Syyttäjä rikkoi lakia? Kummallinen juttu.

Onko mahdollista, että kaksi toisistaan riippumatonta oikeusjuttua niputetaan yhteen oikeudenkäyntiin?

Minut pahoinpideltiin, mursin luitani ja sain haavoja. Vastapuolella ei naarmun naarmua. Minua kuitenkin syytetään lievästä pahoinpitelystä, sillä vastapuoli väittää minun tönäisseen ensin.

Tästä puoli vuotta myöhemmin ajoin pyörällä vahingossa naisen päälle. Hän ei aluksi halunnut sopia asiaa, joten juttu meni oikeuteen ja minua syytetään vammantuottamuksesta (pienehkö haava, muutama tikki).

Oudoksuntaa aiheuttaa se, että nämä kaksi tapausta on nivottu yhteen, eli sekä minä, päälle ajamani nainen ja minun pahoinpitelijä on saanut saman tiedoksiannon (vai haaste, mikä onkaan), ja oikeudenkäynnit on samana päivänä yhdessä. Miten tämä on mahdollista? Haasteen saamisen jälkeen sovin asian tämän naisen ja hän ihmetteli, miksi hän sai tiedon tästä pahoinpitelystä. Samaten pahoipitelijäni vetoaa, että olen aggressiivinen, koska olen ajanut naisen päälle pyörällä.

Toki nämä kaikki asiat selviää oikeudessa enkä ole juuri huolissani, mutta ihmettelen vain voiko syyttäjä jakaa muiden tapausten tietoja tuolla tavalla?
15221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyse on siitä, että kun saat tuomion kahdesta rikoksesta kerralla, niin saat tavallaan "alennusta" tuomiosi määrään. Eli sanotaan vaikka että rikoksesta A saisit 10kk vankeutta, rikoksesta B 6kk ja rikoksesta C 4kk. Jos nämä tuomittaisiin erikseen niin saisit yhteensä' 20kk vankeutta, mutta kun nämä tuomitaan yhdessä niin saisit ehkä 14kk (en juuri nyt muista laskutapaa).

Sinun tapauksessasi tämä vaikuttaa varmaankin pienentävästi sakon kokonaismäärään. Tapaukset ei kuulosta sellaisilta että niistä saisi vankeustuomiota.

Äänestä

************Syyttäjä rikkoi lakia? Kummallinen juttu.************

Kaikenlaisia laintuntijoita sitä palstalla esiintyykin !!!!!!!!!!

Syytteiden käsitteleminen yhdessä

18 §

Saman vastaajan tekemiä eri rikoksia tai eri vastaajien tekemää samaa ‹rikosta› koskevat syytteet käsitellään yhdessä,...

Äänestä

Ei minua se yhdessä käsittely haittaa. Ihmettelin vain sitä, että esim. tämä päälle ajamani nainen sai saman haasteen kuin minä. Hän siis näkee myös tuon pahoinpitely-tapauksen kaikki syytteet ja tiedot. Ja nämä pahoinpitelystä syytetyt näkevät hänen tietonsa ja sen vammantuottamus-syytteen. Mutta hyvä tietää, että tämä on normaalia. Luulin, että tässä olisi joku tietosuoja kyseessä.

Mitä jos olisi vaikka raiskannut jonkun ja viiltänyt auton konepellin? Nämä niputettaisiin samaan haasteeseen, jolloin autonomistaja näkisi raiskauksen tiedot ja uhrin nimen jne. Vai onko eri syytteissä erilainen toimintatapa?

Äänestä
  • Kun et tiennyt lakia, mitä syyttäjä olisi rikkonut, niin olisit pitänyt mölyt mahassasi.

    Äänestä

  • 19+6 kirjoitti:

    Kun et tiennyt lakia, mitä syyttäjä olisi rikkonut, niin olisit pitänyt mölyt mahassasi.

