Minä olen avustaja erityisluokassa ja niin kyllästynyt tähän touhuun. Lapsia luokassa vain 6 ja silti ei mitään työrauhaa luokassa koskaan. Eipä kukaan opettaja ei ole ryhmää kestänyt. Jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa muualle, itse aion hakeutua muihin tehtäviin. Hulluin porukka mitä ex työparillani oli 30 vuoteen ja nykyinen työparinikin kehui vaikeimmaksi ryhmäkseen. Tappelua, taukoamatonta toisten sättimistä ja vähättelyä, ei kunnioiteta aikuisia ja tehdään aina päinvastoin kun aikuinen on neuvonut... Muiden töitä rikotaan, tuhotaan tai poistetaan tietokoneelta.. Ei edes 5 min hiljaisuutta luokassa, välituntejen jälkeen aina joku kantelee miten taas muut ovat kiusanneet (vaikka aina kiusaavat jokainen omalta osaltaan tasaverroin), yksi oppilas ei tee koskaan mitään tunneilla ja toisesta saa pelätä, että hän karkaa ja tappaa itsensä. Maanantait yhtä tuskaa herätä töihin ja kauhea ahdistus taas päällä, mutta viikosta on jotenkin selvittävä. Tahtoisin lopettaa nämä hommaat, mutta en halua karenssiakaan ja tulevaisuus pelottaa. Yksi tenava pihalla mäessä hyppii muiden yli ja nauttii jos satuttaa toisia, pirun luonne sillä lapsella, oikein hakee tilanteita joissa voi aiheuttaa kipua muille. Elävät kateudesta ja toisten kiusaamisesta nämä lapset. Työmatkatkin ovat pitkiä ja raskaita. Bussi lähtee 7.20 aamulla ja olen 18.30 kotona :( elämä on lähes tätä onnetonta työtä ja illalla en jaksa nähdä ystäviäni. Menen suihkuun, syön ja menen maate! Eikä tästä paskaduunista palkkaakaan käteen jää!
Avustajan työ on pahinta mahdollista!
21
1836
Vastaukset
- Tiedän kyllä
Jos lapset eivät oikeasti ole koulukuntoisia, niin ei tarvi yhteiskunnan niitä kouluun raahata. Hoitolaitokset on oikea osoite.
Kukaan ei kohta jaksa tätä duunia ja sairaslomat vaan lisääntyy.
Kaiken lisäksi vanhemmat haukkuvat ja syyllistävät koulun, kun itse eivät osaa kasvattaa yhteiskuntakelpoisia yksilöitä.- Kyllästynyt avustaja
Noista luokan oppilaista 2 kuuluisi ehdottomasti laitosjaksolle tai sairaalakouluun, mutta ei pienellä paikkakunnalla ole resursseja varmaankaan. On tehty meidän taholta lähetteitä kyllä. Olemme jokin erityislasten päivähoitola, ei normaali koulun pyörittäminen onnistu. Eikä saada edes vaikean työn lisää!
- tähkä
Selkäsauna takas.
- Yleisopetuksen KKO
Menkääpä vanhemmat joskus kattomaan, minkälainen hulabaloo erityisluokissa on! Harva viihtyis siellä päivääkään.
Henkilökuntaa liian vähän ja päättäjät eivät oikeasti tiedä, minkälainen työpaikka erityisluokka on. - I jonkinlaiseksi
Joo.. Kyllä erityisluokassa olo sairastuttaa terveenkin lapsen siinä missä aikuisenkin. Olisi kamalaa päivittäin joutua kiusatuksi tai hakatuksi.. Erityisluokkien arkipäivää.. On arpapeliä, ettäminkälaiseen luokkaan pääsee. Kehitysvammaiset ovat monesti ihania ja tosi kilttejä.
- Kyllästynyt avustaja
Kävipä tässä vielä niin, että luokan erityisopettaja vain häipyi kesken oppitunnin ja ei koskaan ilmaantunut takaisin töihin. Otti varmaankin lopputilin ja minä lähdin muutaman päivän sairaslomalle :O Oli saanut opettaja uhkauksia erään oppilaan vanhemmalta ja varmaan pelkäsi jo omaa nahkaansa.
