Kuinka päästä näyttelijäksi?

Hei!
Niin typerältä kuin tuo kysymys kuulostaakin, olen sen kanssa vakavissani.
Monta vuotta ovat ihmiset minulle toistaneet, että minun pitäisi suunnata näyttelijän uralle, mutta olen aina vastannut ettei se ole mahdollista ilman, että on monta vuotta rehkinyt teatterissa ensin.
Kumminkin tämä palava himo päästä näyttelemään on käynyt liian suureksi, ja minun on vain pakko lähteä toteuttamaan unelmaani, vaikka sitten hitaalla nousulla.
Tällä hetkellä minulla ovat opiskelut kesken, ja rahatilanne erittäin huono, joten en pysty aloittamaan mitään näyttelijäkursseja tähän hätään, saatika maksamaan teatterin lukukausi maksua.

Kyllä, olen yrittänyt netistä löytää vastauksia tähän, mutta en ole löytänyt suoraa vastausta. Tähän asti ainoa mitä olen saanut aikaiseksi oli liittyminen kelaamo.fi:hin.

Joten nyt pyydänkin taas luotettavalta Suomi24.fi:ltä apua, mitä kautta löydän koe-esiintymisaikoja, näyttelijä-hakemuksia yms?

Ja jos se vaikuttaa mitenkään, olen kotoisin Turusta.

Kiitän ja kuittaan jo etukäteen!
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Googleta mut kilpailu on niin kovaa et tuskin kukaan sulle kertoo... Ja kannattaa kullä alottaa ihan sieltä harrastelijateatterista harvemmin ne suuret roolit nenän eteen tupsahtaa. Tiiän et kuulostaa ikävältä mut toi on totuus

Äänestä

Kiitos vastauksesta. Tämä olikin ihan selvällä järjellä arvattavissa että minimini rooleista koko homma lähtee käyntiin, jos lähtee.
Kuitenkin nuo harrastelijateatterit ovat niin kalliita, ettei vain yksinkertaisesti ole varaa.
Ja jotain tälläistä uumoilinkin etteivät tietäjät ole kovin halukkaita kertomaan.

Ehkä sitten odottelen että on varaa maksaa tuota teatterihommaa, vaikkei sitten tulisikaan suurta julkkista (kröhöm, joita suomessa tunnetusti onkin erittäin paljon), niin saanpahan ainakin kokemusta. Sitten joskus.

Äänestä
  • Ei maksa mitään kun lähdet paanalle tai torille esittämään itseäsi tai mita tahansa roolia.yhteisötaidet.jokainen vastaantulija on vastanäyttelijäsi.yllättävää.ei kässäreitä!taiteen vapaus!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinenalku kirjoitti:

Hei!
Niin typerältä kuin tuo kysymys kuulostaakin, olen sen kanssa vakavissani.
Monta vuotta ovat ihmiset minulle toistaneet, että minun pitäisi suunnata näyttelijän uralle, mutta olen aina vastannut ettei se ole mahdollista ilman, että on monta vuotta rehkinyt teatterissa ensin.
Kumminkin tämä palava himo päästä näyttelemään on käynyt liian suureksi, ja minun on vain pakko lähteä toteuttamaan unelmaani, vaikka sitten hitaalla nousulla.
Tällä hetkellä minulla ovat opiskelut kesken, ja rahatilanne erittäin huono, joten en pysty aloittamaan mitään näyttelijäkursseja tähän hätään, saatika maksamaan teatterin lukukausi maksua.

Kyllä, olen yrittänyt netistä löytää vastauksia tähän, mutta en ole löytänyt suoraa vastausta. Tähän asti ainoa mitä olen saanut aikaiseksi oli liittyminen kelaamo.fi:hin.

Joten nyt pyydänkin taas luotettavalta Suomi24.fi:ltä apua, mitä kautta löydän koe-esiintymisaikoja, näyttelijä-hakemuksia yms?

Ja jos se vaikuttaa mitenkään, olen kotoisin Turusta.

Kiitän ja kuittaan jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu