdettä. Suuri ajanviete- eli viihdealue jää tosin katsomatta, kun en tykkää urheilusta. Ja sitähän siellä on paljon. Eli olet oikeassa - viihdettä tulee paljon!
Minusta molemmat kuuluvat tämänpäivän ihmiselle, sekä tv että tietokone. Mutta ilman kumpaakaan laitetta pärjää varmasti! Jos on pakko.
Ja tuskin olet laskuja kovin monta kymmentä vuotta tällä maksellut ja vanhat konstit ovat vielä mahdollisia noissa asioissa.
Tietokoneen välttämättömyys tuntuu tosin melko pakolta töiden, maailman avartamisen ja näiden mukavien lisukkeiden takia. ;)
Olet rehellinen mies, kyllä sinä sen tajuat ja uskallat myöntääkin. Olen huomannut.
HAluan todella olla avuksi,mutta ehkä loukkaan kyllä enemmän,kun säikähdin kun löysin tään sivun ja sun "huokaukset"kun en ite oo uskovaisen kodin lapsia ja nyt parannuksen saaneena avioliitossa uskottoman kanssa siis.(kun en nuorempana kuunnellut Hyviä rakkaita neuvoja) Toivon että sinä ja vaimosi löydätte ne keskustelut jotka antavat teille rohkeutta ja jaksamista keskenänne myös antaa ja pyytää kaikki anteeksi. Ja yhdessä luottaa Jumalaan,jos vielä usko on sydämellä kalleimpana !!! Ethän l0ukannu,minua todella huolestuttaa!!!
en minä vähästä hätkähdä !
Ei sitä niin vakavasti kannata ottaa, vaikka oliskin uskoton aviopuoliso. Ei se usko merkitse kaikkea. Suureksi avuksi se tietysti on.
Ei-uskovainen ei yleensä lähde seuroihin, joten sinne joutuu aina yksin sitten lähtemään.
Eiköhän tästä taas jotenkuten selvitä eteenpäin, kun luopuu itse jostakin, mistä toinen ei pidä.
Vaimo tykkää aivan valtavasti siitä, kun hierotaan hartioita, niskaa ja selkää.
Siinä on vain se huono puoli, ettei sitä tahdo kauaa kehdata tehdä. Se on kovin rankkaa hommaa.
Tiedän monia vanhoja piikoja, jotka ovat väsyneet odottamiseen saada uskovainen puoliso ja sitten ottaneet vaan sen uskottoman miehen.
Sitten he eivät viitsi enää tulla seuroihinkaan, eli tavallaan kieltävät uskonsa.
On kyllä sitten monia sellaisia, joilla mies on yksipuolisesti jättänyt uskon, jolloin nainen ei ole syyllinen tottelemattomuuteen ja kehtaa käydä yksinään seuroissa.
...ja vähän sitä sivutenkin:
Reinhard, minulla olisi sinulle muutama kysymys tuolla avauksessani '15.Kritiikki vl-liikkeen sisällä?' Olisin äärettömän kiitollinen, jos viitsisit niitä vähän vilaista ja ehkä vastatakin.
voi voi,mitäs menit naimisiin tuntematta ihmistä.oon huomaanu näis vl-piireissä et naisil on pakkomielle löytää joku,ku on nii paljo ympäristön paineita.
Alkuhuuman jälkeen sitten aletaan provosoida toista omien mieltymysten mukaisesti ja eletään omissa pilvilinna unelmissa onnellisesta perhe-elämästä vaikka todellisuus repii taustalla toisenlaisia kuvia.
Avioliitossa pitäsi antaa toiselle tilaa ja myös toteuttaa itseään,mutta ei kasvaa erilleen.Suosittelen käydä ammatti-auttajalla,eikä heti heittää hanskoja tiskiin.
Ehkä teillä molemmilla olisi opeteltavaa yhteiselämästä.
Mutta jos kerta kaikkiaan mikään ei auta,niin säälittää kun ootte mennyt naimisiin.Ja jos teil lapsia on tai tulee olemaan,pilaatte heidän tulevaisuuden,ajatelkaa ennemmin lasten etuja kuin omia.
Ei meillä mikään teiniavioliitto ollut, sillä vakiinnuttiin vasta yli kolmikymppisinä.
Pitää paikkansa, ettemme tunteneet toisiamme sen kummemmin, sillä ensi tapaamisesta papin aameneen ei kulunut kuin kolme kuukautta.
Sinäkään aikana ei tavattu kuin pari kolme kertaa johtuen pitkästä etäisyydestä välillämme.
Me siis menimme naimisiin pelkän ulkonäön mieltymyksen mukaan, joka onkin yleisin virhe.
Sitten tietysti luotettiin Jumalaan, joka suuressa viisaudessaan johdatti meidät yhteen, eli silloinhan ei ole ollut väärä valinta, kun näin uskotaan ja luotetaan.
Vielä ei ole peliä menetetty.
Jos vanhat merkit pitää paikkansa, viikon mykkäkoulun jälkeen uskaltaa jo puhuakkin.
Kuitenkin tälläinen toistuva mykkäkoulu käy ajan mittaan liian rasittavaksi.
Muistan omillakin vanhemmillani olleen pitkiä puhumattomuusjaksoja, eli isien teot seuraa sukupolvea.
Siihen aikaan oli tapana, että isäntä ja emäntä nukkuivat eri huoneissa.
En ymmärrä, milloin heillä on voinut olla kahdenkeskistä aikaa, sillä muistini mukaan myös saunassa kävivät aviopuolisot erikseen.
Kyllä meilläkin on ko. asiasta eräätkin tunnit keskusteltu. Nyt on pikkuisen helpompaa.
Kaikki aika, minkä olen täällä on kuulemma pois perheeltä. En ole kai päivystämässä muiden tarpeita enkä puunaamassa kotia. Vaan tämä on mennyt niiden edelle?
Eikä se sitä paitsi pidä paikkaansa. Kun kysyn, miten olen laiminlyönyt perhettä, ei siihen vastausta tule.
Mutta tällainen kirjoittelu ja keskustelu on vaarallista. Ja kuulemma täältä löytyy vieraita mukavia miehiä. Monta avioeroakin on tullut tällaisen takia!
Jouduin eräänä yönä lukemaan muistutukseksi ihmisoikeuksien julistusta, jossa minullekin luvataan ajattelun ja mielipiteen ilmaisun vapaus. Kokeile sinäkin!
Siitä huolimatta kommentoin hieman tätä kipeää asiaa.
Olisipa vaimo välinpitämätön ellei hän netissä roikkumisesta valittaisi. Minullakin menee yli 12 tuntia joka päivä tietokoneen kanssa, (ei chatissa). On aivan oikein että ihana vaimoni muistuttaa minua usein tästä.
