Ruotsinkielinen kirjallisuus ei tuota

Yle uutisoi Schildts & Söderströms:stä, että

"Ruotsinkielinen kirjallisuus "saa mennä miinukselle"


Mari Koli, joka on nyt johdossa, sanoo Svenska Ylessä, että .

Schildts & Söderströms, tai Sets, joksi sitä kutsutaan, julkaisee kirjallisuutta ja opetuskirjoja, ruotsiksi ja suomeksi.

-Tärkeintä on julkaista suomenruotsalaista kirjallisuutta ja oppikirjoja, mutta suomenkielinen julkaisutoiminta on tärkeää taloudellemme, ja käännämme suomeksi, sanoo Koli.
Vielä ei tiedetä, onko houkuttelevaa julkaista suomenkielisiä oppikirjoja.


Ruotsinkieliset kirjat menevät miinukselle.

On selvää, että tarvitaan korvaavia tuotteita, joilla rahoitetaan ruotsinkielisten kirjojen ja oppimateriaalin tuotanto, sanoo Koli.

-Se että, suomenruotsalaiset kirjat menevät minukselle, on fakta, ja niin on aina ollut. Se ei huolestuta minua erityisen paljon. Olen vakuuttunut, että Sets säilyy tulevaisuudessa ja että voimme säilyttää lavean tuotantomme, sanoo Koli.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tekohengitystä kirjoitti:

Yle uutisoi Schildts & Söderströms:stä, että

"Ruotsinkielinen kirjallisuus "saa mennä miinukselle"


Mari Koli, joka on nyt johdossa, sanoo Svenska Ylessä, että .

Schildts & Söderströms, tai Sets, joksi sitä kutsutaan, julkaisee kirjallisuutta ja opetuskirjoja, ruotsiksi ja suomeksi.

-Tärkeintä on julkaista suomenruotsalaista kirjallisuutta ja oppikirjoja, mutta suomenkielinen julkaisutoiminta on tärkeää taloudellemme, ja käännämme suomeksi, sanoo Koli.
Vielä ei tiedetä, onko houkuttelevaa julkaista suomenkielisiä oppikirjoja.


Ruotsinkieliset kirjat menevät miinukselle.

On selvää, että tarvitaan korvaavia tuotteita, joilla rahoitetaan ruotsinkielisten kirjojen ja oppimateriaalin tuotanto, sanoo Koli.

-Se että, suomenruotsalaiset kirjat menevät minukselle, on fakta, ja niin on aina ollut. Se ei huolestuta minua erityisen paljon. Olen vakuuttunut, että Sets säilyy tulevaisuudessa ja että voimme säilyttää lavean tuotantomme, sanoo Koli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu