XP pöytäkone vetelee viimeisiään. Onko mahdollista siirtää suoraan tiedostoja ja ohjelmia läppärille (WIN7) jollakin piuhalla talteen vai onko ainoa mahdollisuus ensin kopioida tikulle tai ulkoiseen levyasemaan ja siirtää sitten sieltä ?
Tiedostojen ja ohjelmien siirto
toiselle koneelle ?
11162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joka tapauksessa ne on järjellistä siitää ulkoiseen asemaan varmuuden vuoksi
Suosittelen siirtämään ne ulkoisen levyn tai usb tikun kautta.
Tiedostojen siirto onnistuu ihan helposti, joko ulkoiselle levylle kopioimalla tai polttamalla cd:lle tai dvd:lle. Ohjelmien siirroista kysellään jatkuvasti, asennettuja ohjelmia ei pysty kovinkaan järkevästi siirtämään. Eli ohjelmat täytyy asentaa uusiksi toiseen koneeseen. Jotkut toimivat ihan ok, pelkällä siirrolla suurin osa ei välttämättä edes käynnisty. Tähän on syynä se, että ohjelman asennus on kopioinut tiedostoja muuallekkin, kuin esim C:\Program Files\OhjelmaXXX -alle lisäksi Windowssin rekisteriin kirjoitetaan dataa asennuksen aikana.
Taikka, osta esim. tällainen datansiirtokaapeli, käyttäjät ovat tykästyneet ainakin Amazonin palautteen perusteella siihen:
http://tinyurl.com/q4opeye
http://plugable.com/products/usb-easy-tran
"...i transferred files from a 32bit windows 7 starter machine to a 64bit Win 7 home premium machine."
"Just what I wanted. I needed to transfer files from Windows XP to Windows 7."
"I am hopeless with any technology, but even I found this easy to install and use. I had an old XP desktop which I upgraded to W8.1 on a new laptop. It could not have been more straight forward. Excellent company and software."
Tai tuo:
http://www.jimms.fi/tuote/TP-63XR
Tiedostot kannattaa siirtää ulkoisella kovalevyllä ja jättää ne tärkeimmät sinne ulkoiselle levylle varmuuskopioiksi. Ohjelmien siirtämisestä jo vastattiinkin järkevästi.
Verkkopiuha?
Silläkin onnistuu: http://windows.microsoft.com/fi-fi/windows/connect-two-computers-crossover-cable#1TC=windows-7
Perus ristiinkytketty verkkokaapeli tai nykyään osa varsinkin läppäreistä toimii myös suoralla verkkokaapelilla ilman erillistä kytkintä.
ja jos löytyy esim. adsl modeemi niin todennäköisesti kaapelit on jo olemassa ja kytkettynä joten varmista että molemmat koneet on samassa työryhmässä sitten vaan jaot päälle, everyone oikeudet (tilapäisesti siirron ajaksi) ja sitten vaan siirtelemään.
XP pöytäkone on kiinni ADSLmodeemissa, läppäriä käytän WLANilla. Elikkä pitää siis kytkeä läppärikin ethernet piuhalla modeemiin jne. ?
filezilla