- Apaattinen
Eihän ne opet muutenkaan tahdo pysyä luokassa. On koulutuksia, palvereja ja taas palavereja, kuntoutuksia jne.
Ohjaaja parka yrittää taipua moneksi kouluvuoden aikana ja sitten vielä kesällä nakitetaan leirejä, kehitysvammaisten päivätoimintaa sun muuta. Annettas nekin työt alalle opiskeleville.
Ei ole toista ammattiryhmää, jota kohdellaan näin huonosti. Lomaa ei voi ottaa kouluaikaan, mutta yllätys yllätys, et voi välttämättä ottaa sitä koululaisten lomien aikaankaan, ennenkuin on saatu tarpeeksi henkilökuntaa edellämainittuihin toimintoihin.
Millä voimavaroilla luullaan tätä työtä tehtävän, kun palkka on suurimmalla osalla alle 2000€, koska viikkotunnit ovat pääsääntöisesti 25-30.
Työssä jaksamista helpottaisi edes lomat välillä. Nyt on pakko ottaa palkatonta, jos vaan sitä saa. Mutta omaa siviilielämää et voi suunnitella kovinkaan pitkälle.
Näin Oulussa.
- Kyllästynyt avustaja
Työparini häipymisensä jälkeen ei ottanut enää yhteyttä koululle ja nyt meni kaikki sekaisin. Minun piti alunperin päästä erityisluokasta kolmansille, että saisin rauhallisemman ympäristön ja nyt joudunkin isompien oppilaiden erityisluokaan kun sen luokan avustajasta tuli mun työparin tilalle erityisope luokkaan loppuvuodeksi. :( 2 erityisopea lähtenyt tosta luokasta muutaman kk sisällä. Kun en yhtä erityisluokaa jaksanut, siirtää rehtori minut toiseen ja aiemmasta luokasta yks oppilaskin siirtyy mun mukana tohon uuteen ryhmään.. Ahdistaa miten ollenkaan jaksan tämän loppukevään! Jatkuvaa yöheräilyä, itkukohtauksia ja suurta ahdistusta.
- Koulunkäynninohjaaja
Kuuleppa, ota yhteyttä työterveyshuoltoon. Kerro lääkärille jaksamisesi taustat.
Kenenkään ei tarvi terveytensä uhalla tehdä noin raskasta työtä.
Jos siinä luokassa ei opettajatkaan jaksa, niin vielä vähemmän avustajat, jotka tekevät useinmiten sen ns. "likaisen" työn.
Kyllä esimiehen ja lopuksi sivistystoimenjohtajan olisi puututtava asiaan, niin että työssäjaksamisen edellytykset olisivat olemassa.
Jos yöunet menee työn takia, niin osoite on työterveyshuolto.
Voimia sinulle siihen asti!
- olenmelkosamaamieltä
Tiedän tunteen, olen ollut myös avustajana ja sijaisena samanlaisessa luokassa. Olin jatkuvasti itku kurkussa, en pelon vaan huolen takia. Otti päähän kaikki, se että nuoret eivät saaneet oikeanlaista apua. Kaikki siinä paikassa oli päin mäntyä. Mukavia työtovereita suurin osa, mutta kyseinen luokka ei toiminut lainkaan, ja tuntui ettei kukaan saanut sitä toimimaan. Kokeneet opettajat päivittelivät tilannetta, mutta kun ei heilläkään ole psykiatrin tai psykologin pätevyyttä, niin minkäs teet. Ja toisaalta, kun ei ole valtuuksia tehdä paljon mitään, niin siinä sitten olet vain ja yrität saada edes kymmenesosan opittavista asioista jonkun oppilaan päähän.
