Iltalehden tämän viikonlopun Viikonvaihde

Aukeamalla, sivuilla 12-13, (25-26.9.2004) otsikolla "Sikamaisen onnelliset" on erittäin arveluttava kirjoitelma. Jos jollain on skanneri ja samainen lehti, olisi hyvä jos se saataisiin tännekin kokonaisuudessaan näkyviin.

Tässä eräs poiminta (lausujana Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Markku T. Hyypiä) :

"Näin se menee: suomenruotsalainen syntyy, ja vauvalle rakentuu heti parempia kiintymyssuhteita ympäristöönsä kuin suomenkielisellä vauvalla. Hyypän mukaan suomenkielisillä on paljon suurempi todennäköisyys elää epäluottamusta ruokkivassa varhaislapsuudessa

- Huonoa kotielämää, alkoholisoituneita vanhempia, tylyä kohtelua, tunteiden panttaamista ja lasten kasvattamista kurittamalla, mikä johtaa epäluottamuksen kehittymiseen. Kotiväkivalta on vakava ongelma, josta vaietaan tai joka korjataan eri selityksin, Hyyppä harmittelee.

Hän on testannut asiaa esitelmöidessään eli pyytänyt suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä yleisöjä kertomaan, kuinka moni on saanut ruumiillista kuritusta.

- Suomenruotsalaisista 20 prosenttia nostaa kätensä, suomenkielisistä 70-80 prosenttia.

Teksti: Hanna Jensen
Kuvitus: Bo Haglund"
2578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Entäs sitten? Luulisi Hyypän tietävän mistä puhuu.

Äänestä
  • "Entäs sitten?"

    Artikkeli on epäilyttävää pubitiedettä parhaimmillaan.

    "Luulisi Hyypän tietävän mistä puhuu."

    Syystä että?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaaja kirjoitti:

Aukeamalla, sivuilla 12-13, (25-26.9.2004) otsikolla "Sikamaisen onnelliset" on erittäin arveluttava kirjoitelma. Jos jollain on skanneri ja samainen lehti, olisi hyvä jos se saataisiin tännekin kokonaisuudessaan näkyviin.

Tässä eräs poiminta (lausujana Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Markku T. Hyypiä) :

"Näin se menee: suomenruotsalainen syntyy, ja vauvalle rakentuu heti parempia kiintymyssuhteita ympäristöönsä kuin suomenkielisellä vauvalla. Hyypän mukaan suomenkielisillä on paljon suurempi todennäköisyys elää epäluottamusta ruokkivassa varhaislapsuudessa

- Huonoa kotielämää, alkoholisoituneita vanhempia, tylyä kohtelua, tunteiden panttaamista ja lasten kasvattamista kurittamalla, mikä johtaa epäluottamuksen kehittymiseen. Kotiväkivalta on vakava ongelma, josta vaietaan tai joka korjataan eri selityksin, Hyyppä harmittelee.

Hän on testannut asiaa esitelmöidessään eli pyytänyt suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä yleisöjä kertomaan, kuinka moni on saanut ruumiillista kuritusta.

- Suomenruotsalaisista 20 prosenttia nostaa kätensä, suomenkielisistä 70-80 prosenttia.

Teksti: Hanna Jensen
Kuvitus: Bo Haglund"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu