Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat yksinhuoltajia. Arki on raskasta, mies ei maksa tarpeeksi elareita, ei ole tarpeeksi omaa vapautta jne...
Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan (hyvin hoitavat lapsiaan jne), kuitenkin jokainen heistä on tehnyt itse päätöksen lapsen hankinnasta. Miehen kanssa on ehkä puhuttu, mutta lapsi on tehty halusipa mies isäksi tai ei. Parissa tapauksessa nainen on tarkoituksella jättänyt pillerit syömättä kertomatta tästä, koska on päättänyt yksipuolisesti lapsen hankinnasta.
Tämä ei ole minun mielestä ihan oikeudenmukaista miehiä kohtaan (vaikka nainen olenkin). Lapsen teko, isyys ja äiteys on kuitenkin isoja päätöksiä, joihin kummallakin pitäisi olla sanansa sanottavana.
Jos mies tekee selväksi ettei halua lasta, ei hänen kyllä pitäisi olla tässä suhteessa elatusvelvollinenkaan, mutta ei siinä tapauksessa mitään muitakaan oikeuksia tai velvollisuuksia lasta kohtaan.
Ja vielä vähän provoten: Kuinka monta YH-äitiä tiedätte, joiden lapsen isä on ollut se aktiivinen ja lasta halunnut?
Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan (hyvin hoitavat lapsiaan jne), kuitenkin jokainen heistä on tehnyt itse päätöksen lapsen hankinnasta. Miehen kanssa on ehkä puhuttu, mutta lapsi on tehty halusipa mies isäksi tai ei. Parissa tapauksessa nainen on tarkoituksella jättänyt pillerit syömättä kertomatta tästä, koska on päättänyt yksipuolisesti lapsen hankinnasta.
Tämä ei ole minun mielestä ihan oikeudenmukaista miehiä kohtaan (vaikka nainen olenkin). Lapsen teko, isyys ja äiteys on kuitenkin isoja päätöksiä, joihin kummallakin pitäisi olla sanansa sanottavana.
Jos mies tekee selväksi ettei halua lasta, ei hänen kyllä pitäisi olla tässä suhteessa elatusvelvollinenkaan, mutta ei siinä tapauksessa mitään muitakaan oikeuksia tai velvollisuuksia lasta kohtaan.
Ja vielä vähän provoten: Kuinka monta YH-äitiä tiedätte, joiden lapsen isä on ollut se aktiivinen ja lasta halunnut?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Häh? En tiedä yhtäkään äitiä enkä yh-äitiä, joka vastoin miehensä tahtoa olisi tullut äidiksi. Jos nainen on tullut vahingossa raskaaksi, niin miehet ovat kyllä halunneet enemmän isäksi, kuin nainen äidiksi.
Puhun siis nimenomaan yksinhuoltajuudesta, en yhteishuoltajuudesta.
"Puhun siis nimenomaan yksinhuoltajuudesta"
Ihan oikeastiko? Yksinhuoltajuuteen tarvitaan aina oikeuden päätös eikä sitä kovin helposti saa. Jos sattuu saamaan, niin hyvin vahvoilla perusteilla, esim. isä pitkäaikainen alkoholisti/narkkari.
Itse en tunne yhtäkään "aitoa" yksinhuoltajaa. Paljon niitä yhteishuoltajia, joista isä ei halua tavata lapsiaan/lapsi ei tapaa isäänsä (huom. jo yli 12v lapsi).
avioliitossa syntyneen lapsen vahemmilla on automaattisesti yhteishuoltajuus, avoliitossa/yksin lapsen kanssa asuvalla äidillä automaattiseseti yksinhuoltajuus joka voidaan muutta yhteyshuoltajuudeksi lastenvalvojan tykönä. Äidin ei ole tähän pakko suostua, vaan hän voi pitää yksinhuoltajuuden halutessaan.
Yhteishuoltajuuden muuttaminen yksinhuoltajuudeksi esim. avoliiton päättyessä (tai vaikka vuosia myöhemmin) molempien ollessa samaa mieltä mennään taas lastenvalvojan tykö kerrotaan asia, kirjoitetaan nimi alle ja asia on sillä selvä. Jos käy niin että toinen vastustaa yksinhuoltajuutta niin sitten mennään oikeutaan ja vasta sitten pätee ne asiat mitä esitit. Myöskin avioliiton päätyttyä toinen voi luovuttaa ex kumppanilleen yksinhuoltajuuden halutessaan eikä se tarvitse oikeudenkäyntiä
Minä taas tunnen YHDEN AINOAN yksinhuoltajan, kaikilla muilla on yhteishuoltajuus lapsista.
Tämäkin yksinhuoltaja on totaaliyhäri,koska lapsen isä on kuollut.
Eli joko tämä että yksin harkitaan ja hankitaan lapset ei ole niin yleistä kuin väitetään, tai sitten minun tuttavapiirini on erilainen.
Jos mies ei halua lasta, hänen tulee käyttää yhdynnässä kondomia.
"Jos mies tekee selväksi ettei halua lasta, ei hänen kyllä pitäisi olla tässä suhteessa elatusvelvollinenkaan, mutta ei siinä tapauksessa mitään muitakaan oikeuksia tai velvollisuuksia lasta kohtaan."
Jos mies on niin tyhmä tai pihi, ettei osta kondomeja, siitä kuuluukin sakottaa elatusmaksujen muodossa.
Provo yritykseen vastaus, tiedän yhden melkein yh:n jonka mies oli akviitinen ja lasta halusi! Noh, ystäväni sitten pohdinnan jälkeen alkoi itsekkin lasta jollain tasolla haluamaan, ei kuitenkaan ehkä niin täysillä tai ainakaan en nähnyt asiaa niin.
Tämä mies todellakin halusi lapsen (jälkeenpäin voi sanoa että osasi hyvin näytellä) Noh, lasta yritettiin muutama kuukausi ja sitten tärppäsi. Ja kuinka ollakkaan kun ystäväni oli tyylin viikolla 7, niin mies otti ja lähti. Yh tästä naisesta olisi tullut, mutta menipäs sitten ja teki abortin.
Sitten on vielä yksi mies jolla on 4 lasta eri naisten kanssa. Jokaisessa suhteessa hän on lapsen halunnut ja ollut se joka sitä haluaa. Ainut ongelma tässä on se, että nämä reppana naiset jotka uskovat lyhyen suhteen jälkeen siihen että on löytynyt se oikea ja kun mies puhuu lapsien teosta, niin nämä naisethan ovat seitsemännessä taivaassa ja niin rakastuneita ja ajatellaan että mies on nyt se oikea! Noh, tälläpä kaverilla on vain yksi ja ainoa elämäntehtävä, tehdä mahdollisimman monta lasta! Eli lapsi aluilleen ja sitten kituutellaan aborttirajan yli (ekan kanssa oli kyllä siihen asti että lapsi syntyi ja hetken aikaa sen jälkeenkin) ja lähdetään lipettiin. Kaikki lapsensa on tunnustanut, mutta yhdestäkään ei maksa koska ei töissäkään käy. Kyllä ne miehetkin osaa.
Ja jos joku sanoo että tämä oli provoa, niin voin jo valmiiksi vastata että niin minäkin toivoisin! Mikään ei olisi hienompaa kun se että varsinkin tämä viimeinen teksti olisi provo ja täysin oman sairaan pääni luomus, mutta eipä ole ei. Säälittää lasten kannalta ja kukas muukaan tämän mieleltään jollain tapaa sairaan miehen leikit maksaa kun me veronmaksajat.
Sitten tuohon aiheeseen jolla aloitit keskustelun. Olen täysin samaa mieltä! Mielestäni on erittäin halveksittavaa käytöstä naiselta että parisuhteessa jättää pillerit syömättä salaa mieheltä. Siinä rikotaan luottamus erittäin törkeällä tavalla ja käytetään miestä hyväksi. Mielestäni tämä on pahempi teko kuin pettäminen, koska tässä rikotaan jotain pyhää ja tehdään vielä viaton lapsi kärsimään tästä. Vahinkoraskaudet on asia erikseen, niitä ei kumpikaan suunnitellut ja jos aborttia ei pysty tekemään, niin sitten minunkin mielestäni on parempi vapauttaa se mies vastuusta maksaa (siis jos mies ehdottomasti haluaa abortin mutta nainen ei).