Mielestäni tämä puolison valitus pitää ottaa vakavasti, ja sopia vaimon/miehen kanssa yhteisesitä pelisäännöistä, joita sitten noudatetaan, ettei puoliso kokisi itseään hylätyksi.
On täysin selvää että jos vaimo tai mies havaitsee laitteen kiinnostavan häntä enemmän, niin eihän se hyvältä tunnu.
Varsinainen mustasukkaisuus onkin sitten jo pitkällistä hoitoa vaativa persoonan sairaus. Sen juuret ovat hyvin syvällä lapsuudessa turvattomassa kiintymyssuhteessa.
Ehkä jo aivan kohta syntymän jälkeen ihminen ei ole terveellä tavalla tullut hyväksytyksi ja rakastetuksi, vaan on eri syistä tullut jo silloin hylätyksi. Tästä turvattomasta kiintymyssuhteesta syntyy elämään paljon ongelmia ja erilaisia riippuvuuksia. Harhainen mustasukkaisuus on yksi tällainen vakava ongelma.
Tällaisen ihmisen on tärkeätä tiedostaa tämä sairautensa, ja hakeutua ammattiauttajan hoitoon.
Hyvä kirjoitus. Tiedän vaimoni tarvitsevan hoitoa ja varmaan psyykelääkkeitäkin, mutta ei hän halua mitään sellaisia.
Usko on hänelle parasta hoitoa. Silti kaikki tiedämme, ettei uskosta ole kaikkiin ongelmiin hoitomuodoksi.
No joo, onhan se niinkuin sanoit, että netissä roikkuminen vaivaa toista puolisoa. Minä en kuitenkaan voi viipyä kauaa, kun on talossa vain yksi kone ja monta käyttäjää, jotka odottaa aina vuoroaan kuumeisesti.
Sanoisin, että lapsille on tullut riippuvaisuusongelma, ei minulle.
Tenavat ovat alkaneet simssiä niin ahneesti pelaamaan, etteivät muista syödä, eikä tehdä läksyjä. Messenger on heille tapa keskustella koulukavereiden kanssa koulupäivän jälkeen.
Kyllä tietokone alkaa olla ongelma nykypäivän ihmiselle.
Esim. armeijaan menevät pojat ovat ihmeissään, kun eivät voi olla netissä kaiken aikaa.
Kohta voidaan sanoa, että netti on syntiä sen väärinkäytön ja riippuvuuden takia.
Niin, tämä netissä roikkuminen oli vain yksi ongelma meidän parisuhteessa, mutta otin sen vain esille. Muista ongelmista en kehtaa alkaa edes puhumaan.
Olet jäänyt lestasääntöjen vangiksi. Eroa ensi lestatouhusta ja sen jälkeen laita vaimosi ulos. Sitten etsit jonkun vapaamielisemman ja hauskemman kumppanin. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi lestapelleilyyn. Itse olin lesta15-vuotiaaksi asti vanhempien painostuksesta, mutta lopulta tajusin erota ja pääsin nauttimaan elämästä enkä odottamaan kuolemaa.
..apua, kun menisitte jonnekin keskustelemaan ristiriidoistanne, parisuhteestanne puolueettoman ulkopuolisen ihmisen kanssa? Esim. perheneuvola tms. Ne kyllä tuntuvat varmasti ällöttäviltä paikoilta tai ei saa aikaiseksi lähdettyä. Mutta periksi ei kannata antaa helposti. Näin ajattelen jälkikäteen, kun virallisesta avioerosta on kulunut 2,5v. Jos tämän ajan olisi muuten vaan voinut olla erillään tms niin voisi olla jo helpompaa palata yhteen, jos kummallakin ei olisi jo uusi parisuhde jne.
Miltä se tuntuu olla uuden kumppanin kanssa ?
Onko se samanlaista, erilaista vai eksoottista ?
Jos oli lapsia, niin miten ne sitten tottuivat uuteen isään / äitiin ?
Anna lupaa avioeroon , joten se on mahdotoin ratkaisu.
Jos kuitenkin eroaa ja ottaa uuden niin hän huoraa ja entinen jos niin ainakin se joka ottaa tekisi huorin...
Kumma kyllä Jeesukaan ei käsittele avioeroa kuin miehen kannalta kasoen, ei kumpaankaan suuntaa puhu että se nainen Siis exä huoraisi.
Siis raamattukin on enemmän miehen, kuin naisen oikeuksien kannalla.
Oletko tutkinut koraania, pidetäänkö siellä naista alempiarvoisena ja saako mies hyljätä vaimonsa ja ottaa uuden ?
Mitäs sitten, vaikka eroaakin, voihan sen synnin uskoa anteeksi.
En kyllä silti juridisesti eroaisi, vaikka tilanne menis kestämättömäksi.
Voihan sitä lähteä vaikka reissutöihin, niin eiköhän sitä taas jaksas olla yhessä, kun asuisi reissumiehenä eri paikassa.
Vaikka Raamattu neuvoo:
Kilpailkaa keskenänne toinen toisenne kunnioittamisessa.
Teillä on valitettavasti mennyt juuri päinvastoin.
En voi muuta neuvoa antaa kuin ulkopuolisen apu. .se taitaa olla ainut keino selvitä tuosta ongelmasta. Siis joillekin uskonystäville puhua asiasta ja yhdessä keskustella.
Itsekin olen hyvin epäonnistunut uskonelämässäni, ja monenlaisia ongelmia epäonnistumisia ja murheita on matkalla on ollut. Mutta me olemme koittaneet panna "kalloon" juuri alussa mainitsemaani Raamatun neuvoa, ja toteuttaa sitä.(ei tosin siinäkään aina onnistuttu), mutta on aviopuolisoiden välit toimineet kuitenkin niin että voi taaksepäin sanoa että aviopuolisoni on ihana lahja Jumalalta minulle ja mitenkähän minä ilman sitä olisin jaksanut, kun hän on ollut näistä ajallisista kaikki kaikessa minulle.
Rukoilen puolestanne!
Niin, toistahan ei kannata eikä voikkaan muuttaa mieleisekseen. Sitä kouluttamista ollaan molemmat toisiinsa kokeiltu jo 15 vuotta ja ollaan edelleen samanlaisia jääräpäitä kuin alussa.
Jos on horoskooppeihin uskominen, niin kaksi härkää ei tahdo tulla keskenään toimeen.
Itse olen kyllä yksikseni käynyt terapeutin luona, kun kumppania ei saanut mukaan.
Halusin selvittää, olenko täysin normaali.
Aikamme terapeutin kanssa poristessamme meitä kumpaakin alkoi naurattaa.
Lopuksi terapeutti sanoi: "Te olette sangen järkevästi ajatteleva ja harvinaisen järjestysaistin omaava, mene siis Herrasi iloon.
Uskonasiat tietysti käytiin läpi. Uskominen on oikein käytettynä suuri voimavara ihmiselle ja te osaatte sopeuttaa käytännön asiat ja uskon sopivasti yhteen.
Jospa alkais itseään muuttamaan, kun toista ei kerran voi.
Vaimoni ei esim. pidä siitä, kun luen roskalehtiä ja ruokin niillä ajatusmaailmaani.
Iltasanomien ja Tex Willerin luvun siis voisin jättää ja siirtyä hyötykirjallisuuteen.
Kirjahyllymme käsittää lähes kaikki SRK.n julkaisut, mutta yhtäkään kirjaa en ole jaksanut loppuun asti lukea.
Sen sijaan olen lukenut kaikki Kalle Päätalon kirjat, mikä myös oli vaimolleni aluksi kauhistus.
Uskovaiset kun pitää kyseisen kirjailijan teoksia Päätalon "paskakirjoina" johtuen siitä, että niissä kuvataan myös uskovaisten elämää ja seuroissa käyntiä.
Uskon asioissa ei kyllä kannata masentua,sillä silloin ei jaksa enää uskoa.
Minua on aina kannustanut kirjailija Väinö Linnan tuntemattomassa sotilassa lausuma: "Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkät senkun porskuttaa !"
Reinhard: "Minua on aina kannustanut kirjailija Väinö Linnan tuntemattomassa sotilassa lausuma: "Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkät senkun porskuttaa !"
"Kotkat kiitää - kanat kotkottaa." Toinen sitaatti, joka tuli tuosta mieleen. Ei ehkä tähän tilanteeseen se kaikkein rakentavin, mutta joissakin tilanteissa hurtti huumori auttaa edes henkäisemään kiperässä tilanteessa sen naurahduksen myötä.
Halusin vain laittaa tähän muutaman rivin rohkaisuksi. Mielestäni olet ihailtavan kärsivällinen ja realistinen tilanteessasi. Moni ottaisi pikalähdön (parantaisiko se sitten tilannetta, kun perhe olisi rikki ja lapset siinä sirpaleissa?) tai katkeroituisi marttyyriksi, mutta sinä etsit perheellesi sopivaa apua kuten vastuullisen mies ainakin.
Rukoilen, että Jumala sen avun teille osoittaisi.
pidä sinä reinhard vapautesi omassa elämässä. lue rauhassa linnaa, päätaloa ja tex willeriä. ne ovat kaikki hyvää lukemista. ja kirjoita kirja.
ehkäpä sinun tosissaan kannattaa jutella vaimosi kanssa ja keskustella "pelisäännöistä" netissä olemisen ym. suhteen. vaimosi olisi tietenkin hyvä ymmärtää, että netissä "roikkuminen" sinänsä ei ole syntiä, eikä sellaiseksi muutu. sén jälkeen oma prosessi on sietää toisen "epämiellyttävät" harrastukset. varmasti meidän jokaisen puolisolla on joku tapa/harrastus, jota ei meinaa jaksaa ymmärtää/suvaita, mutta niin pitäisi yhteisen rakkauden, sovun ja toisen kunnioittamisen nimissä tehdä. Olisiko ideaa sopia esim. 2h päivässä netissä?
suostuuko vaimosi keskustelemaan asioista sinun kanssasi? entäpä esimerkiksi jonkun rakentavahenkisen ystäväpariskunnan kanssa?
jos asiat ei muutu ja kotisäännöt käyvät entistä tukalammiksi, ala kirjoittamaan.
yleensä vaan nämä joilla on voimakas mielipide tai vakaumus eivät ala kompromisseja tekemään mistään 2h/päivä netissä vaan niiden pyrkimyksenä on aina ja jatkuvasti pyrkiä saamaan oma tahtonsa läpi. Valitettavasti. Asiasta kuin asiasta. Mitkään järkiperusteet eivät toimi. Koko juttu lähtee ensinnäkin siitä että kyseinen henkilö uskoo olevansa oikeassa ja tekevänsä oikein ja on muitten etu niinkuin hän asian oikein näkee. Uskokaa pois. Näin se menee!
Minä olen kirjoittanut päiväkirjaa koko ikäni. Niitä muistivihkoja taitaa olla useita satoja.
Niitten pohjalta tietysti muistaa vanhoja juttuja, jotka olis kertaskaikkisesti jo unohtanut.
Seuraan myös säätä, eli pidän myös sääpäiväkirjaa.
Kiitos hyvistä neuvoista. En mielelläni lähde jonkun uskovaisen luo terapiaan, koska se olisi puolueellista. Mieluummin menisin ei uskovaisen luo, minne vaimo taas ei ole halukas menemään.
Yksin olen kyllä terapiassa käynytkin, mutta se on yhtä tyhjän kanssa, kun parempi puolisko ei ole mukana.
Onhan sitä kyllä näitä ystäväpariskuntia, joiden kanssa kyläillään puolin ja toisin, mutta ehei siellä uskalleta mitään omista vaikeuksista puhua.
Vaimokin puhuu ja käyttäytyy, niin kuin me oltais maailman onnellisin pari.
Sitä haluaa näyttää ulospäin parempaa kuin onkaan.
Tämähän on tiedetty jo kauan aikaa.
Samanlaisia jääräpäitä oltu alusta asti kumpainenkin.
Olen yrittänyt salailla vaimolta monia asioita, joista hän ei pidä. Hän kuitenkin näkee naamasta ja jalkoterän asennosta, että salailen jotakin.
Joskus pitkästyttävänä pyhäpäivänä saatan mennä autotalliin tekemään jotain askaretta salaa vaimon tietämättä.
Sitten kun hän ylläättää, hän nostaa kovan mekkalan haukkuen julkijumalattomaksi.
Vaimoni on siis tosiuskovainen, joka ei salli piiruakaan minun poikkeavan kaidalta tieltä.
Kerran menin salaa pyhänä marjaan. Kun vaimo sai sen selville, hän uhkasi hävittää marjani.
Joku on saanut sinusta hyvän aviovaimon, joka ei nipota turhista. Tokihan minussakin on vikaa.
Vaimoni mielestä nipotan liikaa siisteydestä ja järjestyksestä.
Samoin olen liian vaativa ruoan suhteen, eli arvostelen vaimoni keitoksia.
Minua taas ärsyttää, kun vaimoni nukkuu aina viime tippaan. Sitten hän alkaa kauhealla kiireellä hösöttämään.
Siinä aamupuuro erräänni kerran on kuohahtanut yli hellalle. Naisissa ärsyttää se, kun tekevät sataa hommaa yhtäaikaa.
