Ajattelin nyt antaa teillekin vässyköille tämän vihjeen Valko-Venäjällä toukokuussa käytäviin jääkiekon MM-kisoihin. Suomihan ne tuleällä tulee voittamaan. Suomen kerroin on tällä hetkellä Unibetilla 8.
Asiat, jotka puoltava Suomen voittoa:
*Erkka Westerlundin magiikka maajoukkueen peräsimessä. Tämä taikuri pystyy luomaan poikkeuksellisen ilmapiirin, jota NHL-konkaritkin kunnioittavat
*kyseessä on ns. Olympia-vuoden välikisat, joita ei muissa maissa niin arvosteta kuin Suomessa, muiden maiden top-pelaajat lähtevät nihkeästi mukaan. Vielä kun kisat pelataan Valko-Venäjän kaltaisessa paikassa, joten NHL-pelaajien lähtö on hieman niin ja näin
*Suomi saa todennäköisesti Olli Jokisen, Mikko Koivun, Granlundin, Barkovin ja Bergenheimin kisoihin. Valtteri Filppulakin saattaa tulee, jos Tampa Bay tippuu ekalla pudotuspelikierroksella.
*iso kaukalo puoltaa eurooppalaisia joukkueita.
Ruotsi, Venäjä ja Kanada saavat 3-4 kertoimen, ja Suomen kerroin pomppaa kahdeksaan. Suomen kerroin tulee tippumaan melko reilusti. Fakta on se, että Suomi saa kisoihin todennäköisesti parhan joukkueen, siihen vielä Erkan valmennus ja loukkaantumisen takia Olympialaiset sivuun jättäämään joutunut nälkäinen Mikko Koivu, on Suomi minun silmissäni ennakkosuosikki.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No toivottavasti nuo kaikki mainitsemasi pelaajat ovat mukana.. Mutta kuka tulee maaliin?? Raskia tuskin koskaa nähdään mm kisojen maalivahtina, boston pääsee aina niin pitkälle nhl.ssä... Kyllä on muutdn ihan huippu veskari verrattuna vaikka lehtoseen, näissä kisoissa sen näki.. Lehtonen päästää joka matsissa ainakin 1-2 helppoa maalia...Minkähänlainen maa tuo valkovenäjä on jos lähtis kattomaan kisoja, ei nuo matkat mitään ihan hirveen hintasia olleet...?
Taidan jättää tuollaiset pilipalikisat väliin.