Mielestäni kyllä tässä ekassakin esimerkissä eli jätetään pillerit syömättä, niin ehdottomasti pitää vapauttaa mies kaikesta vastuusta! Tottakai jotkut on sitä mieltä että kun seksiä harrastaa niin aina voi raskaaksi tulla, tottakai se on selvää, mutta ei toista saa huijata! Ei noin törkeällä tavalla! Jos ollaan suhteessa ja nainen väittää pillereitä syövänsä, niin kyllä niitä sitten pitää syödä! Miksi ei voi sitten vain suoraan edes sanoa miehelle että "lopetan pillerit, halusit tai et ja jos et halua, niin tuossa on ovi" näin annettaisiin miehelle edes jokin mahdollisuus puolustautua
Itsekkin nainen olen. En ikinä voisi kuvitella että tekisin omalle miehelleni niin että väkisin hänestä isän tekisin!
Näitä tapauksia löytyy pilvinpimein......salaa raskaaksi...ei kerrota oikealle isälle lapsesta....koetetaan saada mies itselle lapsen avulla...yhden yön suhteesta raskaaksi, ilmoitetaan lapsesta vuosien jälkeen ja vaaditaan elareita ja osallistumista.
Muistakaa äidit tämä....päätätte lapsenne puolesta oikeuden isään raskauden aikana. Jos lapsi ei ole toivottu tai ei varmaa isästä, ei äiti voi olettaa että isä jälkeenpäin olisi hirveän osallistuva. Lapsi kärsii äidin päätöksestä koko loppuelämän.
"...päätätte lapsenne puolesta oikeuden isään raskauden aikana. Jos lapsi ei ole toivottu tai ei varmaa isästä, ei äiti voi olettaa että isä jälkeenpäin olisi hirveän osallistuva. Lapsi kärsii äidin päätöksestä koko loppuelämän. "
Sinunko mielestä tälläiset tapaukset sitten pitäisi abortoida? Vähän sellainen syyllistävä vaikutus ainakin itselleni jäi tuosta.. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta kirjoitustyyli kyllä viittaa siihen. Suurin osa ei toivotuista raskauksista on kuitenkin vahinkoraskauksia ja sitä on oikeasti yritetty ehkäistä, jos toinen haluaa pitää lapsen ja toinen ei niin mielestäsikö on väärin lasta kohtaan silloin antaa hänen syntyä?
Jos näitä tapauksia on monta, miksi minä en tiedä yhtään?
Suomessa syntyy tuhansia lapsia, jonka isää ei ole "!tiedossa" lapsen syntymän aikaan. Miksi on näin?????
Onko oikein kuitenkin, ettei isällä saa olla mitään oikeuksia lapsen syntymaan liittyen ja isäksi tulemiseen??? äitikö saa ainoastaan tehdä nämä päätökset, joka tulee vaikuttamaan kaikkien osapuolien elämään loppuelämäksi??
Eli mielestäsi abortti on oikein siinä vaiheessa kun isä ei halua kantaa vastuuta abortista, mutta äiti haluaa kantaa vastuun ja synnyttä lapsen. MIksi isää siis pitäisi kuunnella tässä näinkin tärkeässä ja naisen elämää todennäköisesti loppuelmäksi muuttavassa asemassa?
En ole abortin vastustaja, mutta ei sitä nyt mies saa alkaa naiselta vaatimaan!
Suomessa syntyy n. 5000 lasta joiden isää ei selvitetä, se ei tarkoita etteikö isä olisi tiedossa.
Tällä palstalla on useaan otteeseen tullut esille se, että monet naiset jättävät isyyden selvittämisen väliin sen takia että he eivät halua vaatia isyysmaksuja. Tämä on ainoa reitti joka takaa sen, ettei isä joudu maksamaan.
Tuossa 5000 on paljon lapsia joilla on ulkomaalaistaustainen isä (joku tutkimus aikanaan näin väitti, yritin googlettaa mutta ei löytynyt) Tietysti on niitäkin äitejä jotka eivät oikeasti tiedä lapsensa isää, mutta kyllä se nyt vaan on vähemmistö. Suurin osa tietää. Ja jokaisessa tapauksessa jos isä vastustaa sitä että hän ei ole saanut tunnustaa (harvat vastustaa, mikäs sen kivempaa kun olla maksamatta) niin he saavat kyllä isyyden selvittää oikeusteitse!
Tottakai on niitäkin naisia jotka estävät isyyden selvittämisen kiusallaan, mutta sillon voi tosiaan lähteä oikeuteen jos on halu tunnustaa lapsi.