Minulla taas menee hitaasti, mutta aina varman päälle.
olis uskovainen,niin se kyllä vissisti pitäs chattia sun kanssa.(kerroin hänelle tänään,minkä chatin löysin ja se nauro,että onkos siellä nuin mukavia tyyppejä ja mullekin muistutteli sanatarkkaa että hän tietää että vaimot pitää olla vaan miehellensä alammaisia,(ei oolla me kumpakaan uskovaisen kodin lapsia) mun kysymys on:eikö olekaa että kilvoitella toistensa kunnioittamisessa avioliiton perusta no se kun aina moittii mua kaikesta just samanlai kun sä sun vaimoa ja sanoo ettei noin ainakaa ole uskovainen. MUt mä luulin ettei uskovaiset miehet ikinä moiti omia vaimojaan tai ainaskin helpommin pyytää anteeksi,kuin uskottomat?
"Joku on saanut sinusta hyvän aviovaimon, joka ei nipota turhista." Korjaan, ettei jää virtuaalimaailmaan virheitä: Ei ole saanut hyvää eikä huonoa vaimoa. Nimimerkki on oman isän antama ja jo yli 30 vuotta vanha.
Mutta niinhän se on elämässä, että synnitön ei taida olla kukaan - vikansa on jokaisessa. Ja tuntuu ne jotkut ominaisuudet vaan vuosi vuodelta piirtyvän yhä selvemmin. Joskus, kun vanhempani tuskailevat toisistaan, että kun "se on tommonen", olen tokaissut takaisin, että sellanen se oli jo 35 vuotta sitten ja vasiten sen silloin valitsit muiden joukosta.
Naimattomana naisena en rohkene avioliittoneuvontaan ryhtyä, mutta onneksi tuo -Maria- sen jo varsin ansiokkaasti teki tuossa alempana. Vaimosi puolesta tyydyn vain naisena lausumaan: Älä ole moinaaskaan; anna meidän kanojen kotkottaa, kun me ollaan siinä niin hyviä (ja anna hevosten murehtia, kun niillä on niin iso pääkin)
on ja ymmärrän,en tahtonut painaa alas puhumisillani niin että meet ja kiellät uskon,alko pelottaa,että mitä minä toiste elämää puutun,ite kun oon menny ihan nurin. Hyvä kaikille jotka rehellisesti etsii apua ja tukea vaikeuksiinsa,senhä takia itekki etin itelleni täältä neuvoja ja uusia ystäviä,mutta miten tietää ketä on uskovainen ja ketä on mitä on?Onko tää uskovaisten kanava?
mull on ollu tosi huono päivä,siihen eiliseen hyvään päivään verrattuna ja kasvoiko mullle taas se ylineuvomisen tunne ,kun rupesin eilen tänne sulle kirjoittamaan.(Muuten oon aina kieltäny uskon,kun en oo uskaltanu kysyy ,enkä keskustella mistää)alkanu vaan katsoo joitain asioita ihan vääräksi ja aatellu niin monesti,että uskovaisten pitäs ola parempia,mutta ihanaahan se on olla uskomassa,kun ei tarvitsekaa olla mitää muuta kun se on ja siks on ollu ihanaa että muakin on kannustettu samassa joukossa (Saanko mä mun ylineuvomiset anteeksi,pelottaa että kun kirjoittelin tänne ni joku muukin arka kieltää uskonsa kokonaan,ÄLKÄÄ IKINÄ! tiedän ja oon saanut tuntea oikeesti että teillä vl.on se oikea usko ja siksi nyt pelottaa omassa tunnossa,että kun alan kaikkea pohtiin,miks jotku lupaa kaikkee,tv,internetti jne..ja itekkin kun oon niin kiinnostunu internetistä,keskusteluista(muuten en osaakaa ikinä melkee kysellä,tai keskustella mielipiteitäni,mutta tv on semmonen kapistus mikä on mun mielestä onni ettei sitä uskovaiseen kotiin hommata,vaikka kyl mä nyttenkin kun mua pelottaa tykkään että oisko ollu parempi etten ois ees internetissä ollukka.Mutta kuiteskin ps. Lähtekää virkistyspäiville,sun vaimo ja sä jos te ootte uskovaisia!!!! Kyllähän te samaan hiileen kans puhallatte kun kumpakin haluu olla uskovaisia,eiks enkä ole yhtää parempi,vaikka tuliko sillee keskusteltua sulle,Saanko mä vielä anteeksi,just nyt tuntuu etten uskallakaa soittaa mun lähipiirin uskovaisillekaa!
et sää ole kirjoittanu mitään väärää. Harmikun en ole aikasemmin ehtinyt vastaamaan.
Aina ei voi mennä hyvin.
Voit olla onnellinen, kun sinulla on sentään aviomies. Se on suuri lahja, kaikilla ei ole ja joutunvat siksi jatkuvasti kamppailemaan oman seksuaalisuutensa hillitsemiseksi.
Mitenkä se usko kielletään, minä en sitä vieläkään oikein tajuu.
Olinhan minäki välillä kymmenen vuotta maailman teillä, mutta käsittääkseni en silti kieltänyt millään tavoin uskoani.
Onkohan ne toiset, jotka meidän puolestamme kieltää uskomme, kun emme elä ihan prikulleen niin kuin seurakunta odottaa.
Valtaosa uskovaisista käyttää internettiä, joten ei sitä pidetä syntinä.
Televisio nyt on selvä sopimaton kapistus uskovaiseen kotiin.
Onko sinulla lapsia ?
Sinähän voit milloin tahansa alkaa uudestaan kulkemaan uskovan kaitaa tietä.
Minullakin on uskovainen sisko, jolla ei ole mies eikä kaikki perheenjäsenet uskovaisia.
Ihmeekseni en ole koskaan nähnyt heidän kärsivän siitä millään tavalla.
Oletko kotiäiti ?
Ei sitä tarvii pelätä eikä arkailla omaa huonouttaan. Et sä ole yhtään sen huonompi tai parempi, olit uskovainen tai ei.
Olet tervetullut antoisien keskustelujemme pariin. Täällä oppii toisilta uusia niksejä uskovaisen elämään.
Täällä on ihana naissheriffi, joka parhaansa mukaan koettaa "mopata" roskakirjoitukset pois hyvien ja rakentavien joukosta.
Kirjoitellaan ! reinhard
Luulin tosiaan sua jonkun aviovaimoksi.
Mua vaan huolettaa, että vaimoni psyykkinen terveys romahtaa turhista murheista, kuten siitä, että olen tämmöinen vinksahtanut uskovainen.
Vaimo sanoikin, että sun pitäis kertoa kaikille nuo salaiset ajatuksesi, jotteivat toiset luule sun olevan oikeasti uskomassa.
