Oli Suomen päivä talviolymppialaisissa. Nyt ei kenenkään pitäisi itkeä ja valittaa, etteikö Suomi pärjää. Suomen onnistuminen toivottavasti kohentaa monen suomalaisen mielialaa Yt-neuvottelujen ollessa käynissä monilla työpaikoilla, kuten myös työttömien mielialaa. Suomi on lähtenyt nousuun, vaikka talous ei vielä. Iloitkaamme suomalaisten menestyksestä talviolympialaisissa.
Nyt voitettiin Ruotsi, Norja Ja Venäjä...
mitallisadetta
470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Venäjän olisi pitänyt laittaa Lenin maalille ja Putin hyökkäykseen, silloin olisi Suomen maalit sosialisoitu ja Putin olisi kapitalisoinut Suomen hyökkäykset ja peli olisi ollut Venäjälle 3 - 1.
Jäkiksellä on yhtä vähän urheilun kanssa tekemistä ku jollain formuloilla.
Jääkiekko on tänä päivänä yhtä taistelua ilman mitään hienouksia. Selänteen epäonnistunut 3-1 maalikin, oli että lipsahti Granlundille. Otsikoissa mediassa hehkutetaan juikeata Selännettä. Granlundin juttuhan se oli joka vielä pyöräytti veskarin ja laittoi pienestä kulmasta sisään. Maalit tulee räpiköimällä. Hupaisaa kuunnella. Kiakkoa maalille ja maskia eteen. Puuhhh. Latvia Kanada oli yhtä päähän lykkäämistä. Venäjän diivat pelaa omaan pussiin. Toinen vuosi peräkkäin annetaan suuri jääkiekon mahtimaa kaatua Raduloihin & kummpaneihin. On siinä tyhmä Venäläisjohto.
Suomi voitti miesten kultaa kun Saksalainen kompuroi. Samalla Venäläinen sprintteri raketti kompuroi ja menetti tasapainonsa että suursuu Jauhojärvi pokkuroi sen kirkkaimman. Pronnsi olisi tullut jos kaksikko ei olisi koheltanut. Että näin.
Ja viimeiseksi. Kukaan mitalimies ei voita mitään mitalia ilma kiellettyjä aineita. Ei MM eikä olympia tasolla. Katsokaa lätkäpelaajien valkosta räkää kun räkivät vaihtoaitiossa. Mitäs se on?
Jauhojärvi? Mistäs tollaneN kunto. Norskit ja monet muut maat eivät uskalla käyttää kuin pienen määrän epoa joka ei näy pitkään testissä. Tänään otat niin huomenna ei juurikaan näy. huhun mukaan on keksitty aine joka ei näy testeissä, ja häviää pakastaessa. Että näin se suuri urheilu maailma pyörii.
Toivotaan että Suomalaiset saavat pitää mitallinsa. Itse olisin varuillani, ainakin 8 vuotta.
Eikös Selänne tehnyt sen toisen maalin Venäjää vastaan ja oli syöttäjänä tässä kolmannessa maalissa..