Olen ollut mieheni kanssa reilun vuoden suhteessa,olemme päälle 30 vee kumpikin. Tavattuamme aloimme tiiviisti olemaan yhdessä ja rakkautta riittää, hausKAA ja ihanaa on ja tiedän tämän olevan elämäni mies. Mies oli viettänyt vuoden sinkkuelämää edellisen suhteen päätyttyä ennen minut tavattuaan ja luonnollisesti jonkuverra yhden illan juttuja kertomuksensa mukaan olevan. Seksi oli myös tieteni ihanaa,sellaista ei ole ennen minulla kenenkään kanssa. Mieheni oli kokeilunhaluinen, pari kertaa pyytämättä antoi suuseksiä. En muista nautinko kovin kun silloin olin uudessa suhteessa siinä vähän jännittynyt. Nyt minua vaivaa kun suuseksiä ei häneltä ome tullut,seksi on muokkautunut meillä aika samanlaiseksi kaavaksi. Itse olen antanut ja tykkään antaa suuseksiä. Mies on rauhallisen oloinen ja yllätyin alkuun kun hän oli niin reipas ja ei-ujo ja aktiivinen ja hyvä sängyssä. Hän hullaantui minuun heti alkuunsa. Olettaisin että hän on seksuaalisesti aktiivinen ollu ennen minuakin ja reipas otteissaan seksin suhteen ja uskon ja pohdin että onko hän muille antanut suuseksiä. Jos on miksei minulle?voiko olla että se ei välttämättä ole kaikkien juttu..uskoisin ett useammat miehet haluaa..omasa hygieniassani ei ome vikaa jos jollaki tuli mieleen..mielipiteitä? Maininnu olen kerran että suuseksi on yksipuolista. Tiuskien sanoin,pahantuulisena silloin. Ei ite vastannu mitään,alkoi lähenteleen sitten. Senkää jälkeen ei suuseksiä. Ite on monesti pyytäny ja oon antanu. Enää en ole..
Kummastuttaa..
maizie
4245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuohon vielä,että olisi itse pitänyt asiasta suhteen alussa puhua ja selventää mkstä tykkää tai mitä haluaa kokeilla. Se ei ome ollut minään välttämättömyys mutta välillä kaipaisin että oma rakas tekisi sitä. Omen ajatellut että nii seksissä aktiivinen ja reipas mkes kyll nuolisi jos haluaisi. Seksi on muutenkin melko panemiS-keskeiTä. Pyytämättä hyvin vähän koko vartalon koskettelua ja suutelua yms. Halusiko aluksi antaa vain itsestään hyvän kuvan..? Tiedän,puhua itse pitäisi asiasta. Eijän se tietenkään ome kuin kysyä.. mutta mitäs muut olette tästä mieltä.
Se on varmaan miehestä kiinni, mutta ainakin itselleni se naisen nuoleminen on todella mieluinen juttu joka saa vain enemmän innostomaan kaikesta muusta ;). Toivotaan että saat kieltä :) jatkossa...
ei ome vikaa jos jollaki tuli mieleen..mielipiteitä?
Sanot vain hänelle, että seksiä on useammin ja olet mukana kiimaisempana jos siihen sisältyy sun alakerran nuolemista? Jos ei vielä tapahdu, sanot että yhdyntää tai suihinottoa on seuraavan kerran siinä vaiheessa kun hän on nuollut. Kyllä se luonto hoitaa loput. Kun nuolee, muista voihkia ja kehua miten taitavasti hän sinua nuolee. Ellei nuole niin että orkkusi tulee, ohjaa vaikka kädellä päästä pitämällä miten juuri sä toimit.
Kun keskustelet asiasta, yritä puhua sekoittamatta kiukkua juttuun ja kerro myös että nautit kyllä muutenkin seksistä, mutta että pillusi nuoleminen on sulle "se juttu" josta nautit todella paljon.
Älä anna suuseksiä ellei hän taa samaa edes välillä. Ekan parin vuoden aikana muotoutuu pariskunnan seksitavat ja ehdit vielä vaikuttaa hyvinkin.