Vl:issä hyviä kiekkoilijoita

Erotuomari

Monilla paikkakunnilla on tosi kovia vl-pelaajaporukoita.

Milloin nähdään ensimmäiset maajoukkueessa ja olumpiaturnauksissa.

Milloin srk taipunee antamaan periksi ettei se niin paha synti ole.

11

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3-0

      Ei jääkiekiekon pelaaminen syntiä ole.
      Pelaamalla jääkiekkoa menestyksekkäästi saa ajallista ja maista kunniaa,
      mutta se tekee Taivaaan tien rosoiseksi.Ei voi palvella kahta herraa.

      • 20+6

        Entäpä jos sitäkin käyttää uskon julistamiseen sen sijaan, että
        meuhkaa omalla ry:llä aina vain vähenevälle porukalle.


    • Totta, vellut ovat hyviä pelaajia, mutta ikävänä piirteenä heissä oli että he monesti luistivat vuoromaksuista, mikä luonnollisesti herätti pahaa verta toisissa jotka joutuivat maksamaan heidänkin vuoronsa.

      PS. Olen pelannut myös kempeleen jussin kanssa, joka täällä kesitaksena tunnetaan.

      • MihailovPetrov

        Jussi pelaillut Jakushevin ja muiden kovien jätkien kanssa vielä jokin aika sitten.

        Pelanneeko vieläkin.


    • sgthfshfhfgh

      No on kyllä teidän lahkon vanhimmisto sekaisin jos pitävät siniristilipun edustamista maaimalla syntinä...

      Uskovia menestyviä urheilijoita nimenomaan tarvitaan!!! Jos ette ole sattumoisin huomanneet niin kyllä noi seksuaalivähemmistöt valloittavat urheilulareenoita... miksei sitten uskovaisetkin tee niin???

    • Entisen pelaajan äit

      Jääkiekko ei sovi uskovalle.

      Oikein uskomassa olevat eivät pelaa jääkiekkoa, se on seuroissa synniksi saarnattu.

      Muistan -70 luvulla Oulussa palasi Kärpissä monta uskovaa, mutta ne haettiin pois, eikä ole sinne pahuuteen enää menneet.

      Turha väittää, että jos joku pelaa tuolla ulkona, se muka olisi oikein uskomassa oleva.

      Näin meitä yritän turhaan syyllistää.

      • samalta viivalta

        ei minun mielestä urheilu ole syntiä jos puhtasti urheilee saahan opiskella niin korkealle kun lahjoja eikä se ole kiellettyä onhan siinä samat vaarat kuin urheilussa


      • dsfgdsfgdfsg

        ai siksi ei sovi kiekkoilu kun jokainen huipputason seura on maallinen?

        Jos olis siis 100% uskovaisten hallitsema sm-liiga joukkue, niin tuskinpa siinä kellään olis mitään vastaansanomista... Varsinkin jos sen tuotto käytettäisiin hyvään, eikä kukaan yrittäisi rikastua sillä...


      • Vl-äiti

        Onko niin, että mailaa saa heilutella vain kotona ja iltaisin ? Muuten syntiä ?


    • sen kun

      VL::llät pelaa mm kaukolopalloa, ja ovat kiinnostuneita jää-peleistä yleensä.

    • OLS

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      894
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      833
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      253
      751
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      638
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      550
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      546
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      546
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    Aihe