Via Baltica

Monessa keskustelussa puhutaan siitä että Via Baltica on niin ja niin turvaton, ja moni mielipide on mielestäni aiheeton. Mutta, yksi seikka mielestäni on hyvä tietää... Nimittäin, monessa tapauksessa rekkakuskit vetävät kännit puolan maantiebaareissa tai levähdyspaikoilla. Ja sitten aamuyöstä ne lähtee liikenteeseen vähintäänkin "välttävässä" ajokunnossa. Eteenkin mutkissa huomaa kun rekat tulevat melkein sivuluisussa vastaan, ja silloin tulee aika kiperät paikat!

Eli itse ajotan likkumisen Via balticalla niin että ajan Tallinnasta Riigaan tai Kaunasiin, jossa yövyn, ja aamupäivällä lähden sitten kohti Varsovaa.

Suosittelen!
12432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En ota sen enempää kantaa rekkakuskien kännäämiseen mutta kokemus ja terve itsesuojeluvaisto ovat opettaneet että jokaisen vastaantulevan tahi perässä roikkuvan rekan ohjaimissa on kusipää, kunnes toisin todistetaan.
Näin se vaan on , valitettavasti sillä tietenkin on myös ammattinsa osaavia ja muita tienkäyttäjiä kunnioittavia rekkamiehiä ja naisia.

Vielä tästä Via Balticalla liikkumisesta. Me olemme kovasti mieltyneet tämän Tallinna - Puola välin ajamiseen niin että otamme viimeisen laivavuoron Tallinnaan ja siitä sitten Puolaan enempiä pysähtelemättä läpi yön ajaen.
Tämä sopii meille ja niille jotka pitävät yöllä ajamisesta mutta kaikille tätä ei tietenkään voi suositella.

PS: Onko hyviä vinkkejä Kaunasissa yöpymisestä?

Äänestä
  • Aloittaja

    http://www.trivago.fi/?aDateRange[arr]=2014-03-16&aDateRange[dep]=2014-03-17&iRoomType=7&iViewType=0&aRooms=&iGeoDistanceItem=0&iPathId=85529&

    Etukäteen varattuna noin -50% edullisemmin.

    Äänestä

  • On, ainakin tämän sivuston kautta, löytyy ympäri eurooppa paljon.
    Itsen myös vuokraan tätä kautta.

    www.airbnb.fi/c/amatilainen

    Terveisin Ari M

    Äänestä

  • airbnbkouvolassa kirjoitti:

    On, ainakin tämän sivuston kautta, löytyy ympäri eurooppa paljon.
    Itsen myös vuokraan tätä kautta.

    www.airbnb.fi/c/amatilainen

    Terveisin Ari M

    Rekisteröitymättä ei sivuille pääse, joten jäi kyseinen välittäjä tarkastamatta. Luulen kuitenkin, että hintataso on korkeahko. Onko?

    Äänestä

  • airbnbkouvolassa kirjoitti:

    On, ainakin tämän sivuston kautta, löytyy ympäri eurooppa paljon.
    Itsen myös vuokraan tätä kautta.

    www.airbnb.fi/c/amatilainen

    Terveisin Ari M

    Pyysi vinkkejä yöpymisestä, ei majottautumisesta.
    Remax on majottautumiseen hyvä sivusto. tosin, välityspalkkio on 2kk vuokra. (lähes kaikissa välitysfirmoissa.

    Äänestä

  • käy suoraan booking.comista tai trivagossa

    Äänestä

  • Marijampole ja siellä keilahallin vieressä oleva majatalo, edullinen ja suhteellisen rauhallinen, ei myöskään tarvitse paljon poiketa reitiltä, olit sitten tulossa ylös tai menossa alas.

    Sitten vielä suhtautumisesta kanssa-autoilijoihin , kun suhtautuu samoin kun "Wilkki" rekkamiehiin niin ei tule yllätetyksi.

    Äänestä

  • Matkamies maan kirjoitti:

    Marijampole ja siellä keilahallin vieressä oleva majatalo, edullinen ja suhteellisen rauhallinen, ei myöskään tarvitse paljon poiketa reitiltä, olit sitten tulossa ylös tai menossa alas.

    Sitten vielä suhtautumisesta kanssa-autoilijoihin , kun suhtautuu samoin kun "Wilkki" rekkamiehiin niin ei tule yllätetyksi.

    Harmi että se Marijampole on tylsä paikka, vaikka paljonko sillä nyt on merkitystä jos vain yönsä siellä nukkuu. Lazdijain-Ogrodnikin reitti on mielenkiintoisempi, käytämme sitä kun kiireen olemme aina heittäneet jo Helssinkiin Nummisuutarien tapaan.

    Äänestä

  • Vanha kunnon kulahtanut Metropol Daugantolla on suosikkimme, junkersparketit narisivat ainakin viimeksi vielä ihanasti, romanttinen kuin mikä.

    Äänestä

Aloittaja

Taas jollain kusipäällä viety rullatuoli huoltoon. Ja kun ei pääse liikkeelle , pitää tulla suomi24-kesskusteluun purkamaan turhautumistaan :-)

Äänestä
  • ....siis tarkoitan tuota kun käy noita miinuksia klikkailemassa kaikille :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10511311 kirjoitti:

Monessa keskustelussa puhutaan siitä että Via Baltica on niin ja niin turvaton, ja moni mielipide on mielestäni aiheeton. Mutta, yksi seikka mielestäni on hyvä tietää... Nimittäin, monessa tapauksessa rekkakuskit vetävät kännit puolan maantiebaareissa tai levähdyspaikoilla. Ja sitten aamuyöstä ne lähtee liikenteeseen vähintäänkin "välttävässä" ajokunnossa. Eteenkin mutkissa huomaa kun rekat tulevat melkein sivuluisussa vastaan, ja silloin tulee aika kiperät paikat!

Eli itse ajotan likkumisen Via balticalla niin että ajan Tallinnasta Riigaan tai Kaunasiin, jossa yövyn, ja aamupäivällä lähden sitten kohti Varsovaa.

Suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu