Venäjä tulee olemaan (ellei jo ole) menestyvä valtio,syynä tiukka seksuaalivähemmistöjä koskeva laki.Tämä on Jumalan mieleen.
Venäjä,menestyvä valtio.
32
184
Vastaukset
- Suhde Jeesukseen
on tärkein asia ihmisten ja kansakuntien menestymisen suhteen. Jumalan valtakunta on Jeesuksessa jokaiselle ihmiselle ja kansakunnalle. Kun kansojen esivalta pitää yllä Jumalan tahdon mukaista lainsäädäntöä ja kansalaiset ovat lainkuuliaisia niin tietysti Jumalan siunaus tulee kansalle Jeesuksessa, ja on hengellistä hyvää ja hyvän hedelmän runsaana esiintymistä, ja rakkaus Israelin Herraa Jeesusta ja lähimmäisiä kohtaan on kansassa se hyvä tunnusmerkki Jumalan siunauksesta.
Myös käänteinen kirous tulee kansalle, eikä auta taloudellinen menestyminen eikä ihmiskunnian runsas esiintyminen Jumalan tuomiolla ihmisiä eikä kansakuntia.
Israelin kohdalla näemme Jumalan siunaukset ja kiroukset, kuten Mooseksen kautta sen liiton Jumala teki kansansa kanssa ja edelleen on voimassa. - kokemus-k
"Kun kansojen esivalta pitää yllä Jumalan tahdon mukaista lainsäädäntöä ja kansalaiset ovat lainkuuliaisia niin tietysti Jumalan siunaus tulee kansalle"
Usko ja uskonto on ihmisen henkilökohtainen valinta. Ketään ei tule pakottaa yhden tietyn uskonnon mukaiseen käytökseen valtion taholta. Raamattukaan ei tue sellaista käsitystä vaan painottaa uskoa nimenomaan henkilökohtaisena valintana.
Uskonnon sekoittaminen valtioon kuuluu fundamentalistisiin yhteiskuntiin jotka ovat poikkeuksetta huonoja maita elää.- vastailen
"Uskonnon sekoittaminen valtioon kuuluu fundamentalistisiin yhteiskuntiin jotka ovat poikkeuksetta huonoja maita elää."
Uskonnonharjoittamisen sekoittaminen hallintoon onkin väärin, mutta ihmisillä maan johdossakin saa ja voi olla uskonnolliset arvot, joiden perusteella maata hallitaan ja johdetaan. Moni on autuaan tietämätön, mikä ero on uskonnosta nousevilla arvoilla ja uskonnonharjoituksella. Edistyneimpiä kansakuntia ovat olleet sellaiset yhteiskunnat, joissa on uskonnollisistakin arvoista nouseva arvomaailma ja lainsäädäntö. Laithan ovat kompromisseja erilaisten arvojen välillä. Niistä voi mainita parhaiten pärjänneet Eurooppa ja USA. Uskonnonvastaisista yhteiskunnista taas ankeimpia kansalaisille ovat olleet henkilödiktatuurit ja ateistiset kommunistivaltiot, joista osa on jo luhistunut mahdottomuuteensa.
Kyllä Raamatusta nousee selkeästi ihmiskäsitys, joka tukee yhteisöllistä uskoa, mutta taas maan hallintoon tulee suhtautua kunnioitten ja toisaalta taas hallinnon tulee toimia kansalaisten parhaaksi taaten sanan- ja uskonnonvapauden ja vapaan mielipiteenilmaisun kaikille kansalaisille.
- aloittaja)
Mutta kuten sanasta (raamattu) voimme todeta on aina siunaus ollut myös valtio kohtainen.
- Frans II
"Mutta kuten sanasta (raamattu) voimme todeta on aina siunaus ollut myös valtio kohtainen."
Tarkoitat varmaan Haitia, jossa v. 2010 sattuneessa maanjäristyksessä
kuoli yli 220 000 ihmistä Port-au-Prince kärsi järistyksessä lähes täydellisen tuhon. Noin 60–80 prosenttia rakennuksista on jollakin tavalla vaurioituneita. Punaisen Ristin mukaan järistys vaikutti ainakin kolmen miljoonan ihmisen elämään, mikä on kolmannes haitilaisista, joista yli 80 % on katolisia tai muita kristinuskovia. (Luvut Wikipediasta) Frans II kirjoitti:
"Mutta kuten sanasta (raamattu) voimme todeta on aina siunaus ollut myös valtio kohtainen."
Tarkoitat varmaan Haitia, jossa v. 2010 sattuneessa maanjäristyksessä
kuoli yli 220 000 ihmistä Port-au-Prince kärsi järistyksessä lähes täydellisen tuhon. Noin 60–80 prosenttia rakennuksista on jollakin tavalla vaurioituneita. Punaisen Ristin mukaan järistys vaikutti ainakin kolmen miljoonan ihmisen elämään, mikä on kolmannes haitilaisista, joista yli 80 % on katolisia tai muita kristinuskovia. (Luvut Wikipediasta)Haitilaisista puolet harjoitti voodoota eli oli tekemisissä pimeiden voimien kanssa.
- fda
L.J.H kirjoitti:
Haitilaisista puolet harjoitti voodoota eli oli tekemisissä pimeiden voimien kanssa.
Pimeitä voimia ei ole olemassa.
- bda b
fda kirjoitti:
Pimeitä voimia ei ole olemassa.
Onhan, sinä olet yksi heistä.
- lue oikein
Tarkoitan Raamatun ajan valtioita.
- kokemus-k
"Tarkoitan Raamatun ajan valtioita. "
Mitkä ovat Raamatun ajan valtioita? Sen aikaisista valtioista on väljästikin tulkiten jäljellä ehkä lähinnä Egypti. Esim. Israel ei ollut valtiona olemassa Raamatun aikaan.
- lopunajanvoideltu
Käyttävätköhän jumalat piristeitä pysyäkseen alvariinsa hereillä? Sentään kyylätä nyt 7000 vuotta ihmisten lisääntymistä kahdesta tekemästään tyypistä yli 7 miljardiin.
- tuf n
8 miljardia,,olet pudonnut jo kelkasta,,,
Olen erittäin iloinen siitä, että Venäjän poliittisilla päättäjillä on paljon oikeampi näkemys seksuaalisuuteen kuin monissa länsimaissa.
Yhteiskunnan ei saa olla tukemassa seksuaalisia kieroutumia. Jumala on selvästi säätänyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi elinikäiseksi liitoksi, eikä sen muuttaminen kuulu eduskunnalle.
Meillä puhutaan täysin virheellisesti tasa-arvoisesta avioliittolaista, kun yritetään saada homopareille oikeus avioliittoon. Kyse on synnistä ja synnin ei koskaan tarvitse olla, eikä saa olla, tasa-arvoisessa asemassa siveellisen elämän kanssa. Kyse on tasa-arvosta perkeleen ehdoilla.- Jeesus johdattaa nyt
Kiitos Jaakob terveistä sanoistasi.
Jumala on aina siunaava kaiken hyvän ja oikean. Venäjä saa varmasti kokea paljon hyvää sen tähden, että kunnioittaa Jumalan säätämystä homouden kysymyksessä. Homouden syntiä ei Venäjällä saa sanoa tasavertaiseksi normaalin seksuaalisuuden rinnalla. Jumalaan uskovina opetamme Suomessa samaa. - kokemus-k
"Jumala on selvästi säätänyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi elinikäiseksi liitoksi"
Siteeratko meillekin sen Raamatun kohdan jossa mainitaan sana "avioliitto".
- 2354rtg
Näin se hihhulin mielipide muuttuu. Ei siitä kauaa ole kun Venäjä oli perkeleen valtakunta, joka oli ihan millä hetkellä hyvänsä valmis nielaisemaan puhtaan, hurskaan ja valitun Suomenmaan. Takinkääntöön riitti muutaman homon potkiminen Venäjän hallituksen siunauksella.
- joona x
Suomessa riitti aikanaan että naiset äänesti meille lesbo presidentin.
Mitähän mieltä Jumala mahtaa olla Suomen kansasta?- 23rtgf
Kunnon uskovainen mieshän pitää naisen nyrkin ja hellan välissä. Nainen vaietkoot seurakunnassa!
- joona x
Nainen vaijetkoon seurakunnassa,kyllä,niin on Raamatussa opetettu.Siinä kohdassa tarkoitetaan opetusta,nainen vaijetkoon Raamatun opetuksesta.Paljon on harhaan menty sitten noiden sanojen,ihmekkös toi kun on uskovaisillakin eroja kun akka määrää ja säätää,mikä niille riittää?
Mutta on ne nössöjä ne miehetkin kun antavat löysiä naisille,siitähän se on alkanut.Miehethän ne on ollet aina vastuussa opetuksesta ja kaikesta Raamatullisesta.
Naisen varsinainen olemus löytyy ihan Raamatun alusta,paratiisista.
Löydättekö?Ymmärrättekö?- 234rtfgvb
Poika parka.
- Frans II
234rtfgvb kirjoitti:
Poika parka.
Älä muuta sano. Olisi raukka lukenut jotain muutakin kuin raamattuaan, olisi ehkä oppinut edes oikeinkirjoitusta.
- joona x
Jotteivat he silmillään näkisi eivätkä korvillaan kuulisi.
- 234rtfgv
Kaikenlaista beduiinien aavikkolorusontaa nyt ei ole väliksi kuulla eikä nähdäkään.
- jumalien känsät
Millaisia juomia jumalat oikein litkivät? Ei niille varmaan Sorbus ei Waldemarikaan kelpaa. Luulen, ett ne maksaisivat alkossa yli 10.000€ pullo.
Maanpäällisissä ehtoollisviineissä ne liottavat enintään jalkojaan. - Tärkeällä asialla
Tässä linkissä on tämän hetken tärkein kansalaisaloite:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707
Allekirjoita ensin itse ja levitä sitten linkkiä eteen päin. Kaikkien pitää tietää tämä. - Tosi on
Kannatin jo.
- j oona
http://yle.fi/uutiset/venaja_kieltaa_sodan_sankaritekojen_arvostelun_ja_kiroilun/7222791
Venäjän moraali nousee. - +++++++++++++
Ihme kyllä, että ne maat jotka ovat Jumalan mieleen (suurinosa kansasta uskovia ja lainsäädäntä perustuu uskonnon oppeihin) ovat kaikissa hyvinvoinnin mittareissa listan loppupäässä.
- ????????????????????
Minkä listan?
- ärräpää
Putin on harras uskovainen ja kirkossa aika usein, ja sen takia hän saa kirkon täydellisen tuen politiikalleen, ja vastineeksi se joutuu puolustamaan kirkon arvoja.
Tuolla uskovaisten palstalla uskovaiset pitivät Stalinia parhaana venäjän johtajista, sillä hän sai pidettyä kansan kurissa ja palauutti
valtakautensa aikana 434 kirkkoa takaisin uskovaisille - Terve alku
Nyt on vielä Suomessakin mahdollista saada siunaus elämään. Se alkaa tästä
http://www.eroakirkosta.fi- -s-
Huvittavaa seurata, kuinka fundamentalistiuskovat ryntäävät joukolla käyttämään vapaa-ajattelijoiden ylläpitämää palvelua ja jatkavat itse sitä kehitystä, joka on jokaisen ateistin mielestä suotavaa, eli porukkansa sirpaloitumista entistä pienemmiksi ja vähävakutusvaltaisemmiksi lahkoiksi. Erotkaa kirkosta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2297653
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455110- 594792
- 753458
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301910- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371629
- 1491386