Uskoisin että suurinosa jotka huijaavat miehensä lapselle isäki, eli ei syökkään pillereitä tms, niin he eivät myöskään jätä miestä pääsemään helpolla vaan todellakin vaativat isyyden selvittmisen jotta ne elatusmaksut saavat.
Mitä tarkoitat sanomalla "mitään oikeuksia"? Ukko käyttää kondomia ainakin niin kauan, kun on mennyt naimisiin elämänsä akan kanssa. Ja kuule siinäpä alkaa ukolla olla mahdollisuudet samanlaisiin oikeuksiin kuin akalla, kun yhdessä sovitaan milloin on lapsen aika tulla.
Minä en ole kysellyt tuttaviltani kenen idea oli lapsia mennä tekemään. Yritätkö sinä vihjata tässä nyt siihen että yhärit ovat sitä omasta syystään koska ovat kierosti hankkiutuneet paksuksi ilman miehen suostumusta? Jotkut ilmeisesti mielestäsi useamman kerran samalle äijälle?
Kuinka monta ydinperheen isää te tiedätte, jotka ovat olleet aloitteentekijöitä lapsen alullepanossa? Entä äitejä? Ja onko mielipide lapsen haluajan henkilöllisyydestä muuttunut eron jälkeen? Muuttuiko yhteisestä päätöksestä alullepantu rakkaudenhedelmä eron yhteydessä ilkeän ämmän kiristyskeinoksi? Mietitäänpä sitä kaikki yhdessä ja aletaan sitten osoitella sormella kaikkia kamalia yhäreitä, jotka tekevät lapsia vaikka miesparat eivät halua.
Aloitin keskustelun sanoakseni tässä sen , mitä en koskaan sanoisi ääneen ystävilleni, vaikka mielessäni ajattelenkin.
Toinen tapauksista oli raskaaksi tullessaan 40 ja alkoi olla viime hetket saada lapsi, vaikkei parisuhdetta ollutkaan. Lapsen isäksi "joutui" reilu parikymppinen pojankloppi, jolla oli ihan muut intressit (niinkuin tuon ikäisillä pojilla on). "poika" tykkää kyllä pojastaan silloin kun hänen kuvioihinsa sattuu isäleikit sopimaan, mutta koskaan ei voi äiti luottaa, että esim sovittuna viikonloppuna poika voi olla isällään. Näistä, raha-asioista ym äiti sitten sättii pojan isää. Oliko jotain muuta odotettavissa?
Toinen ystävistäni oli onnellisessa parisuhteessa ja molemmilla oli ennestään aikuisia lapsia. Mies teki alusta asti selväksi, ettei missään tapauksessa halua lisää lapsia, eikä enää sitä elämää, mitä pienten lapsien hoito vaatii. Tästä huolimatta nainen jätti ehkäisyn pois ja tuli raskaaksi. Parisuhde pari vuotta lapsen syntymän jälkeen. Mies löysi toisen, jonka kanssa elää "lapsetonta" elämää. Nainen katkeroitui jätetyksi tultuaan ja syyttää tätä uutta naista lapsensa isän varastamisesta. Oliko yllätys että näin käy?
....ja kaksi muutakin tapausta löytyy toinen ns. " huonon suhteen paikkaamislapsi" joka syntyi kun "pillerit petti" ja toinen tietoisesti alkoholistin kanssa hankittu lapsi
Kuule ne pillerit voivat oikeastikin pettää. Se on vain miesten ja uusikoiden harhaa, että silloin on huijattu. Minulla on suolistosairaus joka vaikuttaa pillereiden tehoon. Eli jos nyt käyttäisin pillereitä, tulisin todennäköisesti raskaaksi. Arvaappa kertoiko lääkäri siitä... No onneksi en harrastanut silloin edes seksiä, vaan pillerit olivat kierron tasaamiseen tarkoitettu. Nykyään minulla on hormonikierukka.
Jos mies ei halua lapsia, niin eikö voisi harkita vasektomiaa. Se on oikeastikin erittäin helppo toimenpide. Ei tarvitsisi syyttää omasta mokasta pientä lasta. Turha sitä miestä on pitää syyttömänä jos nainen tulee raskaaksi.