    Kai nyt mies saa asioita ihmetellä. Ja kai se on sinäänsä ajateltavaa että syyttäjä rikkoo syytetyn yksityisyyden suojaa, kun eri tapausten henkilöt saavat tietää tekijän muista väitetyistä rikoksista.

    Yritin kertoa miksi se on hyvä juttu että tapaukset yhdistetään. Jos haluat tietää miksi ne yhdistetään, vastaus on helppo. Ne yhdistetään koska laki käskee näin tekemään. Ja laki käskee näin tekemään, koska valtiolle koituisi vain turhia kuluja laittaa tuomarit ja syyttäjät eteesi enemmän kuin yhden kerran.

    Ihan kiinnostuksesta, eikö voisi väittää että pahoinpitely-tapauksen toinen osapuoli syyllistyi hätävarjelun liioitteluun? Kun aloittaja vain tönäisit häntä, ja aloittaja sai itse luunmurtumia ym.

    Äänestä

  • Onnibonni1 kirjoitti:

    Älä nyt onnibonni naurata. Tietysti molemmat tappelun osapuolet ovat syytteessä, ei siitä ole epäilystäkään.
    Eiköhän syyttäjä nyt tiedä, mitkä ovat prosessin edellytykset, jos ei niin pyydetään kilauttamaan sinulle.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Älä nyt onnibonni naurata. Tietysti molemmat tappelun osapuolet ovat syytteessä, ei siitä ole epäilystäkään.
    Eiköhän syyttäjä nyt tiedä, mitkä ovat prosessin edellytykset, jos ei niin pyydetään kilauttamaan sinulle.

    Se on hyvä jos sinulla on selvännäkijän taidot, ja tiedät kaiken jutusta. Minä taas joudun luottamaan vain viiten aistiin, eli tässä tapauksessa siihen mitä aloittaja kertoi. Ainakin minun mielestä faktojen vetäminen hatusta on huonoa juridiikkaa.

    Äänestä

  • Onnibonni1 kirjoitti:

    Se on hyvä jos sinulla on selvännäkijän taidot, ja tiedät kaiken jutusta. Minä taas joudun luottamaan vain viiten aistiin, eli tässä tapauksessa siihen mitä aloittaja kertoi. Ainakin minun mielestä faktojen vetäminen hatusta on huonoa juridiikkaa.

    Älä viitsi naurattaa. Jos näistä asioista on leipä lähtenyt, niin kait sitä silloin jo jotain tietääkin. Kyllä ne tiedot ovat tulleet aivan jostain muualta, kuin selvännäkijältä.

    Äänestä

  • 4+6 kirjoitti:

    Älä viitsi naurattaa. Jos näistä asioista on leipä lähtenyt, niin kait sitä silloin jo jotain tietääkin. Kyllä ne tiedot ovat tulleet aivan jostain muualta, kuin selvännäkijältä.

    Yleensä tuomarit, poliisit ym. virkamiehet ovat tolloja, jotka eivät paljon viitsi panostaa, nostavat vain palkkaa. Virhettä ja vääristelyä virheen ja vääristelyn vieressä. Ne jotka panostavat, ovatkin sitten ne mielisairaat, joista on kiva kiusata ja kyykyttää ihmisiä, tuottaa haittaa ja vahinkoa tai kiduttaa ja käytää fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa.

    Äänestä

  • "Mitä jos olisi vaikka raiskannut jonkun ja viiltänyt auton konepellin? Nämä niputettaisiin samaan haasteeseen, jolloin autonomistaja näkisi raiskauksen tiedot ja uhrin nimen jne. Vai onko eri syytteissä erilainen toimintatapa?"