Erityisopettajissa on aika paljon niitä, jotka sairastuvat burn outiin tai alkoholismiin. En enää ihmettele laisinkaan asiaa. Millaisessa työssä ihminen on jatkuvan vaaran alainen, häntä nimitellään, kiusataan jopa työajan ulkopuolella. Se on totta, että kaikki perustuu tuuriin. Jos saa todella huonon ja epätasaisen luokan opetettavaksi, ei erinomainen pedagogikaan voi oikein mitään tehdä. Liian monella on pahoja mielenterveysongelmia. - juupajeepa
Onko niiden häirikköjen sitten hyötyä olla tuollaisellakaan erityisluokalla? Jos ei kiinnosta oppia mitään eivätkä käytöstavatkaan parane. Koulusta erottaminen tulisiko kyseeseen? Menkööt töihin elättämään itsensä, jos ei koulunkäynti kiinnosta. Ei kai ketään hyödytä, että kouluun tullaan vain häiriköimään. Ei järjen kipunaa. Isi ja äiti elättäkööt lapsen, jos vielä suostuvat.
- Kyllästynyt avustaja
On todella raskaita juttuja tällä luokalla ollut, pakko jonnekin purkaa tämä.
Eräs lapsi kertoi hiljattain laittaneensa veljensä kädet solmuun, kun tämä oli huitonut puukolla. Veli on eskarilainen.. Ton perheen isä on uhkaillut poikansa opettajia ja taksikuskia! Myös lastaan oli uhkaillut ja lyönyt, lapsi itse näytti mustelman.. Kerroin asioista esimiehelleni.. Silti vain sama meno jatkuu, minun asuinpaikkakunnalla nuo lapset olisi varmasti otettu aikoja sitten huostaan. Oppilaan4.v sisarus kuulemma saa pelata jo ammuskelupelejä isän valvonnassa..
Aiemmasta luokasta eräs oppilas ei suostunut kertomaan vanhempiensa nimiä! Oli kuulemma kielletty, nostaa kylmät väreet tuollainen. Tuo lapsi on erittäin apaattinen, ilman avustajaa ei tee tunneilla mitään, häneen ei saanut mitään kontaktia. Aina todella surullisen näköinen.. Välillä kerroin hänelle vastauksen suoraan ja silti hän ei jaksanut kirjoittaa sitä ylös. Joskus kirjoitinkin hänen puolestaan.- 3+20
Siis mitä ?! Ei elämän kevät. Onko opettajilla vaitiolovelvollisuus ? Tuosta pitäisi kyllä ilmoittaa sosiaaliviranomaisille tai jopa poliisille. Kuka pitää eskarilaisen ulottuvilla veistä, ja kuka vanhempi ei tämmöiseen käytökseen puutu? Varmaan sellainen, joka uhkailee opettajia ja taksikuskeja. Kyllä itse jo noista uhkailuista tekisin rikosilmoituksen, ehkäpä vanhempi oppisi vähän käytöstapoja, joita ei näemmä hänellekkään nuorena opetettu. Todellakin säälin sinua, ja toivon että tilanteesi paranee, mutta jos vain pystyt, tee loppu lapsen kärsimykselle! En yhtään ihmettele jos lapsesta tulee haastava tapaus jos vanhempi on väkivaltainen tätä kohtaan..
Voimia sinulle !
- juupajeepa
En tajuu, millon ja miks opetustyöstä on tullut selviytymistä hengissä päivästä toiseen. Kun ei vaan ole mitään järkeä. Aivan aivoton systeemi. Ilmainen, hyvin varusteltu koulutie pitäisi nähdä ennennäkemättömänä mahdollisuutena, jonka voi kiitollisin mielin ottaa vastaan. Jos ei tähän kykene, vaan kuluttaa aikansa mieluummin kotona ja tulevaisuutensa ties missä, niin ei se ole koulun asia, pysykööt sitten poissa. Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan vain oppivelvollisuus, mutta tämä on oppilaan ja hänen vanhempiensa velvollisuus, ei koulun. Ei kukaan voi hoitaa toisen velvollisuutta hänen puolestaan. Siis koulun velvollisuus on tarjota oppimismahdollisuus, mutta koulu ei ole vastuussa oppilaan päätöksestä opiskella, vaan se kuuluu oppilaalle itselleen! Jos ei koulunkäynti kiinnosta, niin ei kyllä ole asiaa luokkaan toisia oppilaita häiritsemään. Tai mikä pahinta, kiusaamaan. >:(
- uuuuuuuuuuuuuuu