Mitäs siitä sitten seuraisi, jos mun pitäisi paljastaa sydämeni tila ?
Siitä seuraisi niin sanotusti seurakunnasta pois potkiminen ja vaimolla olis entistä raskaampaa ja sais kulkea yksin seuroissa.
Tämän tajuttuaan hän sanoi: " No, se minulla pitää kantaa tätä raskasta taakkaa tunnollani!"
Kunpä hän tajuaisi, ettei hänen tarvitse olla huolissaan ja kantaa takkaa minun uskomiseni laadusta.
..maailma on väärinkäsityksiä täysi.
Sanoit:"Mua vaan huolettaa, että vaimoni psyykkinen terveys romahtaa turhista murheista, kuten siitä, että olen tämmöinen vinksahtanut uskovainen." Lausumatta sarkastista kommenttiani siitä, kuka nyt EI olisi enemmän tai vähemmän vinksahtanut uskovaisuudessaan, kerron, että muistan perhettäsi ja etenkin sinua ja vaimoasi tänään iltarukouksissani. Pyydän, että Isä voisi ottaa vaimon turhat murheet ja vahvistaa hänen uskonsa ihan iloon ja rauhaan asti. Ja että sinäkin saisit Jumalan armosta nähdä olevasi ihan oikealla tavalla uskomassa. Jumala teidät tuntee ja tietää lääkkeen kaikkiin vaivoihin.
Nyt ymmärrän, miksi seurakunnassa on vanhoja tyttöjä . Heitä tarvitaan esim. auttamaan meitä aviossa eläviä kantamaan murheitamme ja taakkojamme. Olet Mari Muori hyvä ihminen. Sinulla on kirkas uskon ymmärrys.
henkilökohtaisesti oli minulle ihanaa"jäädä huonosta olostani kiinni" no kun viimeksi lakkasin tietsikalla nii PUHELIN soi aivan ihanalta uskovaiselta joka jotenki melkee aavisti että oispa hyvä keskustella ja se oliki NIIN PALJO KUITESKI ihanempaa puhua asiat julki ku täällä käyskentely,(toivoinki hiljaa niin) lähempä kattoo sitte joitain muita sivuja,kunhan nukutan lapset eka. AATTELIN VAA käydä kertoo tään eka.AURINKOA KAIKILLE ja pitäkää se kallein aarre,usko!jonka olette lahjaksi saaneet!
Miehellensä alamainen..
Sano emännälle että lukee senkin kohdan raamattua joka koskee naisen käyttäytymistä.
päässyt noista pahanolon tunteista sillä,
että olen antanut, ja annan vastakin vaimolleni anteeksi kaikki synnit ja rikkeet.
Vaimoni ei ole uskossa eikä siksi ymmärrä minun uskoani.
Ei hän suoraan yritä kieltää, mutta ei myöskään halua puhua koko asiasta.
Mutta muuten kyllä saan usein saan kuulla kuinka huono ja väärässä olen.
Kerran, kun olin tosi masentunut ja tunteiden kierteessä,
niin pyysin iltarukouksessa että:
"auta Nyt Jeesus minua tässä asiassa
ja vapauta minut näistä pahoista ajatuksista, koska enää en jaksa."
Kävin mielessäni Isä meidän rukousta ja kun tulin kohtaan:
Anna meille meidän syntimme anteeksi,
niinkuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet,
niin siinä ajatuksissani oli kuin olisin sanut neuvon,
ja vastauksen, että siinähän se on: anna anteeksi,
niin silloin ei tarvitse sellaisesta murehtia jota ei enää ole.
Tämän jälkeen asia oli "kuitti".
Eikä ne ei enää minua vaivaa, eikä tule vaivaamaan.
Nyt olen vapaa tuollaisista "maallisista" asioista ja olen ottanut tavakseni
joka ilta uudelleen antaa anteekisi kaikki minua vastan tehdyt rikkomukset.
Ja ajattelen näin: koska eiväthän he tiedä ja ymmärrä mitä tekevät.
Ymmärsin, että niin kauan kuin niitä jauhan, olen niiden ajatusten vanki.
Ja tiedoksi muillekin : käytin ennen nimimerkkiä markku.M mutta se olikin jo varattu ja rekisteröin oman, joka on markku-m
Heh, niinhän siellä sanotaan. Se ei taidas olla enää nykyaikana voimassa, vaikka onkin raamatullinen.
Sen sijaan on vielä voimassa Paavalin neuvo:"Nainen vaijetkoon seurakunnassa !"
Reinhard, minulla on kolmentoista vuoden avioliittokokemuksella muodostunut sellainen näkemys, että parisuhde on aaltoliikettä. Voi olla pitkiäkin aikoja, että puoliso pelkästään ärsyttää, vuosi, parikin. Sitten pikkuhiljaa suunta alkaa muuttua ja tunnelmat paranevat, alkaa jopa ukko näyttämään suorastaan rakkaalta ihmiseltä (ja komealta!). Siinä sitten tyytyväisenä toteaa, että näinhän se avioliitto onnelliseksi taitaa osoittautuakin...kunnes jälleen. Alkaa alamäki. Jne.
Tällaista on vuorotellut koko meidän yhdessäolomme ajan. Hyvä kun ei "saa" erota (Raamatun kallis opetus, täytyy ottaa vakavasti!)
Arkielämä on niin raskasta siinä muksujen alituisessa pyörityksessä, rahahuolissa ja omassa ja toisen inhimillisessä rajallisuudessa, että ihme se olisi, jos ei koskaan ottaisi päähän.
Usko Reinhard, ei meidän muidenkaan huusholleissa meininki aina niin romanttista ole. Puolison täydellinen tahvous joissain jutuissa on tosiasia joka on ja pysyy. Siihen on paras sopeutua.
Juttelepas vaimosi kanssa ystävällisesti siitä, mikä häntä itse asiassa pelottaa Sinun nettailussasi. Voi olla, että mustasukkaisuuskin mistä kerroit, johtuu siitä, että teillä on tätä nykyä kränää joka päivä. Siinähän tulee vähän sellainen olo, ettei ole niitä hehkeimpiä tyyppejä varmaankaan miehensä silmissä, näin kun alituiseen jäkätetään puolin ja toisin ja tunnelma on koleahko. Sitten melkein mikä tahansa syy voi laukaista tilanteen, että mies tuntuu etsivän romanttisempaa seuraa. Antoisampaa naisihmistä, vaikkapa vaan juttuseuraksi.
Sanoit, että menitte osin ulkonäkösyistä yhteen. Milloin Reinhard viimeksi sanoit vaimollesi, että olet nätti kuin rusinapulla? Otapa tavaksesi päivittäin hänen naisellisen itsetuntonsa kohottaminen. Voipi vaimo siihen vaan murahtaa äkeästi, mutta kun et näe, niin johan peilin kanssa kylppärissä tilannetta tarkastelee.