Hei tuo "pillerit petti" oli lainausmerkeissä ja ei pidä paikkaansa. On se miehelle kerrottu selitys. Kamun kanssa ollaan kyllä käyty tilanne läpi.
Varmaan voi pilleritkin oikeestikin pettää...
Vasektomia olisi ollut hyvä tuolle toisen kaverin miehelle, mutta hölmö luotti rakastamansa naiseen....
Toisessa tapauksessa parikymppistä kollia tuskin voi vasektomiaan käskeä ja joo voi sanoa, että mitäs et käyttänyt kumia, oma moka. Ei tuon ikäinen vastuuton poika ole muuta kuin innoissaan, kun kerrankin joku antaa paljaalla.
No siis syyttäköön miehet itseään. Niin se on, että tyhmyydestä sakotetaan...
Tässä tyypillinen vastaus petolliselta naiselta, joka ajattelee VAIN itseään, rahaa, kiusantekoa. Sääliksi käy lastasi, jollei ole jo huostaanotettu..
No eikö tyhmyydestä sitten sakoteta? Jos harrastat seksiä siitä voi seurata lapsi. On täysin oma vikasi jos et sitä tajua. Itse olin ainakin läsnä kahdeksannella luokalla, kun oli sukupuolivalistusta. Etkö sinä ollut, vaan nyt syyttelet vieraita ihmisiä.
Ja tiedoksesi, etten ole huijnnut, pettänyt ym.ym. Ja miksi lapseni pitäisi huostaanottaa? Ei kannattaisi kirjoittaa katkeria aivopierujasi nettiin..
Semmosta se on/oli tuo nuoren kollin elämä. :D
Kohta tulee itsellä 30 vuotta täyteen siitä, kun viimeksi on paljailla laduilla hiihdelty.
Minkähän laista se oliskaan?
No kyllä se on oma moka jos on niin vastuuton ettei käytä kumia. Tyhmähän sellainen mies on ja mies se kaksikymppinen nimenomaan on eikä ikään poika enää. Aikuinen ihminen joka leikkii aikuisten leikkejä, kyllä silloin pitäisi osata jo ottaa vastuukin tekemisistään.
Yleensä eron takana on useinkin se kolmas nainen joka tahallaan tulee raskaaksi mieheltä kysymättä, jos tämä kolmas haluaa juuri sen perheellisen miehen, on se hyvä konsti tehdä ongelmalapsi.
Mutta ei silti tarvis erota mutta luulen että mies eroo siksi että on hullua maksaa elareita ihmiselle jonka kanssa ei ole parisuhteessa ollut, että ennemmin sitä maksaa vaimolle, jonka kanssa on elänyt vuosia.
Siinä on ero, miksi erotaan herkästi.
Miksi mies panee paljaalla juuri tuon kolmannen naisen kanssa, eikö toisen naisen kanssa näin tapahdu? :D
Meinaat siis, että jos lapsi on vahinko, niin vain äidillä on velvollisuus hoitaa ja maksaa lapsen kulut? Isä siis pääsee jälleen kerran vastuustaan. Miehen vikahan se ei ole niinkö? Mikäpä sitten olisi.
Missä pussissa oikein olet elänyt? Jokainen on vastuussa omista teoistaan, myös vahinkolapsista. Ei ne synny itsestään.
Meinaisin sitä, että jos miehen tapa kantaa vastuu olisi abortti ja sitä naiselta pyytää ja nainen vähät välittää miehen mielipiteestä niin onhan sekin silloin miehestä väkisin isäksi tekemistä. Ei tarvitse olla elänyt pussissa ymmärtääkseni tätä.
Ei minulle ainakaan tullut pieneen mieleenkään laittaa mies maksamaan siinä tilanteessa kun olin itse päättänyt tämän lapsen pitää. Vahingosta lapsi alkunsa sai, enkä aborttia olisi pystynyt tekemään vaikka mies sitä pyysi. Vapautin hänet maksamisen velvotteesta ja hoidan koko elatuksen itse, mitä nyt tietysti lapsilisän saan niinkuin kaikki muutkin saavat.
Jokainen on tosiaankin vastuussa omisa teoistaan, olisihan ne elatusmaksuja rääkyvät äiditkin voineet tehdä toisenlaisen valinnan. Eriasia kun lapsi on päätetty molempien tahdosta pitää. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, ei siitä tarvitse heti alkaa vinkumaan että pussissa olen elänyt, en minäkään ala sinua tässä haukkumaan vaikka meidän mielipiteet eriääkin toisistaan.
