Onko muilla ongelmia saada itseänsä aamulla ylös sängystä? Mulla on ollu monta vuotta masennusta. Suututtaa vaan kun ei millään saa ihteensä aamulla liikkeelle. Nytkin olen työkokeilussa ja on kyllä työn takana nousta aamulla aikasin. Välillä jäänkin nukkumaan. Tykkään kyllä työstäni mutta silti en pääse aina sängystä. Viikonloppusin tuleekin nukuttua kolmeenkin. Onko muita näin unisia?
masennus ja aamu unisuus
vilperiina1
15219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minä olen samanlainen. Viikonloppuisin pitää viedä aamulla koirat ja vaikka olen nukkunut jo 12 tuntia, en saa silti millään itseäni ylös sängystä. Katson kelloa ja määrään itselleni aina uuden etapin, vartti vielä, tasalta nousen, hetki vielä. Tätä jatkuu tuntikaupalla ja aina nukahdan samantien uudelleen.
Olen huomannut, että ainoa keino päästä sieltä lopulta ylös on se, että mieleen tulee joku ajatus, josta tulee niin vihaiseksi tai ahdistuneeksi, ettei uni tule enää silmään. Niin kauan kuin olo on tyytyväisen öhmyräinen, ei varmasti saa silmiä pysymään auki. Häpeä ja itseinho ei riitä, sen pitää olla vahvempi tunne.
Terve, tasapainoinen ihminen ajattelee, että jee, uusi päivä, puuhaanpa sitä ja tätä, kun on vapaapäiväkin, ja pääsee helposti ylös sängystä. Masentunut jäisi sinne peiton alle mieluiten iltaan asti, aivan sama mitä on tiedossa eli ei yleensä mitään.
Kyllä nämäkin masennukset loppuisvat nopeasti, jos kaikenlaisia laiskuuksia ei olisi nimitetty masennus sairaudeksi.
Jos olisi pakko tehdä töitä leipänsä eteen, uskoisin että kummasti sieltä vuoteen pohjalta muutaman kuukauden lokoilun jälkeen noustaisiin ylös.
Mutta kun nykyaikana on menty liian pitkälle tässä hyyssämisessä jossa nämä vähemmän aktiiviset saavat oikein luvalla jäädä kotiin notkumaan.
Jokainen tyylillään, jos haluaa olla vuoteensa vanki vuodesta toiseen niin mikäs siinä, jää elämä elämättä ja paljon kokematta. Vai kuvittelvatko nämä kesto masentuneet, että tässä on heillä vain vaikeaa? Etteikö itseäänkin huvittaisi jäädä peittojen alle? Mutta eihän se yhteiskunta niin pyöri, että kaikki olisivat masentuneita.. tässä on otettu itseään niskasta kiinni jo useita kertoja ja hyvä niin.
Eikä elämä mitään juhlaa ole täälläkään, minä en vain halua antaa tuollaisille oloille voittoa.
Täällä ihan samat fiilikset, heräämisestä ei meinaa tulla yhtään mitään ja aina on yhtä väsynyt riippumatta siitä onko nukkunut vähän, normaalisti vai liikaa..
Aluksi venlafaksiini toi aamuun pientä buustia, oli ihana tuntea olonsa kerrankin normaaliksi ja virkistyneeksi hyvin nukutun yön jälkeen. Nyt kun aloitin venlafaksiinin uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen niin siitä ei ole ollut mitään hyötyä vaikka päiväannos oli jo 225 mg. Nyt kokeilussa Voxra, ainakaan 150 mg päivässä ei ole reilussa parissa viikossa auttanut mitään, nukun vieläkin kevyesti yli 20 tuntia vuorokaudessa vaikka syön noita usein aikaisia herätyksiä aiheuttavia ja unentarvetta vähentäviä lääkkeitä.
Hitto,antaisin vaikka toisen käteni jos saisin herätä edes joskus virkeänä. Voxraa aloittaessani olin vielä aika toiveikas, nyt alkaa olla jo sellainen fiilis että näin ei voi enää jatkua ja että tää oli sitten tässä.
En pääse aamulla sängystä ylös.
Hyvä neuvo oli tuolla edellä että täytyy keksiä joku ajatus mistä tulee vihaseksi.silloin ei tuu enää uni silmään ja pääsee ylös kiukkuisena kahvia keittämään.
Eiköhän jokaisella joskus ole vaikeaa nousta ylös. -.-
jaa-aa.. tässä pähkäilen samaa. toista viikkoa vetänyt voxraa 150mg, täytyypi ruveta nostamaan... ei tämmöstä kukaan jaksa
"Ymmi Hinaajalle" pitää sanoa, että koska olen ollut elämäni aikana sekä terve että kärsinyt depressiosta, niin tiedän kyllä, mikä ero on laiskuudella ja masennuksella. Ennen sairastumistani olin kova tekemään töitä. Koin mielihyvää kun asioita saatiin valmiiksi ja oli kiva tunne kun päivä oli pulkassa. Yhäkin käyn kyllä töissä ja teen siellä sen minkä pystyn ja jaksan. Mitään mielihyvää en koe mistään, suoritan mekaanisesti pakolliset asiat. Ihan sama missä olen ja mitä teen vai olenko missään ja teenkö mitään.