Sitten kun tuossa olette edenneet, niin otat puheeksi sen, että olet kirjallisia taipumuksia omaava henkilö ja Sinulle tärkeä itseilmaisun väline on esim. tällainen keskustelupalsta. Kerrot sen kiihkottomasti ja hänen tunteitaan kunniottaen mutta kuitenkin näkemyksestäsi tyynesti kiinni pitäen. Hänhän tuntee itsensä varmaankin hyljätyksi naisraasuksi, ota se huomioon. Älä ruoki sitä tunnetta enää lisää.
Minusta tällainen nettikeskustelu on TODELLA mielenkiintoista. Missä muualla pääsisi näin vapautuneeseen keskusteluyhteyteen kaikilla eri tavoilla ajattelevien ihmisten kanssa? Koen tämän suureksi rikkaudeksi.
Mutta rehellisyyden nimissä, kyllä minunkin mieheni välillä motkottaa että jääpi talo siivoamatta, ruoka laittamatta ja lapset pieksämättä...
Olipa tosi mahtava kirje,vaikket ollukka kirjoittanut mulle,etkö vois lähettää mulle kaa viestejä että kuka sä oot ja mistä päin ja miten elämä pyörii ympärilläs? jos jaksat kirjoittaa ja jos meillä e.posti toimmii niinosoitteemme on: [email protected] Mä oon ihan naatti näitten lasteni kans ja kaiken vaikka vaan ennen elämänhaaveeni oli että päästä avioliitton ja ihme olen ihan kyllä kans onnellinen ainakin tänään kun oon löytänyt nää nettisivut ja soitellu ystäville siivouksen ja ruanlaiton lomassa ja sain miehenikin nauramaan,niin se oli ilonen ku kuuli että onko ne Suomalaismiehet kans semmosii jotka ärjyvät vaimoilleen(en kyllä toivo että joillain ois probleemii,yritin vaan kääntää asian positiivisesti meillekin)
Hei Tuhlaajatyttö!
Minulla ei valitettavasti millään riitä aika enempään kirjoitteluun. Tämä nykyinenkin tahti saa perheen käyskentelemään levottomasti ympärillä ja mulkoilemaan synkästi.
Äidin aika pitäisi olla yhteisessä käytössä, ei missään äidin omassa hobbyssa!
Niinpä kirjoitankin aika usein yöllä kun toiset jo nukkuvat. Ja päivisin olen sitten sirkeä kuin täytetty pöllö.
Mutta hyvää jatkoa Sinulle ja voimia arkenne pyörittämiseen!
Olisipa se mahtavaa, kun vaimo oppis antamaan arvoa näille nettikeskusteluille.
Minä olen kyllä saanut paljon enemmän täältä, kuin mitä olen itse antanut tänne.
Kutkuttavan jännää, kun naiset vastailevat.
Minulla tulee kohta 15 vuotta avioliitossa oloa.
Kaikkihan me uskoimme silloin naimisiin menntäessä, että sitten alkaa onnellinen prinssin ja prinssessan ihana elämä. Sadussahan sanottiin: "Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti !"
Jeps, aaltoliikettä se on. Kun ei ole sovut kohdallaan, jää myös seksielämästä paitsi.
On vaan niin, että vaikka sopis ja pyytäsi anteeksi, niin asiat ei silti muutu miksikään.
Illalla sängyssä tehty sopu kestää rakastelun jälkeen aamuun asti, jolloin alkaa taas samanlainen arki.
Olen huomannut, että silloin, kun ollaan lomailemassa kodin ulkopuolella, on helpompi elää sovussa, kun ei ole ne kotiasiat kiusana.
On lohdullista kuulla, että teilläkin on samanlaista (vahingoniloa) parasta iloa.
Vaimo parka kun ei osaa rauhoittua juuri koskaan. Missään sillä ei ole oikein hyvä olla.
Anoppilassa käyntimme ei ole enää samanlaista kuin ennen. Anopit ja apet ovat tulleet vanhoiksi ja eivät enää jaksa sillä lailla pitää vierassa.
Kun suku on iso, on mummolan väellä raskasta palvella kaikkia kävijöitä ja koko ajan vaan kasvaa lisää.
Munkii äitimuori on jo nii vanha, et kun sinne menee, pitää alkaa itsellä touhuta pöytään tarjoiltavaa ja tiskata.
Niin se menee se elämän kiertokulku. Vanhat väsyy ja me vuorostamme alamme hoivata heitä. Tässä keski-iän kynnyksellä on helteinen ajanjakso kun yhtä aikaa lapset ovat pieniä ja omat vanhemmat ikääntyvät, heistäkin pitää alkaa huolehtia yhä enemmän.
En minä kyllä Reinhard osaa Sinulle parempaa neuvon sanasta antaa (silti haluan ehdottomasti antaa neuvon sanasen jos kaksikin, neuvominen on kivaa!), kuin että kokeilepa erityistä lempeyttä vaimoasti kohtaan.
Naiselle on hyvin tärkeää, että tuntee itsensä viehättäväksi ja rakastetuksi, miehen kanssa turvassa olevaksi. Se on paras lääke niin mustasukkaisuuteen kuin seksiongelmiinkin. On nimittäin niin, että seksuaalisuus on naisen herkintä aluetta ja häiriintyy helposti henkisten asioitten takia. Luulen, että siinä suhteessa sukupuolet eroavat aika laillakin toisistaan. Ristiriitaisten tunteiden kanssa, loukatulla mielellä, ymmärryksen puutteessa, epäviehättävää oloa potiessaan ja ollessaan peloissaan naisen suvunjatkamistoiminnot eivät kukoista. Poikasia näet tuntuu mielekkäältä saattaa vain turvalliseen pesään. Olemme biologisia otuksia.
Vaatii kärsivällisyyttä Sinulta, tupella kun olette toistenne kanssa juuri nyt. Mutta vaikutat ajattelevalta ja helläsydämiseltä ihmiseltä, kunnon mieheltä.
Haasta Luojalta lahjaksi saamasi vaimo keskusteluun (rauhallisesti ja ystävällisesti) siitä, mikä häntä Sinun ajattelussasi pelottaa. Kerro, että kun voisit olla hänelle avoin ("pimeittenkin" puoliesi kanssa, HUHUUUU!), lähentäisi se kenties teitä mitä suurimmassa määrin.
Minä kyllä jotenkin ymmärrän vaimoasikin. Olen itsekin ollut heikoilla ja peloissani.
