Pikku-g on aikamoinen ilmiö. Pojat ei yleensä tykkää, koska pikku-g on niin monien tyttöjen suosiossa ja menestynyt. Tosin vanhemmat tytöt (15v- ja siit ylöspäin) ei yleensä tykkää pikku-geestä - tai ainakaan eivät myönnä sitä. ehkä he kuuntelevat sitä yksin ollessaan! Mutta kaikki poikien ikäluokat inhoavat. perimmäinen syy on kateus eikä sille mitään voi. pikku-gee tekee hynää ja ties vielä miten paljon.
Tosin, jos pikku-g jatkaa samalla tavalla vielä pari-kolme vuotta, suosio laskee kuin lehmänhäntä. ei kukaan jaksa samaa pikku-geetä loputtomiin. ottakaa huomioon, ettei pikku-geellä ole koulutusta! hän ei mennyt peruskoulun jälkeen mihinkään ja on nyt pari vuotta tehnyt vain musaa. MUSA ON SIIS HÄNEN AINOA VAIHTOEHTO. Kyse on tasan siitä, ehtiikö pikku-g tehdä musallaan sen verran hynää, ettei tarvitse enää elantoa hankkia työnteolla. mutta jos pikku-g:n suosio lopahtaa parissa vuodessa, hänellä on edessään kivinen tie, mikäli lökäpöksyjen takataskussa ei ole riittävästi fyrkkaa.
Mutta, pojat on kateellisia. Ja syystä. Lökäpöksyinen räppäri on esiintynyt presidentille, tv-ssä, hän matkustelee, hänellä VOI olla loistoura edessä ja tie rikkauteen, hän ansaitsee jo nyt enemmän kuin nokian insinöörit.
Katkera paikka kun toisella on kohta enemmän valtaa mielipiteisiin kuin joillakin ministereillä.
Itse hyväksyn pikku-geen, mutten kuuntele hänen musaansa, koska mielestäni niiden sanomat ovat naiiveja ja kappaleiden melodia on karmeaa. Ja pikku-ge ei osaa teknisesti LAULAA juuri ollenkaan. Rap ei ole laulua eikä musiikkia, vaan rappia.
Ei mahda mitään!
12
539
Vastaukset
- Satan666
Mistä tiedät paljonko pikku g tienaa?
Jos pikku g:n ura jatkuis vielä 4 vyotta sille olis varmaan kertynyt jonkinveerran rahaa, mutta tuskin sillä ainakaan vielä mitään hirveitä summia ole. Epäilen ettei se saanut ekasta levystä juuri mitään. - AliG
En millään pahalla, mutta oli pakko kommentoida. Niin oli olevinaan asia tekstiä, vaikkakin niin monella vääryydellä korostettua.
Ensiksi! Kuinka niin musiikku on G:n ainoa vaihtoehto, kun ei ole hankkinut koulutusta. Tiesitkös, että koulutusta voi hankkia milloin tahansa. Ei mikään sido heti peruskoulun jälkeen menemään johonkin koulutukseen tai muuten jäisi hantti-homma-duunariksi.
"Kyse on tasan siitä, ehtiikö pikku-g tehdä musallaan sen verran hynää, ettei tarvitse enää elantoa hankkia työnteolla." -le petit garcon-
näin tyylikkäästi lainaten sanojasi...
Suomessa kun ollaan niin aniharva musiikkialan edustaja pystyy tekemään rahaa sen verran, että ei tarvitsisi tehdä töitä. Varsinkin kun pysytään rajojen sisäpuolella.
Ja tuskin G ansaitsee vielä läheskään yhtäpaljon kun mainitsemasi Nokian insinöörit.
mutta kaikkea hyvää sinulle kuitenkin.....!!! - PikkuMikko
Perustele seuraavat väittämäsi:
1. Millä perusteilla minä muka olisin kateellinen geelle. Kenelle presidentille hän on esiintynyt, vallassa olevalle Haloselle vai jollekulle muulle? Minäkin voisin mennä Kekkosen haudan eteen laulamaan Maamme -laulun ja väittää esiintyneni presidentille. TV:ssä esiintyminen ei vaadi enempää kuin vilkuttaa kameralle sopivassa paikassa, jos jossain kamera on. Matkustella voi kuka tahansa, tapa jolla sen tekee on erilainen.