    Näissä on käytännössä toimittu esimerkiksi niin, että syyttäjä on kyllä tehnyt kaksi eri haastehakemusta, eri diaarinumeroilla, joten asianosaisille on mennyt vain omaa juttuaan koskeva tiedoksianto. Jutut on käsitelty yhdessä mutta niin, että autojutun käsittelyn aikana paikalla on vain autojutun asianosaiset ja seksuaalirikoksen yhteydessä vain seksuaalirikoksen asianosaiset. Tuomio on sitten voitu tehdä osittain salassapidettäväksi niin (ja voitu määrätä seksuaalirikoksen asianomistajan henkilöllisyys myös salassapidettäväksi), että autojutun asianosaisille ei ole mennyt tietoa salassapidettävän jutun asianomistajasta.

    Kyllä käytännön konsti löytyy, jossa pystytään sekä suojaamaan asianomistajan yksityisyyttä että käsittelemään rikosjutut yhdessä tuon jo aiemmin viitatun ROL 5 luvun 18 §:n mukaisesti.

    Ja on muistettava, että tuo pykälä kuuluu kokonaisuudessaan näin:

    Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa, 5 luku 18 §:
    "Saman vastaajan tekemiä eri rikoksia tai eri vastaajien tekemää samaa rikosta koskevat syytteet käsitellään yhdessä, jollei niiden erikseen käsittelemistä pidetä soveliaampana."

    Säännös ei siis ole ehdoton.

    Äänestä

Kyseessä on taloudellisuus-, ei oikeusturvakysymys. Yksityisyydensuojaahan, yhtä vähän kuin oikeusturvaa, ei Suomessa ole.

Oikeudenkäynnin päämäärä eli oikeusmurha pyritään saavuttamaan mahdollisimman nopeasti ja vähin kustannuksin.

Äänestä
  • Oikeudenkäynnit ovat Suomessa julkisia, kuten kaikissa oikeusvaltioissa, paitsi jos oikeudenkäynti laissa erikseen säädetyllä perusteella käydään osittain tai kokonaan ns. suljetuin ovin. Näin voidaan menetellä vain poikkeuksellisesti, tyypillisesti seksuaalirikoksen uhrin suojelemiseksi.

    Kuka tahansa saa siis tiedon sekä siviili- että rikosjutun asianosaisista ja itse asiastakin. Ja tämä on ihan oikeasti perusasia oikeusvaltiossa. Ketään ei saa tuomita pimennossa ilman, että prosesia voi joku ulkopuolinenkin seurata ja varmistaa, että oikein ja lain mukaisesti meni.

    Syytetyllä ei siis ole eikä ole tarpeenkaan olla "yksityisyydensuojaa". Haastehakemus on julkinen niin kuin koko prosessikin, yllä mainituin poikkeuksin. Ja edelleen yllä mainitun mukaisesti asianomistajalla salaustarvetta voi ollakin asian laadusta riippuen.

    Ne, jotka näitä periaatteita vastaan narisevat, eivät joko ymmärrä sääntelyn perusperiaatteitta tai ovat sitten niitä, joille prosessin salassapito olisi hyvinkin tervetullutta.

    Äänestä

  • näinhän se on kirjoitti:

    Oikeudenkäynnit ovat Suomessa julkisia, kuten kaikissa oikeusvaltioissa, paitsi jos oikeudenkäynti laissa erikseen säädetyllä perusteella käydään osittain tai kokonaan ns. suljetuin ovin. Näin voidaan menetellä vain poikkeuksellisesti, tyypillisesti seksuaalirikoksen uhrin suojelemiseksi.

    Kuka tahansa saa siis tiedon sekä siviili- että rikosjutun asianosaisista ja itse asiastakin. Ja tämä on ihan oikeasti perusasia oikeusvaltiossa. Ketään ei saa tuomita pimennossa ilman, että prosesia voi joku ulkopuolinenkin seurata ja varmistaa, että oikein ja lain mukaisesti meni.

    Syytetyllä ei siis ole eikä ole tarpeenkaan olla "yksityisyydensuojaa". Haastehakemus on julkinen niin kuin koko prosessikin, yllä mainituin poikkeuksin. Ja edelleen yllä mainitun mukaisesti asianomistajalla salaustarvetta voi ollakin asian laadusta riippuen.