Minua on vielä kymmenen vuotta sitten kovastikin hirvittänyt toisten esim. vl-uskoa kritisoivat puheet, tuli oikein orpo olo. Pelotti se, että se oma selkeä ajatusrakennelma, jota oli enempiä kyselemättä rakennettu koko siihenastisen elämän ajan, ei olekaan niin "varma" ja turvallinen, vaan tuosta vaan kyseenalaistettavissa. Mieheni, joka oli tuolloin minua rohkeampi näkemyksissään, sai kyllä huutia ja joutui tekemään pakkoparannusta minulle puheistaan. Muistan sen tunteen elävästi. Itku silmässä parjasin hänen uskoaan heikoksi, hänen kysymyksiään inhoittaviksi ja epäilyksiään itsestään vihtahoususta lähtöisin oleviksi.
Sitten jouduin yllättäen niin koviin kokemuksiin, että melkein mielenterveyteni järkkyi. Tuli turpiin oikein olan takaa ja monessa asiassa, liikaa minun voimilleni, siltä se tuntui pitkään. Oli monta monituista lähes pilkkopimeää vuotta.
Sinä aikana kirkastui hyvin selkeästi, että uskomusrakennelmat eivät auta. Ihminen on suunnattoman pieni ja mitätön ja tarvitsee todellisen turvan. Riisuttuna kokonaan ja täysin yksin. Ilman ansiotaan, sillä kaikki, mitä ihminen tekee on yhtä tyhjän kanssa. Turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Sinä Maria osaat puhua asian keskeltä. Tuleepa suorastaan mieleen, että on se puhumisen armolahja naisillakin...
Löysin kirjoituksesta itseni ja ehkäpä minäkin ymmärrän Reinhardin vaimoa. Minunkin uskoni oli opittu rakennelma, jonka pysyvyyttä ja vakautta suojelin kovasti. Kiihkeänä keskustelijana työnsin aina nokkani tilanteisiin, joissa puhuttiin "mielenkiintoisia" vaikkapa uskon asioista, mutta uskoni horjahteli pienistäkin kritiikin/epäilyksen äänistä. Rakennelmani ei kestänyt sellaista. Epäilevä Tuomas-mieheni (kuin Reinhard, rationalisti ja auktoriteetteja kumartelematon) kävi läpi voimakkaan uskonkriisin ja minä vapisin vierellä. Julistin samaa hänelle kuin Mari kertoi julistaneensa miehelleen. Ja vaadin häntä - samalla tavalla kuin Reinhardin vaimo - paljastamaan todellisen uskon tilansa, jota niillä hetkellä ei aina ollut edes sinapin siemenen vertaa.
Siinä mylläkäs minunkin rakennelmat kaatuivat pikkuhiljaa ja tajusin, että eipä oma uskoni ollut ollutkaan henkilökohtaista uskoa, vaan opittua. Pimeinä ja epätoivoisina yön hetkinä punnitsin uskoani ja haluani uskoa, todellisuudessa ensi kertaa elämässäni. Onneksi mieheni ei koskaan kieltänyt uskoaan - tänä päivänä hänella on halu uskoa. Eikä minunkaan, lain julistajan, sydämen tila silloin ollut hääppöinen. Mielessäni joskus jopa toivoin, että mieheni olisi kieltänyt uskon, jotta olisin minäkin voinut siinä samalla luopua uskostani. Siinä mielessä mieheni ja minä olemme "sopiva" aviopari, että molemmat olemme rationaalisia ja helposti järkeilemme asioita - uskon asioiden kohdalla se vain on risti kannettavaksi.
Minä olen hyväksynyt sen, että epäilevälle tuomaallekin on tilaa tässä Jumalan valtakunnassa, vaikka hän joidenkin mielestä pelottava uskovainen olisikin. Ainakin Jeesus rakasti myös häntä. Ei me kaikki olla Marioita Jeesuksen jalkojen juuressa. Marttakin katsoi harmissaan ja askareiden raskauttamana sivusta, kun Maria pesi Jeesuksen jalkoja.
Ja vaimoista/miehistä vielä... itse en ole vielä konkari avioliittovuosien suhteen, vaikka alkaa niitä jo kymmenen olemaan täynnä. Onhan aikoja, jolloin puoliso tuntuu väärältä ja hankalalta, tunteet ovat penseät ja kadonneet jonnekin taivaan tuuliin. Mutta minä uskon siihen, että kerran pulpunnut rakkaus löytyy uudelleen, kun sitä vähän puhaltelee eloon. Riitaisa yhteiselokin on helposti pinttynyt tapa, ainakin meillä. Kun riita-vaihde menee päälle, se saattaa jatkua kuukausitolkulla, päivittäisistä ja aidoista parannuksista huolimatta. Meillä tähän yleensä johtaa yhteisen ajan ja tekemisen puute, keskusteluyhteyden katkeaminen, jomman kumman stressi tai väljähtynyt seksielämä. Ja kun tällaisen kierteen haluaa katkaista, pitää ottaa itseä niskasta kiinni (en enää suutu/rätise/naputa/marise/moiti), järjestää yhteistä aikaa (koti aikaisin hiljaiseksi ja juttelua/syömään/kävelylle), jutella muutama tulinen kerta (yleensä päivän-parin riitoja, jossa puhutaan monta tuntia, sanotaan perimmäiset ja inhottavimmatkin ajatukset ääneen, itketään, ollaan epätoivoisia - ja kas, sieltä valo taas näkyy, sovitaan ja ollaan onnellisia), kehua, silittää, suukotella, ihastella ja haluta toista ja muistaa huolehtia seksielämästä. Ei me ihmiset olla toinen toistamme kummempia. Vaikka saisi kenet, maailman kauneimmankin tai älykkäimmän, arki olisi samnlaista selviytymistä ja vuoristorataa.
Mitäpä hulluja ajatellakaan, että se oma vaimo/mies olisi jotenkin huonompi tai epäsopivampi. Ja jaksaisikokaan sitä aloittaakaan kaikkea alusta uuden kanssa? Kokea ensin valtava rakastumisen huuma (voiko sitä enää edes kokea?), sitten sovittaa luonne ja arki yhteen (sopiiko ne koskaan?), oppia toisen tavoille ja opettaa toinen omille, pikkuhiljaa huokaillen sietää toisen ärsyttävyydet (ei se opi/muutu, vaikka kuinka motkotan. Ja tarvitseekokaan? Ei tarvitse, eikä saa!) ja paljastaa itsensä toiselle pieniä nurkkia myöten ja antautua/luottaa myös fyysisesti. Minä ainakaan en jaksaisi tuota kaikkea uudelleen.