2. Tekeekö raha todellakin onneliseksi tai sen puutos kateelliseksi? Miksi mielestäsi? Ei minulla ole paljoa rahaa, ja minä olen tyytyväinen. Kun ei ole paljoa rahaa, ymmärtää sen, millaista todellinen elämä on. Mitä enemmän rahaa ihmisellä on, sitä kauemmas hän mielestäni erkanee todellisuudentajusta.
Ja sitten vielä:
- Levy-yhtiö ja laulun sanoittajat käärivät suurimmat tuotot, ellei geellä ole rojalteja "omiin" kappaleisiinsa.- Gustav Graves
Perustelusi on hyvät... Oikeastaan erittäin hyvät.
- Pikkumikko
Gustav Graves kirjoitti:
Perustelusi on hyvät... Oikeastaan erittäin hyvät.
Kiitos, kiitos.
- jason-blue
Pikku G ei tuu saamaan paskaakaan aikaseks. Jos v***n pelle ei oo kävässy amiksessa hankkimassa työttömyyskorvaus-paperia niin se tulee kuoleen nälkään.
Minkä ikänen sä oot? Tajuatko sä oikeesti mitä eläminen maksaa? Ei jollain parilla hyvin myyneellä levyllä tienaa niin paljoo että sillä elelis lepposasti lopun elämää.
Itselläni inhon syy ei ole kateus, vaan ko. henkilön tekopyhyys.
Mitenkäköhän sekin valta mielipiteisiin näkyy, pikkukakarat luulee että niillä on vaikutusvaltaa? joo, tosi paljon valtaa. Me ollaan kaikki edelleen systeemin orjia tässä perseennuolemis- ja selkäänpuukotusyhteiskunnassa.
Smash your tv and turn off your radio, start using your brains and say fuck mtv. - Jeppe
keksi nyt jotain muutaki, ku vaan "kateellisia". Syystä en ole kateellinen. Ei nimittäin huvittaisi olla levy-yhtiön potkupallo, joka myöhemmin heivataan, kun pikkutytöt kasvavat ja levy ei myy. Ei huvittaisi antaa ahneille tuottajille 99.9 % myytyjen levyjen hinnasta. Ei huvittaisi olla jatkuva pikkupissisten idoli ja korppikotkamaisten "naisten" uhri, jotka ovat kiinnostuneita vain kuuluisuudestani ja eikä minusta itsestäni.
Joten sano miksi me olemme muka kateellisia? Jos syytä ei löydy, niin pitäkää päänne kiinni siitä "kateudesta". - HAHAHAHA
"Mutta kaikki poikien ikäluokat inhoavat. perimmäinen syy on kateus eikä sille mitään voi"
Miksi. Miksi te jatkuvasti väitätte tätä samaa paskaa? Kellään henkilöllä ei taida olla tuohon vihaamiseen syy se että hän olisi sille oikeasti kateellinen, kun olen näitä viestejä täällä ja muuallakin lukenut. Ettekö te saatanan idiootit tajua jo että vihaaminen johtuu yksinkertaisesti siitä että pikku G ei osaa tehdä paskan vertaa musiikkia. Tuo kateellisuus-väite on vain fanien epätoivoista puolustusta, että sanotaan kateelliseksi ja ties mitä paskaa, tämänkin olen sanonut täällä jo varmaan 10 kertaa mutta ette te jääräpäiset idiootit mitään tajua ettekä kestä kuulla totuutta. Pikku G on pissisten ihannoimaa massapaskaa ja siinä se. Hyväksykää totuus. Mutta ei te puhutte meistä paskaa ja haukutte kateellisiksi. Kai ihmiset nyt tulevat tänne sanomaan pikku g:tä homoksi, kun te puhutte paskaa ja nimessäkin on kirjan G josta jotkut päättelevät sanan "gay" joka taas sitten on pikku G:n irvinimi, mutta sitäkään ette tajua vaan paskanjauhanta jatkuu...
ette te edes huomaa miten surkeaa musaa pikku G:n tuotanto on, kun pissis-laumaeläiminä te kuuntelette sitä mitä muutkin pissaliisat ettei vaan erotu massasta.- le petit garcon
Hyvä on hyvä on!!! Puhuin ympäripyöreästi ja toin tahallini esiin asian toisen puolen ja väritin hieman todellisuutta, puhuin myös hyvin periaatteellisesti, en niinkään käytännönläheisesti.