TIetysti ymmärrän sen että ehkäpä monilla vahinkolapsien synnytyttäjillä ei ole varaa elättää lasta ilman elatusmaksuja ja ehkäpä sen takia tästä periaatteesta millä tavalla minä elän (ja onneksi moni muukin on sen tajunnut) niin suututaan kauhesti!
Liian vaikeata varmasti miehille se kondomin käyttö.
Ja minä kyllä suostuisin aborttiin, jos mies suostuisi vaikka umpisuolileikkaukseen siitä hyvästä. Ei ole oikein, että vain nainen joutuu lääketieteellisiin toimenpiteisiin kondomittoman hölmöilyn takia. Jos ei elatusvelvollisuus kiinnosta, niin varmaan pitäisi tajuta kondomia käyttää.
Onko se vain niin vaikeaa ymmärtää.
Kai sinä tiedät että jos ei kondomia käytetä eikä muutakaan ehkäisyä, niin sillon ei voi puhua vahingosta!?
Tuollaisenaan vastauksesi on yhtä tyhjän kanssa
Mielestäsikö se on vain miehen tehtävä ehkäistä? Tottakai yhenillan jutuissa ja lyhyessä suhteessa on hyvä kumia käyttää jo tautienkin takia! Mutta mitäs pitkäaaä suhteessa? Kumin kanssa pelataan vaikka 10vuotta ettei vaan voi miestä sanoa idiootilsi joa ehkäisy pettää? Naiselle on paljon hyviä ehkäisykeinoja joita voi käyttää jos lasta ei halua, mutta aina ehkäisy voi pettää! Jos ehkäisy teho on 99% niin 1/100 tulee raskaaksi ja kumilla ja pillereillä on aikalailla samaa luokkaa tuo teho!
Olet aikamoinen miestenvihaaja todennäköisesti.
En puhunut missään vahingoista - vai?
Se, joka ei halua lapsia ehkäisköön. Ei tarvitse jälkeen päin katua tyhmyyttään.
Miksi naisen pitäisi käyttää ehkäisyä, jos mies on se joka ei halua lasta. Mies voi ostaa kaupasta kondomeita ja maksaa ne ihan itse. Samaten jos nainen ei halua lapsia hän käyttää itse ehkäisyä. Vai pitäisikö meidän naisten jättää ehkäisy miehen huoleksi. Pitäisikö minun vaatia miestä käyttämään kondomia, kun emme halua vielä yhteistä lasta ja kuitenkin olemme olleet yhdessä monta vuotta. Ei varmaankaan. Miksi sitten aikuisen miehen pitäisi jättää ehkäisy naisen huoleksi, kun asiasta voi huolehtia itsekkin.
Jos ehkäisy pettää (ihan mahdollista sekin), niin molemmat kantavat vastuun. Abortti ei ole mikään vastuunpakoilukeino, johon voi vedota, ettei tarvitse maksaa elatusmaksuja. Koska ihmiset harrastavat yhdessä seksiä, josta voi seurata lapsi, vastuu seksin tuloksistakin kannetaan yhdessä.
Tiedän yhden naisen joka tekee lapsia että saisi elareita.
No mutta he ovatkin tätä pohjasakkaa keiden ei todellakaan pitäisi lisääntyä. Mitenkäs se joku nuorten puolueen jäsen sanoi "heikompaa ainesta" :)
Kokeile elää itse pelkillä tuilla..
Miksi pitäisi? Mene töihin raakile, niin saat rahaa. Tuet ei oo elämistä varten vaan auttamista varten.
No huomaisit ettei elareilla elä. Tuo elareilla eläminen on idioottien höpinää.
Ja kiitos vaan, minulla on jo työpaikka. Voit kokeilla sellaistakin.
Meillä olis varmasti jo kaksitoista lasta ja enemmänkin jos olisin jaksanut. Minä tein omat ratkaisuni, kun en enään 7 lapsen ja kolmen keskenmenon jälkeen uutta tulokasta jaksanut.
Nyt olen kolmen yksinhuoltaja ja kolme aikuistakin maailmalla. Exä otti itselleen tasan yhden, kun sai valita.
Että voi se mieskin haluta lisää ja lisää lapsia.