Ettekö, Reinhard, voisi ottaa viikonlopun vapaata, vuokrata romanttinen mökki jostakin erämaasta ja paeta sinne. Puhuisitte rauhassa ja kumpikin saisi kertoa kaiken mikä kaihertaa. Yrittäsit saada myöskin vaimosi ymmärtämään, että kaikkea ei pidä hengellistää, että sinä nautit Päätalosta ja Tex Willeristä, ja netissä käyt vain jutellaksesi. Ja sinä voisit vastapalvelukseksi jättää ne salaiset marjareissut ja nikkaroinnit pyhäpäivänä ja hyväksyä sen, että sinulla on hurskas vaimo. Se on varmasti kuitenkin sinun onni, on joku joka muistuttaa ja tukee.
Voiko tällaista ollakaan? Kiitos sinulle. Samat sanat myös "vl-naiselle".
Kiitos sinulle tästä inhimillisestä ja elämänmakuisesta kirjoituksesta. Sellaistahan se on, meillä immeisillä.
Sain itselleni paljon kirjoituksestasi.
Noteeraan tämän kirjoituksen palstan tähänastisista kirjoituksista parhaimmaksi.
Tämä oli myös paras saarna, mitä muistan koskaan kuulleeni.
Minua se lohdutti ja auttaa varmasti jatkossa vaimon kanssa eteenpäin.
Nyt tämä pitäis saada myös hänen lukemaan.
Niin paljon kuin olen "tapellut" vaimon kans, en jaksa oikein uskoa minkään auttavan.
Se pitää vaan mennä päivä kerrallaan, vaikka kuinka tuntuis vaikealta.
Me kun ollaan sovittu sata kertaa ja aina silti palattu samoihin lähtöruutuihin.
En siis usko, että mikään voi korjata tilannetta, sitä vaan tapellaan aina vaan.
Voi, sitä on monta kertaa oltu sopivinaan, että nyt alkaa uusi elämänvaihe.
Kissan jalat, se muutu miksikään.
Mutta nyt pitää vaan yrittää sitä, että ne sopuisat ajat kestäis pitempään ennen seuraavaa trombia.
Vaimot ovat todella erilaisia. Mun vaimoni on tosi erikoinen.
Jos sinä vl-nainen olisit mun vaimoni, yhteiselo saattais olla toisenlaista.
On kuitenkin mukavaa huomata, että samankaltaista "sotaa" se on muillakin.
...kärpäsenä katossa on joskus todella hyvä olla...
en minäkään ehdi täällä olla ja pitää omaa "hobbyani" vaikka tuntus kyllä elämä vois mennä melkee tietsikan ympärillä.ja unohtaa ottaa pyykit koneesta ja hakea pikkunen kerhosta ja ... TOSIAAN VAARANSA tuntuu olevan,ainaskin mulle. Ihanaa oli jutella näistä internettiasioista kans vähä muiden uskovaisten kanssa,mulle on paras että otan ainaskin paussin täältä ,kunnes on varmempi,mulle tuli tosiseko olo!Onko näistä keskusteltu yleensä josain keskusteluilloissa,pääsen niin harvoin.(katon vielä jos oot vastannu mulle,että onko mulle mitää viisaampaa sivuajos osaat kertoa?,etupäässä semmosta sivua kaipaan ,misä vl-äidit keskenään keskustelee? siis misä varmasti tietää juttelevansa uskovaisten kanssa nii ei tarvis tulla nii outo olo,kiitos ja voi hyvin!
En kyllä tiedä onko sellaista sivua, jossa vl-äidit keskustelisivat keskenään. Ei ainakaan ole silmiin osunut.
Mutta voithan kirjoittaa tänne oman avauksen mistä aiheesta vaan haluat ja kohdistaa sen sitten uskovaisille äideille. Varmasti syntyy hyvää keskustelua.
Eikä se nyt niin vaarallista varmaankaan ole jos siellä joku Melperikin sanasensa sanoo sekaan :)
Tämä ketju on aivan erityisesti osoittanut sen, miten lämmittävää ja voimia antavaa on jutella toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Ihmisillä kun loppujen lopuksi on melko samanlaiset murheet ja ilot!
Kiitos vaan itsellesi ja aurinkoisia päiviä!
Mitä tuo lauseesi tarkoittaa ?
Mulla ei oikein raksuta.
Kärpäsenä katossa, hmm.m Olisko se ylemmyyden tunnetta ?
Joskus on mukava ulkoupuolisena tarkkailijana seurata toisten fiksua keskustelua. Aina ei tarvitse itse osallistua, vaan voi seurata tilannetta "kärpäsenä katossa"...
Kyseessä ei siis ole ollenkaan ylemmyyden tunnetta, vaan pikemminkin alemmuuden tunnetta.
Täällä on paljon kieroilua ja ihan suoranaista pilkkaa ihan toden kerran,että ottakaa ja tehkää joku turvallisempi sivu jotka haluu säilyä uskossa ja muut jotka ei ole uskomassa ja kattelee tänne ,älkää uskoko kaikkea todeksi(luin jonkun kauhean tekstin,joku joka tosiaan pilkalla halusi,ehkä on semmosta täällä paljonki,nyt ymmärrän että tännehän sivuille löytyy jos minkämielistä! (juttelin taas yhen ystävän kanssa)Jos on hätääntynyt olo on se paras että uskaltautuu mennä rauhanyhdistykselle ja kysellee omakohtaisia asioita. Harmittaa että eksyinkin tänne.Sen verran vaan viel tänne katsahin että tämän sain sanottua. on tosi pelko ja huoli että mite on Reinhardin omakohtaset asiat,uskaltaudu mennä puhuun uskovaisille, ei se auta vaan täällä internetillä,kyllä uskoisin että on hyvä kun sun vaimo puhuttelee sua ja neuvoo sinua ,en halua enää vastauksia kun yritän mennä ettii sitte jotain muuta keskustelukanavaa,ei voi ees henkilökohtasesti kaikki olla luvallista uskovaisille,tanssi tv sun muu,eihän siinä sitte enää ookaa mitää turvaa,niinku lapsella ei olisi enää mitää rajoja. Turvalliset rajat ne olla pitää ja miten säilyttää lapsen mielen,lapsen uskon täsä pahassa maailmassa.?????? Iteltä meni ihan tavallinen psykeki maailman kauheuksia kokiessani,en kenellekään soisi sitä ja nyt tiedän ei se sielun vihollinen jätä varmaste rauhaan niin kauan kun ihminen elää,ei edes vaikka olin sanut palata takasin.Rukoilen joka ilta vain lapsenmieltä lisää ja pidä lapsenasi Rakas TAivaan Isä(liikaa sitä on ssanut nähä ja kokea) Me äitinä ja isänä,mitkä turvalliset rajat lapsille?En osaa enempää enkä tuu tänne enää.Jotenkin tuntu että tää piti vaan vielä ilmaista.
ei enää mitään