Itse ihmettelen myös sitä, että kuinka kauan pysymme Pisa-tutkimuksissa korkealla. On kouluja, joissa ei ole ongelmia, mutta enemmän niitä, joissa on todella vaikeita tapauksia. Itse en lähtisi nuoria syyttämään. Aikuisista on tullut lapsia, jotka viettävät jotain koko elämän kestävää nuoruutta. Lapsia lellitään leluilla ja tavaroilla, mutta aikaa ei lapsille anneta.Tästähän oli joku juttukin, että nuoret toivovat aikuisilta enemmän aikaa. Osittain syy on myös siinä, että meistä suurin osa on sidottu 24/7 kännykkä kädessä töihin. Siis ihan normi 1500-2500 kk/palkkaa-töihin. Ihan älytöntä touhua. Puhumattakaan siitä, että 14-15-vuotiaat ovat Facebookissa ja katselevat aikuisten poseerauskuvia. En ole kukkahattutäti. Oikeastaan normaalia liberaalimpi, mutta jokin raja olisi vedettävissä. On viihdeala ja on opetusala. Jotain voi opetusala omaksua viihdealasta, mutta kohta henkilökunnan pitää olla jotain Putous-tason viihdyttäjiä (mitä ministerit edellä-sitä kansalaiset perässä). Ja sitten on näitä jatkuvia hankkeita, leikkimistä ja höpönlöpöä. Perustyö jää tekemättä.
Itse avustajana olen kokenut oudoksi sen, että murrosikäinen nuori saattaa kiintyä avustajaansa todella paljon- ei siis normaalin rajoissa vaan enemmänkin kuin olisin joku äidin korvike. - juupajeepa
uuuuuuuuuuuuuuu kirjoitti:
Itse ihmettelen myös sitä, että kuinka kauan pysymme Pisa-tutkimuksissa korkealla. On kouluja, joissa ei ole ongelmia, mutta enemmän niitä, joissa on todella vaikeita tapauksia. Itse en lähtisi nuoria syyttämään. Aikuisista on tullut lapsia, jotka viettävät jotain koko elämän kestävää nuoruutta. Lapsia lellitään leluilla ja tavaroilla, mutta aikaa ei lapsille anneta.Tästähän oli joku juttukin, että nuoret toivovat aikuisilta enemmän aikaa. Osittain syy on myös siinä, että meistä suurin osa on sidottu 24/7 kännykkä kädessä töihin. Siis ihan normi 1500-2500 kk/palkkaa-töihin. Ihan älytöntä touhua. Puhumattakaan siitä, että 14-15-vuotiaat ovat Facebookissa ja katselevat aikuisten poseerauskuvia. En ole kukkahattutäti. Oikeastaan normaalia liberaalimpi, mutta jokin raja olisi vedettävissä. On viihdeala ja on opetusala. Jotain voi opetusala omaksua viihdealasta, mutta kohta henkilökunnan pitää olla jotain Putous-tason viihdyttäjiä (mitä ministerit edellä-sitä kansalaiset perässä). Ja sitten on näitä jatkuvia hankkeita, leikkimistä ja höpönlöpöä. Perustyö jää tekemättä.
Itse avustajana olen kokenut oudoksi sen, että murrosikäinen nuori saattaa kiintyä avustajaansa todella paljon- ei siis normaalin rajoissa vaan enemmänkin kuin olisin joku äidin korvike.Minusta tuossa oppilaan kiintymyksessä ei ole mitään outoa. Toki tapausta en tarkkaan tunne. Mutta kun niin moni nuori ja lapsi elää vailla rakastavaa, rajojakin asettavaa aikuista, on ihan normaalia että kaipuu sellaiselle on suuri. No tätä varmaan tarkoititkin. Mutta. Kun ei moni vanhempi koskaan tule sitä kaivattua kiintymystä lapselleen antamaan. Niin miksi kummassa sitä ei voisi joku toinen aikuinen antaa? Miksi keskitymme kouluissa niin paljon suorittamiseen? Oppimiseen, oppimiseen, oppimiseen... jopa autistien ja kehitysvammaisten kanssa ei muka ole aikaa muuhun kuin opiskeluun ja pänttämiseen. Ei oppi ole tärkeintä elämässä. Tärkeintä on saada kokea olevansa rakastettu ja tärkeä. Nyt siis puhun niistä huonoitsetuntoisista, äänekkäiden jalkoihin jäävistä. Toki moni häirikkökin rakkautta tarvitsee, mutta ensin on pakko saada ne rajat. Tässä olisi se koulusta erotetuksi tulemisen todellinen uhka hyvin tärkeä tekijä.
Mutta minusta pitäisi olla aikaa oppilaiden kanssa myös juttelemiseen. Mielekkääseen, mielenkiintoiseen keskusteluun. Itse koen sen lasten kanssa todella antoisaksi. Ei mitään teennäistä "no niin te lapset" -äänensävyä, vaan niin kuin ihminen ihmiselle. Minusta on ahdistavaa, että tällaista välittämisen osoittamista pyritään maamme kouluissa lähinnä rajoittamaan. Antoisa keskustelu nähdään vain häiriötekijänä joka pitää lopettaa mahdollisimman pian, jotta päästään jonkin kuivan oppimateriaalin pariin.
- ååååäääööölllkkkkkkk
Musta se osoittaa opettajalta ammattitaidon puutetta jos lasten kanssa touhuilu käy liian raskaaksi. Nostamisen sijaan opettajien palkkoja olisi pikemminkin aihetta laskea, kun ei näillä kerran ammattitaitoakaan paljon mitään näy olevan.
Hahaa. Laittakaapas vanhemmat vähän "rotia" niihin penskoihin. Koulussa asiaa koitetaan hoitaa niin, ettei enempää vahinkoa syntyisi. Avustajat ovat turha kulu yhteiskunnalle, ei auta. Turha ammatti. Hyvin erkkanuoret tsemppaa.
terveisin erityisopettaja- Opettaja*
Juu, liikaakin avustajia laitetaan erityispuolelle seuraneideiksi ja opettajien avustajiksi.
Yleiopetuksen puolella koulunkäynninohjaajista on suuri apu lapselle ja nimenomaan lapselle. Ennalta ehkäisee tippumista porukasta. Ja tällä puolella koulunkäynninohjaajat eivät ole turhia.
Erityispuolella tahtoo opettajat muuttua samanlaisiksi, ku oppilaatkin. - ihmettelevä
Opettaja* kirjoitti:
Juu, liikaakin avustajia laitetaan erityispuolelle seuraneideiksi ja opettajien avustajiksi.
Yleiopetuksen puolella koulunkäynninohjaajista on suuri apu lapselle ja nimenomaan lapselle. Ennalta ehkäisee tippumista porukasta. Ja tällä puolella koulunkäynninohjaajat eivät ole turhia.
Erityispuolella tahtoo opettajat muuttua samanlaisiksi, ku oppilaatkin.mitenkäs se asia että arvostaako opettajat tarpeeksi näitä koulunkäynninohjaajia/avustajia? olen saanut huomata että kyllä edessäpäin mielistellään mutta takanapäin saa sitten kuulla vaikka ja mitä. Että onko vielä arvostusta tätä ammattikuntaa kohtaa laisinkaan?
- Koulunkäynninohjaaja
Kyllä itse ainakin koen, että työtäni arvostetaan. Se on minulle monta kertaa sanottukkin ja osoitettu pienin lahjoin keväällä ja joulun aikaan, opettajien toimesta. Lapsiltahan se paras kiitos tulee, kun huomaa että on pystynyt auttamaan jonkin asian oivaltamisessa ja lapset kyllä sanovat suoraan, jos pitävät aikuisesta, joka ohjaa ja neuvoo monin tavoin.
Onhan niitä vielä vanhakantaisia opettajia, jotka luulevat että ohjaajat astuvat heidän reviirilleen, vaikka me vain täydennämme heidän antamaa opetustaan.
Esimerkiksi yleisopetuksen puolella, jos opettaja opettaa matematiikan tunnilla uuden asian ja huomaan, että lapsi on silti ihan ulkona tilanteesta, menen hänen luoksensa ja kertaan ohjeet niin, että ko. oppilas asian ymmärtää.
Sitä varten me koulunkäynninohjaajat olemme, että autamme oppilaita pysymään joukon mukana, ettei kukaan tippuisi kyydistä ja näin syrjäydy oppimisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828