Hyvä ystäväni jo yläasteajoilta, Sirpa, on aina ollut vähän miesmäinen naiseksi ja olenkin kuullut hänestä puhuttavan, että hän on lesbo. En ollut kysynyt asiaa koskaan häneltä, mutta Sirpa yllätyksekseni kertoi minulle eilen olevansa hetero monen lesbovuoden jälkeen.
Sirpa oli kärsinyt lesboudestaan ja ilmoittautunut eheytysleirille, joka pidettiin jossain päin Venäjää vanhalla vankileirillä. Sirpa ajatteli luvassa olevan kovaa rääkkiä ja aivopesua. Yllätyksekseen Sirpa oli kuitenkin istutettu sadan muun lesbotytön kanssa elokuvasaliin, jossa oli näytetty jonkun suomalaisen tekemiä pornovideoita. Jo parin tunnin elokuvasession jälkeen koko tyttölauma ryntäsi ulos leiriltä paikallisten miesten kimppuun. Olivat nimittäin nähneet niin komean ja lihaksikkaan uroksen niissä elokuvissa, että kääntyivät siltä istumalta heteroiksi ja haaveilevat tästä miekkosesta kellon ympäri.
Sirpa ei ollut varma näyttelijän nimestä. Olisikohan kyseessä ollut Henry Saari?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Aivan totta, Henry Saarenhan filmiä siellä näytettiin. Kliinisissä tutkimuksissa hänen filminsä todettiin eheyttävimmäksi kaikista maailman erotiikkafilmeistä. Henry Saari on näinollen pelastanut monia naisia lesboudesta.
Seksologian dosentti Anu Saukko
Kaikkia mahdollisia filmejä testattiin ja Henry The Great Saaren filmit tehosivat parhaiten. Ron Jeremyn filmit eivät parantaneet yhtäkään lesboa. Vielä heikommin kävi Mr Lotharin leffojen kohdalla, yksikään lesbo ei eheytynyt ja lisäksi kaikki naispuoliset eheytymiskeskuksen naiset alkoivat myös lesboiksi.
Seksologian dosentti Anu Saukko
Repesin :D Paras tähän astisista viesteistä!
Kiitos. Tajusin onnistuneeni kun lötkön fanittajille meni laakista luu kurkkuun. Eipä ole heiltä näkynyt näsäviisaita kommentteja.
Henry Saari kuitenkin tunjnetuin suomalainen pornotähti..Ruma Lothar tekee vain kotipornoa kun ei muuhun kykene..
Henkka on kingi!
On se komee!
Totta, Henry on kieltämättä komea mies. Ja lisäksi fiksukin. Minäkin fanitan.
Mä tykkään sekä Henkasta, että Samulista!
Kumpikin on kova sälli, mutta vielä asteen verran kovempikin löytyy!
Jos tarkoitat sitä kaljua kieroselkää niin siihen voi vaan todeta: BUA-HA-HA-HA-HA-HA-HA
Saakura kun nauroin niin etä kalsarit kastui. Nyt kai pitäisi UIKuttaa?
Mikä Henkka?
Kyl ne ilman muuta olivat Mister Lotharin filmejä mitä siellä katsottiin...
U.R.O.S. voi eheyttää
UIK
lothar on käynyt ottamassa oppia Johannan sivuilta. Eheyttänyt???
Samoin kateuttaan kirjoittaa. Miksi ei Johannan ketjuja poisteta- Se mainostaa. Tuo on alakoululaisten kateutta. 42v turhakkeelta.