Itse en pidä geen musasta alkuunkaan, en luokittele sitä musiikiksi.
En vaihtaisi geen kanssa paikkaa edes maksusta. En todellakaan haluaisia olla 6-12-vuotiaiden pikkupissisten idoli.
Ja tarkoitin tuolla koulutuksella sitä, ettei se ole niin helppoa vuosien jälkeen hypätä takaisin koulun (hyvän koulun) penkille ja vääntää tasokkaita oppimistuloksia, jos on aiemmat vuodet nähnyt vain backstageja ja kirkuvia pikkujennyjä. Että geen ikätoverit ovat jo valmistuneet, kun hän itse kenties itse aloittaa opiskelut - ei välttämättä mitenkään mukava tilanne.
Ja olen samaa mieltä geen biisien sanoitusten tekopyhyydestä ja naurettavuudesta. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella naiiveja sepustuksia huonolla äänellä viittätoista sekuntia kauempaa. Jos joku tykkää geen vinkumisesta, pitäköön sen omana tietonaan.
MUTTA. Toisaalta, kyllähän gee ansaitsee JONKINMOISEN hatunnoston. Vai kuinka moni pystyy täällä tekemään muutaman SUHT menestyneen levyn ja nousemaan tällaiseen tietoisuuteen? Voisi sanoa pojan pääseen "aika pitkälle" harrastuksensa kanssa! Eri asia kuka siitä pitää ja kuka ei ja kuka arvostaa... - jape
le petit garcon kirjoitti:
Hyvä on hyvä on!!! Puhuin ympäripyöreästi ja toin tahallini esiin asian toisen puolen ja väritin hieman todellisuutta, puhuin myös hyvin periaatteellisesti, en niinkään käytännönläheisesti.
Itse en pidä geen musasta alkuunkaan, en luokittele sitä musiikiksi.
En vaihtaisi geen kanssa paikkaa edes maksusta. En todellakaan haluaisia olla 6-12-vuotiaiden pikkupissisten idoli.
Ja tarkoitin tuolla koulutuksella sitä, ettei se ole niin helppoa vuosien jälkeen hypätä takaisin koulun (hyvän koulun) penkille ja vääntää tasokkaita oppimistuloksia, jos on aiemmat vuodet nähnyt vain backstageja ja kirkuvia pikkujennyjä. Että geen ikätoverit ovat jo valmistuneet, kun hän itse kenties itse aloittaa opiskelut - ei välttämättä mitenkään mukava tilanne.
Ja olen samaa mieltä geen biisien sanoitusten tekopyhyydestä ja naurettavuudesta. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella naiiveja sepustuksia huonolla äänellä viittätoista sekuntia kauempaa. Jos joku tykkää geen vinkumisesta, pitäköön sen omana tietonaan.
MUTTA. Toisaalta, kyllähän gee ansaitsee JONKINMOISEN hatunnoston. Vai kuinka moni pystyy täällä tekemään muutaman SUHT menestyneen levyn ja nousemaan tällaiseen tietoisuuteen? Voisi sanoa pojan pääseen "aika pitkälle" harrastuksensa kanssa! Eri asia kuka siitä pitää ja kuka ei ja kuka arvostaa..."Toisaalta, kyllähän gee ansaitsee JONKINMOISEN hatunnoston. Vai kuinka moni pystyy täällä tekemään muutaman SUHT menestyneen levyn ja nousemaan tällaiseen tietoisuuteen?"
Tuottajat sen hatunnoston ansaitsee. - jason_blue
jape kirjoitti:
"Toisaalta, kyllähän gee ansaitsee JONKINMOISEN hatunnoston. Vai kuinka moni pystyy täällä tekemään muutaman SUHT menestyneen levyn ja nousemaan tällaiseen tietoisuuteen?"
Tuottajat sen hatunnoston ansaitsee.juuri mikään noilla levyillä oo geen ansioo vaan tuottajien jotka sanoo kuinka tehdään.
- Kenny
"Katkera paikka kun toisella on kohta enemmän valtaa mielipiteisiin kuin joillakin ministereillä."
Ne joilla on valtaa mielipiteisiin on ne, jotka ne itse mielipiteensä muodostavat. Ei ne, jotka antavat toisten muodostaa ne itselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579