En minä ennen sairastumista ottanut mitään kovin raskaasti. Kaikki kääntyi mielessä helposti positiiviseksi (puhelin hajosi - no olikin jo aika hankkia uusi) ja jos jossain epäonnistuin, ajattelin, että sen ei ollut tarkoitus onnistua ja jokin parempi odottaa tulevaisuudessa.
Terveen ihmisen ahdistukset ja vastoinkäymiset ovat lastenleikkiä verrattuna siihen, kuinka masennuksesta kärsivä ne kokee. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta näin se vain on. Jotain menee päässä vikaan niin, että elämästä katoaa merkityksellisyys. Ei ihmisellä ole mitään syytä tehdä mitään ilman motivaatiota. Yhteys toisiin ihmisiin katoaa. Toiminta perustuu enää kärsimyksen minimoimiseen, eli ruokaa on kaupasta haettava, koska nälkäkuolema on kammottavan tuskainen, ja siinäpä se sitten oikeastaan onkin.
Jokainen työssäkäyvä ihminen suorittaa työnsä mekaanisesti, ei se aina ruusuilla tanssimista ole. Sellaista se elämä nyt vain on. Ei kukaan kävisi töissä ellei olisi pakko. Depressio on vain tekosyy kaikkeen.
Juurihan kerroin, että tein työtä tyytyväisenä 15 vuotta ennen kuin sairastuin. Minusta oli kiva kehittää työtapoja tehokkaammiksi ja ideoida tapoja parantaa tulosta. Tunnen myös ihmisiä, jotka käyvät töissä, vaikka tienaisivat ansiosidonnaisella enemmän. Näin minäkin olisin tehnyt vielä joitakin vuosia sitten. Terve ihminen tuntee iloa tekemästään työstä. Tein myös pitkään vapaaehtoistyötä lapsenvahtina perheissä teini-ikäisenä, 14-vuotiaasta 19-vuotiaaksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton leivissä. Miksi ihmeessä kukaan sellaista tekisi, ellei kokisi sitä mukavaksi?
Ehkä sinun olisi aika myöntää, että sairastat masennusta.
Ei täällä kukaan nauti työntekemisestä. Sitä tehdään, jotta saataisiin leipä pöytään. Joillakin on liikaa energiaa ja aikaa tehdä vapaaehtoistyötä, mutta suurin osa kuitenkin tekee töitä vaan elättääkseen itsensä.
Ja terveyden tae ei välttämättä ole mikään ilo työnsä tekemisestä. Monet hakeutuvat aloille joista eivät pidä paskaakaan, mutta tekevät, koska jotain on pakko tehdä.
Ei, en kärsi valitettavasti masennuksesta vaikka kuinka haluaisitkin.
Erikoista masokismia hakeutua alalle, josta ei pidä paskaakaan.
Pakko tässä vaiheessa todeta, etten ymmärrä näkemystäsi, vaikka kuinka yritän. En nyt suostu uskomaan, että muistaisin niin väärin nuo parempivointiset vuoteni. Sen myönnän, että töihin lähteminen tökkii varmaan melkein kaikilla, mutta kyllä aika moni ihminen lämpenee työnteolle, kun pääsee vauhtiin.
En usko syyksi työn laatua, koska tein aikanaan 8 vuotta työtä, jota tunnutaan nykyään pidettävän pahempana kuin itsensä myymistä, eli pikaruokalan myyjän hommaa. Ihan kivaa se oli.
Ihan uteliaisuudesta pitää kysyä: miksi lueskelet masennuspalstaa, vaikket kärsi masennuksesta?
Lueskelen masennuspalstaa, koska minua vituttaa nämä nk. masentuneet, eli laiskiaiset.
Kiva kuulla muistakin aamu unisista. Meinas vaan välillä naurattaa nuo laiskuus väitteet. Jotkut ihmiset ei vaan ehkä koskaan tule ymmärtämään masennusta. Niitä aina sillon tällöin tapaa. Muka yritetään vaan sluipailla tämä elämä. Minä ainakin haluaisin tehdä töitä ja nyt oon löytäny mieluisan alan. Mutta aina ei vaan jaksa. Eilen tuli taas jäätyä sängyn pohjalle ja kyllä suututti. Juu minäkin ihmettelen mitä tämä yks täällä lukee näitä masennus juttuja jos ei masenna.heh.
Moi
Multa vähennettiin iltalääkkeen määrää kun aamut oli tervanjuontia.. Nyt on parempi olla ja aamut sujuu.