    Ne, jotka näitä periaatteita vastaan narisevat, eivät joko ymmärrä sääntelyn perusperiaatteitta tai ovat sitten niitä, joille prosessin salassapito olisi hyvinkin tervetullutta.

    „että prosesia voi joku ulkopuolinenkin seurata ja varmistaa, että oikein ja lain mukaisesti meni.“

    Se että joku ulkopuolinen seuraa prosessia ei vaikuta pätkääkään siihen, että poliisi tai muu todistaja valehtelee, tuomari on joko roisto tai täysi bimbo, tai että koko oikeudenkäynti on poliittinen tai laiton, kun syytetyllä ei ole asianajajaa tai perustelut puuttuvat, ja idioottituomarilta menevät hallituksen esitykset, luvut, pykälät ja momentit sekaisin.

    On kylläkin totta, että salailu oikeudenkäynnissä viittaa enemmän tarkoitukselliseen ja järjestelmälliseen kieroiluun, mutta monia julkisuus voi vahingoittaa paljon enemmän kuin jokin naurettava, joskin laiton tuomio.

    Äänestä

  • ********** kirjoitti:

    Joo... oikeudenkäynnit ovat julkisia. Ja aineisto.
    Siksi niistä voi ja saa julkisesti kirjoittaa!!

    Mutta KUN kirjoittaa niin palstakytät käyvät kinttuihin. Sanovat, ei saa ei saa!

    Mutta heitä ei totella, ei olla simputettavina...

    Ja täällä, vapaan maan vapaata tekstiä.

    Käräjäkiusaamisesta,
    kelakiusaamisesta...

    http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

    Julkisen vallankäytön julkisista päättäjistä, julkisin varoin tehdyistä toimista!!

    Äänestä

Oikeudenkäyntiaineisto on toki julkista, jollei sitä erikseen ole salaiseksi julistettu, mutta rikosasiassa esitutkintamateriaali,haastehakemus, haaste ja siihen annetut vastaukset ovat salassa pidettäviä kunnes asiassa on toimitettu tuomioistuinkäsittely.

Tämän valossa haastehakemuksessa ei olisi saanut olla toisen rikoksen tietoja vaan haastehakemusten olisi tullut olla erilaisia kullekin osapuolelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Erittäin ihmeissäni kirjoitti:

Onko mahdollista, että kaksi toisistaan riippumatonta oikeusjuttua niputetaan yhteen oikeudenkäyntiin?

Minut pahoinpideltiin, mursin luitani ja sain haavoja. Vastapuolella ei naarmun naarmua. Minua kuitenkin syytetään lievästä pahoinpitelystä, sillä vastapuoli väittää minun tönäisseen ensin.

Tästä puoli vuotta myöhemmin ajoin pyörällä vahingossa naisen päälle. Hän ei aluksi halunnut sopia asiaa, joten juttu meni oikeuteen ja minua syytetään vammantuottamuksesta (pienehkö haava, muutama tikki).

Oudoksuntaa aiheuttaa se, että nämä kaksi tapausta on nivottu yhteen, eli sekä minä, päälle ajamani nainen ja minun pahoinpitelijä on saanut saman tiedoksiannon (vai haaste, mikä onkaan), ja oikeudenkäynnit on samana päivänä yhdessä. Miten tämä on mahdollista? Haasteen saamisen jälkeen sovin asian tämän naisen ja hän ihmetteli, miksi hän sai tiedon tästä pahoinpitelystä. Samaten pahoipitelijäni vetoaa, että olen aggressiivinen, koska olen ajanut naisen päälle pyörällä.

Toki nämä kaikki asiat selviää oikeudessa enkä ole juuri huolissani, mutta ihmettelen vain voiko syyttäjä jakaa muiden tapausten tietoja tuolla tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu