Ostin nyt syksyllä upeita jaloruusuja. En ole vielä istuttanut niitä, kun ajattelin, että säilyisikö ne paremmin talven yli kellarissa, vai pitäisikö ne istuttaa nyt maahan. Jos talvehditan ruusuni kellarissa, pitääkö niitä kastella välillä, vai onko homehtumisen riski suuri?
Vastaukset 8
- ovatko
astiataimia vai paljasjuurisia taimia? Astiataimia voi isuttaa pakkasiin saakka.
- hanna
..ovat. En taida uskaltaa istuttaa niitä maahan. Taidan talvehdittaa ne kellarissa.
- aiot
talvehdittaa ne , ensin kastelu ja seuranta etteivät ne myöhemmin kuivu, siis sopiva kastelu myöhemminkin. Paikan tulisi olla kuivahko, lämpötila alle 10 C.
- Savannah
Sanoisin että sulla on suurempi homma yrittää pitää niitä hengissä kellarissa ja tulos on yhtä epävarma. Sisällä säilyttämisessä on kolme ongelmaa: lämpö, valo ja kastelu. Eli ne voi (periaatteessa) olla joko lämpösessä ja valossa, jolloin niitä pitää kastella jatkuvasti. Tai sitten pimeässä ja viilessä, jolloin niitä ei juurikaan kastella.
Ja ulos kai en ruusut on tarkotettu. Ne ehtii sopeutua ja kasvattaa juuria maan jäätymiseen asti, ja voithan sä suojata niitä vielä katteella. - Putte Puutarhuri
Säilyvät helpommin ulkona. Syvänpuoleinen istutus. Jalostuskohta 5 - 10 cm pinnan alapuolelle. Katso ettei jää monttua ympärille talveksi vaan pieni kumpare. Ei keräänny keväällä päivällä vettä joka yöllä jäätyisi. Peittele kunnolla, mutta vasta sitten kun on muutaman sentin routa.
Sisällä säilyttäminen vaikea. Pitää olla sopivat olosuhteet ja tietoa miten toimia. - rita
Itse kyllästyin jatkuvaan uusimisen keväällä koska ruusupenkkini sijaitsee suurten lumipenkkojen alla .Joten nostan juurakot maasta ennen lopullista maan jäätymistä isohkoihin ruukkuihin ja maakellariin. Ei ole tarvinnut ennen kastella koko talvena, siellä sopiva kosteus
- tähän
lumen pitäisi olla hyvä suoja pakkasen suhteen eli jos lunta riittää, ei tulisi huolehtia liikaa.
- Salla
Maahan laittoa ja runsaasti hakoja päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706